Jokaisella alalla on oma ammattisanastonsa. Sellaista tarvitaan, että tekemisen lisäksi voi myös keskustella tekemisestä. Tätä edistääkseni aloin koota yhteen tekstiin ja sen rakenteeseen liittyviä sanoja ja käsitteitä. Aika monta kirjoittamiseen liittyvää termiä keksin itse. Viimeisimmät lisäykset ovat asioita, jotka auttavat tunnistamaan kirjoittajan omaa ajattelua ja toimintaa.
Jos pitäisi kertoa yhdellä sanalla mistä tässä on kyse, se on:
verstaspuhe (engl. shop talk) ei tarkoita teoriaa, tarkistuslistaa eikä oppikirjaa. Siinä vaihdetaan kokemuksia, jaetaan omia työtapoja ja ratkotaan yhdessä ongelmia. Verstaspuhe ei ole tekstilaji, tyyli tai määritelmä, vaan epätäydellinen kokoelma asioita, joilla on jotain tekemistä tiedon, ajattelun ja oman tekstin kanssa.
- käytännöllistä: ”tämä piti purkaa kokonaan ja kasata uudestaan”
- kokemusperäistä: ”liimaa tämä tuohon kiinni, että ovat yhdessä vahvempia”
- epätäydellistä: ”no, näin minä sen yleensä teen”
- rehellistä: ”eihän se silti koskaan tule kerralla kuntoon”
Täällä erillisessä sanastossa voi antaa pitkiäkin määritelmiä niin, etteivät ne häiritse varsinaisten juttujen lukemista. Sanastossa on jo 82 entryä ja sitä voi lukea myös ihan omana teoksenaan. Saataville niille, joita tällainen kiinnostaa tai huvittaa.
Kun huomaat, että mielessäsi on asia, anna sille nimi. Sen saatuaan asia on jollain tavalla olemassa ja alat nähdä sen kaikkialla. Nyt voit miettiä, millainen se on, mihin se liittyy, ja mitä sillä voi tehdä. Asia sai näin myös määritelmän. Havaintosi on muuttunut todeksi, vaikka vain omassa mielessäsi.
Kieli & teksti
asia toimii tässä yleisnimenä, jolla on erilaisia merkityksiä. Se voi olla koko jutun aihe, kappaleen tai lauseen keskeisin käsite tai luettelon yksittäinen kohta. Tämän yleisnimen käytön tehtävänä on välttää marssittamasta kaikkia eri merkityksiä jokaiseen kohtaan, missä sitä käytetään.
sana on kielen nimilappu tietylle asialle. Se voi viitata konkreettiseen asiaan tai abstraktiin käsitteeseen. Sana kuuluu kielen tasolle: ”mansikka”, ”strawberry” ja ”ichigo” ovat eri sanoja, vaikka tarkoittavat kaikki samaa puutarhamarjaa. Sana viittaa kuitenkin myös kielen syvätasolle, eli merkityksiin. ”Pilvi” voi tarkoittaa meteorologista ilmiötä, huolestuttavaa asiantilaa tai tiedon verkkotallennuspaikkaa.
käsite (engl. concept) on mielen nimilappu tietylle asialle. Se ei tarkoita sanaa eikä tietyn kielen termiä, vaan asian merkitystä. Esimerkiksi ”rengas” on suomen kielen yleinen sana, joka viittaa pyöreään muotoon. Pallo ei ole rengas, sillä rengas on litteä. Entä jääkiekko? Ei ole, sillä renkaassa on reikä keskellä. Käsite saa merkityksen kontekstista. Autoista puhuttaessa se tarkoittaa auton pyörän kumiosaa (ks. konteksti). Jotkut tohelot tarkoittavat sillä sekä kumipyörää että metallivannetta yhdessä. (ks. tulkinta) Käsite voi myös olla yhtä sanaa monimutkaisempi rakenne. ”Renkaanvaihto” tarkoittaa rengastyypin vaihtamiseen vuodenajan mukaan tai kuluneen tai rikkoutuneen renkaan vaihtamista ehjään.
fraasi on kieleen vakiintunut sanojen muodostama ilmaisu, jonka merkitys on enemmän kuin sen osien summa. Se voi olla sananparsi, kulttuurinen viittaus tai vieraasta kielestä omaksuttu ilmaus. Olennaista on, että fraasi on irtautunut alkuperäisestä yhteydestään ja jäänyt elämään osaksi kieltä ja kulttuuria. Fraasilla voi ohjata miten lukija tulkitsee tekstiä, mitä hän tuntee ja mitä mielleyhtymiä hänelle tulee. Esimerkiksi vanha parkanolainen fraasi ”kuraan kuollu kuttu” kuvailee ihmisen mielialaa, mutta traaginen liioittelu tekee siitä oudolla tavalla hilpeän.
kirjoittaja on tekstin tuottanut todellinen, elävä ihminen. Hän voi olla lukijalle täysin tuntematon, vaikka teksti synnyttääkin lukijalle vahvoja mielikuvia puhujasta.
puhuja on se henkilö, jonka lukija kokee tekstissä puhuvan. Se voi olla lähellä kirjoittajan omaa persoonaa tai hänen luomansa kuvitteellinen hahmo. Fiktiossa puhuja on usein tietoisesti rakennettu henkilö, jolle kirjoittaja on luonut taustan, motiivit ja luonteenpiirteet. Mitä paremmin fiktiohahmo on rakennettu, sitä todemmalta hän lukijasta tuntuu.
positio on tekstin syvätaso, joka kertoo, kuka tekstissä puhuu. Mistä asemasta hän puhuu ja missä suhteessa hän on aiheeseen ja lukijaan. Esimerkiksi ajatus ”Tiiviin asian kannattaa sanoa lyhyesti.” on seuraavassa kirjoitettu kolmesta eri positiosta:
- Opettaja: ”Suosi lyhyitä lauseita. Pitkät kuormittavat lukijaa enemmän.”
