Aikuisena alan vaihtaminen

Aikuisena alan vaihtaminen oli aluksi outo ajatus- varsinkin, kun kyseessä oli vielä perustutkinto osio. Näin puolen toista vuoden opiskelun jälkeen en voisi olla enemmän tyytyväisempi päätökseeni.

Miksi vaihdoin alaa? No minäpä kerron, mutta ensin täytyy palata ajassa taaksepäin vuoteen 2014.

Valmistuin vuonna 2014 Jämsänkosken ammattikoulusta hotelli-, ravintola-, catering alalta, siitä suuntasin suoraan työelämään.

Työskentelin kuusi vuotta ravintola-alalla, valtaosin yhdessä ja samassa työpaikassa. Vuonna 2019 sairastuin influenssaan, josta jälkitautina sain parantumattoman ja elämän mittaisen sairauden.

Vuonna 2020 korona pandemian aikana minut lomautettiin, lomautuksen jälkeen aloin huomaamaan ensi oireita sairaudesta joka lyhykäisyydessään johti kolmikanta neuvotteluun, eli työnantajan, työntekijän sekä työterveyslääkärin kanssa käyty neuvottelu, jossa keskusteltiin miten ja missä jatkan elämääni. Minut ohjattiin työkoordinaattorille, jonka kanssa keskusteltiin eri vaihtoehdoista siihen liittyen, menenkö kokeilemaan työelämää toiselle alalle vai alanko opiskelemaan. Lopputuloksena oli opiskelu uuteen alaan. Listasin kolme kiinnostavaa alaa, joista, noh ensimmäisenä ei ollut liiketoiminnan ala mutta täällä sitä silti ollaan.


Hakiessani keväällä 2022 jatkuvassa haussa Mäntän seudun koulutuskeskuksen liiketoiminnan alalle, alan opettaja soitti minulle ja kertoi mitä liiketoiminnan alalla on keskeistä ja muistan hänen kertoneen oman yrityksen perustamisesta, mikä oli minusta kiinnostavaa. Innostuin ajatuksesta ja odotin syksyä, jotta pääsisin jo opiskelemaan Tyypillisesti aikuisen alan vaihtajana ei ole se, että hypätään päiväopintoja suoritettavaan perustutkintoon vaan suoritetaan työvaltaisesti opinnot, mutta koska koin itselleni paremmaksi vaihtoehdoksi opiskella tavallisten opintojen parissa päädyin tähän ratkaisuun.

Ensimmäinen vuosi

Ensimmäisenä vuotena suoritin syksyllä kaikki yhteiset opittavat aineet, eli matematiikka, äidinkieli, fysiikka yms. Osoitin näistä että osaaminen on edelleen samalla tasolla kuin vuonna 2014 valmistuessani.

Ensimmäiseen vuoteen liittyi myös tietenkin ammatillisia tutkinnon osia, koska suoritan kouluni kahdessa vuodessa. Suoritin ensimmäisenä vuotena myynnin tutkinnonosan, joka yleensä suoritetaan vasta kolmantena vuotena, ja lisäksi myös asiakaspalvelu sekä työyhteisössätoiminen.

Mitä tulee siihen yrityksen perustamiseen, koin että en olisi voinut saada parempaa oppia yrityksessä toimimiseen, sillä yrityksemme Visuallers NY toteutti markkinointiapua yrityksille, tämä oli mielenkiintoista ja yrityksen perustaminen oli mielekästä.

Toinen vuosi

Toinen vuosi ei ole ollut ihan niin ruusuinen ja helppo kulkuinen kuin ensimmäinen vuosi. Tämä vuosi on ollut raskas niin henkisesti kuin fyysisesti omien polkuvalintojeni takia. Alku suunnitelma oli se, että olisin toteuttanut markkinointiviestinnän sijaan palkanlaskennan tutkinnon osan tähän vaadittiin se, että minulla tulisi olla työssäoppimis paikka valmiina syksyllä, jotta voisin suorittaa tähän kuuluvan verkkokurssin. Koska en saanut työssäoppipaikkaa niin haikein mielin jouduin jättämään haaveeni ja siirtymään markkinoinnin pariin.

