Tulevaisuuden opiskelu- ja työelämä vaatii meiltä enemmän kuin koskaan ennen. Teknologian nopea kehitys, opiskelu- ja työelämän murrokset ja jatkuvasti muuttuvat toimintaympäristöt asettavat haasteita organisaatioille, tiimeille ja yksilöille. Tässä muutoksen keskellä nousee esiin yksi elämän tärkeimmistä voimavaroista: psykologinen turvallisuus.
Mitä psykologinen turvallisuus on?
Psykologinen turvallisuus tarkoittaa, että jokainen opiskelu- tai työyhteisön jäsen tuntee voivansa esittää ideoita, kysyä kysymyksiä, pyytää apua ja kertoa virheistä ilman pelkoa siitä, että häntä nolataan tai rangaistaan. Se luo ilmapiirin, jossa uskalletaan kokeilla uutta, oppia virheistä ja toimia avoimesti. Tiimeissä, joissa psykologinen turvallisuus on korkealla, jokainen jäsen kokee, että hänen äänensä on tärkeä ja että hän voi osallistua ilman pelkoa negatiivisista seurauksista.
Miksi psykologinen turvallisuus on tärkeää?
Opiskelun ja työelämän murroksessa menestyvät ne, jotka osaavat tehdä yhteistyötä, jakaa tietoa ja oppia toisiltaan. On huomattu, että psykologisesti turvalliset tiimit ovat tuottavampia, innovatiivisempia ja voivat paremmin kuin tiimit, joissa tätä turvallisuutta ei ole. Psykologinen turvallisuus auttaa myös vähentämään stressiä ja parantamaan työntekijöiden hyvinvointia, mikä puolestaan näkyy parempina tuloksina ja työn tehokkuutena.
Tässä on kyse myös luovuudesta ja kyvystä sopeutua muutoksiin. Kun tiimiläiset uskaltavat olla avoimia ja tuoda omia näkemyksiään esiin, organisaatio saa käyttöönsä monipuolisemman osaamisen ja enemmän uusia ideoita. Tämä on kriittistä etenkin nykypäivän kilpailuympäristössä, jossa nopea reagointi ja innovaatioiden hyödyntäminen voivat olla menestyksen avain.
Miten psykologista turvallisuutta voidaan edistää?
Johtajilla, esihenkilöillä ja esimerkiksi opiskelumaailmassa myös opettajilla on ratkaiseva rooli psykologisen turvallisuuden rakentamisessa. Heidän täytyy olla avoimia, kuunnella ja näyttää esimerkkiä haavoittuvuuden sietämisessä – myöntää omat virheensä ja oppia niistä. Organisaation kulttuuri, jossa jokainen tuntee olevansa tärkeä, alkaa aina ylimmästä johdosta ja leviää muihin. On tärkeää, että johto sitoutuu psykologisen turvallisuuden edistämiseen ja näyttää suuntaa omalla esimerkillään.
Käytännössä psykologista turvallisuutta voidaan vahvistaa luomalla ilmapiiri, jossa avoin vuorovaikutus on sallittua ja suotavaa. Meidän tulee rohkaista toisiamme tuomaan esiin ideoita ja kysymyksiä sekä antaa tilaa epäonnistumisille. Psykologisesti turvallisessa ympäristössä jokainen uskaltaa kokeilla uutta, koska tietää, että virheitä ei rangaista, vaan niistä opitaan yhdessä.
Yksilön rooli psykologisen turvallisuuden rakentamisessa
Psykologinen turvallisuus ei kuitenkaan ole vain johtajien vastuulla – jokainen meistä voi omalla käytöksellään edistää sitä. Tärkeää on suhtautua toisiin ilman ennakkoluuloja, olla rehellinen ja avoin sekä tarjota apua ja tukea, kun sitä tarvitaan. Pienilläkin teoilla voi olla suuri merkitys koko tiimin ilmapiiriin. On tärkeää, että jokainen tiimiläinen osallistuu aktiivisesti ja tuo esiin omia näkemyksiään.
Psykologinen turvallisuus ei tarkoita sitä, että kaikki olisivat aina samaa mieltä tai että elämä olisi helppoa ja mukavaa. Se tarkoittaa sitä, että uskalletaan käydä vaikeita keskusteluja, esittää haastavia kysymyksiä ja oppia toisilta, vaikka asiat eivät aina menisikään suunnitelmien mukaan. Aito vuorovaikutus, jossa jokaisen panos otetaan huomioon, luo pohjan menestyvälle ja hyvinvoivalle työyhteisölle.
Lopuksi
Psykologinen turvallisuus on avainasemassa, kun puhutaan tulevaisuuden menestyvistä organisaatioista. Se ei ole vain tunne, vaan konkreettinen osa organisaation kulttuuria ja jokapäiväistä toimintaa. Jokaisen organisaation, oppilaitoksen ja työyhteisön kannattaa panostaa psykologiseen turvallisuuteen – ei vain tulosten parantamiseksi, vaan myös opiskelijoiden ja työntekijöiden hyvinvoinnin ja viihtyvyyden takaamiseksi.