- Kollega: ”Huomasin, että tästä tuli parempi, kun pistin tästä poikki”
- Toimittaja: ”Hyvä otsikko on napakka ja naseva.”
rekisteri (engl. register) on tekstin pintataso, eli tilanteeseen, tarkoitukseen ja yleisöön sopiva kielenkäytön tapa. Rekistereitä ovat esimerkiksi puhekieli, uutiskieli ja tieteen kieli. Kirjoittaja valitsee rekisterin puhujan, position, tilanteen ja yleisön perusteella.
teksti viittaa tässä muotoon sen laajuudesta riippumatta. Yksi sana, lause tai kokonainen kirja ovat kaikki tekstiä. Teksti ei ole valmis juttu, mutta siitä voi tulla sellainen. Käytän tässä muoto-sanaa kuvaamaan erityyppistä informaatiota: teksti, kuva, ääni, video.
asiatiiviys (engl. item density) tarkoittaa tässä tekstin ominaisuutta, joka kuvaa asioiden suhteellista osuutta tekstissä. Nimeäminen ja määritteleminen ovat tiivistä asiaa, mutta taustoittaminen ja tarinankerronta yleensä eivät. Asioiden määrän lisäksi siinä on kyse siitä, kuinka paljon ajatustyötä lukija joutuu tekemään ymmärtääkseen tekstin (ks. aivokuroma). Termiä voisi kuvata tekstin sävy -liukusäätimellä ”Keskittymistä vaativa” → ”Helppolukuinen”
tyhjäkäynti kuvaa tekstin asiatiiviyden astetta ja tarkoittaa, että tekstissä ei ole siinä kohdassa uusia asioita tai lukijan tarkkaa keskittymistä ja ajattelua vaativaa sisältöä. Se purkaa lukijan aivokuormaa.
ylikierrokset kuvaa tekstin asiatiiviyden astetta ja tarkoittaa, että tekstissä on siinä kohtaa niin paljon uutta asiaa, että se edellyttää lukijalta tarkkaa keskittymistä ja ajattelua.
mubun (無文) (jap. tyhjä teksti) teksti, joka näyttää virheettömältä ja oikealta, mutta ei kanna mitään merkitystä tai välitä mitään tietoa. Teksti, joka on olemassa vain sitä varten, että tekstiä pitää olla (vrt. markkinointikieli, hallintojargon, poliittinen retoriikka, hankekieli tai AI-höttö).
abstraktiotaso kuinka lähellä tai kaukana tekstissä ollaan fyysisistä asioista, havainnoista, esimerkeistä ja toiminnasta. Korkealla abstraktiotasolla puhutaan yleisistä käsitteistä, periaatteista ja arvoista, matalalla tasolla konkreettisista asioista, ihmisistä ja tapahtumista. Esimerkiksi konkreettisella tasolla on havainto ”tämä puu”. Se on biologian abstraktilla, lajitasolla ”rauduskoivu” ja vielä yleisemmällä, ekologisella tasolla ”tuoreen lehtimetsän pääpuulaji”.
toisteisuus (tautologia) on tekstissä käytettyjen sanojen tai sananjuurien esiintyminen useampaan kertaan lähekkäin. Se saa jutun näyttämään kömpelöltä ja kirjoittajan sanavarastoltaan rajoittuneelta. Toisteisuutta huomaa yleensä vasta valmista tekstiä lukiessa. Ongelmaa voi korjata synonyymeillä, muuttamalla lauserakenteita sekä nimeämättömillä viittauksilla (substantiivi: ”se”, ”tämä”; verbi: ”näin”, ”tällä tavoin”).
symmetria tarkoittaa sitä, että kun yksi asia esitetään tietyssä järjestyksessä, samaa järjestystä käytetään seuraavan asian kohdalla. Erilaisia esittämisjärjestyksiä ovat esimerkiksi ”sana” → ”selitys”, ”ennen” → ”nyt”, ”syy” → ”seuraus”, ”ongelma” → ”ratkaisu”, ”väite” → ”perustelu” ja ”havainto” → ”tulkinta”. Jos tekstissä on useampia asioita, joissa on samanlaisia rakenteita, symmettria toteutuu, kun ne noudattavat samanlaista järjestystä. Se on lukijalle pienempi aivokuorma ja myös esteettisesti kauniimpaa. Edellisten tapaisten rakenteiden lisäksi symmetriaa voi nähdä myös aktiivi-passiivi -tyylin sekä luku- ja sijamuotojen käytössä. Samaa asiaa koskevat peräkkäiset asiat on hyvä taivuttaa mahdollisimman samaan muotoon.
