Kirjoittamisessa monet asiat kietoutuvat yhteen niin tiukaksi ajatusvyyhdiksi, että sitä täytyy nyppiä auki eri puolilta. Asioiden välillä on myös jännitteitä, jotka tekevät aiheesta haastavan ja siksi äärimmäisen kiinnostavan. Nyt pohditaan ajatusten näkyviksi tekemistä sekä kirjoittajan että lukijan kannalta. Tästä ei tullut ihan tavallinen blogijuttu, vaan longform-artikkeli, missä ei rakenneta valmista teoriaa, vaan tutkitaan ilmiöitä kirjoittamalla niistä. Tämä menee myös välillä vähän oudoksi. ”Onko kirjoittamani teksti osa minua?”
Kourallinen käsitteitä
Ennen kuin aletaan, käydään läpi muutama tärkeä käsite. Ne ovat tiivistä luettavaa ihan kylmiltään, mutta auttavat ymmärtämään itse juttua. Ilman sanoja asioista ei voi puhua ja ilman määritelmiä sanoilla ei ole yhteistä tulkintaa. Määrittelin niitä sillä tarkkuudella ja siitä näkökulmasta, mikä tähän mielestäni sopii ja riittää.
Asia on ajatuksen kohde ja sen sisältö. Suuri osa asioista on ihmisen ulkopuolella, fyysisessä maailmassa, kielessä ja kulttuurin erilaisissa muodoissa. Käytän tässä tekstissä sanaa siinä merkityksessä, että asia on ajatuksen ydinsisältö. Jos ajatus on ”Tämä sota päättyy pian”, se sisältää asian ”sota” ja muut sanat tarkentavat sitä. Asialla on sanakirjamerkitys, väljempi määritelmä, kuvailu tai esimerkki.
Ajatus on asian tai muun mielen hetkellisen sisällön kielellinen muoto. Se voi olla lause ja se voi sisältää erilaisia asioita. Ajatus voi olla myös asenne tai reaktio: ”Tästä tulikin ihan hyvä!” Se voi olla myös itselle annettava ohje tai käsky: ”Aja sivuun ja päästä ambulanssi ohi”. Tässä jutussa ajatus nähdään mielen kokonaisuutena, joka sisältää asian (informaatio-osan) ja siihen liitetyt henkilökohtaiset osat (merkitysosan).
Idea on erityislaatuinen ajatus. Se on oivallus asian soveltamisesta, eli mitä asialla voisi tehdä, mitä haluaisi nähdä tai kokeilla ja minkä toivoo onnistuvan. Idea voi olla uusi tai jo olemassa oleva. Ideoita keksitään tai saadaan. Idea voi olla oma tai joltain toiselta lainattu. Moni ihminen voi keksiä saman idean toisistaan tietämättä. Idea on usein normaalista poikkeava ratkaisu ongelmaan, tekniikka tai menetelmä. Jaan tässä esimerkin vuoksi yhden parhaista ideoistani:
Ilmastointiteippi on niin monikäyttöistä, että sitä on hyvä olla aina mukana. Täysi rulla on kuitenkin liian iso ja painava kantaa repussa, joten teen näin: Kun rullasta on käytetty suurin osa, kuorin sen pahvihylsyn sisäpintaa pois niin paljon, että rullan voi litistää. Tällaisena se mahtuu helposti työreppuun, eikä enää vaikuta sarjamurhaajan välineistöltä.
Ymmärtäminen on toisen ajatusten, tunteiden ja kokemusten näkemistä niin, että pystyy niitä tulkitsemaan. Se ei edellytä niiden omaksumista, eikä hyväksymistä. Se ei myöskään ole pysyvä tila, vaan kumppani- ja tilannekohtainen hetkellinen oivallus.
”Hän ajattelee ja suhtautuu näin tällä persoonallisuudella,
näillä kokemuksilla ja näillä sisäisillä malleilla.”
Katachi (形) japanin kielen ja estetiikan käsite, jonka perusmerkityksiä ovat muoto, hahmo, ulkomuoto, figuuri ja olemus sellaisena kuin se tulee näkyviin. Abstraktimpia merkityksiä ovat jonkin asian ilmenemistapa, tila tai lopputulos sekä esimerkiksi käyttäytymisen tai toiminnan tapa. Käytän tässä katachi-sanaa kuvaamaan ihmisen havaintoa siitä, että hänen mielensä on tuottanut tilan, jota ei osaa vielä tarkasti määritellä tai esittää.