Tässä vuodessa suoritan markkinointia, projektissa toimimista, yrityksessä toimimista sekä tuloksellista toimintaa.

Ajatukseni liiketoiminnan alasta

Mielestäni liiketoiminnan ala on kattava moneen työhön lisäksi täällä oppii perustaitoja työelämään, erilaisia työvälineiden hallintaa sekä sosiaalisia taitoja.

Aikuisena alan vaihtaminen oli hiukan outoja ja mietin lähestulkoon koko kesän, kuinka sopeudun minua yli 10 vuotta nuorempien pariin, parin ensimmäisen kuukauden jälkeen huomasin, että enpä ole juurikaan muuttunut omista teini vuosistani, ainoana erona on, että osaan järkeillä paremmin asioista sekä koulunkäynti ei ole niin raskauttavaa kuin teininä

Opettajille haluan antaa suuren kiitoksen siitä, että ovat ottaneet minun polkuni huomioon hyvin ja ohjanneet niiden kanssa.

Tekstin kirjoittaja: Sanna, omalla polulla opiskeleva opiskelija

Miten kehittää huolellisesti liikeidea?

Mäntän merkonomit perustavat joka vuosi pienissä tiimeissä uudet NYT yritykset. Yrityksen perustaminen on osa merkonomi opintoja, joiden tarkoituksena on opettaa ja kehittää opiskelijoita niin tiimityöskentelyssä, liiketoiminnassa kuin yrityksen perustamisessa ja sen ylläpitämisessä. NYT tiimeihin on sekoitettu kaiken vuoden opiskelijoita, niin että kaikille on oma osaamisalue mitä lähteä toteuttamaan. Tärkein vaihe yrityksen suunnittelussa on liikeidean suunnittelu ja kehittäminen, minkä perusteella kehitämme NYT yrityksen lukuvuoden ajaksi. 

Mikä on liikeidea?

Liikeidea kertoo miksi yritys on olemassa ja mitä yritys aikoo tehdä: miten yritys toteuttaa toiminta-ajatuksen mukaista liiketoimintaa ja millä palvelulla/ tuotteella yritys koittaa saada rahaa.

NYT yrityksissä liikeidean suunnittelussa jokainen tiimin jäsen ideoi ja suunnittelee mahdollista liikeideaa. Aluksi listataan kaikki vaihtoehdot ja lopuksi karsitaan huonoimmat pois. Sen jälkeen jatkojalostamme parhaita ideoitamme, eli suunnittelemme ja kehitämme ideoita pidemmälle.

Liikeidean suunnittelu

Liikeidean suunnittelu on tärkeä vaihe, pitää huomioida mihin kaikkeen on resurssit ja mitä kaikkia resursseja liikeidea tarvitsisi. Pystyykö tuotetta tai palvelua tarjoamaan omalla paikkakunnalla vai ei ja olisiko ihmisillä tarvetta kyseiselle palvelulle/ tuotteelle. Liikeidean suunnittelussa on hyvä huomioida nämä kolme kysymystä, jotka helpottavat idean kehittämistä:

  • Mitä tehdään

Mikä on liikeidea eli mitä yritys tekee saadakseen rahaa, myydäänkö tuotteita vai palveluita.

  • Kenelle

Tarkoittaa sitä kenelle palvelu/ tuote on suunniteltu myytäväksi.

  • Miten?

Miten tuote/ palvelu valmistetaan ja miten se myydään asiakkaalle sekä miten tuote/ palvelu saadaan asiakkaan saataville.

Näiden kolmen kysymyksen avulla saadaan määriteltyä yrityksen tavoiteimago eli millä asiakkaat saadaan ostamaan juuri sinulta, eikä muilta kyseisen palvelujen tarjoajalta.

