TurvaX -hanke on saatu nyt päätökseen ja on aika pohtia hieman kuluneita paria vuotta ja kääntää katse kohti tulevaa.
Kuluneet kaksi vuotta lukioiden oppilaitosturvallisuuden kehittämisen parissa nuoret osallistuen oli erittäin antoisaa. Hanke sai sekä opiskelijoissa, henkilökunnassa että myös valtakunnallisissa ja jopa kansainvälisissä verkostoissa positiivisen vastaanoton.
Tarkasteltaessa kuluneita vuosia ja tehtyä työtä opiskelijoiden kanssa, nousee esiin merkittäviä onnistumisia erityisesti turvallisuusteemojen käsittelyssä, toimintakulttuurin uudistamisessa ja oppimisympäristöjen laajentamisessa, mutta esiin nousee myös haasteita.
Missä hankkeessa onnistuttiin?
Hankkeen työskentelyssä onnistuttiin parantamaan fyysisten ja digitaalisten oppimisympäristöjen turvallisuutta ja innostamaan nuoria hyvinvointiteemoihin pelillistämisen avulla. Samalla onnistuttiin yhdistämään virtuaalisia ja fyysisiä oppimisympäristöjä ja parantamaan lukioiden digipedagogisia valmiuksia.
Hankkeessa onnistuttiin erityisesti lisäämään kiinnostusta ja ymmärrystä turvallisuuden teemoista, sekä sen opiskelusta erilaisissa oppimisympäristöissä. Samalla onnistuttiin avartamaan käsitystä turvallisuudesta moniulotteisemmaksi.
Toiminnan vahvuutena oli opiskelijoiden osallistaminen ja turvallisuusteemojen syvällinen käsittely. Hankkeessa onnistuttiin pitämään opiskelijat vahvasti mukana hankkeen toteutuksessa, mm. syventymällä hankkeen teemoihin osana opintokursseja ja luomalla teemoista konkreettisia kokonaisuuksia hankkeelle, esimerkiksi virtuaalinen pakopelikokonaisuus. Hankkeessa tehtiin myös paljon oppilaitoksen arkielämään linkittyviä kokeiluja, kuten vierailut ja työpajat oppilaitoksilla tai opetusmateriaalin rakentamista.
Missä oli haasteita?
Toisen asteen yleissivistävän koulutuksen resurssien jatkuva vähentäminen aiheutti lisääntyviä haasteita kehitystoiminnan ylläpidolle, jolloin kehittämistoiminnan mielekkyyttä ja vaikuttavuutta oli ajoittain vaikea ylläpitää. Jatkuvuuden varmistaminen vaatii kuitenkin vakaita resursseja ja johdon sitoutumista, jotta hankkeen vaikutukset voidaan säilyttää ja laajentaa tulevaisuudessa.
Haasteita oli myös lukioiden välisessä yhteistyössä, erilaisissa jaksorytmeissä ja yhteisten tapaamisten aikatauluttamisessa, mikä johti helposti siihen, että yhteiskehittäminen ajoittain oli lähellä muuttua lukioiden itsenäiseksi toiminnaksi ja hyvien käytäntöjen tiedonsiirroksi verkoston välillä.
Mitä hankkeessa opittiin?
Hankkeen aikana opittiin, että pitkän aikavälin tavoitteet tarvitsevat stabiilia arkiympäristöä, mikä voi olla turvallisuutta käsitellessä osoittautua vaikeaksi, kuten minkä tahansa abstraktin asian kehittäminen. Lukioarki on alati muuttuva ja kiireinen, mikä tekee hanketoiminnasta haastavaa kehittämismotivaation ylläpitämisen kannalta.
Abstraktin kehittämisen kohteen, kuten turvallisuuden, kehittäminen on pitkäjänteistä ja monialaisuutta vaativaa. Sen kehittämistä ei voida pitää pienen työryhmän takana, vaan se vaatii uudistuvaa ja tutkivaa työtä. Oppilaitosturvallisuuden kehittäminen ja sen vieminen virtuaalisiin ympäristöihin vaatii myös vuorovaikutusta opiskelijoiden kanssa sekä heidän arkensa ja ajanhengen ymmärtämistä.
Kun eri taustoista ja organisaatioista tulevat toimijat kokoontuvat yhteen, saadaan rikasta ja uudistavaa ajattelua ja toimintaa. Hanketoiminnan ytimenä oli myös ajatus opiskelijoiden osallistamisesta käytännön toteuttamiseen toiminnan keskiössä. Opiskelijoiden mukaan ottaminen hankkeeseen, rikastuttaa entisestään toimintaa ja helpottaa hanketoiminnan pitämistä tiiviimmin kiinni lukioarjessa.
Turvallisuustyö on pitkälti työtä, jota tehdään, koska on pakko ja siitä tehdään vain pakollinen. Sen kehittäminen vaatii aikaa, resurssia ja ymmärrystä aiheesta. Suomessa on totuttu pääasiassa turvallisiin ympäristöihin ja tämän turvallisuuden tasapainon häiritseminen keskusteluiden ja kehittämisen merkein, saattaa olla monelle vierasta. Turvallisuutta ja sen merkitystä aletaan pohtimaan syvällisesti monesti vasta sitten kun jotain ikävää tapahtuu.
Muuttiko hanke opetusta tai opiskelua?
Hankkeen aikana ymmärrettiin sosiaalisen turvallisuuden, turvallisemman tilan sääntöjen ja turvallisuuskiinnittymisen merkitys ja niihin alettiin kiinnittämään enemmän huomiota. Hanke tuki opetusta ja opiskelua siirtymässä kohti avoimempaa keskustelukulttuuria. Hankkeella saatiin heräteltyä opettajia ja opiskelijoita pohtimaan avoimesti erilaisia pelkojaan, toiveitaan ja haaveitaan opetustilanteissa.
Hanke auttoi opettajia kriittisesti arvioimaan opetusmetodejaan ja niiden vaikutusta opiskelijoiden turvallisuuden kokemuksiin, esimerkiksi luopumalla psyykkiselle turvallisuudelle raskaista opetusmenetelmistä. Samalla pohdittiin inspiroivia ja ryhmäyttäviä opetustapoja, joilla luoda uusia yhteyksiä opiskelijoiden välille.
Rakentamalla fyysisiä oppimisympäristöjä virtuaalisiksi, parannettiin myös opetuksen monipuolisuutta. Samalla saatiin kehitettyä fyysisen oppimisympäristön tuntemusta, mutta laskettua psyykkisen turvallisuuden kuormitusta, kuten uusien opiskelijoiden jännitystä eksyä vieraassa ympäristössä.
Mitä tulevaisuus tuo tullessaan?
Turvallisuutta pitäisi kehittää jatkuvasti, sillä sen parissa ei voida sanoa, että kaikki olisi jo tehty. Seuraavaksi muutama ajatus, joihin itse kiinnittäisin jatkossa oppilaitosturvallisuuden saralla huomiota:
Resurssien jatkuvuus ja turvallisuustyöhön sitoutuminen: Turvallisuuden kehittäminen vaatii monialaista työtä ja ymmärrystä. Turvallisuustilanne elää keskuudessamme ja ajatuksissamme jatkuvasti. Työ vaatii aikaa ja resurssia, ja ilman niitä, saatetaan helposti jäädä tasolle, jossa on hoidettu vain pakolliset vaatimukset.
Moniuloitteisen turvallisuuskäsityksen jalkauttaminen: Turvallisuus on muutakin kuin oppilaitoksen fyysinen turvallisuus tai työturvallisuus eri aloilla. Ne ovat toki tärkeitä, mutta niiden lisäksi pitäisi turvallisuuskäsitettä avartaa entisestään ja korostaa turvallisuuden muidenkin osa-alueiden merkitystä, esimerkiksi henkistä ja sosiaalista turvallisuutta, jotka ovat nuorille todella tärkeässä roolissa.
Opiskelijoiden osallistaminen: Jotta kehitystyössä tulee varmemmin huomioitua kattavasti eri näkökulmia ja jokaisen oppilaitoksessa työskentelevä tai opiskeleva, pitäisi turvallisuustyöskentelyä ja sen kehittämistä avata opiskelijoille ja osallistaa heitä suunnitteluun mukaan. Osallistavalla toiminnalla on myös yhteys sitoutumiseen; jos opiskelijat kokevat tulevansa kuulluksi, on yhteisten sääntöjen ja toimintamallien noudattaminen monesti jopa todennäköisempää, kun ylhäältä annettujen auktoriteettisten ohjeiden, joita vastaan tekee mieli kapinoida.