Yksilöt ja tiimit, jotka kokevat olonsa psykologisesti turvallisiksi, pystyvät paremmin vastaamaan työelämän haasteisiin ja sopeutumaan sen muutoksiin. Ja kun luovuus, oppiminen ja yhteistyö kukoistavat, myös organisaatio voi paremmin ja menestyy.
Miten sinun tiimisi edistää psykologista turvallisuutta?
Psykologisen turvallisuuden kehittäminen vaatii sitoutumista ja tietoista toimintaa, mutta tulokset puhuvat puolestaan. Nyt on aika ottaa askeleita kohti avoimempaa ja turvallisempaa opiskelu- ja työelämää!
Turvallisuuden tunne on olennainen osa ihmisen hyvinvointia, ulottuen fyysisten, sosiaalisten ja psykologisten tasojen yli. Näitä voidaan kuitenkin vahvistaa virtuaalisen ympäristön ja pedagogisten pakopelien avulla lisäten samalla turvallisuuden tunnetta ja tukea oppimista. Pohtimalla tulevaisuuden turvallisuuden näkökulmaa käsitellään myös teknologian ja ihmissuhteiden roolia turvallisuuden edistämisessä yhteiskunnassa.
Turvallisuuden tunne ja sen merkitys
Turvallisuus mielletään usein liittyvän suppeasti fyysiseen turvallisuuteen, kuten poistumisreittien kuntoon tai valvontakameroiden määrään. Moni TurvaX -hankkeessa [1] mukana ollut opiskelija myös sitä mieltä, että heidän lukionsa on turvallinen, koska mitään ei ole sattunut tähänkään mennessä.
Turvallisuus on loppujen lopuksi perustunne tai tarve, johon me pyrimme. Käytännössä turvallisuus tarkoittaa, että arjen uhat ja vaarat pyritään poistamaan tai minimoimaan. Ilman turvallisuudentunnetta on vaikea toteuttaa ihmisen muita tarpeita tai tavoitteita. (Tikkanen ym., 2008.) Myös Maslow’n tarvehierarkian perusteella turvallisuus on tarvepyramidissa toiseksi alimpana. Ennen turvallisuuden tulisi täyttää ihmisen fyysisen toiminnan ja elämän kannalta oleellisimmat perustarpeet. (Mielenihmeet, 2022.)
Länsimaiselle ihmiselle turvallisuus on lähes itsestäänselvyys, ennemminkin vapautta johonkin, mutta ei vastuuta. Suurin osa suomalaisista (88 %) piti vuonna 2023 Suomea turvallisena maana. (Tuovi, 2024.) Yleensä turvallisuuden puuttuminen huomataan vasta sitten, kun jotain ikävää tai odottamatonta tapahtuu.
Turvallisuus ja tulevaisuus
Turvallisuus ei siis tarkoita vain fyysistä tai rakenteellista turvallisuutta. Turvallisuus tai turvallisuuden tunne sisältää myös sosiaalisen ja psykologisen osa-alueen. Oppilaitosmaailmassa turvallisuuden voidaan ajatella sisältävän myös pedagogisen ja nykyään myös digitaalisen turvallisuuden osa-alueet. Kaikki nämä osa-alueet kulkevat käsi kädessä. Nykyään turvallisuus ei ole vain yksittäisiä sääntöjä ja niiden noudattamista, vaan se käsittää laajempia näkökulmia ja tarpeita (Sarpola & Aalto., 2021).
TurvaX -hankkeen toiminnan ytimenä toimi ajatus sitä, että me kaikki edistämme turvallisuutta. Turvallisuus lähtee meistä kaikista ja meidän toiminnastamme. Me ihmiset ja erityisesti opiskelijamme, voimme olla riski turvallisuudelle tai sen tunteelle, mutta me voimme olla myös voimavara sen edistämiselle. Tämän vuoksi opiskelijat haluttiin mukaan kehittämään turvallisuutta ja turvallisuusajattelua.
Toivottuun tulevaisuuteen ja tulevaisuuden turvallisuuteen voimme vaikuttaa usealla eri tavalla; voimme joko valmistautua ja ennakoida tai voimme passiivisesti hyväksyä tapahtuvat muutokset ja reagoida tapahtumiin, kun ne tulevat kohdalle. Voimme myös toimia yhdistellen näitä molempia tapoja. (Sarpola ym., 2021.)
