Millaista työssäoppiminen on Mäntän merkonomialalla?

Työssäoppiminen on työpaikalla tapahtuvaa oppimista, joka kytkeytyy tutkinnon eri osaamistavoitteisiin. TOP- jakso on keskeinen ammattikoulutuksen kannalta, koska opiskelija pääsee itse tutustumaan ja myös työskentelemään oikeanlaiseen työympäristöön. Opiskelija siirtyy työpaikalle harjoittamaan omaan opiskeluun kuuluvia tutkinnon osia. Työtehtävät valikoituvat sen mukaan, minkä vuoden opiskelija sinä olet.

Merkonomi opiskelijat menevät joka vuosi työssäoppimaan omia tutkinnon osiaan. Työssäoppimisjakso kestää n. 3-5kk riippuen minkä vuosiluokan opiskelija olet. On myös mahdollista olla työvaltaisena koko vuosi, jos niin haluaa. Työvaltaisena olo tarkoittaa sitä, että suoritat koulussa tapahtuvat opinnot työpaikalla koko vuoden ajan, siitä huolimatta jotkut tehtävät pitää tulla tekemään koululle.

Ensimmäisen vuoden opiskelijat menevät työpaikalle suorittamaan omia tutkinnon osia, jotka ovat asiakaspalvelu ja työyhteisössä toimiminen. Asiakaspalvelu tarkoittaa asiakkaan kohtaamista eri kanavissa, esimerkiksi kassalla työskentely tai puhelimen kautta asiakkaiden kontaktointi. Työyhteisössä toimiminen tarkoittaa erilaisten ihmisten kanssa työskentelyä ja työpaikan pelisääntöjen noudattamista sekä työajoista kiinni pitämistä. Mahdollisia työssä oppi paikkoja, joissa pääsee suorittamaan omia tutkinnon osiaan ensimmäisenä vuotena ovat esimerkiksi kaikki ruokakaupat, vaateliikkeet, kaupat, kirjastot, kahvilat ja muut paikat, missä pääsee tekemään asiakaspalvelua ja työskentelemään työyhteisössä.

Toisen vuoden opiskelijat suorittavat markkinointiviestintää ja sisällöntuotantoa, tuloksellista toimintaa ja yrityksessä toimimisen tutkinnon osia. Markkinointiviestinnän sisällöntuotanto tarkoittaa muun muassa yrityksen markkinointia someissa, verkkosivuilla, mainoksissa ja mainosvideoilla. Sisällöntuotanto tarkoittaa sisällön suunnittelemista asiakasryhmien perusteella, jotta tavoitetaan oikeat asiakasryhmät niitä kiinnostavalla materiaalilla. Tuloksellinen toiminta tarkoittaa puolestaan yrityksen rahavirtaan liittyvät asiat, eli tuotteiden katteiden laskeminen sekä tuotteiden hinnoitteleminen. Yrityksessä toimiminen tarkoittaa yrityksen liiketoiminnan suunnittelua, yrityksen liiketoiminnan yhteistyöverkostojen rakentamista, yritystoiminnan harjoittamista sekä yritystoiminnan arviointia ja kehittämistä.  Mahdollisia TOP- paikkoja näiden tutkinnon osien suorittamiseen ovat pienemmät yritykset, joissa pääsee helposti laskemaan katteita tuotteille ja seuraamaan yrityksen rahavirtaa sekä markkinoimaan yrityksen tuotteita ja palveluita.

Kolmannen vuoden opiskelijat hoitavat puolestaan myynnin ja projektissa toimimisen. Myynnillä tarkoitetaan kahden tai useamman osapuolen välillä tapahtuva tavaroiden tai palveluiden vaihdantaa, rahaa tai hyödykettä vastaan. Ensin tehdään koulussa harjoitusmyynti, eli esimerkiksi pidät kaupassa tietyn tuotteen maistelu pistettä, jonka tarkoitus on edistää sen tuotteen myyntiä. Opiskelija seuraa myynnin vaiheita. Projektissa toimiminen tarkoittaa sitä, että joko työpaikalla tai työpaikan ulkopuolella suoritat projektin jollekin yritykselle, esimerkiksi yhteistyökumppanin kanssa suunnittelet ja toteutat jonkun tapahtuman. Markkinoit tapahtumaa ennen ja jälkeen ja seuraat sen toteutumista ja teet raportteja projektin etenemisvaihteista. Mahdollisia TOP- paikkoja ovat esimerkiksi kaikki tavaraliikkeet, niin tietyn tuotteen myynnin seuraaminen ja myyminen on helpompaa.

Työssäoppimisjaksolla työnantaja seuraa opiskelijan toimintaa työpaikalla ja arvioi hänen tutkinnon osia, sekä antaa niistä numeron opiskelijalle tiettyjen kriteerien perusteella.