Sosiaalisen turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen: Hankkeessa ymmärrettiin hieman syvällisemmin sosiaalisen turvallisuuden merkitys. Se on hyvin tärkeä osa-alue, kun tuetaan nuoria ja heidän hyvinvointiaan. Tähän työhön tulisi panostaa valtavasti myös tulevaisuudessa.
Ennakoiva turvallisuustyö ja tietoisuuden lisääminen: Turvallisuuteen liittyvää ennakoivaa työtä ja tietoisuuden lisäämistä kannattaisi jatkaa, ja siihen kannattaisi panostaa. Turvallisuuskeskustelut, huolet ja murheet tulisi tuoda aktiivisemmin arkeen ja puheeksi, eikä vasta sitten kun jotain sattuu. Pitkällä aikavälillä ennakoiva työ kantaa pidemmälle hedelmää, kuin ongelmien laastarointi, kun jotain on jo tapahtunut tai mennyt pieleen.
Yhteenvetona…
Tulevaisuudessa olisi hyödyllistä keskittyä monipuoliseen turvallisuustyöhön, joka kattaa niin fyysisen, psyykkisen kuin sosiaalisen turvallisuuden, ja varmistaa, että opiskelijat ja oppilaitosjohto ovat aktiivisesti mukana kehityksessä. Toivottavasti saamme lisää turvallisuustyöhön keskittyviä hankkeita tulevaisuudessa, jotta tätä työtä päästään kehittämään.
Tulevaisuuden opiskelu- ja työelämä vaatii meiltä enemmän kuin koskaan ennen. Teknologian nopea kehitys, opiskelu- ja työelämän murrokset ja jatkuvasti muuttuvat toimintaympäristöt asettavat haasteita organisaatioille, tiimeille ja yksilöille. Tässä muutoksen keskellä nousee esiin yksi elämän tärkeimmistä voimavaroista: psykologinen turvallisuus.
Mitä psykologinen turvallisuus on?
Psykologinen turvallisuus tarkoittaa, että jokainen opiskelu- tai työyhteisön jäsen tuntee voivansa esittää ideoita, kysyä kysymyksiä, pyytää apua ja kertoa virheistä ilman pelkoa siitä, että häntä nolataan tai rangaistaan. Se luo ilmapiirin, jossa uskalletaan kokeilla uutta, oppia virheistä ja toimia avoimesti. Tiimeissä, joissa psykologinen turvallisuus on korkealla, jokainen jäsen kokee, että hänen äänensä on tärkeä ja että hän voi osallistua ilman pelkoa negatiivisista seurauksista.
Miksi psykologinen turvallisuus on tärkeää?
Opiskelun ja työelämän murroksessa menestyvät ne, jotka osaavat tehdä yhteistyötä, jakaa tietoa ja oppia toisiltaan. On huomattu, että psykologisesti turvalliset tiimit ovat tuottavampia, innovatiivisempia ja voivat paremmin kuin tiimit, joissa tätä turvallisuutta ei ole. Psykologinen turvallisuus auttaa myös vähentämään stressiä ja parantamaan työntekijöiden hyvinvointia, mikä puolestaan näkyy parempina tuloksina ja työn tehokkuutena.
Tässä on kyse myös luovuudesta ja kyvystä sopeutua muutoksiin. Kun tiimiläiset uskaltavat olla avoimia ja tuoda omia näkemyksiään esiin, organisaatio saa käyttöönsä monipuolisemman osaamisen ja enemmän uusia ideoita. Tämä on kriittistä etenkin nykypäivän kilpailuympäristössä, jossa nopea reagointi ja innovaatioiden hyödyntäminen voivat olla menestyksen avain.
Miten psykologista turvallisuutta voidaan edistää?
Johtajilla, esihenkilöillä ja esimerkiksi opiskelumaailmassa myös opettajilla on ratkaiseva rooli psykologisen turvallisuuden rakentamisessa. Heidän täytyy olla avoimia, kuunnella ja näyttää esimerkkiä haavoittuvuuden sietämisessä – myöntää omat virheensä ja oppia niistä. Organisaation kulttuuri, jossa jokainen tuntee olevansa tärkeä, alkaa aina ylimmästä johdosta ja leviää muihin. On tärkeää, että johto sitoutuu psykologisen turvallisuuden edistämiseen ja näyttää suuntaa omalla esimerkillään.
Käytännössä psykologista turvallisuutta voidaan vahvistaa luomalla ilmapiiri, jossa avoin vuorovaikutus on sallittua ja suotavaa. Meidän tulee rohkaista toisiamme tuomaan esiin ideoita ja kysymyksiä sekä antaa tilaa epäonnistumisille. Psykologisesti turvallisessa ympäristössä jokainen uskaltaa kokeilla uutta, koska tietää, että virheitä ei rangaista, vaan niistä opitaan yhdessä.
Yksilön rooli psykologisen turvallisuuden rakentamisessa
Psykologinen turvallisuus ei kuitenkaan ole vain johtajien vastuulla – jokainen meistä voi omalla käytöksellään edistää sitä. Tärkeää on suhtautua toisiin ilman ennakkoluuloja, olla rehellinen ja avoin sekä tarjota apua ja tukea, kun sitä tarvitaan. Pienilläkin teoilla voi olla suuri merkitys koko tiimin ilmapiiriin. On tärkeää, että jokainen tiimiläinen osallistuu aktiivisesti ja tuo esiin omia näkemyksiään.
Psykologinen turvallisuus ei tarkoita sitä, että kaikki olisivat aina samaa mieltä tai että elämä olisi helppoa ja mukavaa. Se tarkoittaa sitä, että uskalletaan käydä vaikeita keskusteluja, esittää haastavia kysymyksiä ja oppia toisilta, vaikka asiat eivät aina menisikään suunnitelmien mukaan. Aito vuorovaikutus, jossa jokaisen panos otetaan huomioon, luo pohjan menestyvälle ja hyvinvoivalle työyhteisölle.
Lopuksi
Psykologinen turvallisuus on avainasemassa, kun puhutaan tulevaisuuden menestyvistä organisaatioista. Se ei ole vain tunne, vaan konkreettinen osa organisaation kulttuuria ja jokapäiväistä toimintaa. Jokaisen organisaation, oppilaitoksen ja työyhteisön kannattaa panostaa psykologiseen turvallisuuteen – ei vain tulosten parantamiseksi, vaan myös opiskelijoiden ja työntekijöiden hyvinvoinnin ja viihtyvyyden takaamiseksi.
Yksilöt ja tiimit, jotka kokevat olonsa psykologisesti turvallisiksi, pystyvät paremmin vastaamaan työelämän haasteisiin ja sopeutumaan sen muutoksiin. Ja kun luovuus, oppiminen ja yhteistyö kukoistavat, myös organisaatio voi paremmin ja menestyy.
Miten sinun tiimisi edistää psykologista turvallisuutta?
Psykologisen turvallisuuden kehittäminen vaatii sitoutumista ja tietoista toimintaa, mutta tulokset puhuvat puolestaan. Nyt on aika ottaa askeleita kohti avoimempaa ja turvallisempaa opiskelu- ja työelämää!
Turvallisuuden tunne on olennainen osa ihmisen hyvinvointia, ulottuen fyysisten, sosiaalisten ja psykologisten tasojen yli. Näitä voidaan kuitenkin vahvistaa virtuaalisen ympäristön ja pedagogisten pakopelien avulla lisäten samalla turvallisuuden tunnetta ja tukea oppimista. Pohtimalla tulevaisuuden turvallisuuden näkökulmaa käsitellään myös teknologian ja ihmissuhteiden roolia turvallisuuden edistämisessä yhteiskunnassa.
Turvallisuuden tunne ja sen merkitys
Turvallisuus mielletään usein liittyvän suppeasti fyysiseen turvallisuuteen, kuten poistumisreittien kuntoon tai valvontakameroiden määrään. Moni TurvaX -hankkeessa [1] mukana ollut opiskelija myös sitä mieltä, että heidän lukionsa on turvallinen, koska mitään ei ole sattunut tähänkään mennessä.
Turvallisuus on loppujen lopuksi perustunne tai tarve, johon me pyrimme. Käytännössä turvallisuus tarkoittaa, että arjen uhat ja vaarat pyritään poistamaan tai minimoimaan. Ilman turvallisuudentunnetta on vaikea toteuttaa ihmisen muita tarpeita tai tavoitteita. (Tikkanen ym., 2008.) Myös Maslow’n tarvehierarkian perusteella turvallisuus on tarvepyramidissa toiseksi alimpana. Ennen turvallisuuden tulisi täyttää ihmisen fyysisen toiminnan ja elämän kannalta oleellisimmat perustarpeet. (Mielenihmeet, 2022.)
