Mäntän merkonomien lukuvuoden 2024-2025 NYT-yritykset esittäytyvät.
Hei kaikille! Olemme neljä kolmannen vuoden merkonomiopiskelijaa, jotka päättivät yhdistää voimansa ja perustaa oman yrityksen. Syyskuun 4. päivänä 2024 perustimme NYT yrityksen nimeltä AsiakasHaukka NYT. Yrityksemme erikoistuu asiakashankintaan erilaisilla toimenpiteillä, kuten puhelinmyynnillä, mainosvälityksellä, osallistumme tapahtumiin asiakasyrityksiä edustaen, kotimyynnillä ja jälleenmyynnillä.
Olemme iloisia voidessamme kertoa, että olemme jo saaneet ensimmäisen asiakkaamme! Teemme yhdistykselle mainosmyyntiä ja hankimme heille käsiohjelmaansa mainospaikkoja muilta yrityksiltä. Tämä on meille jännittävä ja antoisa alku uudelle yrityksellemme. Jatkamme täysillä eteenpäin ja odotamme innolla tulevia mahdollisuuksia ja haasteita AsiakasHaukka NYT:n kanssa. AsiakasHaukka lähtee liiiiiiiiitooonn!
AsiakasHaukka NYT Mänttä – Google-haku
Festine NYT – Kaikki juhliin yhdestä paikasta!
Haaveiletko mahtavista juhlista, joissa luotettava kumppani järjestää kaiken puolestasi?
Festine NYT on neljän nuoren tiimi, joka järjestää unohtumattomia juhlia ja lasten tapahtumia. Olipa kyseessä pieni kotijuhla tai suurempi tilaisuus, me teemme siitä ikimuistoisen kokemuksen.
”Kaikki juhliin yhdestä paikasta” kuvaa loistavasti palvelujamme. Meiltä saat kaiken mitä onnistuneet juhlasi tarvitsevat; koristeet, ohjelman, teemasuunnittelun, juhlapaikan, tarjoilun sekä monia lisäpalveluita. Voit koota juuri sinun unelmiesi juhlat valitsemalla mieleisesi palvelut valikoimastamme.
Yrityksellemme on tärkeää luoda iloa, naurua ja riemukasta yhdessä tekemistä. Vaikka pääkohderyhmämme on lapsiperheet, me pidämme huolen siitä, että tyylimme on raikas ja nuorekas. Meille jokainen juhla on ainutlaatuinen!
Anna meidän huolehtia juhlistasi, jotta sinä voit keskittyä nauttimaan!
Sähköposti: Festine.nyt@gmail.com
Heartink NYT:ssä tarjoamme some- ja markkinointiapua, elikkä blogeja, uutiskirjeitä, asiakaskyselyitä, somepostauksia, tuotteen kuvauksia ja nettisivujen pieniä päivittelyjä.
Kirjoitamme yrityksille, jotka kaipaavat monipuolisempaa ja parempaa markkinointia.
Päädyimme ideaan omien kiinnostuksen kohteiden ja osaamisemme kautta. Kirjoitamme kaiken blogeihin liittyvän itse omin käsin ilman tekoälyä, jotta saamme asiakkaan oman toiveen mukaan kirjoitettua tekstiä.
Kanavat mihin kirjoitamme ovat yrityksen nettisivut ja asiakkaan itse valitsemat sosiaaliset mediat, mahdollisesti voimme myös luoda asiakkaalle omat sometilit postauksia varten, jos heillä ei niitä vielä ole.
Tiimimme kostuu kolmesta merkonomi opiskelijasta ja on hyvänhenkinen tiimi. Tiimissämme on mukana kaksi kakkosvuoden opiskelijaa, sekä yksi ykkösvuoden opiskelija.
Sähköposti: heartinknyt@gmail.com
Säihkettä ja loistoa jokaiseen tapahtumaan HehkuHetki NYT:n kanssa.
Olemme NYT-yritys Mäntän seudun koulutuskeskuksesta ja tarjoamme yrityksille tapahtumanjärjestyspalveluita. Meidän kauttamme hoituu markkinointi, sisällön suunnittelu ja toteutus. Meidän tavoitteenamme on tarjota loistavia hetkiä ja elämyksiä, jotka jäävät mieleen pitkäksi aikaa.
Liity mukaan HehkuHetki NYT:n matkalle ja anna meidän auttaa yritystäsi toteuttamaan tapahtuma toiveidesi mukaan!
IloHippu NYT on neljän merkonomiopiskelijan perustama yritys. Yrityksemme järjestää tapahtumia monipuolisesti kaikenikäisille.
Yrityksemme toiminta perustuu yhteisöllisyyteen ja siihen, että jokaisella olisi mahdollisuus osallistua yhteiseen kivaan tekemiseen. Haluamme myös, että asiakkaamme voivat vaikuttaa oman ympäristön viihtyvyyteen ja pääsevät vaikuttamaan millaisia tapahtumia järjestämme heille. Tapahtumissamme kuunnellaan kyseisen ikäluokan ideoita sekä ehdotuksia ja pyrimme luomaan heille mieluisaa tekemistä.