foreshadowing (ennakointi) tarkoittaa vihjeen antamista lukijalle jutun alussa tai alkupuolella kertomatta, onko ja miksi se on merkittävä. Lukija ymmärtää vihjeen ja ison asian yhteyden vasta, kun tärkeä asia paljastetaan hänelle myöhemmin. (ks. Osa 6:n otsikkokuvaa ja Sam Spade loppukaneettia).
inline-otsikko on otsikkomaisen asian latominen kappaleen alkuun ja sen korostaminen typografisilla keinoilla, esim. lihavoimalla. Se antaa jutulle modernin ja sanakirjamaisen ilmeen. Se vähentää väliotsikoiden tarvetta ja tiivistää näin juttua.
silta on sana, fraasi tai lyhyt lause, jonka tehtävä on siirtää lukija huomaamattomasti asiasta toiseen. Sillan olemassaoloa ei yleensä huomata, mutta sen puuttuminen tuntuu asian yllättävänä vaihtumisena. Esimerkiksi jos asia on selitetty edellisessä kappaleessa tai lauseessa, seuraava lause tai kappale voi vain viitata siihen. Näin ei tarvitse kuljettaa kaikkia määritteitä mukana. Sillan rakentamiseen asiasta toiseen riittää usein yksittäinen lause, esim. ”Katsotaan tarkemmin yhtä tähän liittyvää yksityiskohtaa” (vrt. ramppi)
ramppi on tekstirytmin rakenne, joka kasvattaa lukijan odotusta ennen huippua. Ramppi on tekstin kohta, jossa lukijalle kerrotaan, mitä on tuossa, ilman että sitä paljastetaan. Se pihistelee ratkaisevan ajatuksen antamista, jotta sen vaikutus voimistuu. (vrt. silta)
huippu on tekstin merkityksellisin kohta. Siihen tiivistyy lauseen, kappaleen tai koko tekstin tärkein ajatus tai oivallus. Jos huipulle tehdään kontekstinvaihto, ramppi antaa huipun tulkinnalle kehyksen. Eri kontekstissa oleva huippu on usein tiivistetty, metaforaksi tai aforismiksi.
käännekohta (engl. pivot) on tekstin rakennekohta, jossa lukijan tapa tulkita tekstiä muuttuu. Sen jälkeen samaa aihetta katsotaan uudesta näkökulmasta tai tekstin suunta muuttuu olennaisesti.
metafora (kreikk. meta: yli, toiselle puolelle, jälkeen, muutoksen kautta + pherein: kantaa, viedä, kuljettaa) kielellinen rinnastus, eli tapa auttaa lukijaa tulkitsemaan asia jonkun hänelle tutun asian kautta. Metafora ei ole väitteenä totta. Se on oikeastaan linkki, joka ohjaa lukijaa oikeaan tulkintaan.
anti-metafora on kirjoituksellinen keino, jossa kahta erilaista asiaa verrataan metaforan tyyliin, mutta vertaus samalla kielletään. Sen avulla kerrotaan kiertotien kautta, mitä jokin ilmiö ei ole. Se auttaa lukijaa luopumaan väärästä ajattelumallista ennen uuden esittämistä. Anti-metafora on siltä, jossa lukee: ”Pääsy kielletty”
mufora (jap. 無 ”mu” = ei, tyhjyys + kreikk. ”pherein” = kantaa, kuljettaa) on metafora, joka ei vain kanna perille saakka. Rinnastus on niin kaukaa haettu, ettei se enää avaudu lukijalle, vaan vaatii absurdin pitkän selityksen. Muforan kehittäminen on tekijälleen tärkeämpää kuin alkuperäinen asia. Niitä voi pitää ajatusleikkeinä tai erittäin outoina vitseinä (vrt. puujalkavitsi). Muforan tunnistaa siitä, että tekijä pyrkii väsymättä vakiinnuttamaan sen lähipiiriinsä ja on joukon ainoa, joka nauraa sille.
sohvatyyny on tekstiin lisätty yksityiskohta, joka sopii jutun yleisilmeeseen ja tuo siihen sopivaa vaihtelua. Sohvatyyny ei ole välttämätön, mutta se rikastaa kuvausta ja tekee kokonaisuudesta kiinnostavamman, persoonallisemman tai miellyttävämmän. Termi pohjautuu ajatukseen tekstin muotoilusta sisustussuunnittelijan asenteella.
lähdeteksti (tekn. source text) eli mitä teksti itsessään on. Alkuperäinen teksti, josta voidaan nostaa sitaatteja ja jota käytetään oman jutun kirjoittamisen raaka-aineena. Lähdeteksti antaa paitsi suoraa tekstisisältöä, se välittää lisäksi sen kirjoittajan ideoita ja jäsennystapaa aiheeseen.
kohdeteksti (tekn. target text) vastinpari lähdetekstiin. Kirjoittajan oma teksti tai kirjoittajan laatiman valmiin jutun teksti.