Länsimaiselle ihmiselle turvallisuus on lähes itsestäänselvyys, ennemminkin vapautta johonkin, mutta ei vastuuta. Suurin osa suomalaisista (88 %) piti vuonna 2023 Suomea turvallisena maana. (Tuovi, 2024.) Yleensä turvallisuuden puuttuminen huomataan vasta sitten, kun jotain ikävää tai odottamatonta tapahtuu.
Turvallisuus ja tulevaisuus
Turvallisuus ei siis tarkoita vain fyysistä tai rakenteellista turvallisuutta. Turvallisuus tai turvallisuuden tunne sisältää myös sosiaalisen ja psykologisen osa-alueen. Oppilaitosmaailmassa turvallisuuden voidaan ajatella sisältävän myös pedagogisen ja nykyään myös digitaalisen turvallisuuden osa-alueet. Kaikki nämä osa-alueet kulkevat käsi kädessä. Nykyään turvallisuus ei ole vain yksittäisiä sääntöjä ja niiden noudattamista, vaan se käsittää laajempia näkökulmia ja tarpeita (Sarpola & Aalto., 2021).
TurvaX -hankkeen toiminnan ytimenä toimi ajatus sitä, että me kaikki edistämme turvallisuutta. Turvallisuus lähtee meistä kaikista ja meidän toiminnastamme. Me ihmiset ja erityisesti opiskelijamme, voimme olla riski turvallisuudelle tai sen tunteelle, mutta me voimme olla myös voimavara sen edistämiselle. Tämän vuoksi opiskelijat haluttiin mukaan kehittämään turvallisuutta ja turvallisuusajattelua.
Toivottuun tulevaisuuteen ja tulevaisuuden turvallisuuteen voimme vaikuttaa usealla eri tavalla; voimme joko valmistautua ja ennakoida tai voimme passiivisesti hyväksyä tapahtuvat muutokset ja reagoida tapahtumiin, kun ne tulevat kohdalle. Voimme myös toimia yhdistellen näitä molempia tapoja. (Sarpola ym., 2021.)
Turvallisuuden ja sen edistämisen voisi ajatella tulevaisuudessa joukkuepelinä, jossa meidän kaikkien, olimme sitten opiskelijoita tai henkilökuntaa, tavoite on sama: meillä kaikilla on oikeus turvallisuuteen ja hyvinvointiin. Turvallisuuden, yhteistyön ja näiden kehittämisen ei pitäisi juuttua vanhaan hyväksi todettuun malliin kurkistamatta myös uusiin ulottuvuuksiin ja mahdollisuuksiin vanhojen mallien ulkopuolelle.
Tulevaisuustutkija Reeta Parkki vertaa tulevaisuuden työskentelyä kiertotalouteen. Siinä tavaroiden ja materiaalien sijaan kiertääkin tieto, taito ja osaaminen. Keskeiseen asemaan nousee osaamisen kasvattaminen. (Sommers, 2021.)
On tärkeää, että ylintä johtoa myöden turvallisuus ja sen merkitys ymmärretään, ja sen eteen tekee koko organisaatio tai oppilaitos työtä, jotta voimme toimia turvallisesti. Tämän takia on hyvä, että myös vahvasti oppilaitosarjessamme läsnä olevat opiskelijamme, ovat mukana luomassa turvallisempaa oppimisympäristöä vanhojen henkilöstöjohdettujen toimintamallien rinnalla.
Turvallisuutta kohti teknologialla vai osaamisella?
Onnellisuustutkija ja Sisäministeriön erityisasiantuntija Ilona Suojanen nostaa kirjassaan Onnellinen turvallisuus esiin tulevaisuuden turvallisuudesta ja teknologiasta tulevaisuuden mahdollisuuksia, esimerkiksi robottien hyödyntämisestä turvallisuuden ja sen toteutumisen edesauttajina. (Suojanen, 2022.)
Samalla hän nostaa esiin kaksi englanninkielistä sanontaa turvallisuudesta ja teknologiasta sen ylivoimaisena suojana; ”Safety doesn’t happen by accident” eli ”turvallisuus ei synny sattumalta” ja ”Safety isn’t expensive, it is priceless” eli ”turvallisuus ei ole kallista, se on mittaamaton”.
Ajattelemmeko kehittäessämme turvallisuusteknologiaa, että maailma ei voisi olla turvallinen ilman sitä ja sen kehittämistä? Tai, että voiko turvallisuudelle asettaa hintaa, jos sen arvoa ei voida mitata?
Nämä ajattelumallit turvallisuuden kehittämisestä ja näkemykset siitä, että turvallisuutta voitaisiin kehittää ainoastaan paremmalla teknologialla, johtavat ajatukseen, ettei ihmisten käytös on ainoastaan riski, eikä käytöksen muuttumisen ja jalostumisen kautta turvallisuus ja tunne siitä voi parantua.
Sama ilmiö on havaittavissa oppilaitoksissa: Opiskelijat nähdään riskinä turvalliselle toiminnalle. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii kiusaamistilanteet. Herkästi unohdamme sen, että ihmiset, jotka tekevät maailmasta vaarallisen – käyttivät he teknologiaa tai eivät – ovat kuitenkin heitä, jotka tekevät siitä myös turvallisen.
Miksi siis emme käytä teknologiaa enemmän turvallisuuden tunteen lisäämiseksi, vaan yritämme kehittää sitä vain uhkien ja vaarojen ehkäisemiseksi?
Virtuaalinen maailma turvallisuuden tunteen vahvistajana
Virtuaalisen maailman rooli turvallisuuden tunteen vahvistajana on merkittävä nykypäivän digitaalisessa ympäristössä. Näissä virtuaalisissa ympäristöissä käyttäjillä on mahdollisuus kokea monenlaisia tilanteita ja vuorovaikutuksia turvallisessa ja kontrolloidussa ympäristössä. Virtuaalinen ympäristö tarjoaa käyttäjälleen mahdollisuuden harjoitella erilaisia asioita ja skenaarioita turvallisesti ja hallitusti (Takala, 2017).
Virtuaalimaailmoja kuvaillaan monesti myös paikaksi paeta todellisuutta, sillä ne tarjoavat viihdettä ja sosiaalisia kontakteja todellisen maailman ulkopuolella (Männikkö, 2013). Nuorten kanssa työskennellessä on meidän ammattilaisten tunnistettava verkon ja siellä tapahtuvan sosiaalisuuden merkitys nuorille. Verkossa tapahtuva kohtaaminen on monesti nuorille yhtä arvokas kuin kasvokkain kohtaaminenkin. Joskus se voi olla myös ainoa vaihtoehto, esimerkiksi verkossa on helpompi puhua hankalista asioista verkon mahdollistaman anonyymiuden ansioista. (Räisänen, 2023.)
Samalla, kun virtuaalinen maailma tarjoaa viihdettä, sosiaalisia kontakteja ja mahdollisuuden paeta todellisuutta, se voi myös tarjota informaatiota ja sitä voidaan hyödyntää oppimisessa ja nuorten hyvinvoinnin tukemisessa. Virtuaalimaailmassa turvallisuuden tunnetta joillekin käyttäjilleen luo se, että he saavat valita, kuka ovat, miltä näyttävät ja mitä he tekevät (Männikkö, 2013).
Kehityksen myötä on alettu nostamaan esille myös teknologian merkitystä edistää fyysisisiä ja henkisiä kykyjä sekä ihmisten hyvinvointia. Positiivisella teknologialla voidaan tarkastella sen vaikutusta käyttäjänsä hyvinvoinnin paranemiselle psyykkisestä, tunteellisesta ja sosiaalisesta näkökulmasta. (Lee; Kim & Hwang, 2019.)
Turvallisuuden tunteen parantamista virtuaalisten maailmojen avulla on tutkittu mm. vankiloissa. Vuonna 2017 Coloradon vankilassa aloitettiin Second Chance -projekti, jonka aikana nuorena vangitut vangit harjoittelivat erilaisia arkipäiväisiä asioita virtuaalitodellisuuden avulla. Arkitaitojen lisäksi vangit harjoittelivat projektissa esimerkiksi erimielisyyksissä ja riitatilanteissa tarvittavia sosiaalisia taitoja virtuaalisessa baariympäristössä. Näin vankien turvallisuuden tunnetta, hyvinvointia ja kykyä sopeutua ulkomaailmaan pystyttiin kehittämään hallitussa ympäristössä virtuaalisesti. (Dolven, 2017.)
