Vinkit mieluisan työssäoppimispaikan löytämiseen

Tuskaa, ärsytystä, paineita, stressiä, rajallinen aikataulu – näihin saattaa törmätä, kun hakee työssäoppimispaikkaa esimerkiksi liian myöhään, että tulee kiire hankkia työssäoppimispaikka itselle. Voisiko kuitenkin edellä mainittuja tunteita vähentää hankkimalla aikaisemmin työssäoppimispaikka? Pohdin asiaa kirjoituksessani sekä annan 5 vinkkiä helpottamaan työssäoppimispaikan hakua.

Minne kannattaa mennä työharjoitteluun?

Kannattaa hankkia ensimmäiseksi kerraksi sellainen paikka, jossa olet käynyt useasti tai johon olet haaveillut pääseväsi töihin. Esimerkiksi asiakaspalvelun ja työyhteisössä toimimisen tutkinnon osien kannalta pääsee oikeastaan mihin vain, työssäoppimispaikka voi olla ruokakauppa, tavarakauppa, joku pieni puoti, kahvila tai ihan mikä vaan, missä pystyy suorittamaan edellä mainitut tutkinnon osat.

Toisena ja kolmantena vuotena kannattaa hankkia sellainen paikka, missä onnistuu omien tutkinnon osien suorittaminen. Markkinointiviestinnän sisällöntuotannon, yrityksessä toimimisen sekä tuloksellisen toiminnan tutkinnon osia kannattaa suorittaa hieman pienemmässä yrityksessä, mieluiten kahvilassa, pienessä puodissa tai muussa pienessä yrityksessä. Myynnin ja projektissa toimimisen tutkinnon osat taas kannattaa suorittaa paikassa, jossa onnistuu esimerkiksi tietyn tuotteen myynti ja projektin toteutus, joka voi olla esimerkiksi työpaikalla tapahtuva maistelupisteen pitäminen.

Kuinka hankkia työssäoppimispaikka?

Se kannattaa hankkia niin, että menet paikan päälle kysymään, olisiko heille mahdollista tulla työssäoppimisjaksolle tietystä päivämäärästä tiettyyn päivämäärään ja esittelet itsesi sekä mitä tutkinnon osia sinun pitää suorittaa. Jos et pysty menemään paikan päälle, soita tai laita sähköpostia yritykseen! Muista ottaa yrityksen tietoja ylös ja toimita ne opettajallesi, jotta hän pystyy tekemään sopimuksen.

Työssäoppimispaikan löytäminen voi olla vaikeaa, jos asuu pienellä paikkakunnalla, oman alan ryhmä on niin iso, että paikat menevät liian äkkiä, tai omiin tutkinnon osiin sopivaa paikkaa ei löydy omalta asuinpaikkakunnalta. Paikan etsiminen kannattaakin aloittaa ajoissa, jotta haluamasi paikkaa ei viedä nenän edestä. Mitä aikaisemmin olet liikkeellä, saat taatusti paikan, koska jos tieto tulee ajoissa yritykselle sinun kiinnostuksestasi mennä siihen tiettyyn yritykseen työharjoitteluun, he osaavat varautua siihen tarpeeksi ajoissa ja sanoa paremmin, pääseekö sinne harjoitteluun.

Omat kokemukseni työssäoppimispaikan etsimisestä

Itse ensimmäisenä vuonna hankin merkonomiopintoihin liittyvän työssäoppimispaikan tammikuussa, kun jakso alkoi maaliskuussa. Olisin voinut hankkia sen jo esimerkiksi joulukuussa, mutta tammikuu riitti hyvin paikan hankkimisajankohtaan, kun työssäoppimisjakso alkoi hiihtoloman jälkeen! Sain paikan heti eikä yrityksen päällikkö epäröinyt ollenkaan, vastasi heti, että kyllä se onnistuu, tule ihmeessä!

Kuvan lähde: Office kuvapankkikuvat

Vinkit työssäoppimispaikan hakemiseen:

  1. Valmistaudu paikan kysymiseen hyvissä ajoin kirjoittamalla kaikki tarvitsemasi tiedot ylös, mitä sinun tarvitsee tietää yrityksestä, jotta voit välittää tiedot opettajalle. Valmistaudu myös esittelemään itsesi ja antamaan tietoja sinusta yritykselle.
  2. Listaa itsellesi ylös 10 yritystä, joihin olet haaveillut meneväsi töihin tai jotka ovat mieleisiä. Valitse niistä 5 parasta, jotka voisivat olla mahdollisia ja itselle mieleisiä ja listaa ne tärkeysjärjestykseen.
  3. Lähde kysymään paikkaa listan parhaimmasta huonoimpaan. Jos saat paikan heti ensimmäisestä paikasta, ota se vastaan ja toimita tiedot yrityksestä opettajalle.
  4. Hanki paikka viimeistään kuukausi ennen työharjoittelun alkua, mutta mielellään jo kaksi kuukautta aikaisemmin.
  5. Kun menet paikan päälle kysymään paikkaa, pukeudu siististi ja ole oma itsesi, esitä kysymys rauhallisesti. Epäsiistinä ja hätäilemällä ei kannata paikkaa kysyä, se ei anna hyvää vaikutusta. Onnea paikan löytämiseen!