Työssäoppimisjaksot suunnitellaan yhdessä opiskelijan, opettajan ja työpaikkaohjaajan kanssa. Jokaiselle opiskelijalle tulee työpaikalta nimetty työpaikkaohjaaja ja oppilaitoksesta ohjaava opettaja. Työpaikkaohjaaja tehtävänä on perehdyttää opiskelija työpaikan pelisääntöihin ja työtehtäviin. Opettaja puolestaan ohjaa opiskelijaa oppimaan työpaikalla oikeita työtehtäviä, seuraa työssäoppimisen etenemistä ja tukee opiskelijaa. Suurimman työn tekee opiskelija itse, joka ottaa haltuun käytännön työtehtävät, raportoi oppimisestaan ja näyttää osaamisensa työssäoppimisjakson lopulla.

Työssäoppimisjakson voi suorittaa koulutussopimuksella tai oppisopimuksella. Koulutussopimus tarkoittaa palkatonta työssä harjoittelujaksoa, kun taas oppisopimuksella työssä harjoittelusta saadaan palkkaa. Oppisopimuksen voi neuvotella itse työnantajan kanssa.

Omat kokemukset

Olin ensimmäisenä vuonna harjoittamassa asiakaspalvelua ja työyhteisössä toimimista Vilppulan vaateliikkeessä, Modassa. Työtehtäviini kuului uusien vaatteiden hinnoittelu ja henkarointi, kassalla oleminen tarpeen mukaan, asiakkaiden auttaminen ja somistin mallinukkeja.  Suoritin asiakastyytyväisyyskyselyn tekemällä sen Formsissa ja laitoin kyselyn Pukimon Facebook tilille, jonka kautta sain vastanneita n. 20 henkilöä. Kyselyn vastausten avulla kehitimme Pukimon liiketoimintaa ja paransimme kehityskohteita. Työssäoppimisjakso oli mukavaa vaihtelua peruskoulupäivään, se oli monella tapaa erilaista, kun sai koko ajan palvella asiakkaita ja olla erilaisessa työyhteisössä.

Ota Mäntän merkonomien Instagram haltuun täältä

Lähteet:

opintopolku.fi

Saskyn blogi työnantajalle

opiskelijatoihin.fi

Kirjoittaja: Mona Mäihäniemi

Toisen vuoden merkonomiopiskelija   

Evenly NYT, markkinointipäällikkö

työssäoppimisjakso kaupassa

6 syytä hakea Mäntän merkonomiksi

Merkonomiopinnot tarjoavat vahvan perustan työelämään. Opiskellessasi merkonomiksi kehität monipuolisia taitoja kuten liiketoimintaosaamista, viestintätaitoja ja ongelmanratkaisukykyä. Tässä tekstissä kerron sinulle kuusi syytä hakea Mäntän merkonomiksi.

1 Monipuoliset työmahdollisuudet

Mäntän merkonomilla on hyvin monipuoliset työmahdollisuudet valmistuessaan. Töihin kuuluu esimerkiksi asiakaspalvelu- ja myyntityö, projektitoiminta, markkinointiviestintä, taloushallinnon työtehtävät sekä erilaiset palvelut.  Merkonomi voi työskennellä myymälässä myynnin ja markkinoinnin parissa tai toimistossa talous- ja henkilöstöhallinnoissa, finanssialalla ja julkishallinnossa. Merkonomin tutkintoa arvostetaan monissa erilaisissa työpaikoissa, eli kaikki merkonomit eivät todellakaan päädy kaupan kassalle tai hyllyttämään! Merkonomin opinnoissa opituista taidoista on paljon hyötyä monien eri alojen töissä.

2 Käytännönläheisyys

Merkonomiopinnot meillä on hyvin käytännönläheisiä. Opiskelemme NYT-yrityksissä, joissa opitaan käytännön kautta, kun hoidetaan yrityksiä itse. Tiimissä päätetään yhdessä mikä liikeidea olisi omaan yritykseen hyvä ja se toteutetaan. Keväällä opiskelijat lähtevät työssä oppiin, jossa suoritetaan omaa tutkinnonosaa työpaikalla. Työpaikalla ja NYT-yrityksissä pääsee oppimaan ja vahvistamaan osaamista käytännön kautta sekä oppii toimimaan työyhteisössä. Käytännönläheisessä opiskelussa on paljon etuja. Se tarjoaa mahdollisuuden soveltaa teoriaa käytäntöön, edistää ymmärrystä oppimisaiheista sekä auttaa kehittämään käytännön taitoja. Opiskelu Mäntän merkonomiksi on käytännön kautta mielekästä, sillä näet välittömästi miten opitut asiat liittyvät käytännön tilanteisiin.

