TurvaX -hanke on saatu nyt päätökseen ja on aika pohtia hieman kuluneita paria vuotta ja kääntää katse kohti tulevaa.
Kuluneet kaksi vuotta lukioiden oppilaitosturvallisuuden kehittämisen parissa nuoret osallistuen oli erittäin antoisaa. Hanke sai sekä opiskelijoissa, henkilökunnassa että myös valtakunnallisissa ja jopa kansainvälisissä verkostoissa positiivisen vastaanoton.
Tarkasteltaessa kuluneita vuosia ja tehtyä työtä opiskelijoiden kanssa, nousee esiin merkittäviä onnistumisia erityisesti turvallisuusteemojen käsittelyssä, toimintakulttuurin uudistamisessa ja oppimisympäristöjen laajentamisessa, mutta esiin nousee myös haasteita.
Missä hankkeessa onnistuttiin?
Hankkeen työskentelyssä onnistuttiin parantamaan fyysisten ja digitaalisten oppimisympäristöjen turvallisuutta ja innostamaan nuoria hyvinvointiteemoihin pelillistämisen avulla. Samalla onnistuttiin yhdistämään virtuaalisia ja fyysisiä oppimisympäristöjä ja parantamaan lukioiden digipedagogisia valmiuksia.
Hankkeessa onnistuttiin erityisesti lisäämään kiinnostusta ja ymmärrystä turvallisuuden teemoista, sekä sen opiskelusta erilaisissa oppimisympäristöissä. Samalla onnistuttiin avartamaan käsitystä turvallisuudesta moniulotteisemmaksi.
Toiminnan vahvuutena oli opiskelijoiden osallistaminen ja turvallisuusteemojen syvällinen käsittely. Hankkeessa onnistuttiin pitämään opiskelijat vahvasti mukana hankkeen toteutuksessa, mm. syventymällä hankkeen teemoihin osana opintokursseja ja luomalla teemoista konkreettisia kokonaisuuksia hankkeelle, esimerkiksi virtuaalinen pakopelikokonaisuus. Hankkeessa tehtiin myös paljon oppilaitoksen arkielämään linkittyviä kokeiluja, kuten vierailut ja työpajat oppilaitoksilla tai opetusmateriaalin rakentamista.
Missä oli haasteita?
Toisen asteen yleissivistävän koulutuksen resurssien jatkuva vähentäminen aiheutti lisääntyviä haasteita kehitystoiminnan ylläpidolle, jolloin kehittämistoiminnan mielekkyyttä ja vaikuttavuutta oli ajoittain vaikea ylläpitää. Jatkuvuuden varmistaminen vaatii kuitenkin vakaita resursseja ja johdon sitoutumista, jotta hankkeen vaikutukset voidaan säilyttää ja laajentaa tulevaisuudessa.
Haasteita oli myös lukioiden välisessä yhteistyössä, erilaisissa jaksorytmeissä ja yhteisten tapaamisten aikatauluttamisessa, mikä johti helposti siihen, että yhteiskehittäminen ajoittain oli lähellä muuttua lukioiden itsenäiseksi toiminnaksi ja hyvien käytäntöjen tiedonsiirroksi verkoston välillä.
Mitä hankkeessa opittiin?
Hankkeen aikana opittiin, että pitkän aikavälin tavoitteet tarvitsevat stabiilia arkiympäristöä, mikä voi olla turvallisuutta käsitellessä osoittautua vaikeaksi, kuten minkä tahansa abstraktin asian kehittäminen. Lukioarki on alati muuttuva ja kiireinen, mikä tekee hanketoiminnasta haastavaa kehittämismotivaation ylläpitämisen kannalta.
Abstraktin kehittämisen kohteen, kuten turvallisuuden, kehittäminen on pitkäjänteistä ja monialaisuutta vaativaa. Sen kehittämistä ei voida pitää pienen työryhmän takana, vaan se vaatii uudistuvaa ja tutkivaa työtä. Oppilaitosturvallisuuden kehittäminen ja sen vieminen virtuaalisiin ympäristöihin vaatii myös vuorovaikutusta opiskelijoiden kanssa sekä heidän arkensa ja ajanhengen ymmärtämistä.
Kun eri taustoista ja organisaatioista tulevat toimijat kokoontuvat yhteen, saadaan rikasta ja uudistavaa ajattelua ja toimintaa. Hanketoiminnan ytimenä oli myös ajatus opiskelijoiden osallistamisesta käytännön toteuttamiseen toiminnan keskiössä. Opiskelijoiden mukaan ottaminen hankkeeseen, rikastuttaa entisestään toimintaa ja helpottaa hanketoiminnan pitämistä tiiviimmin kiinni lukioarjessa.
Turvallisuustyö on pitkälti työtä, jota tehdään, koska on pakko ja siitä tehdään vain pakollinen. Sen kehittäminen vaatii aikaa, resurssia ja ymmärrystä aiheesta. Suomessa on totuttu pääasiassa turvallisiin ympäristöihin ja tämän turvallisuuden tasapainon häiritseminen keskusteluiden ja kehittämisen merkein, saattaa olla monelle vierasta. Turvallisuutta ja sen merkitystä aletaan pohtimaan syvällisesti monesti vasta sitten kun jotain ikävää tapahtuu.