Turvallisuuden ja sen edistämisen voisi ajatella tulevaisuudessa joukkuepelinä, jossa meidän kaikkien, olimme sitten opiskelijoita tai henkilökuntaa, tavoite on sama: meillä kaikilla on oikeus turvallisuuteen ja hyvinvointiin. Turvallisuuden, yhteistyön ja näiden kehittämisen ei pitäisi juuttua vanhaan hyväksi todettuun malliin kurkistamatta myös uusiin ulottuvuuksiin ja mahdollisuuksiin vanhojen mallien ulkopuolelle.
Tulevaisuustutkija Reeta Parkki vertaa tulevaisuuden työskentelyä kiertotalouteen. Siinä tavaroiden ja materiaalien sijaan kiertääkin tieto, taito ja osaaminen. Keskeiseen asemaan nousee osaamisen kasvattaminen. (Sommers, 2021.)
On tärkeää, että ylintä johtoa myöden turvallisuus ja sen merkitys ymmärretään, ja sen eteen tekee koko organisaatio tai oppilaitos työtä, jotta voimme toimia turvallisesti. Tämän takia on hyvä, että myös vahvasti oppilaitosarjessamme läsnä olevat opiskelijamme, ovat mukana luomassa turvallisempaa oppimisympäristöä vanhojen henkilöstöjohdettujen toimintamallien rinnalla.
Turvallisuutta kohti teknologialla vai osaamisella?
Onnellisuustutkija ja Sisäministeriön erityisasiantuntija Ilona Suojanen nostaa kirjassaan Onnellinen turvallisuus esiin tulevaisuuden turvallisuudesta ja teknologiasta tulevaisuuden mahdollisuuksia, esimerkiksi robottien hyödyntämisestä turvallisuuden ja sen toteutumisen edesauttajina. (Suojanen, 2022.)
Samalla hän nostaa esiin kaksi englanninkielistä sanontaa turvallisuudesta ja teknologiasta sen ylivoimaisena suojana; ”Safety doesn’t happen by accident” eli ”turvallisuus ei synny sattumalta” ja ”Safety isn’t expensive, it is priceless” eli ”turvallisuus ei ole kallista, se on mittaamaton”.
Ajattelemmeko kehittäessämme turvallisuusteknologiaa, että maailma ei voisi olla turvallinen ilman sitä ja sen kehittämistä? Tai, että voiko turvallisuudelle asettaa hintaa, jos sen arvoa ei voida mitata?
Nämä ajattelumallit turvallisuuden kehittämisestä ja näkemykset siitä, että turvallisuutta voitaisiin kehittää ainoastaan paremmalla teknologialla, johtavat ajatukseen, ettei ihmisten käytös on ainoastaan riski, eikä käytöksen muuttumisen ja jalostumisen kautta turvallisuus ja tunne siitä voi parantua.
Sama ilmiö on havaittavissa oppilaitoksissa: Opiskelijat nähdään riskinä turvalliselle toiminnalle. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii kiusaamistilanteet. Herkästi unohdamme sen, että ihmiset, jotka tekevät maailmasta vaarallisen – käyttivät he teknologiaa tai eivät – ovat kuitenkin heitä, jotka tekevät siitä myös turvallisen.
Miksi siis emme käytä teknologiaa enemmän turvallisuuden tunteen lisäämiseksi, vaan yritämme kehittää sitä vain uhkien ja vaarojen ehkäisemiseksi?
Virtuaalinen maailma turvallisuuden tunteen vahvistajana
Virtuaalisen maailman rooli turvallisuuden tunteen vahvistajana on merkittävä nykypäivän digitaalisessa ympäristössä. Näissä virtuaalisissa ympäristöissä käyttäjillä on mahdollisuus kokea monenlaisia tilanteita ja vuorovaikutuksia turvallisessa ja kontrolloidussa ympäristössä. Virtuaalinen ympäristö tarjoaa käyttäjälleen mahdollisuuden harjoitella erilaisia asioita ja skenaarioita turvallisesti ja hallitusti (Takala, 2017).
Virtuaalimaailmoja kuvaillaan monesti myös paikaksi paeta todellisuutta, sillä ne tarjoavat viihdettä ja sosiaalisia kontakteja todellisen maailman ulkopuolella (Männikkö, 2013). Nuorten kanssa työskennellessä on meidän ammattilaisten tunnistettava verkon ja siellä tapahtuvan sosiaalisuuden merkitys nuorille. Verkossa tapahtuva kohtaaminen on monesti nuorille yhtä arvokas kuin kasvokkain kohtaaminenkin. Joskus se voi olla myös ainoa vaihtoehto, esimerkiksi verkossa on helpompi puhua hankalista asioista verkon mahdollistaman anonyymiuden ansioista. (Räisänen, 2023.)
Samalla, kun virtuaalinen maailma tarjoaa viihdettä, sosiaalisia kontakteja ja mahdollisuuden paeta todellisuutta, se voi myös tarjota informaatiota ja sitä voidaan hyödyntää oppimisessa ja nuorten hyvinvoinnin tukemisessa. Virtuaalimaailmassa turvallisuuden tunnetta joillekin käyttäjilleen luo se, että he saavat valita, kuka ovat, miltä näyttävät ja mitä he tekevät (Männikkö, 2013).