lapamatolause on tarpeettoman pitkä lause. Se ei ole kieliopillisesti väärin, mutta sisältää niin yksityiskohtaista kuvailua tai sivulauserakennelmia, että kokonaisuus ei enää mahdu lukijan työmuistiin, vaan hän on jo loppuun päästyään unohtanut, mistä alussa puhuttiin. Lapamatoja syntyy esimerkiksi niin, että antaa vain ajatuksen virrata ilman, että miettii lauseen alkua ja loppua. Tai että lisää asiaan yksityiskohtia tai perustelee sitä yhtä aikaa kuin esittää asian, Lapamato voi johtua myös haitallisesta tavoitteesta sanoa koko asia yhdessä lauseessa (kuten lakitekstissä). (ks. aivokuorma, vohvelointi, diskleimeröinti)
Työvaiheet
alkuidea (engl. origin idea) ensimmäinen ajatus jutusta, useimmiten ei vielä käyttökelpoinen aloittaa kirjoittaminen sen pohjalta.
juttuidea (engl. story idea) alkuideasta kehitetty käyttökelpoinen jutun perusajatus
tekstilähde (tekn. text source) eli mistä teksti tulee. Ei kuvaa itse tekstiä vaan viittaa siihen, mistä ja missä muodossa teksti on saatu. Lähde voi olla esimerkiksi keskustelu tai aiempi juttu.
raakateksti on kerran kirjoitettua tekstiä. Se on kirjoittajan ensimmäinen luonnos tai versio tekstistä.
jutturunko on kirjoittajan kauppalappu. Mitä asioita juttuun haluaa ja missä järjestyksessä. Runko ohjaa kirjoittamisvaihetta ja toimii idealistana, jotka voi kirjoittaa auki lukujen otsikoiksi.
tekstikohde (tekn. text target) vastinpari tekstilähteelle. Viittaa jutun julkaisualustan tai formaatin sisällöllisiin ja teknisiin vaatimuksiin ja tavoitteisiin.
juttu (engl. piece, story) on toimittajaslangia ja viittaa valmiiseen kirjoitettuun tuotokseen. Kirjoittaja kirjoittaa sanoja ja lauseita eli tekstiä. Ne editoidaan ja viimeistellään valmiiksi jutuksi.
jälkivilkaisu tarkoittaa verkkojulkaisun visuaalista ja toiminnallista tarkistamista julkaisun jälkeen: miltä juttu näyttää tietokoneella ja mobiililaitteessa, toimivatko linkit, rajautuvatko kuvat oikein, jäikö rivinvaihto väärään kohtaan (ks. käännöspeilaus).
käännöspeilaus on verkkojulkaisun viimeistelymenetelmä, jossa tarkastetaan valmiin tekstin selainkäännös. Siinä havaitut käännösvirheet, väärät sävyt ja monitulkintaisuudet korjataan muokkaamalla alkuperäistä tekstiä.
rauhoittumisvaihe alkaa jutun julkaisemisesta. Psykologisesti kyse on siitä, että kirjoittaja ei enää näe juttua osana omaa ajatteluaan, vaan erillisenä oliona. Tällöin siitä voi helposti pienentää kirjoittajan osuutta, vähentää aikomista, haluamista ja turhaa selittämistä. Rauhoittunut teksti on tiivistä, hillittyä, lukijaan luottavaa ja tasaisen johdonmukaisesti etenevää.
Lukija
lukurytmi on tekstin ominaisuus, joka kuvaa sitä, kuinka nopeasti tai hitaasti lukijan huomio liikkuu tekstissä. Lukurytmiin vaikuttavat lauseiden pituus, kappalejako, luettelot, väliotsikot ja asiatiiviys. Hyvä lukurytmi vaihtelee, eikä kuormita jatkuvasti samalla tavalla.
ajatusketju on tekstin asioiden välinen yhteys, jonka avulla lukija etenee tekstissä yhdestä asista seuraavaan. Katkennut tai puuttuva ajatusketju saa tekstin tuntumaan hyppivältä.
tulkinta kuvaa sekä tekemistä (tulkitseminen), että tekemisen tulosta (tulkinnan tuotos). Kirjoittaja laatii tekstiin merkityksiä lukijan löydettäväksi (esim. faktatietoa). Näiden lisäksi lukija rakentaa merkityksiä, jotka syntyvät aiempien tietojen, havaintojen ja kontekstin pohjalta. Tulkinta ei ole sama kuin oma havainto, sillä se rakennetaan usein selityksistä, ennustuksista ja asenteista. Mitä rohkeammin tulkitsee, sitä subjektiivisempi tulkinnasta tulee. (ks Tekstin sävy: ”yksiselitteinen” → ”monitulkintainen”). Myös se, kuinka tarkkaa kieltä käytetään, vaikuttaa siihen, kuinka paljon lukijan täytyy tehdä tulkitoja. Esimerkiksi autonostajan ei tarvitse arvailla, kun myynti-ilmoituksessa lukee ”kahdet renkaat ja kahdet vanteet”.
aivokuorma (engl. cognitive load) on lukijan käsiteltäväksi joutuvan uuden tiedon määrä ja monimutkaisuus. Suuri aivokuorma hidastaa lukemista ja vaikeuttaa kokonaisuuden hahmottamista. Kirjoittaja voi säädellä aivokuormaa mm. selkeydellä, asiatiiviydellä, kappalejaolla, esimerkeillä ja tyhjäkäynnillä. (vrt. asiatiiviys)
sivupolku Ajatus tai aihe, joka liittyy pääasiaan mutta ei vie sitä eteenpäin. Sivupolku voi olla kiinnostava ja hyödyllinen, mutta liian monet sivupolut eksyttävät lukijaa. Sivupolku on usein kirjoittajan assosiaatiosta syntynyt ja muistiin kirjattu idea, joka on vain unohtunut tekstiin karsimisvaiheessa. (vrt. tienviitta)
spoileri (engl. spoiler) tärkeän asian paljastaminen liian aikaisin. Yllätyksen pilaaminen lukijalta.
