Merkonomiopintojen jälkeen ammattikorkeaan ja työssäoppimisjaksolta kesäduuniin
Eihän siitä kauaa ole, kun itse valmistuin liiketoiminnan perustutkinnosta vuonna 2022. Mistäs muualtakaan kuin Mäntän seudun koulutuskeskuksesta. Opinnoista jäi käteen runsaasti perustietoja liittyen liiketoimintaan. Unohtamatta NY-yrityksiä, jotka toivat käytännön osaamista, mitä arvostetaan työelämässä nykypäivänä.
Osana opintoja suoritetaan työssäoppimisjaksot, joissa kerrytetään käytännön osaamista. Hyvin suoritetun harjoittelujakson jälkeen on mahdollisuus työllistyä ja saada suosittelija, joka osaa sanoittaa tekemistäsi. Näin kävi itselleni. Opintojen aikana suoritin ensimmäiset työssäoppimisjaksot kahvilassa ja viimeisen harjoittelun Pohjois-Hämeen Osuuspankissa. Työssäoppimisesta ja kesätöistä on pari vuotta, mutta suosittelijat ja kerrytetty osaaminen mahdollisti nykyisen kesätyöpaikkani Tampereen seudun Osuuspankissa.
Tällä hetkellä opiskelen Tampereen ammattikorkeakoulussa, uudessa monialaisessa koulutusohjelmassa: Verkostoissa oppimisen ja osaamisen tutkinto-ohjelma. Osana opintoja toteutamme projekteja vaihtuvissa tiimeissä. Ilman Mäntän seudun liiketoiminnan opintoja, tiimityöskentely ja projektiosaaminen ei olisi tuntunut näin luontevalta.
Siksi suosittelen rohkeasti ottamaan haasteita vastaan ja nauttimaan matkasta <3
Etsiessäsi kesätyöpaikkaa voit kohdata monia haasteita, mutta samalla se tarjoaa arvokkaita oppimiskokemuksia ja mahdollisuuksia. Kesätyö voi olla ensimmäinen askel työelämään ja tarjota paljon enemmän kuin vain rahallisen palkkion. Se voi auttaa kehittämään tärkeitä taitoja, rakentamaan verkostoja ja antaa arvokasta työkokemusta tulevaisuutta varten. Kesätöistä kummisikin saa omaa rahaa. Selaa eri työnhakusivustoja, yritysten omia sivustoja tai ilmoitustauluja ja hae avoimiin kesätyöpaikkoihin. Tutki myös paikallisia yrityksiä tai organisaatioita, jotka voisivat tarvita kesätyöntekijöitä.
Miten hakea kesätöitä?
Kesätyöpaikan hakeminen kannatta aloittaa hyvissä ajoin. Kesätyöpaikkaa kannattaa hakea kesätyöpaikkaa jo talvella tammi-marraskuussa, sillä suuret työnantajat aloittavat rekrytointinsa alkuvuodesta, mutta monet pienemmät yritykset rekrytoivat kesätyöntekijöitä vasta myöhemmin keväällä. Pienillä paikkakunnilla on yleensä vähemmän kesätyöpaikka tarjontaa, joten siksi kannatta ajoissa hakea kesätöitä.
Mistä hakea kesätöitä?
Kesätöitä voi hakea mistä vaan. Sosiaalinen media on tehokas työnhakuväline. Luo vahva verkkoidentiteetti ja käytä sitä hyväksesi työnhaussa, esim. Omat somet tai mikä vain digitaalinen jälki. Voit hakea töitä myös rohkeasti itse kysymällä paikan päältä, sillä se antaa reippaan kuvan sinusta. Kannattaa käyttää hyväksi perheen, ystävien ja tuttavien verkostoja. Usein kesätyöpaikkoja löytyy suositusten ja suhteiden kautta sekä kannattaa hyödyntää top/tet työpaikkoja, eli kysymällä rohkeasti top/tet paikalta kesätöitä. Osoita aktiivisuutta eli seuraa aktiivisesti eri yritysten ilmoituksia ja hakemuksia. Ole valmis hakemaan erilaisia töitä ja ole avoin uusille kokemuksille.
Minne hakea kesätöihin?
Kesätöitä voi hakea moneen eripaikkaan sillä kaikkia työpaikkoja ei ole pakko ottaa vastaan. Mitä enemmän paikkoja haet, sitä parempi todennäköisyys saada kesätöitä. Jos ensimmäisestä paikasta ilmoitetaan, että ei oteta töihin on hyvä olla enemmän kuin yksi hakemus. Hae töitä mihinkä vain itse haluat. Rohkeasti vain moneen eri paikaan hakua. Älä ronkeloi kesätyössä vaan käsittele erilaisia kesätyövaihtoehtoja, kuten kesäleirit, kaupan ala, matkailu- ja ravintola-ala, teknologia-alan työpaikat ja muut mahdollisuudet. Ole siis valmis harkitsemaan erilaisia työmahdollisuuksia. Ole avoin, vaikka se ei olisi unelmatyösi. Pohdi myös niiden hyötyjä ja mitä oppia eri aloilta voi saada.
Millainen kesätyöhakemus?
Joillakin organisaatioilla tai yrityksillä voi olla nettisivuilla valmis kesätyöhakupohja. Kaikilla organisaatioilla tai yrityksillä ei ole, joten siksi ihan paikanpäältä voi käydä kysymässä kesätyöpaikkaa. Taikka sitten laittaa organisaatiolle tai yrityksille sähköpostissa kesätyöpaikka hakemus. Luo selkeä hakemus. Korosta siinä koulutustasi, aiempaa työkokemustasi tai harrastuksiasi, jotka voivat olla hyödyllisiä kyseisessä työssä. Mukauta kaikkia hakemuksia työhön sopivaksi. Ole valmis myös työhaastatteluun sillä joissain työpaikoissa on työhaastattelu. Joten valmistaudu siihen huolella, mieti mitä he voisivat kysyä ja ole reipas työhaastatellussa koska se antaa sinusta ensivaikutelman. Kaikissa työpaikoissa työhaastettelua ei ole . Ole siis valmis kertomaan omista vahvuuksistasi ja siitä, miksi haluat kyseisen työpaikan.
Miksi hakea kesätöitä?