Virtuaalimaailmojen tarjoamat mahdollisuudet erilaisiin pedagogisiin menetelmiin ja käyttömuotoihin ovat laajat. Tutkijat pitävät virtuaalitodellisuutta hyödyllisenä oppimisessa ja erilaisten asioiden opettelussa, jolla on myös merkittävä vaikutus elämänlaadun paranemiseen. Virtuaalitodellisuutta pidetään myös turvallisena, esteettömänä ja yhdenvertaisuutta lisäävänä tapana harjoitella taitoja ja kokeilla uusia asioita. (Vera, Herrera, Fernandez & Bates-Barkljac, 2012.)
Virtuaaliset pakopelit turvallisuuden tukemisessa
Käsiteenä pelaaminen on omaehtoista toimintaa, jota teemme vapaaehtoisesti, mutta peli itsessään on systeemi, joka rakentuu erilaisista teknisistä ja mekaanisista rajoitteista yhdessä määriteltyihin sääntöihin. Pelaaminen on siis toimintaa, joka tapahtuu pelin rajoitteiden ja sääntöjen puitteissa. (Pieni opas pelisuunnitteluun, 2022.)
Pakopelit ovat yksi pelin muodoista. Ne ovat todellisen elämän seikkailupelejä, joissa yksi tai useampi koittaa suorittaa erilaisia tehtäviä ennalta määrätyssä ajassa hyödyntäen päättelykykyä, luovuutta ja usein myös yhteistyötä. Pakopeleissä on usein jokin tarina tai teema, jonka tavoitteena on syventää pelin aikana tapahtuvaa eläytymistä. (Kortesuo, 2018; Koiranen, 2019.)
Kaupallisten pakopelien tapaan pedagogiset pakopelit yhdistävät toiminnallisuutta ja luovaa ongelmanratkaisua mahdollistaen samalla sosiaalisten ja yhteistyötaitojen kehittymisen. Ne tarjoavat motivoivan ja pelillistetyn oppimisympäristön, jossa oppilaat toimivat itseohjautuvasti ja aktiivisesti aiemmin oppimaansa tietoa käytännössä soveltaen ja jossa opettaja toimii oppimisprosessin tukijana. (Nicholson, 2015.)
Pedagogiset pakopelit mahdollistavat ilmiöpohjaisen ja monialaisen yhteistyön eri oppiaineiden välillä. Pelien hyödyntäminen tukee oppimista ja tekee siitä mielekkäämpää. Pelissä käytetyt mekaniikat ja pulmat voivat tukea oppimisprosessin eri vaiheita ja taitojen harjoittelemista. Pakopeli itsessään ei välttämättä ole tehokas tiedonsiirtomenetelmä oppimisessa eikä se korvaa muuta opetusmateriaalia, mutta se voi kuitenkin monipuolistaa opetusta tukien perinteisempiä oppimateriaaleja tai luentoja. (Pieni opas pelisuunnitteluun, 2022; Pakopelikäsikirja, 2022.)
Toisaalta pakopeli toimii todellista elämää tai tilanteita jäljittelevänä simulaationa, missä pelaajat voivat harjoitella erilaisia taitoja ilman epäonnistumisen pelkoa (Koiranen, 2019). Kontrolloidussa peliympäristössä on myös hyvä harjoitella erilaisia tilanteita, joiden kohtaaminen voisi olla vaarallista todellisuudessa, varsinkin ilman aiemmin saatua tietotaitoa niissä toimimiseen.
Parhaimmillaan pakopeleissä käytetty elämyspedagogiikka mahdollistaa sellaisia oppimisprosesseja, jossa pelaajan toimijuus kehittyy. Pedagogisesta näkökulmasta tärkeitä ovat tilanteet ja elämykset, joissa pelaaja tiedostaa itsensä yksilönä, joka voi kehittyä vain omalla toiminnallaan. (Kivelä, 2020.) Pakopelissä tärkeää oppimisen kannalta on onnistumisen tunteet. Onnistumisen tunteita tarvitsemme sekä jatkaaksemme pelaamista ja oppimista sen avulla, mutta myös todellisessa elämässä tarvitsemme onnistumisen tunteita tukemaan minäpystyvyyttä ja luottamusta omiin kykyihimme.
Virtuaalisena muotona pakopelit ovat hyviä vaihtoehtoja oppimisen monipuolistamiseen, sillä niiden pelaaminen tapahtuu laitteilla, joita meillä on jo opiskelussa käytössä. Ne eivät vaadi erillisiä kulisseja tai muita järjestelyitä pelihetkessä ja samaa peliä voi pelata useampi pelaaja samanaikaisesti. Toisaalta virtuaaliset pelit haastavaksi tekee se, että niihin on vaikeampi tuoda reaalimaailman aistihavaintoja ja tuntemuksia, jotka vaikuttavat pelissä eläytymiseen. (Parkki, 2020.) Peliä ja sen oppimistavoitteita suunnitellessa onkin siis pohdittava tarkkaan sen tarkoitusta ja käytettävyyttä, jotta se palvelee pelaajia ja oppimista mahdollisimman hyvin.
Pedagogiset pakopelit yhdistävät hyvin suunniteltuina oppiainerajoja ja voivat vastata esimerkiksi opetussuunnitelmien laaja-alaisen osaamisen osa-alueisiin. Yleisimmin pakopelejä on käytetty opetuksessa jonkin oppiaineen sisältöjen syventämisessä, mutta miksi se ei voisi käsitellä myös hyvinvointiosaamista tai joitain muita turvallisuustaitoja lisääviä teemoja.
On myös hyvä huomioida, että pelipedagogiikka ei rajoitu vain pelaamiseen. Myös pakopelin rakentaminen ja käsikirjoittaminen voi olla pedagoginen prosessi, esimerkiksi niin, että oppijat itse kirjoittavat pelien käsikirjoitukset ja opiskelevat samalla tärkeitä sisältöjä teemoista, joista pelejä omista näkökulmistaan kirjoittavat. (Vuosku, 2023.)
Yhteenveto
Yhteenvetona voidaan siis todeta, että turvallisuuden tunne on olennainen osa ihmisen hyvinvointia ja se ulottuu fyysisten, sosiaalisten ja psykologisten tasojen yli. Turvallisuuden moniulotteisuus ja sen merkitys oppimisympäristöissä sekä tulevaisuuden näkökulmasta on merkittävä. Virtuaalisen ympäristön ja pedagogisten pakopelien potentiaali turvallisuuden ja turvallisuuden tunteen vahvistamisessa ja oppimisen tukemisessa on merkittävä, ja niiden kehittämiseen tulisi panostaa entistä enemmän. Tulevaisuudessa turvallisuuden edistämisessä tulisi ottaa huomioon sekä teknologian että ihmisten välisten suhteiden rooli, jotta saavutetaan kokonaisvaltainen ja kestävä turvallisuuden tunne yhteiskunnassa.
Koiranen, Joona. Pedagogiset pakopelit: opas., 1. painos. Ääres eduEscape: Helsinki. Julkaistu 2019.
Lee, L.N.; Kim, M.J. & Hwang, W.J. Potential of Augmented Reality and Virtual Reality Technologies to Promote Wellbeing in Older Adults. Applied Sciences, vol. 9, no. 17, pp. 3556. Julkaistu 2019. Saatavissa: https://www.mdpi.com/2076- 3417/9/17/3556
Vera, L., Herrera, G., Fernandez, M. & Bates-Barkljac, N. Virtual reality as a tool to improve the quality of life of people with autism and learning difficulties. Teoksessa Virtual Reality. New York: Nove Science Publishers. Toimitettu 2012.
[1] TurvaX-hanke käsittelee turvallisuuden teemoja yhdistäen fyysisen, psyykkisen, sosiaalinen ja digitaalisen turvallisuuden muotoja virtuaalisiksi. Kehittämistyötä hankkeessa on tehty yhteistyössä opiskelijoiden ja henkilöstön kanssa SASKY koulutuskuntayhtymään kuuluvissa Ikaalisten ja Ruoveden lukioissa sekä Vammalan ja Kangasalan lukioissa. TurvaX on Opetushallituksen rahoittama hanke.
Kirjoittanut Metti Vuosku, julkaissut Iris Sundelin.