näkökulma on valittu tapa tarkastella asiaa. Sama aihe voidaan tarkastella useasta eri näkökulmasta. Esimerkiksi värejä voi tarkastella historiallisesta tai psykologisesta vinkkelistä. Näkökulma määrää, mitkä asiat ovat olennaisia, mitkä jätetään taustalle ja mitkä kokonaan pois.
konteksti (engl. context) on joskus suomennettu sanalla viitekehys, mikä purkautuu ajatukseksi, että asia voi viitata erilaisiin merkityksiin eri kehyksissä. Käännettäessä tekstiä kielestä toiseen, oikeaa merkitystä katsotaan sanan lähiympäristön (lause, asiayhteys) kautta. ”Kun puhe on tästä asiasta, tämä sana tarkoittaa tätä”. Konteksteja on hyvin erityyppisiä. Historiallinen (asia suhteessa aikakauteen), tieteenala (miten kyseinen tieteenala käyttää termiä). Sama asia voi tarkoittaa eri asioita eri konteksteissa. Esim. ”käsi pystyssä” tulkitaan koulun kontekstissa puheenvuoron pyytämiseksi, mutta jalkapallon kontekstissa oman rikkeen myöntämiseksi.
tekstin tuntu (engl. feel) tarkoittaa lukijan kokemusta tekstistä. Se sisältää sekä tekstin ominaisuuksia, lukijan suhdetta tekstin sisältöön ja ominaisuuksiin sekä kirjoittajan ääneen tekstissä.
Ajattelun työkaluja
aivodumppi (engl. brain dump) on kirjoittamisen alkupään operaatio, missä asiaan liittyvät ajatukset kirjataan epäröimättä ja editoimatta. Tavoitteena ei ole tuottaa valmista tekstiä, vaan jäsentää sekalaisia ajatuksia ja raaka-ainetta tekstin editoimiseen. (ks. mushin)
lemmikki (darling) on kirjoittajan tekstiin lisäämä asia, johon hän ihastuu niin, että alkaa taivuttaa juttua sen ympärille. Juttu alkaa palvella lemmikkiä, eikä lemmikki juttua. Lemmikki on siis kohta, mistä kirjoittaja pitää itse eniten tai oikeammin pitää siitä liikaa. Se voi olla nokkela viittaus, sanaleikki, kielikuva, metafora, lainaus, muotisana, kontekstinvaihto tai melkein mitä tahansa. Se viihdyttää kirjoittajaa usein melko tylsää tekstiä tehdessä. Lemmikin huomaa siitä, että tekstissä on kohta, mihin ei saa koskea. Kuitenkin: jos koko juttu alkaa taipua lemmikin ympärille, juttu eksyy alkuperäisestä tavoitteestaan. Sanan juuret juontavat The Mesh -yhtyeen kappaleeseen ”Kill your Darlings”. Mitä nopeammin lemmikin tunnistaa ja sen tappaa pois jutusta, sitä vapaammin juttu löytää perille sinne, mihin sen piti olla matkalla. Lemmikin muistosanat: ”Toit minulle iloa, mutta nyt sinun on jo aika mennä.”
kaide tarkoittaa sitä, että lukijalle annetaan yhtenäinen tuki seurata kirjoittajan ajatuksen liikettä. Kirjoittaessa valitaan aina vain osia kokonaisesta ajatuksesta, mutta lukiessa ajatuksen nopea käännös saattaa eksyttää lukijan ilman ylimääräistä turvalaitetta. Muutos voi olla esimerkiksi ajatusketjun vaihe, näkökulman muutos, vertailu toiseen järjestelmään tai voimakas zoomaus. Kaiteen puuttumisen huomaa, kun palaa omaan tekstiin pienen tauon jälkeen tai kun joku muu tulkitsee sen väärin. (ks. maalailu)
maalailu on kirjoittamisen tapa, jossa kirjoittaja jättää tarkoituksella tilaa lukijan omille tulkinnoille ja pohdinnoille. Kaikkia ajatuksen loogisia askeleita tai yhteyksiä ei kirjoiteta auki, vaan lukija saa rakentaa osan niistä itse. Lukijalle jää tällöin tilaa peilata ajatusta omaan itseensä ja omiin kokemuksiinsa. (vrt. ma, kaide)
rantavarjo tarkoittaa ensimmäistä ideaa, joka tulee mieleen juttua suunnitellessa. Jos juttua on kypsytellyt jo aiemmin, se voi olla heti hyvä juttuidea, mutta tyhjästä lähdettynä ei useinkaan vielä valmis juttuidea. Rantavarjo-sana syntyi Tekstin ideointi -luvun mielikuvasta, missä tartuttiin ensimmäiseen lähellä olevaan asiaan, vaikka parempiakin olisi ollut ihan vieressä.