Ajatuksista
Mieli on jatkuvassa liikkeessä, mitä kuvaa hyvin fraasi ”ajatusten virta”. Kaikki ajatuksemme eivät kuitenkaan ole puhtaan ajatustyön tuloksia. Asioihin liittyy henkilökohtaisia osia, jotka voivat olla esimerkiksi kehon signaaleja. Kun olen väsynyt, suhtaudun kriittisesti ehdotuksiin ylimääräisistä ponnistuksista. Väsymykseni liittää asiaan kehoni viestin säästää energiaa, mikä muuttaa suhtautumistani itse asiaan. Tämä on normaalia, mutta on ehkä liian anteliasta kutsua niitä ajatuksiksi. Nimeä tärkeämpää on kuitenkin huomata, että ajatuksilla on erilaisia muotoja ja tehtäviä:
- Kokemustieto: ”Budjettiin ei kannata koskea ennen aamukahvia.”
- Priorisointi: ”Hoidetaan tämä kiireellinen asia ensin”
- Käsky toimia: ”Päästä irti, ettei sormet jää väliin!”
Omat ajatuksemme eivät kaikki ole omiamme. Kohtaamme jatkuvasti erilaisia asioita ja ajatuksia. Muistamme osan niistä siksi, että olemme niistä samaa mieltä ja osan siksi, että olemme niistä eri mieltä. Muistamiseen vaikuttaa myös se, liittyykö asiaan joitain henkilökohtaisesti merkityksellisiä osia. Esimerkiksi ajatusta ”Berliinin kone laskeutui 20 minuuttia aikataulustaan edellä.” ei tarvitse muistaa, koska tiedosta ei ole sinulle mitään hyötyä. Vastaavasti saatat lukiessasi joskus ajatella ”Tuo pitää muistaa!” Sinulla on tuossa hetkessä jo ajatus siitä, missä voit sitä käyttää. Mieli suodattaa jatkuvaa asioiden ja ajatusten virtaa etsien sieltä itselle tärkeitä asioita. Lisäksi muokkaamme ajatuksista itsellemme sopivia ja omaksumme niitä. Emme niin, että omistaisimme ne, vaan niin, että ajattelemme nyt itse samalla tavalla.
Omaa ajatusta pidetään helposti osana minuutta. Jos ajatustani kritisoidaan, se tuntuu kohdistuvan myös minuun: ”He eivät pidä ajatuksestani → he eivät pidä minusta.” Tuo oli pehmennetty versio, joten kokeillaan vielä brutaalia rehellisyyttä: ”He pitävät ajatustani tyhmänä → he pitävät minua tyhmänä.”. Miten tätä voi hallita?
- Salaaminen: “En esitä ajatustani, etteivät muut voi kritisoida sitä”
- Testaaminen: ”Esitän vain johdannon ajatukseeni ja odotan, jatkaako joku muu sitä samaan suuntaan kuin itse. Jos näin käy, tiedän etten ole ajatukseni kanssa yksin, vaan voin esittää sen kokonaan.”
- Päivittäminen: “Pohdin ajatukseni saamaa kritiikkiä ja tarkistan omia käsityksiäni”
- Puolustaminen: “Kun ajatustani kritisoidaan, puolustan sitä voimakkaasti”
- Hyökkääminen: “Kun ajatustani kritisoidaan, hyökkään kyseistä henkilöä vastaan”
Edellä kuvattu sosiaalinen riski lisää ajatusten esittämiseen uuden vaatimuksen. ”Puhu niin, ettet vaikuta tyhmältä.” Se tuo kirjoittamiseen myös ulkoisen kuvan rakentamisen eli esittämisen. ”Yritä sanoa jotain fiksua.” Tämä avaa myös toisen suunnan: ”Älä yritä olla liian fiksu tässä yhteydessä.” Tämä on tasapainoilua, mutta esimerkiksi ohjeiden laatimisessa auttaa periaate:
”Pysy käytännössä äläkä nyt rönsyile historiaan, lainsäädäntöön tai teoriaan.”
Oppimisesta
Kokemus on hyvä opettaja. Teemme havaintoja maailmasta, vertailemme aiempiin kohtaamiimme tilanteisiin ja rakennamme selityksiä ja ennusteita. Yritämme ymmärtää maailmaa ja auttaa meitä toimimaan siinä. Voit ehkä palauttaa mieleesi hetken, kun jonkun tilanteen jälkeen päätit, että seuraavalla kerralla toimit toisin.