Kehityksen myötä on alettu nostamaan esille myös teknologian merkitystä edistää fyysisisiä ja henkisiä kykyjä sekä ihmisten hyvinvointia. Positiivisella teknologialla voidaan tarkastella sen vaikutusta käyttäjänsä hyvinvoinnin paranemiselle psyykkisestä, tunteellisesta ja sosiaalisesta näkökulmasta. (Lee; Kim & Hwang, 2019.)
Turvallisuuden tunteen parantamista virtuaalisten maailmojen avulla on tutkittu mm. vankiloissa. Vuonna 2017 Coloradon vankilassa aloitettiin Second Chance -projekti, jonka aikana nuorena vangitut vangit harjoittelivat erilaisia arkipäiväisiä asioita virtuaalitodellisuuden avulla. Arkitaitojen lisäksi vangit harjoittelivat projektissa esimerkiksi erimielisyyksissä ja riitatilanteissa tarvittavia sosiaalisia taitoja virtuaalisessa baariympäristössä. Näin vankien turvallisuuden tunnetta, hyvinvointia ja kykyä sopeutua ulkomaailmaan pystyttiin kehittämään hallitussa ympäristössä virtuaalisesti. (Dolven, 2017.)
Virtuaalimaailmojen tarjoamat mahdollisuudet erilaisiin pedagogisiin menetelmiin ja käyttömuotoihin ovat laajat. Tutkijat pitävät virtuaalitodellisuutta hyödyllisenä oppimisessa ja erilaisten asioiden opettelussa, jolla on myös merkittävä vaikutus elämänlaadun paranemiseen. Virtuaalitodellisuutta pidetään myös turvallisena, esteettömänä ja yhdenvertaisuutta lisäävänä tapana harjoitella taitoja ja kokeilla uusia asioita. (Vera, Herrera, Fernandez & Bates-Barkljac, 2012.)
Virtuaaliset pakopelit turvallisuuden tukemisessa
Käsiteenä pelaaminen on omaehtoista toimintaa, jota teemme vapaaehtoisesti, mutta peli itsessään on systeemi, joka rakentuu erilaisista teknisistä ja mekaanisista rajoitteista yhdessä määriteltyihin sääntöihin. Pelaaminen on siis toimintaa, joka tapahtuu pelin rajoitteiden ja sääntöjen puitteissa. (Pieni opas pelisuunnitteluun, 2022.)
Pakopelit ovat yksi pelin muodoista. Ne ovat todellisen elämän seikkailupelejä, joissa yksi tai useampi koittaa suorittaa erilaisia tehtäviä ennalta määrätyssä ajassa hyödyntäen päättelykykyä, luovuutta ja usein myös yhteistyötä. Pakopeleissä on usein jokin tarina tai teema, jonka tavoitteena on syventää pelin aikana tapahtuvaa eläytymistä. (Kortesuo, 2018; Koiranen, 2019.)
Kaupallisten pakopelien tapaan pedagogiset pakopelit yhdistävät toiminnallisuutta ja luovaa ongelmanratkaisua mahdollistaen samalla sosiaalisten ja yhteistyötaitojen kehittymisen. Ne tarjoavat motivoivan ja pelillistetyn oppimisympäristön, jossa oppilaat toimivat itseohjautuvasti ja aktiivisesti aiemmin oppimaansa tietoa käytännössä soveltaen ja jossa opettaja toimii oppimisprosessin tukijana. (Nicholson, 2015.)
Pedagogiset pakopelit mahdollistavat ilmiöpohjaisen ja monialaisen yhteistyön eri oppiaineiden välillä. Pelien hyödyntäminen tukee oppimista ja tekee siitä mielekkäämpää. Pelissä käytetyt mekaniikat ja pulmat voivat tukea oppimisprosessin eri vaiheita ja taitojen harjoittelemista. Pakopeli itsessään ei välttämättä ole tehokas tiedonsiirtomenetelmä oppimisessa eikä se korvaa muuta opetusmateriaalia, mutta se voi kuitenkin monipuolistaa opetusta tukien perinteisempiä oppimateriaaleja tai luentoja. (Pieni opas pelisuunnitteluun, 2022; Pakopelikäsikirja, 2022.)
Toisaalta pakopeli toimii todellista elämää tai tilanteita jäljittelevänä simulaationa, missä pelaajat voivat harjoitella erilaisia taitoja ilman epäonnistumisen pelkoa (Koiranen, 2019). Kontrolloidussa peliympäristössä on myös hyvä harjoitella erilaisia tilanteita, joiden kohtaaminen voisi olla vaarallista todellisuudessa, varsinkin ilman aiemmin saatua tietotaitoa niissä toimimiseen.