NYT tiimeissä liikeidean päätökseen vaikuttaa toteuttamismahdollisuudet, raha, laillisuus ja muita vaikuttavia tekijöitä. Kun liikeidea on päätetty, lähdetään suunnittelemaan kenelle ja miten se tehdään / toteutetaan. Esimerkiksi Evenly NYT:in piti aluksi tehdä puhelimensuojakuoria, mutta liikeidea vaihtui pian, koska emme olisi pystyneet itse tekemään tuotteita, mikä olisi vaikeuttanut tuotteen valmistamista ja myymistä. Myöhemmin päädyttiin valmistamaan itse helmikoruja.

Miten erottua muista?

On vaikea keksiä liikeideaa, mitä ei olisi jo olemassa, sen vuoksi on tärkeää miten saat asiakkaat valitsemaan sinun palvelusi muiden sijaan. Liikeidea on saatava erottumaan muista alan kilpailijoista. Liikeidean tulisi olla myös uskottava, taloudellisesti kannattava, sekä sellainen jota potentiaaliset asiakkaat arvostavat ja myös kiinnostuvat.

Mäntän merkonomeissa on kaksi NYT yritystä, jotka valmistavat koruja. Yritykset erottuvat toisistaan korutyylillä, toinen yritys tekee ketjukoruja ja toinen tekee helmikoruja. Yrityksillä on myös erilaiset visuaaliset ilmeet, jotta ne eivät mene sekaisin.

Miten lähteä toteuttamaan liikeideaa?

Liikeidean toteuttamisen helpottamiseksi on hyvä asettaa yritykselle tavoitteet ja mittarit joiden avulla on helppo seurata tavoitteiden toteutumista. Tavoitteet antavat yritykselle hyvän suunnan ja auttavat yrityksen myynnin kasvattamisessa. Seuraa tavoitteiden toteutumista ja kehitä niitä.

Liikeidean pohjalta yritys kehittää liiketoimintasuunnitelman. Liiketoimintasuunnitelma on yrityksen kaavailtua kaupallista toimintaa kuvaava dokumentti.

NYT yritykset lähtivät aluksi tekemään BMC:tä (business model canvas) eli liiketoimintamalli. Suunniteltiin kohderyhmät, liikeidea, tavoitteet, lupaukset, miten tuotteet/palvelu toimitetaan tai tehdään asiakkaalle jne. Suunnitellaan miten markkinoidaan asiakasta, miten tuotteet valmistetaan, mistä tilataan, miten myydään/missä, miten toimitetaan, miten hoidetaan jälkimarkkinointi. Kun kaikki on suunniteltu tuotteesta/palvelusta tehdään sometilit (Instagram, Facebook, tiktok jne.) verkkosivut tai verkkokauppa. Valmistetaan tuotteet ja aletaan markkinoimaan yritystä ja kehitetään liiketoimintaa sen kehityskohteissa.

NYT yritysten liikeideat

Tänä vuonna NYT yritysten tehtävänä oli kehittää jokin tuoteidea ja myydä niitä.

Evenly NYT valmistaa helmikoruja.

AviClick NYT tekee koruja.

AMARE NYT Valmistaa erilaisia kynttilöitä

Visiems NYT tekee painatettuja kangaskasseja

LYMO NYT myy customoituja mukeja ja laseja

Keezy NYT valmistaa avaimenperiä ja nauhoja

Untema NYT tekee unisieppareita

MAGICHANDS NYT pitää kahviota koulumme alakerrassa.  

Merkonomien yhteiselle Instagram kanavalle pääset täältä

Mäntän seudun koulutuskeskuksen Instagram kanava ja verkkosivut

Mäntän seudun koulutuskeskus

Mäntän seudun koulutuskeskus | MSKK | Sasky

Lähteet: Suomi.fi ja Wikipedia

Kirjoittaja: Adamaria Salonen

2 vuoden merkonomiopiskelija

Evenly NYT talouspäällikkö

Liikeidean suunnittelu
Liikeidean suunnittelu

Mäntän merkonomien NYT-tiimit, miksi ja millaiset?

Miksi meillä on NYT-tiimit?

Me opiskelijat osallistumme joka vuonna Nuorten yrittäjyys ja talous NYT-organisaation ohjelmaan osana opintojamme, jonka tavoitteena on yrittäjyystaitojen ja -asenteen oppiminen ja kasvattaminen.