Kesätyö tarjoaa mahdollisuuden ansaita omaa rahaa. Tämä voi opettaa vastuullisuutta rahankäytössä. Kesätyö tarjoaa tärkeää työkokemusta. Se voi olla ensimmäinen askel työelämässä ja auttaa oppimaan ammatillisia taitoja, kuten tiimityötä, aikatauluttamista ja vastuun ottamista. Joskus kesätyö voi avata oven pidemmälle työpaikan saamiselle. Hyvin suoritettu kesätyö voi johtaa tarjoukseen jatkotyömahdollisuuksista tai suositukseen tuleville työnantajille. Kesätyö on siis paljon enemmän kuin vain rahan ansaitsemista, se voi olla arvokas askel kohti itsenäisyyttä, ammatillista kasvua ja tulevaisuuden uramahdollisuuksia. Kesätöistä saa todella hyviä kokemuksia ja etenkin työ kokemuksia.
Tuskaa, ärsytystä, paineita, stressiä, rajallinen aikataulu – näihin saattaa törmätä, kun hakee työssäoppimispaikkaa esimerkiksi liian myöhään, että tulee kiire hankkia työssäoppimispaikka itselle. Voisiko kuitenkin edellä mainittuja tunteita vähentää hankkimalla aikaisemmin työssäoppimispaikka? Pohdin asiaa kirjoituksessani sekä annan 5 vinkkiä helpottamaan työssäoppimispaikan hakua.
Minne kannattaa mennä työharjoitteluun?
Kannattaa hankkia ensimmäiseksi kerraksi sellainen paikka, jossa olet käynyt useasti tai johon olet haaveillut pääseväsi töihin. Esimerkiksi asiakaspalvelun ja työyhteisössä toimimisen tutkinnon osien kannalta pääsee oikeastaan mihin vain, työssäoppimispaikka voi olla ruokakauppa, tavarakauppa, joku pieni puoti, kahvila tai ihan mikä vaan, missä pystyy suorittamaan edellä mainitut tutkinnon osat.
Toisena ja kolmantena vuotena kannattaa hankkia sellainen paikka, missä onnistuu omien tutkinnon osien suorittaminen. Markkinointiviestinnän sisällöntuotannon, yrityksessä toimimisen sekä tuloksellisen toiminnan tutkinnon osia kannattaa suorittaa hieman pienemmässä yrityksessä, mieluiten kahvilassa, pienessä puodissa tai muussa pienessä yrityksessä. Myynnin ja projektissa toimimisen tutkinnon osat taas kannattaa suorittaa paikassa, jossa onnistuu esimerkiksi tietyn tuotteen myynti ja projektin toteutus, joka voi olla esimerkiksi työpaikalla tapahtuva maistelupisteen pitäminen.
Kuinka hankkia työssäoppimispaikka?
Se kannattaa hankkia niin, että menet paikan päälle kysymään, olisiko heille mahdollista tulla työssäoppimisjaksolle tietystä päivämäärästä tiettyyn päivämäärään ja esittelet itsesi sekä mitä tutkinnon osia sinun pitää suorittaa. Jos et pysty menemään paikan päälle, soita tai laita sähköpostia yritykseen! Muista ottaa yrityksen tietoja ylös ja toimita ne opettajallesi, jotta hän pystyy tekemään sopimuksen.
Työssäoppimispaikan löytäminen voi olla vaikeaa, jos asuu pienellä paikkakunnalla, oman alan ryhmä on niin iso, että paikat menevät liian äkkiä, tai omiin tutkinnon osiin sopivaa paikkaa ei löydy omalta asuinpaikkakunnalta. Paikan etsiminen kannattaakin aloittaa ajoissa, jotta haluamasi paikkaa ei viedä nenän edestä. Mitä aikaisemmin olet liikkeellä, saat taatusti paikan, koska jos tieto tulee ajoissa yritykselle sinun kiinnostuksestasi mennä siihen tiettyyn yritykseen työharjoitteluun, he osaavat varautua siihen tarpeeksi ajoissa ja sanoa paremmin, pääseekö sinne harjoitteluun.
Omat kokemukseni työssäoppimispaikan etsimisestä
Itse ensimmäisenä vuonna hankin merkonomiopintoihin liittyvän työssäoppimispaikan tammikuussa, kun jakso alkoi maaliskuussa. Olisin voinut hankkia sen jo esimerkiksi joulukuussa, mutta tammikuu riitti hyvin paikan hankkimisajankohtaan, kun työssäoppimisjakso alkoi hiihtoloman jälkeen! Sain paikan heti eikä yrityksen päällikkö epäröinyt ollenkaan, vastasi heti, että kyllä se onnistuu, tule ihmeessä!
Vinkit työssäoppimispaikan hakemiseen:
Valmistaudu paikan kysymiseen hyvissä ajoin kirjoittamalla kaikki tarvitsemasi tiedot ylös, mitä sinun tarvitsee tietää yrityksestä, jotta voit välittää tiedot opettajalle. Valmistaudu myös esittelemään itsesi ja antamaan tietoja sinusta yritykselle.
Listaa itsellesi ylös 10 yritystä, joihin olet haaveillut meneväsi töihin tai jotka ovat mieleisiä. Valitse niistä 5 parasta, jotka voisivat olla mahdollisia ja itselle mieleisiä ja listaa ne tärkeysjärjestykseen.
Lähde kysymään paikkaa listan parhaimmasta huonoimpaan. Jos saat paikan heti ensimmäisestä paikasta, ota se vastaan ja toimita tiedot yrityksestä opettajalle.
Hanki paikka viimeistään kuukausi ennen työharjoittelun alkua, mutta mielellään jo kaksi kuukautta aikaisemmin.
Kun menet paikan päälle kysymään paikkaa, pukeudu siististi ja ole oma itsesi, esitä kysymys rauhallisesti. Epäsiistinä ja hätäilemällä ei kannata paikkaa kysyä, se ei anna hyvää vaikutusta. Onnea paikan löytämiseen!
Kerron teille vähän työssäoppimispaikoista omasta näkökulmastani ja kokemuksistani. Pyrin tämän tekstin aikana tuomaan teille esille, millaisia vaihtoehtoja teillä on työssäoppimispaikkojen suhteen. Kun työssäoppimisjakso lähestyy alkaa pohdinta mihin paikkaan voisi hakea. Yleisimmät vaihtoehdot, jotka tulee mieleen, on ruokakaupat mutta vaihtoehtoja on paljon enemmän. Työharjoittelu paikaksi sopii oikeastaan kaikki yritykset, jossa pääset tekemään työtehtäviä, jotka liittyvät sinun tutkinnonosaasi, josta suoritat näyttöä.