3 Vaihtelu ja uudet kaverit

Opiskellessa Mäntän merkonomiksi on paljon vaihtelua. Joka vuosi on erilaiset tiimit, joissa on erilaisia yrityksiä sekä uudet tutkinnonosat, joita opiskellaan. Uusissa tiimeissä oppii toimimaan erilaisissa työympäristöissä ja oppii tuntemaan uusia ihmisiä. Vaihtelu opinnoissa tuo useita etuja, kuten motivaation ylläpidon, uusien näkökulmien oppimisen ja monipuolisten taitojen kehittymisen. Joka viikko opitaan aina jotain uutta suoritettavista tutkinnon osista sekä yritystoiminnasta, joka pitää motivaatiota yllä ja tuo vaihtelua. Vaihtuvissa tiimeissä pääset tutustumaan uusin ihmisiin ja saat kavereita. Kavereiden saaminen opintojen kautta tuo paljon erilaisia näkökulmia, tukiverkostoja ja voit oppia uusilta ihmisiltä. Tällä alalla rakennetaan pysyviä ihmissuhteita!

4 Yrittäjyysmahdollisuus

Mäntän merkonomiksi opiskellessa saa hyvän pohjan yritystoimintaan, jos haluaa joskus perustaa oman yrityksen. Opiskellessa NYT-yrityksissä oppii paljon yrityksen pyörittämisestä ja yrittäjyydestä. Yrittäjyys tarjoaa mahdollisuuden luoda ja kehittää omaa liiketoimintaa, toteuttaa luovia ideoita, hallita omaa aikataulua ja ottaa vastuuta omasta menestyksestä. Se voi myös tuoda taloudellista itsenäisyyttä ja mahdollisuuksia vaikuttaa ympäröivään yhteisöön.

5 Tiimityö

Mäntän merkonomit opiskelee hyvin paljon yhtenäisenä porukkana. Kaikki vuosikurssilaiset suorittavat omia tutkinnon osia, mutta ovat yhdistettyinä NYT-yrityksissä. Näin yrityksissä voidaan yhdistää kaikkien osaamista ja vahvuuksia sekä saadaan uusia näkökulmia. Mäntän merkonomeilla on erityisen hyvä ja positiivinen yhteishenki. Ilmapiiri on kannustava ja turvallinen, joka tuo avoimuutta, yhteistyötä sekä vahvistaa ryhmän henkeä. Jokaista oppilasta arvostetaan ja kunnioitetaan juuri sellaisena kuin hän on.  Jokaisen omat yhteistyötaidot kehittyvät, kun opiskellaan erilaisissa tiimeissä. Yhteistyötaitojen kehittäminen parantaa kommunikointitaitoja ja lisää ryhmässä työskentelyn tehokkuutta, joka puolestaan voi vahvistaa tiimin yhtenäisyyttä. Jokainen, joka avoimin mielin tulee opiskelemaan merkonomiksi, saa varmasti paljon uusia ystäviä ja tuttavia.

6 Tienaat rahaa opiskellessa

NYT-yrityksissä myydään tuotetta tai palvelua maksaville asiakkaille. Oppilaat saavat itse päättää, mitä haluavat myydä yrityksessään ja suunnitella yrityksen itse alusta lähtien. Myös yrityksen mainostaminen ja markkinointi tehdään itse. Yritys tienaa rahaa ja keväällä rahat jaetaan osallisten kesken. Näin opiskeluun tulee ihan erilaista motivaatiota, kun siitä voi saada rahaa. Rahaa tienataan NYT-yrityksissä osallistumalla esimerkiksi erilaisiin myyntitapahtumiin, myymällä tuotteita ja palveluita sosiaalisessa mediassa tai hankkimalla yhteistyökumppanin, jonka kautta myydä. NYT-yrityksessä työskenteleminen on mukava ja opettavainen tapa tienata. NYT-yrityksessä oppii oikeita yrityksessä toimimisen taitoja, joita voi hyödyntää myös tulevaisuudessa oikeassa työelämässä. Lue lisää NYT-yrityksistä täältä.  

kirjoittaja: Aada Rantanen, 2. vuoden merkonomiopiskelija

Mäntän merkonomit opiskelevat
Mäntän merkonomit opiskelevat tiimissä.

Tutustu Mäntän Merkonomien monipuolisiin oppimistapoihin!