Ymmärrys työelämästä, yrittäjyydestä ja taloudesta on tärkeässä roolissa NYT-tiimeissämme. NYT-tiimeissä saamme valmiutta ja oppia työelämään, muuttuvan työelämän tarpeisiin sekä oman arjen hallintaan.

NYT-tiimit vaihtuvat joka vuonna, koska silloin oppii työskentelemään erilaisissa työympäristöissä ja joka vuosi tulee uusia opiskelijoita sekä opiskelijoita valmistuu, joten tiimit eivät voisi pysyä samana.

Omasta kokemuksestani voin kertoa, että NYT-tiimeissä työskentely on ollut todella hyvä opiskelumuoto uuden oppimisen, työskentelyn tehokkuuden sekä luovuuden kannalta.

Millainen on hyvä tiimi?

Hyvä NYT-tiimi on 3–5 opiskelijan ryhmä, jossa opiskelijoiden luonteenpiirteet ja taidot täydentävät toisiaan. Hyvässä tiimissä erilaisuus on tärkeää. Toiset ihmiset ovat luonteeltaan enemmän johtajia, jotka alkavat heti tekemään asioita, kun taas toiset saattavat tutkia ensin vaihtoehtoja ja miettiä parhaita ratkaisuja. Esimerkiksi tiimin yhteisen diaesityksen tekemisessä osa opiskelijoista alkaa heti kirjoittamaan tekstiä, kun taas toiset haluavat ensin suunnitella esityksen rakenteen ja kerätä tietoa aiheesta ennen sisällön kirjoittamista.

NYT-tiimeissä on ensimmäisen, toisen sekä kolmannen vuoden opiskelijoita, jotta tiimissä on erilaista osaamista. Esimerkiksi ensimmäisen vuoden opiskelijat suorittavat asiakaspalvelua, toisen vuoden opiskelijat markkinointiviestintää ja kolmannen vuoden opiskelijat myyntiä. Tällöin tiimissä on monipuolisuutta, erilaisia näkökulmia ja taitoja ja jokainen voi oppia uutta toisiltaan.

Tiimin toimivuuteen vaikuttavat myös monet muut tekijät, kuten avoin kommunikaatio, selkeät roolit, tiimihengen vahvistaminen ja yhteinen tavoite. Myös motivaatio, tasainen työnjako, vastuun ottaminen, kyky sopeutua muutoksiin ja konfliktien hallinta ovat tärkeitä elementtejä.

Miten NYT-tiimit muodostuvat?

NYT-tiimit muodostuvat opettajien toimesta. Tänä vuonna meillä oli 24H-leiri, jossa me opiskelijat olimme 24 tuntia koulussa ja toimimme tiimeissä tehtävien parissa, jonka aikana meidän opettajamme katsoivat, miten me opiskelijat tulemme toimeen erilaisissa tiimeissä. Ennen leiriä saimme toivoa kolmea opiskelijaa omaan tiimiin ja opettajat koittivat muodostaa tiimit siten, että jokaisen vähintään yksi toive toteutuisi. Leirin aikana saimme tietää NYT-tiimit, joissa toimimme koko vuoden.

Tänä vuonna NYT-tiimien perustamisen ehtona oli se, että jokainen tiimi laatii konkreettisen tuotteen, jota myydä. Tuotteen myymistä varten saimme käyttöön Sum Up-maksupäätteen, jotta tiimit voisivat vastaanottaa korttimaksuja. Sum Up:in käyttöönotto vaatii täysi-ikäisyyttä, joten tänä vuonna opettajat koittivat muodostaa tiimit siten, että jokaisessa tiimissä olisi vähintään yksi täysi-ikäinen opiskelija.