Ensimmäisen vuoden työssäoppimispaikka
Ensimmäisen vuoden aikana sukelletaan asiakaspalvelun ja työyhteisössä toimisen maailmaan. Ensimmäisenä vuotena hyväksi työssäoppimispaikasta sopii ruokakauppa. Ruokakaupassa pääsee helposti oppimaan perusasiat liiketoiminnasta ja asiakaspalvelusta. Ensimmäisenä vuotena työssäoppimisjakso saattaa jännittää ja se on täysin normaalia jopa suotavaa. Ensimmäisten päivien jälkeen jännitys laskee. Kaupassa töitä tehdessä joutuu väkisin palvelemaan tuntemattomia ihmisiä. Asiakaspalvelu paranee jatkuvasti, kun ihmiskontakteja tulee kovalla tahdilla. Ensimmäinen kassavuoro saattaa jännittää, mutta kun alkukankeuden ja jännityksen saa laskemaan niin jokainen aivan varmasti oppii siihen ja siitä tulee rutinoitua työntekoa. Ensimmäiseksi työssäoppimispaikaksi suosittelen oman kylän ruokakauppaa, jossa saat kiinni siitä, millaista merkonomien työ on. Muita vaihtoehtoja ovat mm. Kioskit, huoltoasemat, ja kahvilat.
Toisen vuoden työssäoppimispaikka
Toisena vuotena paneudutaan tulokselliseen toimintaan ja markkinointiviestintään. Tuloksellinen toiminta on kuin matematiikkaa. Mikäli sinun matikkapääsi ei ole eliitti tasoa, voi se olla aluksi haastavaa. Tietyt laskukaavat opittua laskutkin alkavat sujua ja saamme käyttää aina laskinta, eikä keneltäkään vaadita huippu päässälasku taitoa. Markkinointiviestinnällä pyritään tuomaan omaa yritystä paremmin esiin. Työssäoppimispaikalla voit toteuttaa markkinointiviestintää mm. ylläpitämällä somea, luomalla ja julkaisemalla mainoksia. Pitää arpajaisia joulun tai pääsiäisen kunniaksi ja täten saada ihmiset kiinnostumaan yrityksestä, palvelusta tai tuotteesta. tärkeää on muistaa seurata kilpailijoiden somekanavia ja pitää huoli omalla tekemisellä ettei tipu kelkasta pois. Voit pitää kampanjoita esim. markkinoimalla jotain uutuus tuotetta. Paikaksi voisi sopia joku tavaratalo missä pääsee tekemään toimistotyötä.
Kolmasvuosi
Kolmannella vuodella painottuu myynnin taito. Tässä kohtaa puhelahjat ovat varmasti kehittyneet niin paljon, että kaupankäynti sujuu mallikkaasti. Kyseistä tutkinnon osaa voit suorittaa esim. autokaupassa. Myynnin tutkinnon osa on mielestäni merkonomitutkinnon kulmakivi. Merkonomit päätyvät usein työhön jossa on provisio palkka ja tällöin palkan saanti on suurilta osin myös itsestä kiinni. kun myynti alkaa ole hereillä ja pyri kehittämään itseäsi. Työssäoppimispaikaksi sopisi esim. Autokauppa, urheiluliike tai kukka ja hautaustoimisto.
Omat kokemukset työssäoppimisesta
Itse henkilökohtaisesti olen työssäopissa oppinut enemmän kuin koulussa. Mikäli koet että olet enemmän työtä tekevä kuin lukeva ihminen, niin työssä oppitulee olemaan paljon antoisampaa aikaa kuin koulussa lukeminen. Itse opin paljon enemmän tekemällä kuin lukemalla. Työtä tehdessä tulee jatkuvasti uusia käytännön asioita, jotka ovat mielenkiintoisia, mutta täytyy muistaa, että koulussa tuleva tieto on jollain tavalla kerättävä päähän, koska muuten työnteko on todella vaikeaa ilman tietotaitoa tai vankkaa pohjaa. Koulussa tuleva informaatio on omaksuttava, jotta voi suoriutua työpaikalla. Ihmisille saattaa tulla sellainen kuva, että merkonomi opiskelijat vain istuvat ja opiskelevat teoriaa. Merkonomiopinnot ovat myös paljon muuta, esim. NYT-yritykset, josta löydät lisää tietoa muilta blogin kirjottajilta. Asia, jota haluan korostaa, on se, että työssäoppiminen tulee olemaan opintojen mieluisinta aikaa, mikäli koet olevan enemmän sitä ihmistyyppiä, joka oppii enemmän tekemällä käytännön asioita kuin teoriaa opiskelemalla.
Työssäoppiminen on työpaikalla tapahtuvaa oppimista, joka kytkeytyy tutkinnon eri osaamistavoitteisiin. TOP- jakso on keskeinen ammattikoulutuksen kannalta, koska opiskelija pääsee itse tutustumaan ja myös työskentelemään oikeanlaiseen työympäristöön. Opiskelija siirtyy työpaikalle harjoittamaan omaan opiskeluun kuuluvia tutkinnon osia. Työtehtävät valikoituvat sen mukaan, minkä vuoden opiskelija sinä olet.
Merkonomi opiskelijat menevät joka vuosi työssäoppimaan omia tutkinnon osiaan. Työssäoppimisjakso kestää n. 3-5kk riippuen minkä vuosiluokan opiskelija olet. On myös mahdollista olla työvaltaisena koko vuosi, jos niin haluaa. Työvaltaisena olo tarkoittaa sitä, että suoritat koulussa tapahtuvat opinnot työpaikalla koko vuoden ajan, siitä huolimatta jotkut tehtävät pitää tulla tekemään koululle.
Ensimmäisen vuoden opiskelijat menevät työpaikalle suorittamaan omia tutkinnon osia, jotka ovat asiakaspalvelu ja työyhteisössä toimiminen. Asiakaspalvelu tarkoittaa asiakkaan kohtaamista eri kanavissa, esimerkiksi kassalla työskentely tai puhelimen kautta asiakkaiden kontaktointi. Työyhteisössä toimiminen tarkoittaa erilaisten ihmisten kanssa työskentelyä ja työpaikan pelisääntöjen noudattamista sekä työajoista kiinni pitämistä. Mahdollisia työssä oppi paikkoja, joissa pääsee suorittamaan omia tutkinnon osiaan ensimmäisenä vuotena ovat esimerkiksi kaikki ruokakaupat, vaateliikkeet, kaupat, kirjastot, kahvilat ja muut paikat, missä pääsee tekemään asiakaspalvelua ja työskentelemään työyhteisössä.