Parhaimmillaan pakopeleissä käytetty elämyspedagogiikka mahdollistaa sellaisia oppimisprosesseja, jossa pelaajan toimijuus kehittyy. Pedagogisesta näkökulmasta tärkeitä ovat tilanteet ja elämykset, joissa pelaaja tiedostaa itsensä yksilönä, joka voi kehittyä vain omalla toiminnallaan. (Kivelä, 2020.) Pakopelissä tärkeää oppimisen kannalta on onnistumisen tunteet. Onnistumisen tunteita tarvitsemme sekä jatkaaksemme pelaamista ja oppimista sen avulla, mutta myös todellisessa elämässä tarvitsemme onnistumisen tunteita tukemaan minäpystyvyyttä ja luottamusta omiin kykyihimme.
Virtuaalisena muotona pakopelit ovat hyviä vaihtoehtoja oppimisen monipuolistamiseen, sillä niiden pelaaminen tapahtuu laitteilla, joita meillä on jo opiskelussa käytössä. Ne eivät vaadi erillisiä kulisseja tai muita järjestelyitä pelihetkessä ja samaa peliä voi pelata useampi pelaaja samanaikaisesti. Toisaalta virtuaaliset pelit haastavaksi tekee se, että niihin on vaikeampi tuoda reaalimaailman aistihavaintoja ja tuntemuksia, jotka vaikuttavat pelissä eläytymiseen. (Parkki, 2020.) Peliä ja sen oppimistavoitteita suunnitellessa onkin siis pohdittava tarkkaan sen tarkoitusta ja käytettävyyttä, jotta se palvelee pelaajia ja oppimista mahdollisimman hyvin.
Pedagogiset pakopelit yhdistävät hyvin suunniteltuina oppiainerajoja ja voivat vastata esimerkiksi opetussuunnitelmien laaja-alaisen osaamisen osa-alueisiin. Yleisimmin pakopelejä on käytetty opetuksessa jonkin oppiaineen sisältöjen syventämisessä, mutta miksi se ei voisi käsitellä myös hyvinvointiosaamista tai joitain muita turvallisuustaitoja lisääviä teemoja.
On myös hyvä huomioida, että pelipedagogiikka ei rajoitu vain pelaamiseen. Myös pakopelin rakentaminen ja käsikirjoittaminen voi olla pedagoginen prosessi, esimerkiksi niin, että oppijat itse kirjoittavat pelien käsikirjoitukset ja opiskelevat samalla tärkeitä sisältöjä teemoista, joista pelejä omista näkökulmistaan kirjoittavat. (Vuosku, 2023.)
Yhteenveto
Yhteenvetona voidaan siis todeta, että turvallisuuden tunne on olennainen osa ihmisen hyvinvointia ja se ulottuu fyysisten, sosiaalisten ja psykologisten tasojen yli. Turvallisuuden moniulotteisuus ja sen merkitys oppimisympäristöissä sekä tulevaisuuden näkökulmasta on merkittävä. Virtuaalisen ympäristön ja pedagogisten pakopelien potentiaali turvallisuuden ja turvallisuuden tunteen vahvistamisessa ja oppimisen tukemisessa on merkittävä, ja niiden kehittämiseen tulisi panostaa entistä enemmän. Tulevaisuudessa turvallisuuden edistämisessä tulisi ottaa huomioon sekä teknologian että ihmisten välisten suhteiden rooli, jotta saavutetaan kokonaisvaltainen ja kestävä turvallisuuden tunne yhteiskunnassa.
Koiranen, Joona. Pedagogiset pakopelit: opas., 1. painos. Ääres eduEscape: Helsinki. Julkaistu 2019.
Lee, L.N.; Kim, M.J. & Hwang, W.J. Potential of Augmented Reality and Virtual Reality Technologies to Promote Wellbeing in Older Adults. Applied Sciences, vol. 9, no. 17, pp. 3556. Julkaistu 2019. Saatavissa: https://www.mdpi.com/2076- 3417/9/17/3556
Vera, L., Herrera, G., Fernandez, M. & Bates-Barkljac, N. Virtual reality as a tool to improve the quality of life of people with autism and learning difficulties. Teoksessa Virtual Reality. New York: Nove Science Publishers. Toimitettu 2012.
[1] TurvaX-hanke käsittelee turvallisuuden teemoja yhdistäen fyysisen, psyykkisen, sosiaalinen ja digitaalisen turvallisuuden muotoja virtuaalisiksi. Kehittämistyötä hankkeessa on tehty yhteistyössä opiskelijoiden ja henkilöstön kanssa SASKY koulutuskuntayhtymään kuuluvissa Ikaalisten ja Ruoveden lukioissa sekä Vammalan ja Kangasalan lukioissa. TurvaX on Opetushallituksen rahoittama hanke.