NYT-tiimien muodostamisessa tärkeää on se, että tiimissä on opiskelijoita, jotka eivät ole parhaimpia kavereita entuudestaan. Tiimissä, joka koostuu vain parhaista kavereista, saattaa syntyä helpommin riitoja, sulkeutuneisuutta tai päätöksentekoon liittyviä ongelmia ja myös kaverisuhteet voivat rikkoutua. Tiimissä työskennellessä uusien tuttavien kanssa uudet ihmiset tuovat uusia näkökulmia ja kokemuksia, jonka avulla voi päästä luovempaan sekä tehokkaampaan ratkaisuun ja laajempaan osaamiseen ja silloin, kun tiimiläiset eivät tunne toisiaan entuudestaan, niin tiimi voi ajan myötä olla vahvempi ja yhteenkuuluvampi, tämä edistää yhteistyökykyä ja tiimihenkeä.

Itse olen ollut kahden NYT-tiimin jäsenenä minun merkonomiopintojeni aikana ja kummassakin tiimissä on ollut minulle tuttuja opiskelijoita, mutta tämän vuoden tiimissä on minulle myös uusia ihmisiä ja on ollut kiva, että saa tutustua uusiin ihmisiin aivan eri tavalla, kuin jos opiskelisimme koulun penkeillä kuuntelemassa opetusta.

Mitä ovat tiimityöskentelyn hyödyt ja haitat?

Tiimityöskentelyn hyötyjä ovat esimerkiksi tehokkuus, tiimiläisten tukeminen, monipuolisuus, luovuus, yhteisöllisyys, taitojen kehittyminen, jaetut vastuut ja nopeampi ongelmanratkaisu. Näitä tekijöitä yhdistämällä tiimityöskentely voi parantaa tuottavuutta, vahvistaa työilmapiiriä ja saavuttaa tavoitteita tehokkaammin.

Vaikka tiimityöskentelystä on monia hyötyjä, tiimeissä voi olla myös haittoja. Tiimi ei aina toimi ja se voi näkyä esimerkiksi konflikteina, tehottomuutena, yhteistyön rakoiluna, muiden mielipiteisiin mukautumisena, kommunikaatio ongelmina, päätöksenteon vaikeutena sekä vastuun hajautumisena. On tärkeää, että tiimissä olevat haasteet tunnistetaan ja niihin puututaan, jotta tiimityöskentelyllä voidaan saavuttaa mahdollisimman menestynyttä yhteistyötä, upeita elämyksiä sekä onnistuneita tempauksia.

Itse olen kokenut kahden vuoden opintojeni aikana tiimityöskentelyn hyötyjä sekä haittoja eri tavoin. Tiimityöskentely on ollut hauskaa vaihtelua peruskoulu opiskeluun verrattuna, olen oppinut paljon uutta ja saanut uusia kokemuksia. En itse peruskoulussa tykännyt siitä, että aina istutaan penkillä ja kuunnellaan opetusta, joten jos monipuolinen opiskelu kiinnostaa sinua, liity meidän joukkoomme!

Kiinnostuitko sinä NYT- toiminnasta? Lisää Nuorten yrittäjyys ja talous NYT-organisaatiosta ja toiminnasta sinä pääset lukemaan täältä.

Kirjoittaja Sara Tomminen, 2 vuoden merkonomiopiskelija

Mäntän merkonomien tiimityöskentely

NYT-yritykset, mitä ne ovat? 

Mitä ovat NYT-yritykset? 

NYT-yritykset, eli Nuorten yrittäjyys ja talous – yritykset, ovat nuorten perustamia yrityksiä, joissa harjoitellaan yritystoimintaa. NYT-yrityksiä pyöritetään ennalta sovittu aika, yleensä vuosi. Tämän vuoden aikana käydään läpi kaikki yrityksen vaiheet sen aloittamisesta lopettamiseen. Yritys pyörii normaalin yrityksen tavoin ja myy tuotteita/palveluita oikealla rahalla oikeissa tilanteissa. NYT-yrityksissä pääsee harjoittelemaan yrittäjyyttä turvallisesti ja vapaasti.  