vohvelointi (engl. waffle, jaaritella) on kirjoittajan taipumus kirjoittaa aluksi löysää tekstiä ennen kuin pääsee kunnolla vauhtiin. Sitä tulee helposti johdantoon ja täysin uutta asiaa aloittaessa. Vohvelointi on näkyviin kirjoitettua harhailevaa ajattelua.
maksimi on luonnosteluvaiheen työmenetelmä, missä ajatus kirjoitetaan tarkoituksella ensin liioiteltuun muotoon: äärimmäiseksi väitteeksi tai ehdottomaksi totuudeksi. Maksimia ei koskaan, koskaan jätetä valmiiseen tekstiin. Sen ainoa tarkoitus on usuttaa kirjoittaja väittelemään oman ajatuksensa kanssa.
orava on käännöslaina englannista ”squirrel!” ja kuvaa ilmiötä, missä ajatus keskeytyy, kun huomataan jotain aivan muuta kiinnostavaa. Se on keskittymishäiriöistä kärsivien ihmisten käyttämää itseironista puheenpartta, mutta ilmiönä kaikille tuttu.
tienviitta on tekstiin kirjoitettu maininta sivupolusta, joka on kiinnostava, mutta jolle ei nyt poiketa. Se toimii kirjoittajan muistiinpanona, luo lukijalle odotuksia tulevista jutuista ja voi teknisessä mielessä olla myös hyperlinkin ankkuri. ”Tätä käsitellään tarkemmin juttusarjan seuraavassa osassa.” Tienviitta on myös kirjoittajan kognitiivinen työkalu. Houkutteleva ajatus siirretään sivuun ja se ei enää häiritse keskittymistä. Kirjoittajan ei tarvitse myöskään kirjoittaa asiasta vain siksi, että pelkää idean muuten katoavan. (ks. sivupolku)
pesukoneen tuijottaminen kuvaa kirjoitusprosessia, missä koneeseen on tungettu sotkuisia asioita. Ne pyörivät pesuohjelman eri vaiheissa, mitkä vievät oman aikansa. Kirjoittaja nähdään hahmona, joka istuu epämukavasti lattialla eikä voi muuta kuin seurata, mitä tapahtuu. Mitä kauemmin pyykin antaa pyöriä, sitä puhtaammiksi asiat muuttuvat.
jälkiviimeistely tarkoittaa julkaisun jälkeen tehtvää virheiden korjausta ja jutun parantelua. Siihen kuuluu virheiden korjailu (linkki ei toimi), layoutin kiillottaminen (otsikon sanat jakautuivat hassusti riville) ja tekstin hiominen, esim. verbin poistaminen eli pro-droppi.(ks. julkaisuhelpotus)
ankkuri (engl. anchor) on tekstin ydinasia, johon tarkentimet viittaavat ja johon muualla viitataan sanalla ”se”. Kirjoittaja muotoilee ajatuksen (lauseen, fraasin) ankkurin ympärille ja päättää sen paikan tekstiosiossa. Esimerkiksi sanastossa jokainen selitettävä sana on oma ankkurinsa.
pehmentäminen tarkoittaa kovan väitteen muuttamista vähemmän jyrkiksi. Kovan väitteen tunnistaa usein sanoista ”jokainen”, ”kaikki”, ”aina”, ”väistämättä” ja ”paras”. Pehmeän väitteen tunnistaa sanoista ”ehkä”, ”voi olla”, ”mahdollisesti” ja ”on parempi” (vrt. diskleimeröinti)
droppaus on tekstirytmin tyylikeino, jossa lauseen tai kappaleen tärkein sana, havainto tai merkityksen muutos sijoitetaan tarkoituksella loppuun. Lukija saa ajatuksen ratkaisevan osan vasta viimeisenä, jolloin sen vaikutus voimistuu. Jos droppi on oma lauseensa, se on sitä painavampi mitä tiiviimpi se on.
poetisointi on tekstin rytmin ja painotuksen hienosäätöä, lauseiden sanajärjestyksen kääntämistä ei-arkisempaan muotoon, sanojen vaihtamista arkipuheesta vähän ylevämpään muotoon, painotettavien kohtien sovittamista tekstin biitin kohdalle. Poetisoinnissa tekstiä muutetaan niin, että se tuntuu paremmalta.
tiivistäminen on tekstin lyhentämistä erilaisin keinoin. Siinä poistetaan tarpeetonta, yliselittämistä ja turhaa kuvailua, mutta ei sisältöä. Asioita kuvataan ehkä epätarkemmin, mutta silti riittävän tarkasti.