Alueenamme ovat Mänttä-Vilppula sekä Keuruu, mutta mahdollisuuksien mukaan myös muut lähialueet. Järjestämme tapahtumia mm. Kokoperheelle, K-18, lapsille, nuorille sekä vanhemmalle ikäryhmälle. Haluamme, että kaikilla on mahdollisuus osallistua tapahtumiin. Mahdollisuuksien mukaan pyritään aina esteettömään kulkuun.
Tavoitteenamme on viihdyttää ja rohkaista lapsia tapahtumissa sekä luoda heille mieluisa kokemus. Tapahtumamme ovat kiusaamisvapaita emmekä hyväksy minkäänlaista kiusaamista tai syrjintää. Haluamme, että jokaisella lapsella ja nuorella olisi mahdollisuus turvalliseen ympäristöön. Jokainen on paras omana itsenään.
Tuntuuko myynti työläältä? Lorem NYT on täällä auttamassa sinun yritystäsi! Lorem NYT on nuorten yritys, joka keskittyy tarjoamaan joustavia ja tehokkaita myynnin tukipalveluja.
Yrityksen tavoitteena on auttaa asiakkaita lisäämään myyntiään ja saavuttamaan liiketoiminnan tavoitteet tarjoamalla räätälöityjä ratkaisuja, kuten myyntiedustusta, jälkimyyntiä, uutiskirjeitä sekä myyntikampanjoiden suunnittelua ja toteutusta. Loremin palvelut ovat erityisen hyödyllisiä yrityksille, jotka tarvitsevat lisäresursseja ilman pitkiä perehdytysjaksoja. Jokainen projekti toteutetaan huolella, asiakkaan tarpeita kuunnellen, mikä takaa tehokkaat tulokset. Yritykseen voi olla yhteydessä sähköpostitse, puhelimitse tai sosiaalisen median kautta.
Sähköposti: lorem.nyt@gmail.com
Puhelin: +0406650863
Magic Event:tin takana on neljä intohimoista merkonomiopiskelijaa, jotka haluavat luoda ainutlaatuisia, laadukkaita se unohtumattomia tapahtumia, jossa ihmiset voivat kohdat toisensa. Meille on tärkeää, että jokaisella olisi paikka jossa kokee itsensä turvalliseksi.
Tapahtumia löytyy monen erin ikäiselle kohderyhmällä esimerkiksi 21.9.2024 järjestettävä aarteiden ihmemaa-tapahtuma on 3-12 vuotiaille.
Meidän tavoitteena on tarjota unohtumattomia tapahtumia yhdistämään ihmisiä ja antaa mahdollisuuden verkostoitua sekä nauttia yhteisöllisyydestä.
Olemme sitoutunut jatkuvasti parantamaa tapahtumien asiakaskokemus ja tyytyväisyyttä meidän työhön. Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa ja pysy ajan tasalla meidän tapahtumista sekä uutisista. Tule mukaan parantamaan yhteisöllisyyttä!
Tempo NYT markkinointiapu tarjoaa kattavaa markkinointiapua yrityksille, jotka eivät itse ehdi tai osaa hoitaa markkinointiaan, tai jotka haluavat laajentaa markkinointitoimiaan. Yrityksemme auttaa kokoamaan räätälöidyn markkinointipaketin, joka hiotaan yhdessä asiakkaan kanssa juuri heidän tarpeisiinsa sopivaksi.
Toimimme Mänttä-Vilppulassa ja lähikunnissa, tarjoten paikallista tuntemusta ja henkilökohtaista palvelua. Olipa kyseessä sosiaalisen median kampanjat, verkkosivut tai perinteiset somekanavat, meiltä saat kaiken tarvittavan. Tempo NYT on täällä, jotta sinä voit keskittyä yrityksesi ydintoimintoihin ja jättää markkinointia meille. Ota yhteyttä ja anna meidän auttaa sinua saavuttamaan markkinointitavoitteesi.
Edellisten vuosien NYT-yritykset
- AMARE NYT
Olemme viiden merkonomiopiskelijan perustama nuorten yritys, joka myy sosiaalisessa mediassa rakkaudella käsintehtyjä kynttilöitä tuomaan kotiisi tunnelmaa! Valmistamme kynttilät itse tiimissämme.
Meiltä löydät eri muotoisia, värisiä, tuoksuisia sekä tuoksuttomia kynttilöitä. Kynttilämme sopivat arkisiin päiviin, juhlaan ja jopa lahjaksi läheiselle.
Yrityksemme toimii asiakaslähtöisesti ja pyrimme toteuttamaan mahdolliset asiakkaan toiveet.
Kynttilämme löydät somekanavistamme
Instagram: AMARE NYT (@amare.nyt)
Facebook: AMARE NYT
TikTok: AMARE NYT
- AviClick NYT
AviClick NYT on viiden merkonomiopiskelijan perustama nuorten yritys, joka koostuu neljästä ensimmäisen vuoden opiskelijasta ja yhdestä kolmannen vuoden opiskelijasta. Valmistamme erilaisia koruja kuten kaula-, ranne-, korvakoruja ja sormuksia.
