Millaista työssäoppiminen on Mäntän merkonomialalla?

Työssäoppiminen on työpaikalla tapahtuvaa oppimista, joka kytkeytyy tutkinnon eri osaamistavoitteisiin. TOP- jakso on keskeinen ammattikoulutuksen kannalta, koska opiskelija pääsee itse tutustumaan ja myös työskentelemään oikeanlaiseen työympäristöön. Opiskelija siirtyy työpaikalle harjoittamaan omaan opiskeluun kuuluvia tutkinnon osia. Työtehtävät valikoituvat sen mukaan, minkä vuoden opiskelija sinä olet.

Merkonomi opiskelijat menevät joka vuosi työssäoppimaan omia tutkinnon osiaan. Työssäoppimisjakso kestää n. 3-5kk riippuen minkä vuosiluokan opiskelija olet. On myös mahdollista olla työvaltaisena koko vuosi, jos niin haluaa. Työvaltaisena olo tarkoittaa sitä, että suoritat koulussa tapahtuvat opinnot työpaikalla koko vuoden ajan, siitä huolimatta jotkut tehtävät pitää tulla tekemään koululle.

Ensimmäisen vuoden opiskelijat menevät työpaikalle suorittamaan omia tutkinnon osia, jotka ovat asiakaspalvelu ja työyhteisössä toimiminen. Asiakaspalvelu tarkoittaa asiakkaan kohtaamista eri kanavissa, esimerkiksi kassalla työskentely tai puhelimen kautta asiakkaiden kontaktointi. Työyhteisössä toimiminen tarkoittaa erilaisten ihmisten kanssa työskentelyä ja työpaikan pelisääntöjen noudattamista sekä työajoista kiinni pitämistä. Mahdollisia työssä oppi paikkoja, joissa pääsee suorittamaan omia tutkinnon osiaan ensimmäisenä vuotena ovat esimerkiksi kaikki ruokakaupat, vaateliikkeet, kaupat, kirjastot, kahvilat ja muut paikat, missä pääsee tekemään asiakaspalvelua ja työskentelemään työyhteisössä.

Toisen vuoden opiskelijat suorittavat markkinointiviestintää ja sisällöntuotantoa, tuloksellista toimintaa ja yrityksessä toimimisen tutkinnon osia. Markkinointiviestinnän sisällöntuotanto tarkoittaa muun muassa yrityksen markkinointia someissa, verkkosivuilla, mainoksissa ja mainosvideoilla. Sisällöntuotanto tarkoittaa sisällön suunnittelemista asiakasryhmien perusteella, jotta tavoitetaan oikeat asiakasryhmät niitä kiinnostavalla materiaalilla. Tuloksellinen toiminta tarkoittaa puolestaan yrityksen rahavirtaan liittyvät asiat, eli tuotteiden katteiden laskeminen sekä tuotteiden hinnoitteleminen. Yrityksessä toimiminen tarkoittaa yrityksen liiketoiminnan suunnittelua, yrityksen liiketoiminnan yhteistyöverkostojen rakentamista, yritystoiminnan harjoittamista sekä yritystoiminnan arviointia ja kehittämistä.  Mahdollisia TOP- paikkoja näiden tutkinnon osien suorittamiseen ovat pienemmät yritykset, joissa pääsee helposti laskemaan katteita tuotteille ja seuraamaan yrityksen rahavirtaa sekä markkinoimaan yrityksen tuotteita ja palveluita.

Kolmannen vuoden opiskelijat hoitavat puolestaan myynnin ja projektissa toimimisen. Myynnillä tarkoitetaan kahden tai useamman osapuolen välillä tapahtuva tavaroiden tai palveluiden vaihdantaa, rahaa tai hyödykettä vastaan. Ensin tehdään koulussa harjoitusmyynti, eli esimerkiksi pidät kaupassa tietyn tuotteen maistelu pistettä, jonka tarkoitus on edistää sen tuotteen myyntiä. Opiskelija seuraa myynnin vaiheita. Projektissa toimiminen tarkoittaa sitä, että joko työpaikalla tai työpaikan ulkopuolella suoritat projektin jollekin yritykselle, esimerkiksi yhteistyökumppanin kanssa suunnittelet ja toteutat jonkun tapahtuman. Markkinoit tapahtumaa ennen ja jälkeen ja seuraat sen toteutumista ja teet raportteja projektin etenemisvaihteista. Mahdollisia TOP- paikkoja ovat esimerkiksi kaikki tavaraliikkeet, niin tietyn tuotteen myynnin seuraaminen ja myyminen on helpompaa.

Työssäoppimisjaksolla työnantaja seuraa opiskelijan toimintaa työpaikalla ja arvioi hänen tutkinnon osia, sekä antaa niistä numeron opiskelijalle tiettyjen kriteerien perusteella.

Työssäoppimisjaksot suunnitellaan yhdessä opiskelijan, opettajan ja työpaikkaohjaajan kanssa. Jokaiselle opiskelijalle tulee työpaikalta nimetty työpaikkaohjaaja ja oppilaitoksesta ohjaava opettaja. Työpaikkaohjaaja tehtävänä on perehdyttää opiskelija työpaikan pelisääntöihin ja työtehtäviin. Opettaja puolestaan ohjaa opiskelijaa oppimaan työpaikalla oikeita työtehtäviä, seuraa työssäoppimisen etenemistä ja tukee opiskelijaa. Suurimman työn tekee opiskelija itse, joka ottaa haltuun käytännön työtehtävät, raportoi oppimisestaan ja näyttää osaamisensa työssäoppimisjakson lopulla.

Työssäoppimisjakson voi suorittaa koulutussopimuksella tai oppisopimuksella. Koulutussopimus tarkoittaa palkatonta työssä harjoittelujaksoa, kun taas oppisopimuksella työssä harjoittelusta saadaan palkkaa. Oppisopimuksen voi neuvotella itse työnantajan kanssa.

Omat kokemukset

Olin ensimmäisenä vuonna harjoittamassa asiakaspalvelua ja työyhteisössä toimimista Vilppulan vaateliikkeessä, Modassa. Työtehtäviini kuului uusien vaatteiden hinnoittelu ja henkarointi, kassalla oleminen tarpeen mukaan, asiakkaiden auttaminen ja somistin mallinukkeja.  Suoritin asiakastyytyväisyyskyselyn tekemällä sen Formsissa ja laitoin kyselyn Pukimon Facebook tilille, jonka kautta sain vastanneita n. 20 henkilöä. Kyselyn vastausten avulla kehitimme Pukimon liiketoimintaa ja paransimme kehityskohteita. Työssäoppimisjakso oli mukavaa vaihtelua peruskoulupäivään, se oli monella tapaa erilaista, kun sai koko ajan palvella asiakkaita ja olla erilaisessa työyhteisössä.

Ota Mäntän merkonomien Instagram haltuun täältä

Lähteet:

opintopolku.fi

Saskyn blogi työnantajalle

opiskelijatoihin.fi

Kirjoittaja: Mona Mäihäniemi

Toisen vuoden merkonomiopiskelija   

Evenly NYT, markkinointipäällikkö

työssäoppimisjakso kaupassa