Toisen vuoden opiskelijat suorittavat markkinointiviestintää ja sisällöntuotantoa, tuloksellista toimintaa ja yrityksessä toimimisen tutkinnon osia. Markkinointiviestinnän sisällöntuotanto tarkoittaa muun muassa yrityksen markkinointia someissa, verkkosivuilla, mainoksissa ja mainosvideoilla. Sisällöntuotanto tarkoittaa sisällön suunnittelemista asiakasryhmien perusteella, jotta tavoitetaan oikeat asiakasryhmät niitä kiinnostavalla materiaalilla. Tuloksellinen toiminta tarkoittaa puolestaan yrityksen rahavirtaan liittyvät asiat, eli tuotteiden katteiden laskeminen sekä tuotteiden hinnoitteleminen. Yrityksessä toimiminen tarkoittaa yrityksen liiketoiminnan suunnittelua, yrityksen liiketoiminnan yhteistyöverkostojen rakentamista, yritystoiminnan harjoittamista sekä yritystoiminnan arviointia ja kehittämistä. Mahdollisia TOP- paikkoja näiden tutkinnon osien suorittamiseen ovat pienemmät yritykset, joissa pääsee helposti laskemaan katteita tuotteille ja seuraamaan yrityksen rahavirtaa sekä markkinoimaan yrityksen tuotteita ja palveluita.
Kolmannen vuoden opiskelijat hoitavat puolestaan myynnin ja projektissa toimimisen. Myynnillä tarkoitetaan kahden tai useamman osapuolen välillä tapahtuva tavaroiden tai palveluiden vaihdantaa, rahaa tai hyödykettä vastaan. Ensin tehdään koulussa harjoitusmyynti, eli esimerkiksi pidät kaupassa tietyn tuotteen maistelu pistettä, jonka tarkoitus on edistää sen tuotteen myyntiä. Opiskelija seuraa myynnin vaiheita. Projektissa toimiminen tarkoittaa sitä, että joko työpaikalla tai työpaikan ulkopuolella suoritat projektin jollekin yritykselle, esimerkiksi yhteistyökumppanin kanssa suunnittelet ja toteutat jonkun tapahtuman. Markkinoit tapahtumaa ennen ja jälkeen ja seuraat sen toteutumista ja teet raportteja projektin etenemisvaihteista. Mahdollisia TOP- paikkoja ovat esimerkiksi kaikki tavaraliikkeet, niin tietyn tuotteen myynnin seuraaminen ja myyminen on helpompaa.
Työssäoppimisjaksolla työnantaja seuraa opiskelijan toimintaa työpaikalla ja arvioi hänen tutkinnon osia, sekä antaa niistä numeron opiskelijalle tiettyjen kriteerien perusteella.
Työssäoppimisjaksot suunnitellaan yhdessä opiskelijan, opettajan ja työpaikkaohjaajan kanssa. Jokaiselle opiskelijalle tulee työpaikalta nimetty työpaikkaohjaaja ja oppilaitoksesta ohjaava opettaja. Työpaikkaohjaaja tehtävänä on perehdyttää opiskelija työpaikan pelisääntöihin ja työtehtäviin. Opettaja puolestaan ohjaa opiskelijaa oppimaan työpaikalla oikeita työtehtäviä, seuraa työssäoppimisen etenemistä ja tukee opiskelijaa. Suurimman työn tekee opiskelija itse, joka ottaa haltuun käytännön työtehtävät, raportoi oppimisestaan ja näyttää osaamisensa työssäoppimisjakson lopulla.
Työssäoppimisjakson voi suorittaa koulutussopimuksella tai oppisopimuksella. Koulutussopimus tarkoittaa palkatonta työssä harjoittelujaksoa, kun taas oppisopimuksella työssä harjoittelusta saadaan palkkaa. Oppisopimuksen voi neuvotella itse työnantajan kanssa.
Omat kokemukset
Olin ensimmäisenä vuonna harjoittamassa asiakaspalvelua ja työyhteisössä toimimista Vilppulan vaateliikkeessä, Modassa. Työtehtäviini kuului uusien vaatteiden hinnoittelu ja henkarointi, kassalla oleminen tarpeen mukaan, asiakkaiden auttaminen ja somistin mallinukkeja. Suoritin asiakastyytyväisyyskyselyn tekemällä sen Formsissa ja laitoin kyselyn Pukimon Facebook tilille, jonka kautta sain vastanneita n. 20 henkilöä. Kyselyn vastausten avulla kehitimme Pukimon liiketoimintaa ja paransimme kehityskohteita. Työssäoppimisjakso oli mukavaa vaihtelua peruskoulupäivään, se oli monella tapaa erilaista, kun sai koko ajan palvella asiakkaita ja olla erilaisessa työyhteisössä.
Aikuisena alan vaihtaminen oli aluksi outo ajatus- varsinkin, kun kyseessä oli vielä perustutkinto osio. Näin puolen toista vuoden opiskelun jälkeen en voisi olla enemmän tyytyväisempi päätökseeni.
Miksi vaihdoin alaa? No minäpä kerron, mutta ensin täytyy palata ajassa taaksepäin vuoteen 2014.
Valmistuin vuonna 2014 Jämsänkosken ammattikoulusta hotelli-, ravintola-, catering alalta, siitä suuntasin suoraan työelämään.
Työskentelin kuusi vuotta ravintola-alalla, valtaosin yhdessä ja samassa työpaikassa. Vuonna 2019 sairastuin influenssaan, josta jälkitautina sain parantumattoman ja elämän mittaisen sairauden.
Vuonna 2020 korona pandemian aikana minut lomautettiin, lomautuksen jälkeen aloin huomaamaan ensi oireita sairaudesta joka lyhykäisyydessään johti kolmikanta neuvotteluun, eli työnantajan, työntekijän sekä työterveyslääkärin kanssa käyty neuvottelu, jossa keskusteltiin miten ja missä jatkan elämääni. Minut ohjattiin työkoordinaattorille, jonka kanssa keskusteltiin eri vaihtoehdoista siihen liittyen, menenkö kokeilemaan työelämää toiselle alalle vai alanko opiskelemaan. Lopputuloksena oli opiskelu uuteen alaan. Listasin kolme kiinnostavaa alaa, joista, noh ensimmäisenä ei ollut liiketoiminnan ala mutta täällä sitä silti ollaan.