Kirjoittanut Metti Vuosku, julkaissut Iris Sundelin.
Tapasin TurvaX-podcastin äänityksissä mitä mielenkiintoisimpia asiantuntijoita. Keskusteluissa toistui ajatus ennaltaehkäisyn tärkeydestä. Mitä enemmän teemme töitä sen eteen, ettei vaaratilanteita edes synny, sen paremmassa turvassa olemme. Tämä ei koske vain fyysistä turvallisuutta. Sosiaalisen ja psyykkisen turvallisuuden osalta ennaltaehkäisy on yhtä tärkeää.
Keskusteluissa pitkään pyörineestä turvallisen tilan käsitteestä on edetty puhumaan turvallisemmasta tilasta. Tämä johtuu siitä, ettei mikään tila koskaan voi olla aivan jokaiselle turvallinen. Se ei tarkoita, etteikö kaikista tiloista silti kannattaisi tehdä turvallisempia.
Turvallisemmassa tilassa oletukset jätetään tekemättä. Oletuksilla ei tarkoiteta vain sukupuolen, mielipiteen, uskonnon tai kansalaisuuden olettamista, vaan myös esimerkiksi oletusta siitä, että kaikki pystyvät samaan kuin minä. Jokainen on yksilö, joten jokainen tulisi nähdä yksilönä. Kuinka usein olet törmännyt keskustelussa tilanteeseen, jossa yksi keskustelijoista vetoaa omiin kokemuksiinsa ja kertoo sen perusteella muiden pystyvän samaan?
”Kyllä migreenissä voi mennä kouluun, mullakin on migreeni ja se menee lääkkeillä ohi”. Niin, kaikilla ei mene.
”Ei masennus tarkoita, ettei jaksaisi siivota, kyllä mun kaverillakin on ollut vaikea masennus, mutta se on silti ihan siivousfriikki”. Niin, hän saattaa olla, mutta kaikki eivät ole.
”En usko, että mitään seksuaalista ahdistelua olisi tapahtunut. Tunnen sen, jota syytetään, eikä se ole koskaan ahdistellut minua”. Ei ehkä sinua, mutta se ei tarkoita, etteivätkö muiden kokemukset olisi tosia.
Omakohtainen kokemus on juuri sitä – omakohtainen. En voi verrata kokemustani sellaisenaan jonkun toisen kokemukseen. Siksi en voi myöskään olettaa hänen toimivan, reagoivan, ajattelevan tai toipuvan kuin minä tekisin.
Turvallisemmassa tilassa vitsit ja ironiset heitot, joihin sisältyy syrjiviä sävyjä, jätetään pois. Kenenkään sairaus, vamma tai ominaisuus ei ole vitsi. Kenenkään kielitaito tai kotikieli ei ole vitsi. Kenenkään harkitsemattomasti muotoiltu, rönsyilevä, sanoja hakeva kertomus ei ole vitsi, vaikka se ei noudattaisikaan täydellisen puheen kaavaa. Turvallisemmassa tilassa annetaan tilaa olla ja keskustella tuomitsematta. Tilasta saa poistua, jos siltä tuntuu, eikä poistumiselle tarvitse antaa syytä.
Kuten sanottu, kaikki tilat eivät voi olla kaikille turvallisia. Päihdesairauksista kärsivien vertaisryhmässä käydyt luottamukselliset keskustelut voivat aiheuttaa ahdistusta ihmiselle, joka on paennut päihdetaustaisesta perheestä. Työpaikan ruokala voi olla syömisen kautta oireilevalle toipujalle turvaton tila vain siksi, että siellä syödään sellaisia ruokia, jotka aiheuttavat voimakasta ahdistusta. Ympärillämme on koko ajan ihmisiä ja tilanteita, jotka voivat aiheuttaa erilaisia ahdistavia kokemuksia. Se ei kuitenkaan saa olla esteenä sille, että toimimme ihmisinä niin turvallisesti kuin mahdollista.
Kirjoittanut Metti Vuosku, julkaissut Iris Sundelin.
TurvaX-hankkeessa tuotettiin kymmenosainen podcast, jonka jaksojen teemat valikoituivat opiskelijoiden toiveiden mukaisesti. Podcastia varten pyysimme kokemustarinoita opiskelijoilta koulun kanavia, sosiaalista mediaa ja viidakkorumpua pitkin. Osa tarinoista löytyi lähipiiristä, osa kaukaa verkon takaa. Yksi asia tarinoissa toistui: järisyttävä resilienssi, joka meissä ihmisissä elää.
Me ihmiset olemme kaikki tavallamme resilienttejä eli psyykkisesti selviytymiskykyisiä ja joustavia. Toiset meistä orientoituvat vaaratilanteen jälkeen nopeasti uudelleen, karistavat hankalat tunteet helposti ja palaavat jatkamaan tavallista elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Toisilla jäsentely vie enemmän aikaa.