Mäntän merkonomien yrityksissä työskentelee 3-5 eri vuosiluokalla olevia opiskelijoita ja kaikilla opiskelijoilla on omat roolit yrityksessä kuten: toimitusjohtaja, myyntipäällikkö, henkilöstöpäällikkö ja paljon muita. NYT-yrityksissä opetellaan paljon erilaisia taitoja, mutta etenkin sosiaaliset taidot kehittyvät helposti yrityksen myyntitilanteissa, jossa opiskelijan on pakko myydä tuotetta/palvelua välillä täysin tuntemattomalle ihmiselle.  

Omakohtainen kokemus NYT-yrityksistä. 

Jos omakohtaisia kokemuksia NYT-yrityksistä mietitään yritysvuosi kerrallaan niin, ensimmäinen vuosi oli todella opettavainen ison tiimin takia. Suuren tiimin takia on huomaamatta helppo vierittää tehtäviä/tekemisiä muille tiimin jäsenille, jos itse ei ole ensimmäisenä tekemässä tehtävää. Tiimeissä on yleensä  eri vuosi tasoilla olevia oppilaita, joten jossain kohtaa yritysvuotta isokin tiimi saattaa pienentyä sillä tavalla, että kaksi ihmistä viiden sijasta hoitaa yrityksen kaikkia asioita. Siinä tilanteessa tajuaa, että ei voi siirtää tehtäviä NYT-tiimiläiselle koska tehtäviä on paljon kahden opiskelijan tiimille. Toinen yritysvuosi, joka on nyt puolessa välissä menossa, on ollut todella erilainen verrattuna ensimmäiseen vuoteen johtuen tiimin vaihtumisesta ja opittujen asioiden hyödyntämisestä. Käynnissä oleva yritysvuosi on ollut minulle vastakohta ensimmäiseen vuoteen johtuen siitä, että tiimissä kaikki on tehnyt tasaisesti töitä ja sen takia oppiminen on ollut helpompaa, kun hommia on tullut tehtyä paljon enemmän verrattuna ensimmäiseen vuoteen. Mielestäni NYT-yritykset ovat todella hyviä oppimisen kannalta koska, yrityksissä oppii monipuolisesti ja käytännöllisiä asioita pääsee tekemään todella paljon. 

NYT-yrityksien kolme yritysvuotta 

Ensimmäisen vuoden opiskelijat työskentelevät tutkinnon osien äärellä jotka ovat asiakaspalvelu ja työyhteisössä toimiminen, näitä oppii yritysten ohella hoitamalla asiakaspalvelutilanteita erilaisissa tapahtumissa. Työyhteisössä toimiminen mitataan työssäoppimisjaksolla, jossa katsotaan kuinka hyvin toimit kyseisessä työyhteisössä. 

Toisen vuoden opiskelijoilla pää osa-alueena on tuloksellinen toiminta ja markkinointi-viestintä. Toisen vuoden opiskelijoilla on vastuu yrityksen kirjanpidosta ja muista yritykseen liittyvistä laskuista, Myös markkinointiviestintää tulee yrityksessä tehtyä erilaisten mainosten muodossa. 

Kolmannen vuoden opiskelijoilla on pää osa-alueena myynti ja projekti. Kolmosvuoden opiskelijat hoitaa pää osin yrityksen myynnin erilaisissa tapahtumissa kuten myyntimessuilla ja puhelinmyynnissä. 

NYT-yrityksen edut ja hyödyt opiskelijalle 

Opiskelijana hyötyy monilla tavoin yrityksestä, koska yrityksessä oppii konkreettisia asioita joita tarvitsee merkonomina. Rahallinen hyöty on iso tai pieni, rahasumman suuruus riippuu kuinka paljon teet töitä yrityksessä. Iso etu yrityksessä on myös se että voit tulevana yritysvuotena hyödyntää viime vuoden asiakkaita ja kontakteja, Yrityskontaktien kautta voit saada myös kesätyöpaikan tai vakituisen työpaikan, jos olet jättänyt hyvän mielikuvan yritykselle itsestäsi. NYT-yrityksestä hyötyy paljon enemmän kun pelkällä teorialla tai kirjan lukemisella, koska yrityksessä pääsee tekemään oikeita yrityshommia ja konkreettisista virheistä on helppo oppia. 

Ville Havimäki