Hakiessani keväällä 2022 jatkuvassa haussa Mäntän seudun koulutuskeskuksen liiketoiminnan alalle, alan opettaja soitti minulle ja kertoi mitä liiketoiminnan alalla on keskeistä ja muistan hänen kertoneen oman yrityksen perustamisesta, mikä oli minusta kiinnostavaa. Innostuin ajatuksesta ja odotin syksyä, jotta pääsisin jo opiskelemaan Tyypillisesti aikuisen alan vaihtajana ei ole se, että hypätään päiväopintoja suoritettavaan perustutkintoon vaan suoritetaan työvaltaisesti opinnot, mutta koska koin itselleni paremmaksi vaihtoehdoksi opiskella tavallisten opintojen parissa päädyin tähän ratkaisuun.
Ensimmäinen vuosi
Ensimmäisenä vuotena suoritin syksyllä kaikki yhteiset opittavat aineet, eli matematiikka, äidinkieli, fysiikka yms. Osoitin näistä että osaaminen on edelleen samalla tasolla kuin vuonna 2014 valmistuessani.
Ensimmäiseen vuoteen liittyi myös tietenkin ammatillisia tutkinnon osia, koska suoritan kouluni kahdessa vuodessa. Suoritin ensimmäisenä vuotena myynnin tutkinnonosan, joka yleensä suoritetaan vasta kolmantena vuotena, ja lisäksi myös asiakaspalvelu sekä työyhteisössätoiminen.
Mitä tulee siihen yrityksen perustamiseen, koin että en olisi voinut saada parempaa oppia yrityksessä toimimiseen, sillä yrityksemme Visuallers NY toteutti markkinointiapua yrityksille, tämä oli mielenkiintoista ja yrityksen perustaminen oli mielekästä.
Toinen vuosi
Toinen vuosi ei ole ollut ihan niin ruusuinen ja helppo kulkuinen kuin ensimmäinen vuosi. Tämä vuosi on ollut raskas niin henkisesti kuin fyysisesti omien polkuvalintojeni takia. Alku suunnitelma oli se, että olisin toteuttanut markkinointiviestinnän sijaan palkanlaskennan tutkinnon osan tähän vaadittiin se, että minulla tulisi olla työssäoppimis paikka valmiina syksyllä, jotta voisin suorittaa tähän kuuluvan verkkokurssin. Koska en saanut työssäoppipaikkaa niin haikein mielin jouduin jättämään haaveeni ja siirtymään markkinoinnin pariin.
Tässä vuodessa suoritan markkinointia, projektissa toimimista, yrityksessä toimimista sekä tuloksellista toimintaa.
Ajatukseni liiketoiminnan alasta
Mielestäni liiketoiminnan ala on kattava moneen työhön lisäksi täällä oppii perustaitoja työelämään, erilaisia työvälineiden hallintaa sekä sosiaalisia taitoja.
Aikuisena alan vaihtaminen oli hiukan outoja ja mietin lähestulkoon koko kesän, kuinka sopeudun minua yli 10 vuotta nuorempien pariin, parin ensimmäisen kuukauden jälkeen huomasin, että enpä ole juurikaan muuttunut omista teini vuosistani, ainoana erona on, että osaan järkeillä paremmin asioista sekä koulunkäynti ei ole niin raskauttavaa kuin teininä
Opettajille haluan antaa suuren kiitoksen siitä, että ovat ottaneet minun polkuni huomioon hyvin ja ohjanneet niiden kanssa.
Tekstin kirjoittaja: Sanna, omalla polulla opiskeleva opiskelija
Taitajat on kilpailu joka järjestetään vuosittain talvella/keväällä. Siellä eri ammatteja opiskelevat kilpailevat omaan ammatilliseen tutkintoonsa perustuvissa lajeissa Suomenmestaruustasolla. Semifinaalit pidetään alkuvuodesta, joista parhaat pääsevät keväällä järjestettävään finaaliin. Taitajat koostuvat jopa 47 eri kilpailulajista ja siihen voi osallistua kilpailun järjestettävänä vuonna 22 vuotta täyttäneet ja sitä nuoremmat. Joka vuosi Skills Finland Ry antaa tapahtuman järjestysvastuun jollekin ammatillisen koulutuksen järjestäjälle.
Kilpailussa on myös lajeja erityistukea tarvitseville sekä myös kansainvälisille kilpailijoille.
Jokaisella alalla on omat tehtävänsä, tässä blogikirjoituksessa keskityn liiketoiminnan opintoihin liittyviin lajeihin, jotka ovat asiakaspalvelu ja myynti sekä yrittäjyys.
Molemmissa lajeissa kaikki kilpailijat jaetaan pienempiin ryhmiin eri kaupunkeihin ja jokaisesta ryhmästä yksi pääsee finaaliin.
Asiakaspalvelun ja myynnin laji
Asiakaspalvelun ja myynnin lajissa sinulle annetaan tuote ja mahdollisesti siihen liittyviä oheistuotteita, joita menet myymään myyntipisteelle yleensä johonkin isoon tavarataloon esimerkiksi K-Citymarket tai Prisma.
Saat tietää tuotteen mitä myyt muutamaa kuukautta ennen, jotta pystyt valmistautumaan. Oheistuotteista ei saa tietää etukäteen, vasta kisapaikalla. Valmistautumisen aikana sinun täytyy opetella tuotteesta kaikki tärkeä mitä tarvitset sen myymiseen esimerkiksi tuotteen käyttötarkoituksista, hyödyistä ja materiaaleista. Kisapaikalla ei saa olla mitään muistilappuja, vaan tuotteesta täytyy osata kertoa opettelemasi mukaan asiakkaiden tarpeet huomioiden.
Kisapaikalla saat aluksi noin viisi minuuttia aikaa kasata myyntipöytäsi, johon materiaalit annetaan valmiiksi. Myyntipöydän kasaamisen jälkeen alkaa noin puolen tunnin mittainen myyntiaika, jonka aikana myyt tuotteitasi asiakkaille tuomareiden seuratessa kilpailusuoritustasi. Asiakaspalvelutilanteesta täytyy selvitä myös englanniksi, joka arvioidaan niin että myyntipisteellesi tulee yksi englanninkielinen asiakas. Kilpailusuorituksen jälkeen tuomarit antavat sinulle lyhyen palautteen.