Tapasin TurvaX-podcastin äänityksissä mitä mielenkiintoisimpia asiantuntijoita. Keskusteluissa toistui ajatus ennaltaehkäisyn tärkeydestä. Mitä enemmän teemme töitä sen eteen, ettei vaaratilanteita edes synny, sen paremmassa turvassa olemme. Tämä ei koske vain fyysistä turvallisuutta. Sosiaalisen ja psyykkisen turvallisuuden osalta ennaltaehkäisy on yhtä tärkeää.
Keskusteluissa pitkään pyörineestä turvallisen tilan käsitteestä on edetty puhumaan turvallisemmasta tilasta. Tämä johtuu siitä, ettei mikään tila koskaan voi olla aivan jokaiselle turvallinen. Se ei tarkoita, etteikö kaikista tiloista silti kannattaisi tehdä turvallisempia.
Turvallisemmassa tilassa oletukset jätetään tekemättä. Oletuksilla ei tarkoiteta vain sukupuolen, mielipiteen, uskonnon tai kansalaisuuden olettamista, vaan myös esimerkiksi oletusta siitä, että kaikki pystyvät samaan kuin minä. Jokainen on yksilö, joten jokainen tulisi nähdä yksilönä. Kuinka usein olet törmännyt keskustelussa tilanteeseen, jossa yksi keskustelijoista vetoaa omiin kokemuksiinsa ja kertoo sen perusteella muiden pystyvän samaan?
”Kyllä migreenissä voi mennä kouluun, mullakin on migreeni ja se menee lääkkeillä ohi”. Niin, kaikilla ei mene.
”Ei masennus tarkoita, ettei jaksaisi siivota, kyllä mun kaverillakin on ollut vaikea masennus, mutta se on silti ihan siivousfriikki”. Niin, hän saattaa olla, mutta kaikki eivät ole.
”En usko, että mitään seksuaalista ahdistelua olisi tapahtunut. Tunnen sen, jota syytetään, eikä se ole koskaan ahdistellut minua”. Ei ehkä sinua, mutta se ei tarkoita, etteivätkö muiden kokemukset olisi tosia.
Omakohtainen kokemus on juuri sitä – omakohtainen. En voi verrata kokemustani sellaisenaan jonkun toisen kokemukseen. Siksi en voi myöskään olettaa hänen toimivan, reagoivan, ajattelevan tai toipuvan kuin minä tekisin.
Turvallisemmassa tilassa vitsit ja ironiset heitot, joihin sisältyy syrjiviä sävyjä, jätetään pois. Kenenkään sairaus, vamma tai ominaisuus ei ole vitsi. Kenenkään kielitaito tai kotikieli ei ole vitsi. Kenenkään harkitsemattomasti muotoiltu, rönsyilevä, sanoja hakeva kertomus ei ole vitsi, vaikka se ei noudattaisikaan täydellisen puheen kaavaa. Turvallisemmassa tilassa annetaan tilaa olla ja keskustella tuomitsematta. Tilasta saa poistua, jos siltä tuntuu, eikä poistumiselle tarvitse antaa syytä.
Kuten sanottu, kaikki tilat eivät voi olla kaikille turvallisia. Päihdesairauksista kärsivien vertaisryhmässä käydyt luottamukselliset keskustelut voivat aiheuttaa ahdistusta ihmiselle, joka on paennut päihdetaustaisesta perheestä. Työpaikan ruokala voi olla syömisen kautta oireilevalle toipujalle turvaton tila vain siksi, että siellä syödään sellaisia ruokia, jotka aiheuttavat voimakasta ahdistusta. Ympärillämme on koko ajan ihmisiä ja tilanteita, jotka voivat aiheuttaa erilaisia ahdistavia kokemuksia. Se ei kuitenkaan saa olla esteenä sille, että toimimme ihmisinä niin turvallisesti kuin mahdollista.
Kirjoittanut Metti Vuosku, julkaissut Iris Sundelin.
TurvaX-hankkeessa tuotettiin kymmenosainen podcast, jonka jaksojen teemat valikoituivat opiskelijoiden toiveiden mukaisesti. Podcastia varten pyysimme kokemustarinoita opiskelijoilta koulun kanavia, sosiaalista mediaa ja viidakkorumpua pitkin. Osa tarinoista löytyi lähipiiristä, osa kaukaa verkon takaa. Yksi asia tarinoissa toistui: järisyttävä resilienssi, joka meissä ihmisissä elää.
Me ihmiset olemme kaikki tavallamme resilienttejä eli psyykkisesti selviytymiskykyisiä ja joustavia. Toiset meistä orientoituvat vaaratilanteen jälkeen nopeasti uudelleen, karistavat hankalat tunteet helposti ja palaavat jatkamaan tavallista elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Toisilla jäsentely vie enemmän aikaa.
TurvaX-podcastiin kerätyissä tarinoissa toistui kokemus selviytymisestä sellaisissakin tilanteissa, joissa mahdollisuudet näyttivät synkiltä. Tulipalot, väkivalta tai sen uhka, onnettomuudet ja mielenterveyden haasteet piirtyivät kokemuksissa raskaina ja painavina, kuin päivän ylle laskeva synkkä pilvi. Kertojat palasivat kokemuksiinsa kuitenkin selviytymisensä kautta. On tärkeää muistaa, että traumasta voi selvitä.
Ihmisen kykyyn selvitä vaikuttaa moni asia. Avun pyytäminen on avainasemassa, kun jokin järkyttävä tekee elämään särön. Muihin tukeutuminen vahvistaa ja ylläpitää resilienssiä. Hankalissa tunteissa yksin makaaminen synnyttää helposti lisää hankalia tunteita, joiden alta on vaikeaa nähdä mahdollisuuksia selviytyä.
Podcastia varten keräämissämme tarinoissa toistui kyky katsoa tulevaan. Pelottavien ja vaarallisten tilanteiden jälkeen nuoret ihmiset keskittyivät katsomaan elämää, joka heitä odottaa. Toivo.
Ahdistavan, vaarallisen tai pelottavan tilanteen kohtaamisesta ei kuitenkaan tule tehdä itseisarvoa, joka estää meitä näkemästä riskit. Selviytyjä ei ole vastuussa kokemastaan väkivallasta, vaikka onnistuisikin jatkamaan elämää toivonsa säilyttäen. Meillä on jaettu vastuu levittää tietoa, puuttua vaarallisiin tilanteisiin ja hakea apua tai tarjota tukea.
Yleensä vaaralliset tilanteet eivät vaadi palavaan taloon juoksemista. Surullisen arkipäiväinen vaaratilanne voi tapahtua esimerkiksi kadulla jonkun uhkaillessa tai nimitellessä toista. Tällaisessa tilanteessa tukensa voi osoittaa soittamalla apua, jos väliin meneminen tuntuu liian vaaralliselta. Yhdellä puhelinsoitolla voi olla elämän pelastava vaikutus.
Kirjoittanut Kasper Kouvo, julkaissut Iris Sundelin.
TurvaX-hankkeessa mietitään erityisesti lukion turvallisuutta ja nuorten lukiolaisten turvallisuuskokemusta. Turvallisuus vaikuttaa ensi silmäyksellä yksinkertaiselta asialta, mutta turvallisuuteen liittyy useita ulottuvuuksia ja näkökulmia.
Jo psykologian uranuurtaja Abraham Maslow (1943) toi ihmisen tarvehierarkiassa esille turvallisuuden heti fyysisten tarpeiden jälkeen. Turvallisuuden kokemus on siis ihmisen perustarve.
Tarvehierarkkia, mukailtu.
Turvattomuus nähdään usein uhkien ja riskien olemassaolona. Turvallisuuden yksi ulottuvuus onkin varautumista onnettomuuksiin ja uhkiin. TurvaX-hankkeessa pohditaan paloturvallisuutta ja turvallista poistumisreittiä koulurakennuksesta suojaan koulun pihalle. Uhkana ovat tässä tapauksessa tulipalo ja sen aiheuttamat vaarat. TurvaX-hankkeessa pyritään myös ohjeistamaan turvalliseen liikennekäyttäytymiseen ja näin ennalta ehkäisemään vaaratilanteita ja riskitilanteita liikenteessä.
Turvallisuus ei kuitenkaan aina ole uhan poissaoloa, vaan välillä turvallisuus on jonkin turvallisuutta rakentavan asian läsnäoloa. Onnellisuustutkija Ilona Suojanen tuo esille kirjassaan Onnellinen turvallisuus (2022) positiivisen turvallisuuden ajatuksen ja käsitteen, mikä tarkoittaa, että jokin ympäristössämme luo turvallisuutta. Lukiossa turvallisuuden kokemusta opiskelijalle luo esimerkiksi tuttu kaveri opetusryhmässä. Esitelmää on turvallisempaa pitää luokan edessä, kun sitä voi pitää kaverin kanssa.