Asioiden ja ajatusten vastaanottaminen on toinen tapa oppia. Niitä tulkitaan, vertaillaan omiin ajatuksiin ja omaan maailmankuvaan. Tämäkin vaatii ajatustyötä ja on oikeastaan tiedon rakentelua. Tarkoitan tässä kuitenkin faktatietoa laajempia asioita, kuten kokemusten ja osaamisen jakamista sekä asenteiden ja uskomusten välittymistä.
Ihminen oppii koko elämänsä ajan. Hän rakentaa omaa maailmankuvaansa ja on yhtä aikaa myös sen tuote. Jos vedetään mutkat suoraksi, maailmankuva tarkoittaa sisäistä mallia ja tapoja, joilla luokittelemme kohtaamiamme asioita. Maailmankuvaa voi ajatella osaksi minuutta, mutta ainakin se on yksi tekijä, joka määrittää tapaamme ajatella. Ulkopuolisen silmin se vähintäänkin kuvaa meitä ihmistyyppinä:
”Hän näkee kaiken kovin mustavalkoisena.”
Asioidenluokittelu on vähän kuin pajatson pelaamista. Kun saat jostain kolikon, nakkaat sen pelikoneeseen ja katsot, mihin riviin se solahtaa. Silloin kun uusi asia ei sovikaan sisäiseen malliimme, joudumme turvautumaan toiseen tapaan oppia. Se muistuttaa enemmän autotallin miljoonalaatikkoa: kirjoita nimilappuihin mitä asioita mikäkin lokero sisältää.
Miten luokittelemme kohtaamiamme asioita ja omia kokemuksiamme on hyvin lähellä sitä, miten ymmärrämme ympäröivää maailmaa. Oma luokituksemme ohjaa meitä havaitsemaan, nimeämään, tulkitsemaan, arvottamaan, ennustamaan ja muistamaan asioita. Ne vaikuttavat siihen, miten toiminmme. Ajatusketju luokituksesta toimintaan voi olla esimerkiksi seuraavanlainen:
- Muutoksessa menee aina jokin pieleen
- Muuttokset ovat vaarallisia
- Muutoksia pitää aina vastustaa
Joskus uudet asiat ja kokemukset kuitenkin saavat meidät tarkistamaan jäsennystapojamme: niitä tarkennetaan, muutetaan tai nykyisten tilalle kehitetään kokonaan uusia. ”Muutos voi onnistua, jos se suunnitellaan yhdessä.” Sitä voi hyvin sanoa oppimiseksi.
Kirjoittamisesta
Ajatus täytyy kirjata nopeasti ylös, sillä muuten se painuu takaisin mielen hämärään. Laita se muistiin, vaikka se olisi vasta ajatuksen puolikas tai ajatus ajatuksesta. Jos ihmettelet usein, mitä omat muistiinpanosi tarkoittavat, kirjaa ajatuksen kylkeen avainsana, mihin se liittyy. Asiayhteys auttaa usein muistamaan itse ajatuksen.
Ajatukset ovat aluksi epämääräisiä ja ohi vilahtavia hahmoja mielen hämärässä. Voit yrittää pysäyttää niitä kirjoittamalla. Vasta silloin voit nähdä ne ja keskustella niiden kanssa. Kirjoittaminen onkin oikeastaan keskustelua oman itsesi kanssa. Mielesi tarttuu ajatukseen, alkaa etsiä sen ydintä ja sille sopivaa kielellistä muotoa. Se alkaa myös liittää asiaan henkilökohtaisia osia. Tämä kaikki vaatii keskittymistä ja vie aikaa. Ja juuri tähän viittaa fraasi pysähtyä miettimään. Vähitellen tuo epämääräinen hahmo kirkastuu ajatukseksi, jonka voi lopulta jakaa myös muille. (ks. katachi)
Lisätään vielä hyödyllisyyden vaatimus: ”Esitä ajatuksia, joista on lukijalle jotain hyötyä.” Tämä rajaa kirjoittamista kahdesta suunnasta: ”Sanomattakin selviä asioita ei sanota” ja ”Älä anna ajatuksen kadota erikoiskielen ja teorioiden labyrintteihin”. Hyvistäkään ajatuksista ei ole hyötyä, jos lukija ei niitä ymmärrä. Juuri tässä on esittämiseen liittyvä vaara. Tarpeettoman vaikeaa kieltä käytetään joskus rakentamaan kuvaa kirjoittajan oppineisuudesta ja pätevyydestä. Tällöin kirjoittajan tavoitteena ei ole välittää ajatuksia, vaan saada lukija tuntemaan itsensä tyhmäksi ja arvostamaan kirjoittajaa enemmän kuin hän ansaitsisi. Tässä on ajatuksen hyödyllisyyden ja kirjoittajan esiintymisen välinen jännite. Periaatteen voi muotoilla kirjoittajan huoneentauluun näin:
”Käytä ammattikieltä ja alan teoriaa vain alan ihmisten kesken.”