Finaali tehtävä on laaja, joka on jaettu neljään pienempään tehtäväosioon, 1. Teeman mukaisen kampanjaesillepanon rakentaminen 2. Tuotteen myynti 3. Palvelutuotteen esittelymateriaalin valmistaminen, esittely sekä asiakaspalautteen kerääminen ja kehittämisehdotusten tekeminen 4. Asiakaspalautteeseen vastaaminen. Tuomarit pisteyttävät jokaisen pienemmän tehtäväosion, josta syntyy kokonaispistemääräsi.
Yrittäjyys lajissa kilpaillaan pareittain. Semifinaaleissa kilpailijoiden tehtävänä on ideoida uusi liikeidea tiettyyn aihealueeseen liittyen esimerkiksi kestävä kehitys. Tehtävä on jaettu pienempiin tehtäväosioihin: 1. Tiimin vahvuudet ja kehittämiskohteet 2. Erilaisten liikeideoitten kehittäminen ja suunnittelu ja yhden liikeidean valitseminen jatkojalostukseen 3. Valitun liikeidean muuttaminen toimivaksi liiketoimintamalliksi ja liiketoimintasuunnitelmaksi 4. Liikeidean ja liiketoimintasuunnitelman esittely tuomareille. Ja jokaisesta tehtäväosiosta voi saada eri määrän pisteitä, joista kertyy lopullinen pistemäärä.
Finaali on kolmipäiväinen ja koostuu erilaisista tehtäväosioista jotka ovat: 1. Yrittäjyyden edellytykset, ryhmän osaaminen ja osaamisen tuotteistaminen 2. Liiketoimintamahdollisuuksien ideointi ja liikeidean valinta 3. Liikeidean muuttaminen liiketoimintasuunnitelmaksi 4. Yrityksen toiminnan suunnittelu 5. Markkinoinnin suunnittelu 6. Talous- ja rahoitus suunnitelman teko 7. Liikeidean ja liiketoimintasuunnitelman esittely ja myyminen.
Taitajiin kannattaa lähteä, jos yhtään kiinnostaa. En ole kuullut että ikinä olisi kukaan katunut lähtemistä kisaan. Kokemuksena molemmat lajit ovat hyvä oppimismahdollisuus myynnistä, asiakaspalvelusta ja yrittäjyydestä oikeassa ympäristössä.
Voit testata missä oma osaamisesi menee, missä olet erityisen hyvä ja onko mahdollisesti jotain kehittämiskohteita. Opit paljon mihin pienempiinkin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota ja osaat katsoa asioita laajemmin ja monipuolisemmin sekä pystyt hyödyntämään tietoja opinnoissasi ja mahdollisesti myös työelämässä.
Tänä vuonna kisoihin on lähdössä niin uusia kuin vanhojakin kilpailijoita. Odotetaan mahtavaa yhteishenkeä sekä uudenlaisia kokemuksia ja oppeja!
Oppisopimus on koulutusmuoto, jossa opiskelija voi hankkia ammatillista osaamista ja kokemusta työpaikalla. Oppisopimus on opiskelijan ja työnantajan välinen määräaikainen sopimus eli määräaikainen työsuhde, jonka päättymisaika on ennalta tiedossa. Opiskelija saa palkkaa alan työehtosopimuksen mukaisesti ja samalla pystyy suorittamaan koulua eteenpäin. Työpaikalla opiskelijan ohjauksesta vastaa työpaikkaohjaaja.
Oppisopimuskoulutuksen toteutus
Oppisopimuskoulutus on monipuolinen tapa hankkia ammatillista osaamista. Oppisopimuskoulutus vaatii oma-aloitteisuutta ja itsenäistä opiskelua. Opiskelija viettää suurimman osan ajastaan työpaikalla, jossa hän oppii käytännön taitoja ja saa ohjausta työssäoppimisen aikana. Koulutus perustuu oppisopimukseen, siinä sovitaan työtehtävistä ja palkasta. Opiskelija osallistuu myös oppilaitoksen teoriaopetukseen, jossa hän syventää ammatillista osaamistaan. Oppisopimuskoulutus tarjoaa loistavan mahdollisuuden yhdistää teoria ja käytäntö, mikä auttaa opiskelijaa kehittymään ammatillisesti, lisäämään kokemusta työelämästä ja edistymään urallaan.
Työajan pitää olla vähintään 25 tuntia viikossa. Oppisopimuskoulutukseen on oltava tutkinto- tai osatutkintotavoite jota suorittaa.
Opiskelijan vastuu
Opiskelija osallistuu HOKS keskusteluun opettajan kanssa eli keskustelussa laaditaan opiskelijalle henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma. Työpaikalla opiskelijan tulee tehdä HOKS:in ja suoritettavan tutkinnon tavoitteiden mukaisia tehtäviä. Opiskelijan on hyvä ottaa selvää työpaikan turvallisuusmääräyksistä ja noudattaa niitä, sekä muita määräyksiä ja sovittuja työaikoja. Työsuhteen lopussa käydään myös arviointi keskustelu yhdessä opettajan ja työpaikkaohjaajan kanssa, jossa opiskelijan tulee osata kertoa omasta oppimisestaan ja työ tehtävistään. Opiskelija arvio myös oman osaamisensa kehittymistä tavoitteiden mukaisesti.
Opiskelijalle hyöty
Opiskelija saa työehtosopimuksen mukaista palkka ja tekee tutkinnon perusteiden mukaisia työtehtäviä. Opiskelija voi hakea matkakorvausta, jos matka yhteen suuntaan on yli 10 kilometriä. Perustutkinnossa oppisopimuskoulutus on opiskelijalle maksutonta. Opiskeluun liittyvät oppimateriaalit ja tehtävät ovat maksuttomia
Työnantajan ja työpaikkaohjaajan vastuu
Työnantajan tehtävänä on suunnitella ja mahdollistaa opiskelijalle sellaisia työtehtäviä, joiden avulla opiskelija pystyy toteuttamaan HOKS:in ja suoritettavan tutkinnon vaatimat tavoitteet. Työnantajan täytyy myös valita opiskelijalle hyvä työpaikkaohjaaja, jolla on hyvät valmiudet ja tiedot opiskelijan ohjaustehtävien hoitamiseen ja auttamiseen.
Työpaikkaohjaajan vastuulla on ohjata opiskelijaa ja huolehtia opiskelijan perehdytyksestä ja oppimisesta. Työpaikkaohjaaja antaa palautetta opiskelijan osaamisesta ja kehittymisestä ja osallistuu myös näytön arviointiin. Myös työpaikkaohjaaja pitää huolta opiskelijan työtehtävistä, että vaadittavat tutkinnon tavoitteet on mahdollista suorittaa.
Kenelle sopii?
