Täällä Mäntän kauppiksessa jokainen tekee tiimissä oman yrityksen, jota pyöritetään lukuvuoden ajan. Jos yrityksen perustaminen ja pyörittäminen ei kuitenkaan ole sinun juttusi, on mahdollista opiskella työvaltaisella polulla. Työvaltaisuus tarkoittaa, että päivinä, jolloin koulussa toimitaan yrityksissä, niin sinä olet töissä. Nämä päivät ovat yleensä keskiviikosta perjantaihin, koska maanantaisin on ytoja eli yhteisiä tutkinnonosia ja tiistaisin opetellaan uusia asioita.
Työpaikan saat itse hankkia omien kiinnostuksen kohteidesi mukaan, mutta sinun pitää saada harjoitella siellä oman vuosikurssisi tutkinnonosiin liittyviä asioita. Ensimmäisenä vuonna aiheina ovat työyhteisössä toimiminen ja asiakaspalvelu, toisena vuotena on tuloksellinen toiminta ja markkinointiviestintä ja sisällöntuotanto sekä kolmantena vuotena myynti ja projektissa toimiminen. Mäntässä merkonomin tutkintoon kuuluu kuitenkin pakollisena yrityksessä toimimisen tutkinnonosa, joten vähintään yhtenä lukuvuotena on pakko kuulua johonkin NYT-yritykseen (nuorten yritys).
Päivittäistavarakauppa, kahvila ja kukkakauppa ovat hyviä esimerkkejä työpaikoista, johon voit mennä. Töistä et kuitenkaan valitettavasti saa palkkaa, mutta se voi mahdollistaa esim. kesätöihin pääsyn ja saat suhteita, joista voi tulevaisuudessa olla hyötyä. Palkkaa voi toki saada, jos saat hankittua itsellesi oppisopimuspaikan. Kakkosvuodella oppisopimuksen saaminen on hankalampaa, koska tutkinnonosat ovat sellaisia, että harva yritys maksaa opiskelijalle siitä, että harjoittelee esim. katelaskujen tekemistä.
Itse opiskelin ykkösvuonna työvaltaisesti. Olin syksyllä kuukauden K-Market Ruokapaletissa, sitten olin 4kk Kahvila Wilhelmiinassa ja keväällä pari kuukautta Pia´n Kukkapuodissa. Itselleni se tuntui pitkästyttävältä ja ärsyttävältä kun teki 7 tunnin työpäiviä, mutta ei saanut rahaa. Työvaltaisella polulla vaaditaan jaksamista ja motivaatiota pidempiin ja raskaampiin päiviin kuin koululla. Mielestäni työvaltaisella polulla työpäivien pitäisi olla saman pituisia kuin normi koulupäivät, koska siitä ei kuitenkaan saa palkkaa. Nyt kakkosvuonna olen mukana yrityksissä. Koulussa ei vaadita niin paljon. Hyvä puoli tässä oli se, että sain työvaltaisen vuoteni kautta kesätyön sekä teen edelleen keikkatöitä koulun ohella, ja siitä minulle tottakai maksetaan ja eri työpaikoista saa hyviä ja tulevaisuudessa hyödyllisiä suhteita työnantajiin.
K-Marketissa töihini kuului hyllytys, pahvien paalaaminen, taukohuoneen pullojen palautus, päiväysten tarkastaminen, hyllyjen siistiminen, asiakkaiden palvelu sekä tuotteiden laputus. Kahvila Wilhelmiinassa työtehtäviini kuului asiakaspalvelu, kassan käyttäminen, kaupassa käyminen, ruokien tekeminen, siivoaminen, somen päivitys ja mainosten tekeminen. Kukkakaupassa laitoin tukusta tulleita kukkia myyntikuntoon, siivoilin, päivitin somea, tein mainoksia ja julisteita, tiskasin ruukkuja, järjestelin paikkoja sekä askartelin erilaisia koristeita, kimppuja ja asetelmia. Kukkapuodissa minulla oli vain vähän asiakaspalvelua, koska siinä tarvitsisi enemmän tietämystä kukista.
Jokaisella työpaikalla suoritetaan näyttöjä. Näytöissä työpaikkaohjaaja arvioi tekemistäni ja siten saan arvosanan tiettyyn tutkinnonosaan. Näyttöön kuuluu myös kirjallinen osa esimerkiksi PowerPoint esitys, jonka opettaja arvioi. Sillä osoitetaan sellaisia asioita, jotka eivät päivittäisessä työskentelyssä tule esiin. Näytön arviointiin kuuluu myös keskustelu työpaikkaohjaajan ja opettajan kanssa.
Joka työpaikassa parasta oli hyvä työyhteisö ja ilmapiiri. Jokaisessa paikassa oli myös mukavia työtehtäviä ja sai tehdä monipuolisesti paljon eri juttuja. Opin paljon uusia asioita työvaltaisen vuoteni aikana esim. asiakaspalvelua, eri työpaikkojen työtehtäviä ja somen käyttöä paremmin. Työvaltaisella polulla saa hyvää työkokemusta.
Työvaltaisella polulla yksi miinuspuolista on se, että ei kuulu porukkaan niin hyvin, kun on enimmäkseen siellä työpaikalla. Töissä ollessa jää myös pois kaikista vapaapäivistä. Mielestäni olisi reilua, että jos koulussa on vapaa tai etäpäivä niin työvaltaisten opiskelijoidenkaan ei tarvitsisi mennä töihin.
Liiketoiminnan perustutkinto | Sasky
Iida Toivainen
2. vuoden merkonomiopiskelija