Muuttiko hanke opetusta tai opiskelua?
Hankkeen aikana ymmärrettiin sosiaalisen turvallisuuden, turvallisemman tilan sääntöjen ja turvallisuuskiinnittymisen merkitys ja niihin alettiin kiinnittämään enemmän huomiota. Hanke tuki opetusta ja opiskelua siirtymässä kohti avoimempaa keskustelukulttuuria. Hankkeella saatiin heräteltyä opettajia ja opiskelijoita pohtimaan avoimesti erilaisia pelkojaan, toiveitaan ja haaveitaan opetustilanteissa.
Hanke auttoi opettajia kriittisesti arvioimaan opetusmetodejaan ja niiden vaikutusta opiskelijoiden turvallisuuden kokemuksiin, esimerkiksi luopumalla psyykkiselle turvallisuudelle raskaista opetusmenetelmistä. Samalla pohdittiin inspiroivia ja ryhmäyttäviä opetustapoja, joilla luoda uusia yhteyksiä opiskelijoiden välille.
Rakentamalla fyysisiä oppimisympäristöjä virtuaalisiksi, parannettiin myös opetuksen monipuolisuutta. Samalla saatiin kehitettyä fyysisen oppimisympäristön tuntemusta, mutta laskettua psyykkisen turvallisuuden kuormitusta, kuten uusien opiskelijoiden jännitystä eksyä vieraassa ympäristössä.
Mitä tulevaisuus tuo tullessaan?
Turvallisuutta pitäisi kehittää jatkuvasti, sillä sen parissa ei voida sanoa, että kaikki olisi jo tehty. Seuraavaksi muutama ajatus, joihin itse kiinnittäisin jatkossa oppilaitosturvallisuuden saralla huomiota:
- Resurssien jatkuvuus ja turvallisuustyöhön sitoutuminen: Turvallisuuden kehittäminen vaatii monialaista työtä ja ymmärrystä. Turvallisuustilanne elää keskuudessamme ja ajatuksissamme jatkuvasti. Työ vaatii aikaa ja resurssia, ja ilman niitä, saatetaan helposti jäädä tasolle, jossa on hoidettu vain pakolliset vaatimukset.
- Moniuloitteisen turvallisuuskäsityksen jalkauttaminen: Turvallisuus on muutakin kuin oppilaitoksen fyysinen turvallisuus tai työturvallisuus eri aloilla. Ne ovat toki tärkeitä, mutta niiden lisäksi pitäisi turvallisuuskäsitettä avartaa entisestään ja korostaa turvallisuuden muidenkin osa-alueiden merkitystä, esimerkiksi henkistä ja sosiaalista turvallisuutta, jotka ovat nuorille todella tärkeässä roolissa.
- Opiskelijoiden osallistaminen: Jotta kehitystyössä tulee varmemmin huomioitua kattavasti eri näkökulmia ja jokaisen oppilaitoksessa työskentelevä tai opiskeleva, pitäisi turvallisuustyöskentelyä ja sen kehittämistä avata opiskelijoille ja osallistaa heitä suunnitteluun mukaan. Osallistavalla toiminnalla on myös yhteys sitoutumiseen; jos opiskelijat kokevat tulevansa kuulluksi, on yhteisten sääntöjen ja toimintamallien noudattaminen monesti jopa todennäköisempää, kun ylhäältä annettujen auktoriteettisten ohjeiden, joita vastaan tekee mieli kapinoida.
- Sosiaalisen turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen: Hankkeessa ymmärrettiin hieman syvällisemmin sosiaalisen turvallisuuden merkitys. Se on hyvin tärkeä osa-alue, kun tuetaan nuoria ja heidän hyvinvointiaan. Tähän työhön tulisi panostaa valtavasti myös tulevaisuudessa.
- Ennakoiva turvallisuustyö ja tietoisuuden lisääminen: Turvallisuuteen liittyvää ennakoivaa työtä ja tietoisuuden lisäämistä kannattaisi jatkaa, ja siihen kannattaisi panostaa. Turvallisuuskeskustelut, huolet ja murheet tulisi tuoda aktiivisemmin arkeen ja puheeksi, eikä vasta sitten kun jotain sattuu. Pitkällä aikavälillä ennakoiva työ kantaa pidemmälle hedelmää, kuin ongelmien laastarointi, kun jotain on jo tapahtunut tai mennyt pieleen.
Yhteenvetona…
Tulevaisuudessa olisi hyödyllistä keskittyä monipuoliseen turvallisuustyöhön, joka kattaa niin fyysisen, psyykkisen kuin sosiaalisen turvallisuuden, ja varmistaa, että opiskelijat ja oppilaitosjohto ovat aktiivisesti mukana kehityksessä. Toivottavasti saamme lisää turvallisuustyöhön keskittyviä hankkeita tulevaisuudessa, jotta tätä työtä päästään kehittämään.