Oppisopimuskoulutus sopii opiskelijoille, jotka oppivat käytännön tekemisellä paremmin. Oppisopimuskoulutukseen osallistuvan oppilaan täytyy olla vähintään 15-vuotias, mutta muita kriteerejä ei ole. Oppisopimus voi olla hyvä opiskelijalle esimerkiksi silloin, kun opiskelijalla ei ole ammatillista peruskoulutusta ollenkaan tai ei ole suorittanut sitä kokonaan. Olet tehnyt alan töitä ja haluat todistuksen ammattitaidostasi. Jos haluaa kouluttautua kokonaan uuteen ammattiin tai vaihtaa alaa. Myös opintojen nopeuttaminen voi olla mahdollista oppisopimuksella.
Mitä oppisopimuskoulutuksen jälkeen?
Esimerkiksi oppisopimuskoulutuksen päättävä mahdollisesti saa jatkaa samassa työpaikassa vanhaan tapaan tai voi mahdollisesti saada heti koulutustaan vastaavan työpaikan. Oppisopimuskoulutuksen suorittamisen jälkeen voi hakea jatko-opintoihin ammattikorkeakouluun tai yliopistoon.
Omat kokemukset
Olen ollut kesätöissä oppisopimuksella Instrumentariumissa. Kesän aikana oli mahdollista suorittaa myynnintutkinto ja nostaa jo aikaisemmin suoritettuja asiakaspalvelun ja työyhteisössätoimimisen numeroita. Instrumentariumissa olin ensin työssäopissa ja sitä kautta sain kesäksi oppisopimus paikan. Työtehtäviin kuului pääosin esimerkiksi silmälasien myynti, kassa, silmälasien korjaus, silmänpainemittaus ja ylipäätään silmälasien ja tuotteiden tilaus. Palkka määrittyi TES:in eli työehtosopimuksen mukaisesti.
Täällä Mäntän kauppiksessa jokainen tekee tiimissä oman yrityksen, jota pyöritetään lukuvuoden ajan. Jos yrityksen perustaminen ja pyörittäminen ei kuitenkaan ole sinun juttusi, on mahdollista opiskella työvaltaisella polulla. Työvaltaisuus tarkoittaa, että päivinä, jolloin koulussa toimitaan yrityksissä, niin sinä olet töissä. Nämä päivät ovat yleensä keskiviikosta perjantaihin, koska maanantaisin on ytoja eli yhteisiä tutkinnonosia ja tiistaisin opetellaan uusia asioita.
Työpaikan saat itse hankkia omien kiinnostuksen kohteidesi mukaan, mutta sinun pitää saada harjoitella siellä oman vuosikurssisi tutkinnonosiin liittyviä asioita. Ensimmäisenä vuonna aiheina ovat työyhteisössä toimiminen ja asiakaspalvelu, toisena vuotena on tuloksellinen toiminta ja markkinointiviestintä ja sisällöntuotanto sekä kolmantena vuotena myynti ja projektissa toimiminen. Mäntässä merkonomin tutkintoon kuuluu kuitenkin pakollisena yrityksessä toimimisen tutkinnonosa, joten vähintään yhtenä lukuvuotena on pakko kuulua johonkin NYT-yritykseen (nuorten yritys).
Päivittäistavarakauppa, kahvila ja kukkakauppa ovat hyviä esimerkkejä työpaikoista, johon voit mennä. Töistä et kuitenkaan valitettavasti saa palkkaa, mutta se voi mahdollistaa esim. kesätöihin pääsyn ja saat suhteita, joista voi tulevaisuudessa olla hyötyä. Palkkaa voi toki saada, jos saat hankittua itsellesi oppisopimuspaikan. Kakkosvuodella oppisopimuksen saaminen on hankalampaa, koska tutkinnonosat ovat sellaisia, että harva yritys maksaa opiskelijalle siitä, että harjoittelee esim. katelaskujen tekemistä.
Itse opiskelin ykkösvuonna työvaltaisesti. Olin syksyllä kuukauden K-Market Ruokapaletissa, sitten olin 4kk Kahvila Wilhelmiinassa ja keväällä pari kuukautta Pia´n Kukkapuodissa. Itselleni se tuntui pitkästyttävältä ja ärsyttävältä kun teki 7 tunnin työpäiviä, mutta ei saanut rahaa. Työvaltaisella polulla vaaditaan jaksamista ja motivaatiota pidempiin ja raskaampiin päiviin kuin koululla. Mielestäni työvaltaisella polulla työpäivien pitäisi olla saman pituisia kuin normi koulupäivät, koska siitä ei kuitenkaan saa palkkaa. Nyt kakkosvuonna olen mukana yrityksissä. Koulussa ei vaadita niin paljon. Hyvä puoli tässä oli se, että sain työvaltaisen vuoteni kautta kesätyön sekä teen edelleen keikkatöitä koulun ohella, ja siitä minulle tottakai maksetaan ja eri työpaikoista saa hyviä ja tulevaisuudessa hyödyllisiä suhteita työnantajiin.
K-Marketissa töihini kuului hyllytys, pahvien paalaaminen, taukohuoneen pullojen palautus, päiväysten tarkastaminen, hyllyjen siistiminen, asiakkaiden palvelu sekä tuotteiden laputus. Kahvila Wilhelmiinassa työtehtäviini kuului asiakaspalvelu, kassan käyttäminen, kaupassa käyminen, ruokien tekeminen, siivoaminen, somen päivitys ja mainosten tekeminen. Kukkakaupassa laitoin tukusta tulleita kukkia myyntikuntoon, siivoilin, päivitin somea, tein mainoksia ja julisteita, tiskasin ruukkuja, järjestelin paikkoja sekä askartelin erilaisia koristeita, kimppuja ja asetelmia. Kukkapuodissa minulla oli vain vähän asiakaspalvelua, koska siinä tarvitsisi enemmän tietämystä kukista.
Jokaisella työpaikalla suoritetaan näyttöjä. Näytöissä työpaikkaohjaaja arvioi tekemistäni ja siten saan arvosanan tiettyyn tutkinnonosaan. Näyttöön kuuluu myös kirjallinen osa esimerkiksi PowerPoint esitys, jonka opettaja arvioi. Sillä osoitetaan sellaisia asioita, jotka eivät päivittäisessä työskentelyssä tule esiin. Näytön arviointiin kuuluu myös keskustelu työpaikkaohjaajan ja opettajan kanssa.