kontekstinvaihto tarkoittaa sitä, että käsiteltävää asiaa aletaan kuvata toisesta näkökulmasta eli tulkita toisesta kehyksestä. Se tuo tekstiin vaihtelua, auttaa selittämään asian uudella tavalla ja voi synnyttää huumoria, jos uusi konteksti on riittävän absurdi tai epäsovinnainen. Aforismi on usein kontekstinvaihto yhdessä lauseessa. (ks. konteksti, huippu)
kontekstikroppaus (context cropping) on viimeistelyvaiheen tekniikka, jossa jutusta poistetaan tarpeeton selittäminen ja alleviivaaminen. Kirjoittaja kysyy tällöin itseltään: ”Kuinka pieni vihje riittää?”. Esimerkiksi. ”Olen yksin ja keitän itselleni teetä.” → ”Keitän vain yhden kupin teetä” → ”Keitän kupillisen teetä.”. Menetelmä sekä tiivistää tekstiä, että aktivoi lukijaa tekemään tulkintoja. Tämä edellyttää siitä, että kirjoittaja luottaa lukijaan ja antaa hänelle osan merkitysten rakentamisesta. (ks. ma)
julkaisuhelpotus on stressin lieventymisen ja jutun valmistumisesta syntyvän ilon muodostama kaksoistunne. Se on myös kognitiivinen tilanvaihto. Juuri ennen julkaisua zoomaat huomiosi pienimpiin yksityiskohtiin, esimerkiksi sanojen taivutuspäätteisiin. Vasta julkaisun jälkeen näet juttuasi lukijan silmin. Tämä olotila on erittäin hyödyllinen verkkojulkaisuja tehtäessä, sillä silloin korjauksia ja viimeistelyä voi tehdä rauhallisesti ilman aikataulupainetta. (Ks. jälkiviimeistely.)
tekstin sävy (engl. tone) tarkoittaa tekstin ominaisuuksia, jotka kirjoittaja on siihen valinnut ja kirjoittanut. Tietynlaisiin juttuihin sopiva sävy on virallinen, perinteinen ja vastauksia antava. Toisenlaisessa jutussa on luontevaa säätää sävyt henkilökohtainen, ajankohtainen ja keskusteleva. Erilaisista tekstin sävyistä ei ole täydellistä ja lopullista luetteloa. Ne ovat vain asioita kuvaavia nimilappuja.
liukusäädin kuvaa tekstin sävyjen ei-binäärisiä vaihteluvälinä. Teksti tai sen osa voi esimerkiksi olla ”väitteissään yksipuolinen” tai ”tasapuolisesti huomioon ottava” tai jotain siltä väliltä. Se rakentuu mielikuvalle, että kirjoittaja tekstiä viimeistellessään säätää juttunsa sävyjä kuin miksaaja musiikkia äänitysstudiossa. Liukusäätimen asentoon vaikuttaa sanavalintojen lisäksi myös se, mitä jätetään sanomatta. Jos esimerkiksi henkilöstölle tarkoitettu ohje sisältää pelkkiä kieltoja ja määräyksiä, liukusäädin on ”määräävä” -asennossa. Jos aloitetaan sillä, mikä on hyvää ja tavoitteiden mukaista, säädin on ”ohjaava” -päässä.
sisustussuunnittelu tarkoittaa tekstin rakenteen ja painotusten huomioimista kokonaisuuden näkökulmasta. Se on myös lukijan tarpeiden ja odotusten ennakointia sekä asioiden laittamista sopivasti tarjolle. Se on kuin sisustuksen materiaalien ja sävyjen yhteensovittamista. Kun luvussa on tiivistä, tasapaksua ja keskittymistä vaativaa asiaa, sisustussuunnittelija lisää siihen taulukon, kuvan, otsikon lainauksen tai jotain muuta piristämään lukijaa (ks. sohvatyyny).
tekstisokeus ilmiö, jossa kirjoittaja ei enää huomaa omassa tekstissään olevia ongelmia, koska tuntee sen liian hyvin tai on jo väsynyt pitkän kirjoitussession jälkeen.
ma (間 (jap. ”väli”, ”tyhjä tila”, ”merkityksellinen tauko”) on japanilaisen kulttuurin peruskäsitteitä. Tulkitsen sitä kirjoittamiseen liittyen niin, ettei kaikkea selitetä kuoliaaksi, mutta tekstissä on silti riittävästi vihjeitä ohjaamaan oikeaan tulkintaan. Kirjoittaja jättää tarkoituksella tyhjää tilaa, minkä lukija täyttää omilla ajatuksillaan ja tunteillaan. Ma edellyttää, että kirjoittaja luottaa lukijaan ja arvostaa tätä. Teksti on tällöin dialogia: kirjoittaja puhuu tekstissä ja lukija osallistuu siihen mielessään.
Asennetta
tasapuolisuus on rinnakkaisten tekstin olioiden johdonmukaista kohtelua. Asiasta mainitaan kumpikin puoli, eikä tarkoituksella poimita yksipuolisia todisteita, Kun kuvataan samanlaisia asioita, niistä annetaan samantasoiset tiedot. Tasapuolisuus perustuu näkemykseen, että rehellinen kirjoittaja kohtelee tekstissä olevia asioita reilulla tavalla. Tämä puolestaan viittaa ajatukseen, että valmiissa tekstissä mainitut asiat eivät enää ole osa kirjoittajan ajattelua, vaan siitä jossain mielessä erillisiä olioita. (vrt. rauhoittumisvaihe).
editointihenkisyys on asenne, missä tekstiin ei suhtauduta taideteoksena, vaan raaka-aineena, jota täytyy käsitellä, jotta siitä saadaan valmis hyvä juttu. Tämä on välttämätöntä jutuissa, joihin tulee tekstiä useammalta kirjoittajalta. Jonkun täytyy editoida ne yhtenäisiksi ja yhteen sopiviksi. Editointihenkisyyden ongelmana on, että jos tekstiä voi aina parantaa, se ei oikeastaan koskaan ole valmis.