Kirjoittaessa on hyödyllistä erottaa ajatuksen sisältämä asia ja siihen henkilökohtaisesti liitetyt osat. Tämän taustalla on näkemys, että lähes kaikki asioiden ominaisuudet ovat ihmisten niihin liittämiä:
”Auto ei itsessään maksa mitään.
Autokauppias laittaa hintaesitteen pyyhkijän alle.”
Asioihin liitetyt ominaisuudet ovat siis subjektiivisia. Kirjoittajalla on mielessään esittämiinsä asioihin liittyneet henkilökohtaiset osat, mutta hän ei kirjoita kaikkea näkyviin. Vastaavasti lukija liittää lukemiinsa asioihin omat henkilökohtaiset osansa. Olennaista on, että kumpikaan ei tiedä tarkasti mitä ne toisella ovat, Tässä päädytään siihen, mitä käytännössä tarkoitetaan merkityksen käsitteellä. Vältän tuota sanaa, sillä sanakirjamerkitys ja henkilökohtainen merkitys sekoittuvat helposti keskenään.
kesämökki (subst.) 1. Usein järven rannalle rakennettu ja saunalla varustettu vapaa-ajan asunto. 2. Isoisä rakensi tämän itse ja nyt me pidämme siitä huolta.
Asioihin liittyviä henkilökohtaisia osia ei yleensä kirjoiteta näkyviin. Joskus ne eivät ole selkeitä kirjoittajalle itsellekään. Lisäksi niiden jakaminen vaatii rohkeutta. Pelkät asiat ovat kuitenkin jossain mielessä tyhjiä ja kylmiä. Henkilökohtaiset osat kertovat lukijalle, miksi asia on kirjoittajalle tärkeä ja mitä kaikkea yhteen ajatukseen onkaan pakattu mukaan.
Keskustelusta
Keskustelua ei turhaan sanota ajatusten vaihtamiseksi, sillä sitä se kirjaimellisesti on. Siinä jaetaan yhteistä tilaa ja aikaa sekä raotetaan omaa mieltä toisille ihmisille. Joskus keskustelulla ja keskustelijoilla on tavoite, mutta joskus se vain alkaa, kun siihen tulee tilaisuus. Kun ihmiset kohtaavat, samalla kohtaavat myös erilaiset persoonallisuudet, kokemustaustat ja maailmankuvat.
Hyvässä keskustelussa kaikki antavat omastaan ja saavat toisilta. Yhden esittämä ajatus synnyttää toisessa jatkoajatuksen ja keskustelu etenee ja syvenee. Hyvän keskustelun tietää siitä, ettei sitä halua mitenkään lopettaa ja pitkäkin junamatka kuluu aivan huomaamatta.
Ajatusten esittämisestä puhuttiin jo aiemmin ja tulkinnoista on luvassa lisää seuraavassa luvussa, joten keskitytään tässä kuuntelemiseen. Keskustelutaitojen yhteydessä puhutaan usein aidosta kuuntelemisesta. Mitä se voisi olla?
- Toisten ajatusten ja mielipiteiden arvostamista
- Kaikkien keskusteluun osallistujien huomioimista
- Aitoa halua ymmärtää toisen ajatuksia ja käsityksiä
- Toisten ajatuksiin tarttumista ja omien ajatusten yhdistämistä niihin
- Toisten auttamista ja tukemista keskustelussa
Asioihin liittyviä henkilökohtaisia osia jaetaan aluksi varovasti, mutta paremmin tutustuessa ja luottamuksen kasvaessa rajat pehmenevät. Turvallisimpia aiheita aloittaa keskustelu ovat sää, urheilutulokset, julkkisjuorut, maailmantapahtumat, bensan hinta ja kahvitarjoukset. Ne eivät todennäköisesti sisällä riidan siemeniä.