Aiheesta muualla: https://www.akavanerityisalat.fi/nain_vaikutamme/opiskelija_jasenena/tyoharjoittelut/kuinka_hankin_tyoharjoittelupaikan

Töiden kautta merkonomiksi

Täällä Mäntän kauppiksessa jokainen tekee tiimissä oman yrityksen, jota pyöritetään lukuvuoden ajan. Jos yrityksen perustaminen ja pyörittäminen ei kuitenkaan ole sinun juttusi, on mahdollista opiskella työvaltaisella polulla. Työvaltaisuus tarkoittaa, että päivinä, jolloin koulussa toimitaan yrityksissä, niin sinä olet töissä. Nämä päivät ovat yleensä keskiviikosta perjantaihin, koska maanantaisin on ytoja eli yhteisiä tutkinnonosia ja tiistaisin opetellaan uusia asioita.

Työpaikan saat itse hankkia omien kiinnostuksen kohteidesi mukaan, mutta sinun pitää saada harjoitella siellä oman vuosikurssisi tutkinnonosiin liittyviä asioita. Ensimmäisenä vuonna aiheina ovat työyhteisössä toimiminen ja asiakaspalvelu, toisena vuotena on tuloksellinen toiminta ja markkinointiviestintä ja sisällöntuotanto sekä kolmantena vuotena myynti ja projektissa toimiminen. Mäntässä merkonomin tutkintoon kuuluu kuitenkin pakollisena yrityksessä toimimisen tutkinnonosa, joten vähintään yhtenä lukuvuotena on pakko kuulua johonkin NYT-yritykseen (nuorten yritys).

Päivittäistavarakauppa, kahvila ja kukkakauppa ovat hyviä esimerkkejä työpaikoista, johon voit mennä. Töistä et kuitenkaan valitettavasti saa palkkaa, mutta se voi mahdollistaa esim. kesätöihin pääsyn ja saat suhteita, joista voi tulevaisuudessa olla hyötyä. Palkkaa voi toki saada, jos saat hankittua itsellesi oppisopimuspaikan. Kakkosvuodella oppisopimuksen saaminen on hankalampaa, koska tutkinnonosat ovat sellaisia, että harva yritys maksaa opiskelijalle siitä, että harjoittelee esim. katelaskujen tekemistä.

Itse opiskelin ykkösvuonna työvaltaisesti. Olin syksyllä kuukauden K-Market Ruokapaletissa, sitten olin 4kk Kahvila Wilhelmiinassa ja keväällä pari kuukautta Pia´n Kukkapuodissa. Itselleni se tuntui pitkästyttävältä ja ärsyttävältä kun teki 7 tunnin työpäiviä, mutta ei saanut rahaa. Työvaltaisella polulla vaaditaan jaksamista ja motivaatiota pidempiin ja raskaampiin päiviin kuin koululla. Mielestäni työvaltaisella polulla työpäivien pitäisi olla saman pituisia kuin normi koulupäivät, koska siitä ei kuitenkaan saa palkkaa. Nyt kakkosvuonna olen mukana yrityksissä. Koulussa ei vaadita niin paljon. Hyvä puoli tässä oli se, että sain työvaltaisen vuoteni kautta kesätyön sekä teen edelleen keikkatöitä koulun ohella, ja siitä minulle tottakai maksetaan ja eri työpaikoista saa hyviä ja tulevaisuudessa hyödyllisiä suhteita työnantajiin.

K-Marketissa töihini kuului hyllytys, pahvien paalaaminen, taukohuoneen pullojen palautus, päiväysten tarkastaminen, hyllyjen siistiminen, asiakkaiden palvelu sekä tuotteiden laputus. Kahvila Wilhelmiinassa työtehtäviini kuului asiakaspalvelu, kassan käyttäminen, kaupassa käyminen, ruokien tekeminen, siivoaminen, somen päivitys ja mainosten tekeminen. Kukkakaupassa laitoin tukusta tulleita kukkia myyntikuntoon, siivoilin, päivitin somea, tein mainoksia ja julisteita, tiskasin ruukkuja, järjestelin paikkoja sekä askartelin erilaisia koristeita, kimppuja ja asetelmia. Kukkapuodissa minulla oli vain vähän asiakaspalvelua, koska siinä tarvitsisi enemmän tietämystä kukista.

Jokaisella työpaikalla suoritetaan näyttöjä. Näytöissä työpaikkaohjaaja arvioi tekemistäni ja siten saan arvosanan tiettyyn tutkinnonosaan. Näyttöön kuuluu myös kirjallinen osa esimerkiksi PowerPoint esitys, jonka opettaja arvioi. Sillä osoitetaan sellaisia asioita, jotka eivät päivittäisessä työskentelyssä tule esiin. Näytön arviointiin kuuluu myös keskustelu työpaikkaohjaajan ja opettajan kanssa.

Joka työpaikassa parasta oli hyvä työyhteisö ja ilmapiiri. Jokaisessa paikassa oli myös mukavia työtehtäviä ja sai tehdä monipuolisesti paljon eri juttuja. Opin paljon uusia asioita työvaltaisen vuoteni aikana esim. asiakaspalvelua, eri työpaikkojen työtehtäviä ja somen käyttöä paremmin. Työvaltaisella polulla saa hyvää työkokemusta.

Työvaltaisella polulla yksi miinuspuolista on se, että ei kuulu porukkaan niin hyvin, kun on enimmäkseen siellä työpaikalla. Töissä ollessa jää myös pois kaikista vapaapäivistä. Mielestäni olisi reilua, että jos koulussa on vapaa tai etäpäivä niin työvaltaisten opiskelijoidenkaan ei tarvitsisi mennä töihin.

Liiketoiminnan perustutkinto | Sasky

Iida Toivainen

2. vuoden merkonomiopiskelija