Turvallisuuden kokemus sosiaalisissa tilanteissa lukiossa onkin erittäin tärkeää. Ensimmäiset päivät lukiossa yläkoulun jälkeen voivat tuntua turvattomilta, kun rakennus on vieras ja useat uudet opiskelijat ovat vieraita. Turvallisuuden kokemus kuitenkin lisääntyy lukioaikana, kun voi tutustua uusiin ystäviin ja rakennus tulee tutuksi. Kun opiskelija kokee olonsa turvalliseksi esim. luokkahuonetilanteessa, niin hän voi paremmin keskittyä itse opiskeltavaan aiheeseen. Tarkkaavaisuutta ja energiaa ei kulu jännittämiseen ja näkymättömyyden harjoitteluun.
Turvallisuuden kokemus onkin osittain kehollinen. Kun ihminen pelkää ja jännittää, niin elimistön sympaattinen hermosto aktivoituu: syke nousee, verenpaine kohoaa ja alkaa hikoiluttaa. Kun koemme turvallisuutta, niin elimistömme rauhoittuu ja rentoudumme. Turvallisuuskokemus tuntuu kehossa.
Turvallisuus on kuitenkin myös mielemme sisällä. Opiskelija tulkitsee ympäristöä ja ihmisiä. Emme näe ympäröivää maailmaa sellaisenaan, vaan tulkitsemme sitä entisten kokemusten pohjalta. Jos opiskelijalla on ollut yläkoulussa yksinäisyyttä ja häntä on kiusattu, niin uudet sosiaaliset tilanteet voivat näyttäytyä pelottavilta. Turvattomuus ei siis aina ole reaalisesti ympäristössämme, vaan se voi olla opittuna ennakkoluulona mielessämme. Turvattomuutta voi luoda eräänlainen ennustus tapahtumien kulusta. Tässä on yksi TurvaX-hankkeen haaste: miten hankkeen avulla voisimme tukea nuoria ja heidän rohkeuttaan sosiaalisissa tilanteissa?
Tarvitaan ajattelun ajattelua ja itsereflektiota. Nuori voi itsekin miettiä ajatusmallejaan ja sitä, miten hän tulkitsee tilanteita mahdollisesti kaavoittuneesti. Tällaisia harjoituksia voidaan tehdä vaikka lukion psykologian tunnilla. Rohkeutta voidaan harjoitella toimimalla rohkeasti lukioarjen uusissa tilanteissa. Nuori voi toimia vaikkapa tuutorina yläkoululaisille ja näin harjoitella esiintymistaitoja ja laajemmalti sosiaalisia taitoja. Hieman ujommalle opiskelijalle sopiva haaste voi olla pieni parikeskustelu uuden kaverin kanssa oppitunnilla. Turvallisuus sijaitsee siis kahdessa paikassa: mielemme sisällä ja ulkotodellisuudessa.
Turvallisuuteen liittyy myös ns. turvallisen tilan ajatus. Ideana on, että turvallisessa tilassa kunnioitetaan toista ihmistä eikä kiusata toista. Projektissa herätetään ajatusta myös siitä, että emme ole itse vain kulkemassa tilaan kuin huoneeseen, vaan olemme myös itse luomassa sosiaalista tilaa ja todellisuutta. Opiskelija itse ei kiusaa eikä esim. naura toisen esitelmälle. Opiskelija voi myös aktiivisesti luoda ystävällistä ja turvallista tilaa esim. pyytämällä yksinäistä opiskelijaa mukaan ryhmään. Jokainen turvallisen tilan ryhmäläinen on luomassa sosiaalisesti turvallista ja toisia kannustavaa tilannetta ja tilaa.
Turvallisuuden kokemus on osittain myös suhteellista ja ihmisestä riippuvaista. Toiselle lukiolaiselle esim. ensimmäiset ajotunnit liikenteessä ovat hyvin pelottavia ja toiselle taas aika helppoja. Osat voivat kääntyä toisin päin, kun pitää pitää esitelmää filosofiasta koko luokan edessä.
Opettaja voi luoda ryhmätilanteessa turvallisuutta tai turvattomuutta opetustavoillaan. Jotkut vanhanaikaiset metodit, kuten kapteenit valitsemassa joukkueita liikuntatunnilla, ovat itsessään sosiaalista turvattomuutta luovia. Opettajalla voi olla sosiaalista älykkyyttä, jonka avulla hän voi arvioida tehtävän esim. esitelmän haastavuutta ja sopivuutta juuri tietylle opiskelijalle. Hän voi myös antaa vaihtoehtoisia tapoja tehtävän suorittamiselle. Tärkeää olisi kuitenkin se, että opiskelijan sosiaalista rohkeutta haastettaisiin sopivasti lähikehityksen vyöhykkeellä.
Dialogi lukion turvallisuudesta ja erityisesti sosiaalisesta turvallisuudesta on tärkeää. Kun keskustelemme yhdessä turvallisuudesta opettajien ja opiskelijoiden kanssa, voimme yhdessä löytää positiivisia asioita, jotka tuovat lisää turvallisuutta lukion arkeen. Turvallinen ympäristö luo myös todennäköisemmin onnellisuutta. Turvallisessa ympäristössä voimme olla rauhallisella mielellä ja keskittyä lukion ydintehtävään – oppimiseen.
Kirjoittaja Kasper Kouvo on Vammalan lukion uskonnon, psykologian, filosofian ja elämänkatsomustiedon opettaja.
Kun TurvaX -hanketta alettiin suunnittelemaan keväällä 2022, Covid-19 -pandemia oli väistymässä, mutta tilalle oli syntynyt uusi globaalisti vaikuttava kriisi. Tällöin myös Saskyn oppilaitoksissa tehdyn turvallisuuskartoituksen avulla havaittiin, että fyysisen turvallisuuden koettiin olevan kunnossa, mutta samalla oli havaittavissa sosiaalisen ja psykologisen turvallisuuden puuttumisen kokemuksia.
Kuva: Pixabay
Mitä kouluterveyskyselyt meille kertoivat?
Hankkeen suunnittelua aloittaessa, ammatillisen koulutuksen puolella toiminut TURVA-hanke oli päättymässä. Hanke oli nostanut Saskyssa keskustelua turvallisuudesta: opiskelijoiden ja henkilökunnan turvallisuuskyselyssä keväällä 2022 nousi esiin toiveita ja kokemuksia turvallisuuden kehittämisestä. Nuorten ääni toi erityisesti verkkoalustojen turvallisuuden tarpeen pinnalle.
Kouluterveyskyselyiden vertailu toi pohjaa hankkeelle. Vuonna 2019 sosiaalista ahdistusta kaikista kyselyyn vastanneista lukio-opiskelijoista kokivat 37,1 %; tytöt (46,1 %) kokivat sosiaalista ahdistusta poikia (23,7 %) enemmän. Kohtalaista tai vaikeaa ahdistusta kaikista opiskelijoista vuonna 2019 koki 13,9 %, kun taas vastaava luku vuonna 2021 oli 21,5 %.
Fyysinen kiusaaminen oli vuosina 2019 ja 2021 välillä tehdyssä vertailuissa matala toisella asteella; tällöin vähintään yhden kerran viikossa kiusaamista oli kokenut kumpanakin vuonna vain 1,1 % vastanneista. Kuitenkin koulukiusaamista kännykän tai netin kautta, oli kaikista vastanneista lukiolaisista kokenut 23,9 % vastanneista.
Vuonna 2019 tehty Lukiolaisbarometri antoi hanketta tukevia tuloksia; noin 10 % lukiolaisbarometriin vastanneista (vastanneita 3000) raportoi kokeneensa syrjintää ja kiusaamista. Lukiolaisbarometri ilmoitti myös, että muunsukupuoliset raportoivat kokeneensa näitä enemmän kuin miehet tai naiset.
Kuitenkin seksuaalisen häirinnän oli parin vuoden aikana koettu lisääntyneen. Kaikista kyselyyn vastanneista lukiolaisista 17,9 % oli kokenut häiritsevää seksuaalista ahdistelua vuonna 2021, kun vastaava luku pari vuotta aikaisemmin oli 11,6 %. Puhelimessa tai netissä koettua häirintää oli vuonna 2019 kokenut 15,7 % ja vuonna 2021 26,7 %. Myös häiritsevää ehdottelua yhden vuoden aikana oli vuonna 2019 kokenut 21,9 % ja vuonna 2021 33,5 % vastanneista.