Hyvällä keskustelulla on monia hyviä vaikutuksia: Se täyttää ihmisen sosiaalisia tarpeita. Huolten jakaminen helpottaa, vaikka ongelmille ei löytyisikään ratkaisua. Jokaiselle tekee myös hyvää saada hetken tauko pelkkien omien ajatustensa kuuntelemisesta. Ajatusten vaihtaminen saa meidät tuntemaan yhteyttä samalla tavalla ajatteleviin ja ymmärtämään eri tavalla ajattelevia. Pidän itse eniten tarinoiden kuuntelemisesta ja niiden kertomisesta. Tarinoilla jaetaan kokemuksia ja ne usein myös opettavat jotain. Lisäksi: mitä suurempi epäonnistuminen ja mitä noloimpi tilanne, sitä parempi ja hauskempi tarina niistä yleensä syntyy.
Tulkinnasta
Asioiden esittäminen julkisesti on suhteellisen helppoa: kerää faktat, mieti rakenne, kirjoita asiat auki, viimeistele kieliasu ja julkaise juttu. Kun kyse on puhtaasta asiatekstistä, faktat voi useimmiten tarkastaa ja tarvittaessa korjata. Riskinä on tehdä asiavirhe ja tulla leimatuksi epäluotettavien tietojen antajaksi.
Omien ajatusten ja ideoiden esittäminen julkisesti vaatii enemmän rohkeutta. Kun tekstin asioihin liittyy henkilökohtaisia osia, merkityksiä, arvostuksia ja kokemuksia, kirjoittaja antautua muiden arvioille ja kritiikille. Vaarana on huomata, että on ajatellut asiaa yksipuolisesti, pinnallisesti, ilman käsitystä erilaisista konteksteista, tulkinnut teoriaa väärin jne. Sosiaalinen riski on paljastua eri lailla ajattelevaksi, erilaiseksi ja tulla erotetuksi joukosta.
Julkaistessa jutun sisältämät asiat, ajatukset ja niihin liittyvät henkilökohtaiset osat annetaan yleisön käytettäviksi, tulkittaviksi ja arvioitaviksi. Alkupuolella pohdittiin jo asioiden vastaanottamista, joten puhutaan nyt siitä, mitä kaikkea yleisö tulkitsee:
- Asioiden tasolla: sisällön hyödyllisyys, ajankohtaisuus, luotettavuus
- Kielen tasolla: tekstin sujuvuus, virheettömyys, ymmärrettävyys
- Henkilötasolla: kirjoittajan asema, agenda, puolueettomuus, asiantuntemus, uskottavuus
Lukija alkaa tulkita tekstiä ja samalla muodostaa suhdetta kirjoittajaan. Lukijalla on usein myös aiempaa tietoa. Kirjoittaja on ehkä tunnettu henkilö, hänen taustansa ja käsittelemäänsä aiheet voivat olla jo lukijalle tuttuja. Tässä yhdistyvät kirjoittajan teosten historia, kirjoittajan rakentama kuva itsestään sekä lukijan mielikuvat ja tulkinnat. Mitä enemmän kirjoittaja esittää asioihin liittyviä henkilökohtaisia osia, sitä enemmän hän antaa yleisölle eväitä sekä tulkintojen tekemiseen että kirjailijan itsensä arvioimiseen.
Ajatusten tulkinta ja kirjoittajan arviointi vaativat aikaa ja keskittymistä. Sitä ei voi jatkuvasti tehdä kaikkeen ympärillä olevaan, vaan ihminen haluaisi kiinnittää asioita pysyvästi. Jos jokin asia ei muutu, siihen voi alkaa luottaa ja maailmaa on helpompi ymmärtää ja hallita. Ei olekaan ihme, että tavat vakiintuvat helposti ja uskomukset juurtuvat nopeasti syvälle.
Tulkinnan suurimpia ongelmia on se, että kirjoittajan ajatusten virta yritetään pysäyttää tarkaksi ja ehdottomaksi. Tehdä siitä muuttumaton ja yksinkertainen. Tällöin se on mahdollista arvottaa oikeaksi tai vääräksi. Kirjoittajan ajatus on kuitenkin harvoin näin suoraviivainen. Julkaistu teksti jättää aina osan sanomatta, antaa joihinkin asioihin vain vihjeitä ja ylipäätään jättää osan lukijan ajatusten ja tunteiden täytettäväksi.