diskleimeröinti (engl. disclaimer) kuvaa tapaa kirjoittaa niin varovasti ja poliittisesti korrektisti, ettei kenellekään voi tulla mieleen väittää vastaan, loukkaantua tai osoittaa virhettä. Asioiden esittämiseen liitetään rajauksia ja varauksia niin paljon, että ne muodostavat suuremman osan sisällöstä kuin itse asia. Kun tekstiä diskleimeröi tarpeeksi, se ei enää uskalla sanoa mitään. (vrt. pehmentäminen)
mugaku (無学) (jap. ei-koulutettu, oppimaton, moukka) Alunperin halveksuva ilmaus kouluja käymättömistä. Annoin termille tässä uuden merkityksen. Se on kirjoittamisen tapa, jossa kirjoittaja ei pyri osoittamaan oppineisuuttaan, siteeraamaan alan guruja eikä käyttämään erikoiskieltä sulkemaan maallikot sisäpiirin ulkopuolelle. Tavoitteena on kirjoittaa asioista selkeästi, muttei liian hienosti. (ks. maadoittaminen)
maadoittaminen tarkoittaa kirjoittamisen tapaa, jossa abstrakti ajatus tuodaan takaisin arkikokemukseen tai fyysiseen maailmaan. Näin lukija saa tartuntakahvan käsitteellisen sisällön ymmärtämiseen, ja samalla kirjoittaja välttää ajautumasta liian pitkäksi aikaa pelkän teorian varaan. (ks. mugaku)
mushin (無心) (jap. ei-mieli) Zen-maalaustaiteen perusidea, missä taiteilija pyrkii vapautumaan egon ohjauksesta ja tekemään taidetta epäröimättä, laskelmoimatta ja katumatta. Kirjoittajalle se tarkoittaa rohkeutta, rehellisyyttä, avoimuutta. Kuitenkin, korjaamisen suhteen maalaaminen ja kirjoittaminen eroavat toisistaan. Pensselillä ja musteella maalatessa korjaaminen on mahdotonta, mutta kirjoittaessa se on erottamaton osa työskentelyä.
keittiöepistemologia Tiedon muodostumisen, ajattelun ja ymmärtämisen tarkastelu käytännön arkikokemusten, vertausten ja kahvipöytäkeskustelujen kautta ilman muodollista filosofista terminologiaa. Menetelmä, jossa monimutkaisia käsitteitä lähestytään kysymällä ”mitä tässä oikein tapahtuu?” ennen kuin niitä luokitellaan tai nimetään. Tavoitteena ei ole kytkeä asiaa teoriakehykseen, vaan nähdä asia tarkasti.
tutkiva kirjoittaminen (engl. exploratory writing) on työskentelytapa, jossa kirjoittaja käyttää kirjoittamista keinona ajatella, tutkia ja tehdä havaintoja sen sijaan, että hän vain välittäisi jo valmiiksi tiedossa olevia faktoja ja ajatuksia. Tavoitteena on kirjoittaa saadakseen tietää.
kokemuksellinen kirjoittaminen tarkoittaa kirjoittamisen tapaa, jossa kirjoittaja ei pyri vain kertomaan tai selittämään asioita, vaan rakentamaan lukijalle kokemuksen, jonka kautta tämä voi tehdä oivalluksen itse. Samalla kirjoittaminen toimii kirjoittajalle oman ajattelun tutkimisena ja kehittämisenä.
hidas kirjoittaminen on jutunteon menetelmä ja asenne, missä ei pyritä tekemään kerralla valmista, vaan tekstiin palataan useita kertoja, sitä luetaan, muutetaan, säädetään ja hiotaan. Hitaaseen kirjoittamiseen liittyy ymmärrys keskittymiskyvyn rajallisuudesta, muiden asioiden tekemisen välttämättömyydestä, oman ajatuskuplan tietoisesta puhkaisemisesta, jutusta keskustelemisesta, tauon pitämisestä ja juttuun palaamisesta. Rauhassa ja kunnolla mietitty juttu on parempi kuin äkkiä kyhätty.
keskusteleva tekoälyn käyttö tarkoittaa sitä, että kirjoittaja ei pyydä tekoälyä generoimaan valmista juttua, vaan tekemään jutun yhdessä. Tekoälyä käytetään tarkistamaan kielioppia, faktoja, rakennetta, etenemistä, logiikkaa, kommentoimaan muutoksia ja pohtimaan vaihtoehtoja. Viimeistelyvaiheen tekstisokeuden yllättäessä jutun voi antaa tekoälylle ja pyytää sitä kertomaan rehellisesti, missä on heikoimmat kohdat. Sen jälkeen ne voi korjata helpommin itse.
Lopuksi
Tähän päättyy Kirjoittamisesta-sarjan yhdeksäs ja viimeinen osa. Palasin aiheeseen vielä pari kuukautta juttujen kirjoittamisen jälkeen. Luin ne kaikki tarkasti läpi ja löysin vieläkin melkoisen määrän korjattavaa ja parannettavaa. Kuinka paljon se vieläkin tiivistyi ja selkeytyi! Nyt se on koottuna yksiin kansiin e-kirjaksi. #jälkiviimeistely
Kirjoittamisesta e-kirja (pdf, 30 s, CC BY 4.0, 2026-08-28)