TurvaX-podcastiin kerätyissä tarinoissa toistui kokemus selviytymisestä sellaisissakin tilanteissa, joissa mahdollisuudet näyttivät synkiltä. Tulipalot, väkivalta tai sen uhka, onnettomuudet ja mielenterveyden haasteet piirtyivät kokemuksissa raskaina ja painavina, kuin päivän ylle laskeva synkkä pilvi. Kertojat palasivat kokemuksiinsa kuitenkin selviytymisensä kautta. On tärkeää muistaa, että traumasta voi selvitä.
Ihmisen kykyyn selvitä vaikuttaa moni asia. Avun pyytäminen on avainasemassa, kun jokin järkyttävä tekee elämään särön. Muihin tukeutuminen vahvistaa ja ylläpitää resilienssiä. Hankalissa tunteissa yksin makaaminen synnyttää helposti lisää hankalia tunteita, joiden alta on vaikeaa nähdä mahdollisuuksia selviytyä.
Podcastia varten keräämissämme tarinoissa toistui kyky katsoa tulevaan. Pelottavien ja vaarallisten tilanteiden jälkeen nuoret ihmiset keskittyivät katsomaan elämää, joka heitä odottaa. Toivo.
Ahdistavan, vaarallisen tai pelottavan tilanteen kohtaamisesta ei kuitenkaan tule tehdä itseisarvoa, joka estää meitä näkemästä riskit. Selviytyjä ei ole vastuussa kokemastaan väkivallasta, vaikka onnistuisikin jatkamaan elämää toivonsa säilyttäen. Meillä on jaettu vastuu levittää tietoa, puuttua vaarallisiin tilanteisiin ja hakea apua tai tarjota tukea.
Yleensä vaaralliset tilanteet eivät vaadi palavaan taloon juoksemista. Surullisen arkipäiväinen vaaratilanne voi tapahtua esimerkiksi kadulla jonkun uhkaillessa tai nimitellessä toista. Tällaisessa tilanteessa tukensa voi osoittaa soittamalla apua, jos väliin meneminen tuntuu liian vaaralliselta. Yhdellä puhelinsoitolla voi olla elämän pelastava vaikutus.
Kirjoittanut Kasper Kouvo, julkaissut Iris Sundelin.
TurvaX-hankkeessa mietitään erityisesti lukion turvallisuutta ja nuorten lukiolaisten turvallisuuskokemusta. Turvallisuus vaikuttaa ensi silmäyksellä yksinkertaiselta asialta, mutta turvallisuuteen liittyy useita ulottuvuuksia ja näkökulmia.
Jo psykologian uranuurtaja Abraham Maslow (1943) toi ihmisen tarvehierarkiassa esille turvallisuuden heti fyysisten tarpeiden jälkeen. Turvallisuuden kokemus on siis ihmisen perustarve.
Tarvehierarkkia, mukailtu.
Turvattomuus nähdään usein uhkien ja riskien olemassaolona. Turvallisuuden yksi ulottuvuus onkin varautumista onnettomuuksiin ja uhkiin. TurvaX-hankkeessa pohditaan paloturvallisuutta ja turvallista poistumisreittiä koulurakennuksesta suojaan koulun pihalle. Uhkana ovat tässä tapauksessa tulipalo ja sen aiheuttamat vaarat. TurvaX-hankkeessa pyritään myös ohjeistamaan turvalliseen liikennekäyttäytymiseen ja näin ennalta ehkäisemään vaaratilanteita ja riskitilanteita liikenteessä.
Turvallisuus ei kuitenkaan aina ole uhan poissaoloa, vaan välillä turvallisuus on jonkin turvallisuutta rakentavan asian läsnäoloa. Onnellisuustutkija Ilona Suojanen tuo esille kirjassaan Onnellinen turvallisuus (2022) positiivisen turvallisuuden ajatuksen ja käsitteen, mikä tarkoittaa, että jokin ympäristössämme luo turvallisuutta. Lukiossa turvallisuuden kokemusta opiskelijalle luo esimerkiksi tuttu kaveri opetusryhmässä. Esitelmää on turvallisempaa pitää luokan edessä, kun sitä voi pitää kaverin kanssa.
Turvallisuuden kokemus sosiaalisissa tilanteissa lukiossa onkin erittäin tärkeää. Ensimmäiset päivät lukiossa yläkoulun jälkeen voivat tuntua turvattomilta, kun rakennus on vieras ja useat uudet opiskelijat ovat vieraita. Turvallisuuden kokemus kuitenkin lisääntyy lukioaikana, kun voi tutustua uusiin ystäviin ja rakennus tulee tutuksi. Kun opiskelija kokee olonsa turvalliseksi esim. luokkahuonetilanteessa, niin hän voi paremmin keskittyä itse opiskeltavaan aiheeseen. Tarkkaavaisuutta ja energiaa ei kulu jännittämiseen ja näkymättömyyden harjoitteluun.