Liiketoiminnan perustutkinto

Meidän liiketoiminnan perustutkinto perustuu 3 pakolliseen ja 4-6 valinnaiseen tutkinnon osaan. Ensimmäisen vuoden opiskelijat aloittavat asiakaspalvelun sekä työyhteisössä toimimisen parissa. Toisena vuonna opiskelijat alkavat tutustumaan markkinointiviestintään, sisällöntuotantoon, sekä TuToon eli tulokselliseen toimintaan. Tuloksellinen toiminta on käytännössä niin kuin matikkaa, mutta täällä opettelemme esim. laskemaan katelaskuja joiden avulla saamme NYT-yrityksemme tekemään voittoa tappion sijaan. Kolmantena vuonna opiskelijat keskittyvät myyntiin. Suurin osa kolmannen vuoden opiskelijoista myös suorittavat projektissa toimimista, joka tarkoittaa käytännössä oman projektin suunnittelua ja toteuttamista. Projekti voi olla oikeastaan mitä vaan. Aiemmin koulumme oppilaat ovat toteuttaneet jääkiekkoleirejä, messuja tai vaikka yrityksen TyHy (työhyvinvointi) päivän suunnittelun ja toteutuksen.

Viikko ja päivä rakenne

Viikkomme jakautuu pitkälti kolmeen eri osioon. Maanantait ollaan pyhitetty yto-päiviksi. Ytot tarkoittavat yhteisiä opintoja kuten esim. äidinkieltä, matikkaa, englantia tai vaikka liikuntaa. Maanantaisin eri oppiaineet eivät vaihdu kesken päivän. Samaa oppiainetta on aina useampi viikko putkeen. Tiistaina meillä on kauppiksen tällainen teoriapäivä, jolloin opetellaan joka viikko joku uusi aihe omaan tutkinnon osaan liittyen. Esimerkiksi toisen vuoden opiskelijat keskittyvät silloin tulokselliseen toimintaan ja markkinointiviestintään ja saavat näihin opettajilta silloin opetusta. Keskiviikko-perjantai ajan käytämme oppimiemme asioiden käytäntöön viemiseen omissa NYT-yrityksissämme ja yritämme niiden perusteella saada yritykselle tienattua rahaa. Pääasiassa koulupäivät kestävät 8-13.45 eli vajaan 6 tuntia. Tiistai-perjantai päivät alkavat ja loppuvat lähes aina fiilisrinkiin joka on omasta mielestä ihan lempi kohta päivästä. Taukoja meillä on päivän aikana 2x30min jotka ollaan sijoitettu alkamaan klo 9.30 ja 11.30 (ruokatauko)

Opintojen seuranta

Meillä ei ole mitään sellaisia peruskoulun kokeita muuta kuin muutama vuodessa ja nekin on maanantain yto-päivien aiheisiin liittyviä. Kauppiksella kokeet ollaan korvattu niin kutsutuilla treeneillä, joihin valmistautuminen tapahtuu siten, että meille annetaan jokin omaan tutkintoon liittyvä aihe ja meidän pitää etsiä siitä aiheesta netin ja muiden lähteiden avulla 10 erilaista pointtia eli erilaista asiaa jotka liittyvät treenin aiheeseen ja ovat itselle uusia asioita. Treenipäivinä ensiksi mennään porukkaan oman vuosiporukan kanssa kertomaan omat pointit ja tämän jälkeen viedään uudet opitut asiat käytäntöön erilaisten opettajien antamien tehtävien avulla. Aina yhden oppimisvuoden lopussa on TOP-jakso eli työssäoppimis jakso (muistuttaa paljon peruskoulun TET-jaksoa mutta on pidempi), jolloin mennään oikealle työpaikalle käyttämään vuoden aikana opittuja jippoja. TOP-jakson lopussa opiskelija arvioidaan ja arvioinnin jälkeen saa sitten opintopisteitä. Opintopisteitä pitää olla 180 kappaletta, sitten kun olet tämän määrän kerännyt, niin valmistut.

Opiskeluvälineet ja tehtävät

Kauppikseen tullessasi voit heittää lähes täysin hyvästit repun mukana kantamiselle, sekä paperille ja kynälle. Varmaan noin 90% kaikesta opiskelusta mitä täällä tehdään, tapahtuu tietokoneella jonka saat koululta käyttöösi. Koulu ei kumminkaan anna tietokonetta kotiin vietäväksi, joten jos on jotain kriittisiä tehtäviä niin ne kannattaa tehdä kouluajalla, ellei kotoa löydy konetta millä tehdä. Läksyjä ei myöskään enään tule, joten ei oikeastaan edes ole sellaisia pakollisia juttuja mitä tehdä kotona. (paitsi treeneihin valmistautuminen) Koneet täällä on myös helppoja siirtää kun kyseessä on kumminkin läppäri ja sen takia eri opetustilanteet on helppo pitää eri puolilla koulua ja jos tarvitset apua niin on helppo mennä kaverilta kysymään koneen kanssa.

Ei muuta kuin pistä yhteishaussa tai jatkuvan haun kautta hakulappua sisään niin törmäillään päivittäin tuolla koulun käytävillä!

Kirjoittaja: Aapo Pohja 2. vuoden merkonomiopiskelija

Mäntän merkonomien Instagram

Tutustu lisää merkonomi opintoihin saskyn sivulla