Joka työpaikassa parasta oli hyvä työyhteisö ja ilmapiiri. Jokaisessa paikassa oli myös mukavia työtehtäviä ja sai tehdä monipuolisesti paljon eri juttuja. Opin paljon uusia asioita työvaltaisen vuoteni aikana esim. asiakaspalvelua, eri työpaikkojen työtehtäviä ja somen käyttöä paremmin. Työvaltaisella polulla saa hyvää työkokemusta.
Työvaltaisella polulla yksi miinuspuolista on se, että ei kuulu porukkaan niin hyvin, kun on enimmäkseen siellä työpaikalla. Töissä ollessa jää myös pois kaikista vapaapäivistä. Mielestäni olisi reilua, että jos koulussa on vapaa tai etäpäivä niin työvaltaisten opiskelijoidenkaan ei tarvitsisi mennä töihin.
Oletko miettinyt, miten voisit omiin opintoihisi vaikuttaa?
Meillä Mäntän merkonomeilla on hyvät ja laajat mahdollisuudet vaikuttaa meidän omiin opintoihimme ja luoda omia polkujamme. Omiin opintoihin voi vaikuttaa toimimalla NYT yrityksissä, lähteä työvaltaiselle jaksolle tai vaikkapa KV-vaihtoon. Liiketoiminnan perustutkinnon suorittamiseen menee yleensä kolme lukuvuotta.
NYT yrityksessä toimiminen
NYT yritys on opiskelijoiden perustama nuorten yritys. NYT yrityksessä toimimisessa pystyt esimerkiksi vaikuttamaan liikeideaan, toimialaan, sekä rahan tienaamiseen. Voit vaikka lähteä tekemään pihatöitä, perustaa kioskin, myydä tuotteita tai järjestää tapahtumia. Voit oman tiimisi kanssa siis päättää, mitä teette ja miten, sekä jakaa työtehtäviä ja rooleja tiiminä NYT yrityksessä.
Työvaltainen polku
Työvaltainen polku tarkoittaa sitä, että käydään koko vuosi töissä omalla työpaikalla, joka korvaa NYT yrityksessä toimimisen. Työvaltaisessa suoritat tutkinnon osiasi ja näytät osaamistasi työpaikalla läpi lukuvuoden.
Työssäoppiminen
Voit täällä itse päättää, mihin lähdet työssä oppiin eli toppiin suorittamaan tutkinnonosiasi. Toppi on kaikille pakollista ja kestää yleensä kahdesta viiteen kuukautta, mikäli et ole työvaltaisella. Toppipaikka voi olla vaikkapa kauppa tai liike. Jokaisella toppia suorittavalla opiskelijalla on oma toppiohjaaja, joka seuraa työtäsi ja auttaa sinua. Topissa näytät mitä osaat tekemällä määrättyjä tehtäviä työpaikalla, ja siten sinut arvioidaan yhdessä toppiohjaajan ja opettajan kanssa.
KV-vaihto
KV-vaihto on sitä, että lähdet ulkomaille suorittamaan tutkinnon osaa tai osia. Kuka vain voi lähteä ulkomaille opiskelemaan ja edistämään opintojansa, jos on täysi-ikäinen ja opinnot ovat ajantasalla. Hakeminen kyseiselle vaihtojaksolle on yksinkertaista ja helppoa. Tarvitset vain vanhempien, opettajan ja terveydenhoitajan suostumuksen. KV vaihto kestää yleensä suurin piirtein 2-20 viikkoa, tällä ajalla suoritat opintojasi. Suosituin maa on ollut Espanja, sillä siellä on lämmin, upea kulttuuri ja paljon työpaikkoja. KV vaihtoon voi myös lähteä vaikkapa kaverin kanssa. Työpaikka voi ulkomailla olla esimerkiksi matkailutoimisto tai autokauppa. Saat vaihtoon mukaan Erasmus+ apurahan, jonka suuruus riippuu kohdemaasta ja vaihdon kestosta. Apurahasta maksetaan esimerkiksi lennot, asuminen ja muu eläminen. Vaihtoon kannattaa myös ottaa omaa rahaa, että pystyt tutustumaan paikalliseen kulttuuriin ja tehdä vapaa-ajalla mitä mieli tekee. KV vaihdosta on tullut erittäin paljon positiivista palautetta. Lisätietoja löydät tästä.
Oppisopimus
Voit myös lähteä kesällä oppisopimuksella toppiin suorittamaan opintojasi. Oppisopimuksella voit siis suorittaa tutkinnon osia työssäoppimispaikalla ja saada siitä myös palkkaa. Saat siis palkkaa ja edistät opintojasi samaan aikaan. Sinulla on oppisopimuksella samat työehdot ja oikeudet kuin muillakin työntekijöillä. Työaika on minimissään 25 tuntia viikossa.
Ytot
Ytot eli yhteiset opinnot ovat peruskouluaineita, esimerkiksi matikka, englanti ja yhteiskuntaoppi. Hyvät arvosanat ovat tärkeitä ajatellen jatko-opiskelua, esimerkiksi ammattikorkeakouluun. Ytoja suoritetaan yleensä ensimmäisellä ja toisella vuodella ytopäivinä, joita on yleensä yksi tai kaksi viikossa. Ammattikoulun arviointiasteikko on numeroissa 0-5, 0=hylätty, 1-2=tyydyttävä, 3-4=hyvä ja 5=kiitettävä.
Alan vaihto
Jos vaihdat kesken vuotta meille tänne merkonomille, on myös mahdollista, että suoritat merkonomi tutkinnon myös alle 3 vuodessa. Tämän mahdollistaa se, jos sinulla on opintopisteitä esimerkiksi lukiosta tai muilta aloilta. Vaihtaminen on helppoa muutenkin, sillä meillä täällä merkonomilla on jatkuva haku päällä ja verkkokurssi, jossa voit suorittaa liiketoiminnan perustutkinnon. Verkkokurssi edellyttää sitä, että sinulla on jo yksi tutkinto suoritettuna.
Tuutorointi
Tuutorina toimiminen on myös vaihtoehto vaikuttaa opintoihisi, nimittäin saat tuutoroinnista opintopisteitä, jotka edistävät opintojasi. Tuutorin hommaa on esimerkiksi ysiluokkalaisten tutustuttaminen meidän kouluumme, vierailla toisissa oppilaitoksissa kertomassa ja edustamassa omaa alaansa.
Kirjoittaja Tatu Aittola
2 vuoden merkonomiopiskelija
Visiems NYT toimitusjohtaja ja markkinointipäällikkö