Korumme sopivat hyvin juhla- ja arkipäiviin. Korumme ovat käsintehtyjä ja sopivat monipuolisesti eri tilanteisiin. Korut ovat ihania itselleen tai vaikka lahjaksi ystävälleen tai läheiselleen.
Teemme korut huolellisesti ja rakkaudella, sillä tavoittelemme aina täydellistä lopputulosta. Tavoittelemme myös parasta mahdollista lopputulosta asiakkaan tilaustyön toteuttamisessa. Meille tärkeää on asiakkaiden tyytyväisyys ja heidän toiveidensa toteuttamisen mahdollistaminen upeilla koruilla.
Sähköposti: aviclicknyt@gmail.com
- Evenly NYT
Evenly NYT on viiden hengen nuorten yritys, joka koostuu ensimmäisen vuoden opiskelijasta, 3 toisen vuoden opiskelijasta ja viimeisen vuoden opiskelijasta. Teemme erilaisia ja laadukkaita helmikoruja, sekä tarjoamme nopeaa ja tehokasta siivouspalvelua.
Meiltä voi ostaa muun muassa erilaisia kaula-, nilkka-, rannekoruja sekä sormuksia. Korumme on valmistettu siemen ja vaha helmistä sekä elastisesta langasta, osa koruista sisältää säätöketjun.
Meidät voi löytää Instagramista, Facebookista sekä TikTokista. Meiltä löytyy myös verkkosivut, johon löydät linkin Instagramin biosta.
Instagram @evenly.nyt
Facebook evenly.nyt
Tiktok evenly.nyt
- Keezy NYT
Keezy NYT on viiden nuoren perustama nuorten yritys, joka valmistaa ja myy avaimenperiä ja avainnauhoja. Tuotteet valmistetaan virkkaamalla tai tekemällä helmistä. Virkattujen tuotteiden materiaali on bulgarialaista puuvillalankaa ja helmiä on montaa eri materiaalia. Puuvillalanka sopii herkälle iholle, ei kutita. Värivaihtoehdoissa on laaja valikoima. Teemme tuotteita myös asiakkaan toiveiden mukaan, hinta räätälöityy mahdollisien uusien raaka-aineiden kustannuksien mukaan. Tuotteitamme voit tilata Instagramista, Facebookista ja nettisivuilta. Tilausohjeet ja hinnasto löytyvät Instagramista sekä nettisivuilta.
Instagram: @keezynyt
Facebook: Keezy NYT
Nettisivut: https://keezy-nyt.webnode.fi/
- LYMO NYT
LYMO NYT on 5 hengen nuorten yritys. Yrityksemme koostuu ensimmäisen sekä toisen vuoden merkonomiopiskelijoista. Tiimissämme on monia eri persoonia ja tämän myötä paljon eri osaamista. Eri osaamiset ovat yrityksemme vahvuuksia.
Yrityksemme tekee itse suunniteltuja kustomoituja mukeja yrityksille ja yksityisasiakkaille. Mukien kuvat jakautuvat eri teemoihin kuten talvi. Voimme myös luoda mukeja isoimmille ryhmille sekä meiltä hoituu mukit yrityksen omalla esim logolla. Muki on väriltään valkoinen.
Meistä, mukeista sekä tulevista projekteista somessa:
Facebook
Instagram
- Untema NYT
Meidän yrityksemme Untema NYT tekee käsintehtyjä unisieppareita Mäntän seudun koulutuskeskuksessa viiden nuoren yrittäjän toimesta. Raaka-aineitamme ovat pehmeä akryylilanka, metallirenkaat runkoina, sulat sekä helmiä ja muita koristeita. Yrityksemme toteuttaa asiakkaidemme toiveita laidasta laitaan. Unisieppareidemme perusvärejä ovat valkoinen, musta sekä vaaleanpunainen. Unisieppari toimii hienona sisustuselementtinä ja samalla nappaa pahat unet. Tilaus onnistuu Instagramin, Facebookin ja sähköpostin kautta. Toimitamme tuotteet postitse, jolloin ostaja maksaa puolet postikuluista, voimme tuoda ovellesi tai voit hakea paikanpäältä.
Yhteystiedot:
untema.nyt@gmail.com
Instagram
Facebook
- Visiems NYT
Visiems NYT on neljän merkonomiopiskelijan perustama nuorten yritys MSKK Saskylla, joka myy custom kangaskaseja asiakkaan haluamalla kuvalla. Yritystoimintaamme kuuluu mm kassien tilaus, painatus, myynti, somepäivitys ja asiakaspalvelu.
Painatamme kangaskassiimme asiakkaan lähettämän kuvan, jonka jälkeen toimitamme tuotteen asiakkaan haluamalla tavalla.
Custom kangaskassin hinta on alkaen 15€+mahdolliset postikulut. Tilauksen pystys tekemään laittamalla meille viestiä seuraavissa kanavissa:
Instagram: Visiems NYT
Facebook: visiems.NYT
Sähköposti: visiems.nyt@gmail.com
Jos sinulla jäi kysyttävää, niin laitathan meille viestiä!