Olen huomannut, että joidenkin ihmisten on vaikea sietää epävarmuutta ja monitulkintaisuutta. Toiset taas haluavat jäsentää ajatukset oikea/väärä akselille. Joidenkin on vaikeaa myöntää, että ovat joskus väärässä. En tiedä liittyvätkö nämä kaikki yhteen, mutta luulen, että liittyvät.
Mieli tuottaa ajatuksia kuin joessa virtaavaa vettä. Tämä ajatusten virta tulee jostakin ja katoaa jonnekin. Kun seisoo rannalla, näkee vain veden pinnan ja virtauksen. Voi arvailla, missä on pohjakiviä, joiden yli vesi kohisee ja pyörteilee. Mutta joki ei välitä siitä, miten sitä katsoo. Ajatukset vain lipuvat ohi kohti alajuoksua, missä joku voi niitä kaivata.
Julkaisemisesta
Omaa ajatusta voi kirjoittaessa perustella ja keskustelussa puolustaa itse, mutta yksin maailmalle lähtevän julkaisun täytyy olla niin hyvä, että se pystyy puolustamaan itse itseään. Julkaisemisen jälkeen juttu lakkaa jossain mielessä olemasta osa kirjoittajan ajatusten virtaa. Siitä tulee oma itsenäinen olio, joka elää elämäänsä verkossa tai paperilla. Ajan kuluessa kirjoittaja muuttuu, mutta julkaisu pysyy samana. Jutusta tulee lopulta valokuva menneeltä ajalta. ”Näin ajattelin tätä kirjoittaessani.”
Julkaiseminen rakentaa osaltaan myös kuvaa kirjoittajasta. Monet julkaisut jäävät verkkoon tekemään hiljaista työtään: esittelemään kirjoittajan ajatuksia aina uusille lukijoille. Se ei ole passiivinen artefakti, vaan se yrittää sanoa (tehdä) jotain. Se on siis myös subjekti. Siksi on hyvin tärkeää, että se sanoo tarkasti juuri sen, minkä kirjoittaja halusi sanoa.
Kasvoton kirjoittaja tulee ajatustensa kautta näkyväksi lukijalle: ”Näin ajattelen eli tällainen minä olen.” Lopulta: julkaistu juttu jatkaa olemassaoloaan myös sen jälkeen, kun kirjoittajaa ei enää ole. Siitä tulee ajatusten perintö tuleville sukupolville.
En julkaise omia ajatuksiani vain siksi, että haluan muiden näkevän minut niiden kirjoittajana. Julkaisen, koska haluan antaa hyödyllisinä pitämiäni ajatuksia myös muille. Syvemmällä siinä on kyse minän ylittämistä. Siitä, että haluaa antaa jotain hyvää lukijalle, yhteisölle ja maailmalle.
Oudoin huomaamani tähän liittyvä asia on, kuinka nopeasti ja täysin suhde omaan tekstiin muuttuu heti julkaisemisen jälkeen. Stressi saada juttu ulos häipyy ja hyperfokus kirjoitusvirheiden metsästämiseen hellittää. Silloin huokaistaan helpotuksesta, iloitaan ja päästetään juttu lentämään maailmaan. Kirjoittajan roolista vapauduttua tekstin alkaa nähdä lukijan silmin. Nyt sen rytmi ja sujuvuus alkavat viimeinkin tuntua. Voin rehellisesti kertoa, että olen tehnyt parhaat viimeistelykosketukset vasta julkaisemisen jälkeen. Ajattelen ja perustelen sen näin: jos muutama ensimmäinen lukija onkin nähnyt aiemman version, kaikki tulevat lukijat saavat eteensä vieläkin paremman jutun.
Lukuvinkki: Olen nimennyt jälkiviimeistelyn yhdeksi jutun kirjoittamisen vaiheeksi. Jos uteliaisuutesi heräsi sitä tai muitakin vaiheita kohtaan, kannattaa vilkaista e-kirjaani, Se on osuvasti otsikoitu Kirjoittamisesta ja löydät sen osoitteesta aoe.fi.
Lopuksi
Olen varma, että tämä juttu sisältää useita ajatuksia, jotka ovat sinusta heikosti perusteltuja, monitulkintaisia tai suorastaan vääriä. Jos ne sytyttivät sinussa voimakkaan tarpeen esittää omia tulkintojasi ja ajatuksiasi, laita sähköpostia. Jatketaan keskustelua ja syvennetään ymmärrystä yhdessä.