Osa tuloksista on selitettävissä Covid-19 tuomalla epävarmuudella, etäopetuksella, eristäytymisellä ja muilla nuorten kokemilla tekijöillä, mutta kaikkia ei. Tuloksissa on selkeästi havaittavissa yhteiskunnan ja kulttuurin muutoksia, joista kaikki eivät ole olleet askeleita parempaan suuntaan.
Alkukartoituksesta suuntaa hankkeen toiminnalle
Hankkeen alkumetreille teetettiin jokaisessa hankkeen lukiossa sama alkukartoituskysely. Sama kysely toteutetaan vielä kaksi kertaa hankkeen aikana, jotta saadaan vertailtua tuloksia ja kehityssuuntia.
Kartoituksessa pyrittiin käsittelemään turvallisuuden tilaa, kokemusta ja sen osa-alueita mahdollisimman laajasti, jotta ymmärtäisimme nuoriamme paremmin. Kyselyssä kartoitettiin ensin henkilökohtaisen turvallisuuden tunteen heikentäviä ja parantavia tekijöitä. Tämän jälkeen siirryttiin oppilaitosturvallisuuden osa-alueiden toteutumiseen fyysisen, sosiaalisen ja digitaalisen turvallisuuden toteutumisen näkökulmasta arvioiden väittämiä asteikolla 1-4 (1= ei toteudu ollenkaan, 4= toteutuu erittäin hyvin).
Suurimpina tekijöinä opiskelijoiden henkilökohtaista turvallisuuden tunnetta heikentävät kyselyn perusteella yksinäisyys, terveys, sota, läheisten turvallisuus sekä oma talous. Näistä suurin heikentävä tekijä kaikkien lukioiden keskiarvolla oli oma talous (27,7 %). Toiseksi eniten turvallisuuden tunnetta heikensi huoli läheisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Kaikista näistä on havaittavissa maailmassa vallitseva epävarmuus ja maailman tilanne.
Turvallisuuden tunnetta vahvistavista tekijöistä nousi selkeimmin esiin työkaverit ja ystävät; yli 84 % vastanneista sanoivat näiden lisäävän heidän turvallisuuden tunnettaan. Myös hyvällä ilmapiirillä (63 %) ja viihtymisellä oppilaitoksessa (41 %) oli vahvistavat vaikutukset. Myös tasa-arvo, oppilaitoksen turvallisuus ja hyvä turvallisuuskulttuuri erottuivat turvallisuuden tunnetta parantavina tekijöinä, kuitenkin niin, että sosiaalisen turvallisuuden vaikutus oli selkeästi fyysistä turvallisuutta vahvempi tekijä. Tämä tulos viittaa vahvasti positiivisen turvallisuuden tunteeseen ja tarpeeseen.
Fyysisen, sosiaalisen ja digitaalisen turvallisuuden toteutumista arvioitiin asteikolla 1-4 (1= ei toteudu ollenkaan, 4= toteutuu erittäin hyvin). Kyselystä selvisi, että oppilaitoksien koettiin olevan melko turvallisia (3,6). Yksittäisistä toimista kysyttäessä tulosten keskiarvo kuitenkin paljasti piilossa olleita puolia: lukioista kerrottiin harjoitellun hätätilanteissa toimimista keskiarvollisesti arvosanallisesti 3,2, mutta kysyttäessä miten toimia tapaturman tai hätätilanteen sattuessa, osaaminen arvioitiin heikommaksi. Kun kyselyssä arvioitiin, tiedettiinkö oppilaitoksessa sijaitsevista turvavarusteista ja mistä ne löytyvät, arvosana oli vain 2,2. Käyttöön perehdytys ja osaaminen välineiden käytöstä oli keskiarvollisesti vain 2. Fyysisen turvallisuuden osalta kartoitus siis toi esiin ainakin tarpeen perehtyä välineiden käyttöön. Fyysisen turvallisuuden kysymykset nostivat myös esiin avovastauksen ”Yllätyin siitä, etten muista mitään hätätilanne ohjeita tai harjoituksia.”
Sosiaalisen turvallisuuden osalta opiskelijat arvioivat opiskelijoiden välisen ilmapiirin olevan kaikkialla hyvällä tasolla (keskiarvo 3). Kysymykseen muiden pilkkaamisesta luokassa vastaukset olivat samaa tasoa (keskiarvo 3,1). Kiusaamistakaan ei kerrottu kovin paljon esiintyvän, mutta jos sitä esiintyi, siihen puuttuminen sai heikomman arvosanan (2,9). Yhteisiin asioihin koettiin voivan vaikuttaa (keskiarvo 3), mutta turvallisuusasioihin vaikuttamisen koettiin olevan hieman heikompaa (keskiarvo 2,9).
Sosiaalista turvallisuutta oppilaitoksessa kartoitettiin myös avokysymyksellä ”Mitkä sosiaaliset tilanteet jännittävät minua koulussa eniten?” Kaikista lukioista nousi samat vastaukset: selkeästi eniten jännitettiin esitelmien ja puheiden pitämistä sekä luokalle esiintymistä. Lisäksi vastauksissa nousi pelko opettajalle puhumisesta, jakson vaihtuessa uuteen luokkaan menemisestä sekä vieraiden opiskelijoiden kanssa ryhmätöiden tekemisestä.
Suurimpina kehitystarpeina kyselyssä nousi esiin hyvän turvallisuuskulttuurin ja yhteisöllisyyden parantaminen, kiusaamiseen ja häirintään puuttumisen kehittäminen. Avovastauksista nousi esiin myös vihapuheesta, sen merkeistä ja siihen puuttumisesta tarvittavat lisätiedot. Lukioittain nousi myös esiin hieman eri teemoihin keskittyviä vastauksia, esimerkiksi harjoitusten tarpeesta, tarpeesta puhua turvallisuudesta enemmän, yhteisöllisyydestä ja osallisuudesta, paremmista ohjeistuksista eri tilanteisiin sekä niissä toimimisesta sekä viranomaisyhteistyöstä.
”Turvallisuus yhdistyy usein ennen kaikkea fyysiseen turvallisuuteen ja esimerkiksi poistumisharjoituksiin. Sosiaalinen ja psyykkinen turvallisuus jäävät perinteisesti vähemmälle huomiolle.
Lukiolaisten ahdistuneisuudesta on puhuttu jo pidempään, mutta etenkin pandemia-ajan jälkeen ahdistus ja yksinäisyys ovat nousseet esille. TurvaX-hankkeessa pyritään vahvistamaan oppilaitoksen toimintakulttuuria kokonaisvaltaisesti fyysisen, sosiaalisen ja psyykkisen turvallisuuden kautta. Etenkin sosiaalinen turvallisuus on tärkeää, eikä siitä vielä vuosi sitten puhuttu kovinkaan paljoa. Elämme aikaa, jossa yhdessä oloa täytyy tukea ja tunne- ja vuorovaikutustaitoja vahvistaa. Näiden taitojen vahvistaminen sosiaalisen turvallisuuden kautta oli ainakin Vammalan lukion tavoitteena, kun hankehakemusta lähdettiin suunnittelemaan.
Tavoitteena on tuottaa laaja aineisto, jota voidaan käyttää perehdyttämisessä. 3D- ja virtuaaliympäristöt ovat nykylukiolaiselle helposti lähestyttävä tapa perehtyä näihinkin asioihin.”Leeni Kirvesmäki, Vammalan lukio, rehtori
TurvaX on Opetushallituksen rahoittama hanke, jonka toteuttamiseen Opetushallitus antoi positiivisen rahoituspäätöksen Innovatiivisten oppimisympäristöjen edistäminen lukiokoulutuksessa 2022 -rahoituksesta kesällä 2022. Hankkeen rahoitusaika on 1.6.2022-30.7.2024.
Hankkeen tavoitteena on tukea opiskelijoiden hyvinvointia ja turvallisuutta yleissivistävässä koulutuksessa sekä kehittää samalla koko organisaation turvallisuuskulttuuria. Hankkeessa on mukana neljä keskenään erikokoista lukiota Pirkanmaalta; SASKY koulutuskuntayhtymän Ikaalisten ja Ruoveden lukiot päätoteuttajana, Vammalan lukio Sastamalasta sekä Kangasalan lukio. Yhteensä hankkeen lukioista on mukana 901 opiskelijaa sekä 72 henkilökunnan edustajaa.