Turvallisuuden kokemus onkin osittain kehollinen. Kun ihminen pelkää ja jännittää, niin elimistön sympaattinen hermosto aktivoituu: syke nousee, verenpaine kohoaa ja alkaa hikoiluttaa. Kun koemme turvallisuutta, niin elimistömme rauhoittuu ja rentoudumme. Turvallisuuskokemus tuntuu kehossa.
Turvallisuus on kuitenkin myös mielemme sisällä. Opiskelija tulkitsee ympäristöä ja ihmisiä. Emme näe ympäröivää maailmaa sellaisenaan, vaan tulkitsemme sitä entisten kokemusten pohjalta. Jos opiskelijalla on ollut yläkoulussa yksinäisyyttä ja häntä on kiusattu, niin uudet sosiaaliset tilanteet voivat näyttäytyä pelottavilta. Turvattomuus ei siis aina ole reaalisesti ympäristössämme, vaan se voi olla opittuna ennakkoluulona mielessämme. Turvattomuutta voi luoda eräänlainen ennustus tapahtumien kulusta. Tässä on yksi TurvaX-hankkeen haaste: miten hankkeen avulla voisimme tukea nuoria ja heidän rohkeuttaan sosiaalisissa tilanteissa?
Tarvitaan ajattelun ajattelua ja itsereflektiota. Nuori voi itsekin miettiä ajatusmallejaan ja sitä, miten hän tulkitsee tilanteita mahdollisesti kaavoittuneesti. Tällaisia harjoituksia voidaan tehdä vaikka lukion psykologian tunnilla. Rohkeutta voidaan harjoitella toimimalla rohkeasti lukioarjen uusissa tilanteissa. Nuori voi toimia vaikkapa tuutorina yläkoululaisille ja näin harjoitella esiintymistaitoja ja laajemmalti sosiaalisia taitoja. Hieman ujommalle opiskelijalle sopiva haaste voi olla pieni parikeskustelu uuden kaverin kanssa oppitunnilla. Turvallisuus sijaitsee siis kahdessa paikassa: mielemme sisällä ja ulkotodellisuudessa.
Turvallisuuteen liittyy myös ns. turvallisen tilan ajatus. Ideana on, että turvallisessa tilassa kunnioitetaan toista ihmistä eikä kiusata toista. Projektissa herätetään ajatusta myös siitä, että emme ole itse vain kulkemassa tilaan kuin huoneeseen, vaan olemme myös itse luomassa sosiaalista tilaa ja todellisuutta. Opiskelija itse ei kiusaa eikä esim. naura toisen esitelmälle. Opiskelija voi myös aktiivisesti luoda ystävällistä ja turvallista tilaa esim. pyytämällä yksinäistä opiskelijaa mukaan ryhmään. Jokainen turvallisen tilan ryhmäläinen on luomassa sosiaalisesti turvallista ja toisia kannustavaa tilannetta ja tilaa.
Turvallisuuden kokemus on osittain myös suhteellista ja ihmisestä riippuvaista. Toiselle lukiolaiselle esim. ensimmäiset ajotunnit liikenteessä ovat hyvin pelottavia ja toiselle taas aika helppoja. Osat voivat kääntyä toisin päin, kun pitää pitää esitelmää filosofiasta koko luokan edessä.
Opettaja voi luoda ryhmätilanteessa turvallisuutta tai turvattomuutta opetustavoillaan. Jotkut vanhanaikaiset metodit, kuten kapteenit valitsemassa joukkueita liikuntatunnilla, ovat itsessään sosiaalista turvattomuutta luovia. Opettajalla voi olla sosiaalista älykkyyttä, jonka avulla hän voi arvioida tehtävän esim. esitelmän haastavuutta ja sopivuutta juuri tietylle opiskelijalle. Hän voi myös antaa vaihtoehtoisia tapoja tehtävän suorittamiselle. Tärkeää olisi kuitenkin se, että opiskelijan sosiaalista rohkeutta haastettaisiin sopivasti lähikehityksen vyöhykkeellä.
Dialogi lukion turvallisuudesta ja erityisesti sosiaalisesta turvallisuudesta on tärkeää. Kun keskustelemme yhdessä turvallisuudesta opettajien ja opiskelijoiden kanssa, voimme yhdessä löytää positiivisia asioita, jotka tuovat lisää turvallisuutta lukion arkeen. Turvallinen ympäristö luo myös todennäköisemmin onnellisuutta. Turvallisessa ympäristössä voimme olla rauhallisella mielellä ja keskittyä lukion ydintehtävään – oppimiseen.
Kirjoittaja Kasper Kouvo on Vammalan lukion uskonnon, psykologian, filosofian ja elämänkatsomustiedon opettaja.