Turvallisuus käsitteenä
Käsitys siitä, mitä turvallisuus on, oli monella suppea, ennen kuin sitä lähdettiin avaamaan. Opiskelijoilta hankkeen alussa kysyttäessä turvallisuuden ajateltiin olevan sitä, että poistumisreitit ovat kunnossa ja valvontakameroita on tarpeeksi. Moni opiskelija oli myös sitä mieltä, että heidän lukionsa on turvallinen, koska mitään ei ole sattunut tähänkään mennessä.
Turvallisuus on loppujen lopuksi perustunne, tai tarve, johon me ihmiset pyrimme. Käytännössä se tarkoittaa, että arjen uhat ja vaarat pyritään poistamaan tai minimoimaan. Ilman turvallisuudentunnetta on vaikea toteuttaa muita tarpeita tai tavoitteita. (Tikkanen ym. 2008,13.) Maslow’n tarvehierarkkian perusteella turvallisuus on pyramidissa toiseksi alimpana. Ennen turvallisuuden tunnetta tulee ihmisen fyysisen toiminnan ja elämän kannalta oleellisimmat perustarpeet. (Mielenihmeet, 2022)
Kun perustarpeista sekä fyysiset että turvallisuuden tarpeet on täytetty, voimme alkaa keskittyä muihin tarpeisiin ja alkaa kehittää itseämme. Yksittäisen ihmisen näkökulmasta voisi turvallisuutta olla siis vapaus peloista tai ylimääräisestä stressistä. Oppilaitoksen kannalta turvallisuus on taas enemmänkin tila, jossa ei ole hallitsemattomia tai ennakoimattomia riskejä.
Turvallisuusneuvonantaja Jere Peltonen on määritellyt turvallisuuden olevan vapautta vaarasta, pelosta, todellisten uhkien vaikutuksista sekä samalla mahdollisten oletettujen uhkien tuomasta epävarmuudesta (Peltonen, 2016).
Sisäministeriön erityisasiantuntija Ilona Suojanen kuvaa myös, että turvallisuus voidaan jakaa sekä positiiviseen että negatiiviseen turvallisuuteen. Negatiivinen turvallisuus, tyypillinen tapa ajatella turvallisuutta, tarkastelee turvallisuutta pelkojen ja epäkohtien kautta. Positiivinen turvallisuus taas käsittelee positiivisia turvallisuuskokemuksia osana hyvää ja onnellista elämää, ja pyrkii selventämään turvallisuuden ja hyvinvoinnin välistä yhteyttä. (Suojanen, 2022)
“Turvallisuuden kokemus voisi olla voimavara, joka antaisi intoa ja potkua opintojen suorittamiselle. Vanha ajatus uhan puuttumisesta on aika kapea. Juutalaisuudessa on aktiivisen rauhan käsite shalom, kysymys ei ole pelkästään siitä, että emme tee pahaa toisillemme vaan siitä, että teemme aktiivisesti hyvää toisillemme. Luomme positiivista sosiaalista turvallisuutta. Näin turvallisuus on vahvasti myös eettinen käsite. Tavoite ei ole vain kiusaamisen ja pilkkaamisen puuttuminen vaan jonkin positiivisen ja myönteisen rakentaminen.” Kasper Kouvo, Vammalan lukio, lukion lehtori
Länsimaiselle ihmiselle turvallisuus on lähes itsestäänselvyys, ennemminkin vapautta johonkin, mutta ei vastuuta. Suurin osa suomalaisista (89 %) pitää vuonna 2021 Suomea turvallisena maana, lähes kaikki (96 % kokevat henkilökohtaisen turvallisuutensa hyväksi (Tuovi, Sisäisen turvallisuuden portaali). Yleensä turvallisuuden puuttuminen huomataan vasta sitten, kun jotain ikävää tai odottamatonta tapahtuu.
Turvallisuus ei myöskään tarkoita vain fyysistä tai rakenteellista turvallisuutta. Turvallisuus tai turvallisuuden tunne sisältää myös sosiaalisen ja psykologisen osa-alueen. Oppilaitosmaailmassa turvallisuuden voidaan ajatella sisältävän myös pedagogisen ja nykyään myös digitaalisen turvallisuuden osa-alueet. Kaikki nämä osa-alueet kulkevat käsi kädessä. Niitä ehkä suunnitellaan ja kehitetään oppilaitoksissa eri työryhmissä, mutta niitä ei koskaan saisi täysin erottaa toisistaan.
Oppilaitosturvallisuus lähtee laeista, sen kehittäminen nuorten kokemuksista
Oppilaitosturvallisuuden pohja määrittyy lakien mukaan. Lukiolain (714/2018) 40§ mukaan, jokaisella opiskelijalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön, ja koulutuksen järjestäjän tulee suojata opiskelijaa kiusaamiselta, väkivallalta ja häirinnältä. Työturvallisuuslaki (738/2022) puolestaan säätää turvallisesta työskentely-ympäristöstä. Myös Opetushallituksella on omat, näihin lakeihin pohjautuvat ohjeistuksensa oppilaitosturvallisuuteen ja sen toteuttamiseen.
Psykologinen ja sosiaalinen turvallisuus koettiin kaikissa hankkeen lukioissa ajankohtaisena ja maailman tilanteeseen sopivina teemoina, erityisesti opiskelijoiden hyvinvoinnin näkökulmasta. Hankkeessa yhtenä isona osana on nuoret osallistaminen ja heidän äänensä kuuluviin tuominen turvallisuuteen liittyvissä asioissa. Turvallisuusasiat halutaankin tuoda helposti saavutettavaksi ja osaksi arkea kaikille, koska turvallisuus on osa hyvinvointia, ja samalla hyvinvointi on osa turvallisuutta! Kun turvallisuusteemat tuodaan osaksi arkipuhetta, paranee myös oppilaitoksen turvallisuuskulttuuri.
Hyvänä esimerkkinä voisi olla Lukiolain 40 §; ”Koulutuksen järjestäjän tulee suojata opiskelijaa kiusaamiselta, väkivallalta ja häirinnältä.” Käytännössä tämän toteuttamiseen on kaksi erilaista vaihtoehtoa: korostaa valvontaa ja kontrollia ennaltaehkäisyn keinona tai tuetaan yhteisöä niin, että se toimii ennaltaehkäisevästi itse (Syrjäläinen ym. 2015).
Ensimmäinen tapa näistä hyödyntää korostettua valvontaa ja kontrollia ennaltaehkäisyn keinona. Painopisteenä on yhteisöllinen tuki ja valvonta (Kiilakoski, 2009). Tässä turvallisuutta kontrolloidaan ulkopuolelta tai ulkopuolisen tahon toimesta. Hyvänä esimerkkinä voisi sanoa erilaiset nollatoleranssit ja kiellot. Vaikka tällekin turvallisuuden hallinnan muodolle on ehdottomasti paikkansa, korostaa se nuorten itse olevan riski oppilaitosturvallisuudelle (Harrikari, 2008). Esimerkiksi nollatoleranssi kiusaamiselle kuulostaa siltä, että yhteisössä ei sitä hyväksytä millään tasolla, kuten ei pidäkään, mutta kuulostaa se toisaalta myös siltä, että ongelma lähtee aina yhteisön sisältä ja yhteisön toiminta on ongelma, jota halutaan kontrolloida.
Toinen tapa toteuttaa samaa esimerkkiä käytännössä on pyrkimys tukea yhteisöä niin, että se itse toimii ennaltaehkäisten. Keinoja tähän on esimerkiksi vuorovaikutus, osallisuus, sukupolvien välinen dialogi ja suvaitsevaisuuden lisääminen. Tällöin nuoret nähdään voimavarana, ei riskinä (Syrjäläinen ym. 2015).
Harvoin kuitenkaan kaikkea oppilaitoksen turvallisuuteen vaikuttavaa voidaan kirjata turvallisuuskansioihin ja toimintaohjeiksi. Oppilaitoksissa tapahtuu paljon sellaisia ilmiöitä, jotka näkyvät ja ovat meidän opiskelijoiden tiedossa, ja jotka vaikuttavat suoraan myös turvallisuuden tunteeseen. Tämän vuoksi emme voi miettiä oppilaitosturvallisuutta vain fyysisen turvallisuuden osana, jonka tavoite on täytetty, kun olemme kirjoittaneet lain vaatimat asiakirjat.
Hankkeen yhtenä tavoitteena onkin luoda sellaista turvallisuuskulttuuria, jossa opiskelijoiden ääni tuodaan kuuluviin ja turvallisuusasiat osaksi yhteisöllistä vaikuttamista, siltä osin kuin se on mahdollista.
Lähteet:
Harrikari, Timo 2008. Riskillä merkityt. Lapset ja nuoret huolen ja puuttumisen politiikassa. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 87.
