Miksi meillä on NYT-tiimit?
Me opiskelijat osallistumme joka vuonna Nuorten yrittäjyys ja talous NYT-organisaation ohjelmaan osana opintojamme, jonka tavoitteena on yrittäjyystaitojen ja -asenteen oppiminen ja kasvattaminen.
Ymmärrys työelämästä, yrittäjyydestä ja taloudesta on tärkeässä roolissa NYT-tiimeissämme. NYT-tiimeissä saamme valmiutta ja oppia työelämään, muuttuvan työelämän tarpeisiin sekä oman arjen hallintaan.
NYT-tiimit vaihtuvat joka vuonna, koska silloin oppii työskentelemään erilaisissa työympäristöissä ja joka vuosi tulee uusia opiskelijoita sekä opiskelijoita valmistuu, joten tiimit eivät voisi pysyä samana.
Omasta kokemuksestani voin kertoa, että NYT-tiimeissä työskentely on ollut todella hyvä opiskelumuoto uuden oppimisen, työskentelyn tehokkuuden sekä luovuuden kannalta.
Millainen on hyvä tiimi?
Hyvä NYT-tiimi on 3–5 opiskelijan ryhmä, jossa opiskelijoiden luonteenpiirteet ja taidot täydentävät toisiaan. Hyvässä tiimissä erilaisuus on tärkeää. Toiset ihmiset ovat luonteeltaan enemmän johtajia, jotka alkavat heti tekemään asioita, kun taas toiset saattavat tutkia ensin vaihtoehtoja ja miettiä parhaita ratkaisuja. Esimerkiksi tiimin yhteisen diaesityksen tekemisessä osa opiskelijoista alkaa heti kirjoittamaan tekstiä, kun taas toiset haluavat ensin suunnitella esityksen rakenteen ja kerätä tietoa aiheesta ennen sisällön kirjoittamista.
NYT-tiimeissä on ensimmäisen, toisen sekä kolmannen vuoden opiskelijoita, jotta tiimissä on erilaista osaamista. Esimerkiksi ensimmäisen vuoden opiskelijat suorittavat asiakaspalvelua, toisen vuoden opiskelijat markkinointiviestintää ja kolmannen vuoden opiskelijat myyntiä. Tällöin tiimissä on monipuolisuutta, erilaisia näkökulmia ja taitoja ja jokainen voi oppia uutta toisiltaan.
Tiimin toimivuuteen vaikuttavat myös monet muut tekijät, kuten avoin kommunikaatio, selkeät roolit, tiimihengen vahvistaminen ja yhteinen tavoite. Myös motivaatio, tasainen työnjako, vastuun ottaminen, kyky sopeutua muutoksiin ja konfliktien hallinta ovat tärkeitä elementtejä.
Miten NYT-tiimit muodostuvat?
NYT-tiimit muodostuvat opettajien toimesta. Tänä vuonna meillä oli 24H-leiri, jossa me opiskelijat olimme 24 tuntia koulussa ja toimimme tiimeissä tehtävien parissa, jonka aikana meidän opettajamme katsoivat, miten me opiskelijat tulemme toimeen erilaisissa tiimeissä. Ennen leiriä saimme toivoa kolmea opiskelijaa omaan tiimiin ja opettajat koittivat muodostaa tiimit siten, että jokaisen vähintään yksi toive toteutuisi. Leirin aikana saimme tietää NYT-tiimit, joissa toimimme koko vuoden.
Tänä vuonna NYT-tiimien perustamisen ehtona oli se, että jokainen tiimi laatii konkreettisen tuotteen, jota myydä. Tuotteen myymistä varten saimme käyttöön Sum Up-maksupäätteen, jotta tiimit voisivat vastaanottaa korttimaksuja. Sum Up:in käyttöönotto vaatii täysi-ikäisyyttä, joten tänä vuonna opettajat koittivat muodostaa tiimit siten, että jokaisessa tiimissä olisi vähintään yksi täysi-ikäinen opiskelija.
NYT-tiimien muodostamisessa tärkeää on se, että tiimissä on opiskelijoita, jotka eivät ole parhaimpia kavereita entuudestaan. Tiimissä, joka koostuu vain parhaista kavereista, saattaa syntyä helpommin riitoja, sulkeutuneisuutta tai päätöksentekoon liittyviä ongelmia ja myös kaverisuhteet voivat rikkoutua. Tiimissä työskennellessä uusien tuttavien kanssa uudet ihmiset tuovat uusia näkökulmia ja kokemuksia, jonka avulla voi päästä luovempaan sekä tehokkaampaan ratkaisuun ja laajempaan osaamiseen ja silloin, kun tiimiläiset eivät tunne toisiaan entuudestaan, niin tiimi voi ajan myötä olla vahvempi ja yhteenkuuluvampi, tämä edistää yhteistyökykyä ja tiimihenkeä.
Itse olen ollut kahden NYT-tiimin jäsenenä minun merkonomiopintojeni aikana ja kummassakin tiimissä on ollut minulle tuttuja opiskelijoita, mutta tämän vuoden tiimissä on minulle myös uusia ihmisiä ja on ollut kiva, että saa tutustua uusiin ihmisiin aivan eri tavalla, kuin jos opiskelisimme koulun penkeillä kuuntelemassa opetusta.
Mitä ovat tiimityöskentelyn hyödyt ja haitat?
Tiimityöskentelyn hyötyjä ovat esimerkiksi tehokkuus, tiimiläisten tukeminen, monipuolisuus, luovuus, yhteisöllisyys, taitojen kehittyminen, jaetut vastuut ja nopeampi ongelmanratkaisu. Näitä tekijöitä yhdistämällä tiimityöskentely voi parantaa tuottavuutta, vahvistaa työilmapiiriä ja saavuttaa tavoitteita tehokkaammin.
Vaikka tiimityöskentelystä on monia hyötyjä, tiimeissä voi olla myös haittoja. Tiimi ei aina toimi ja se voi näkyä esimerkiksi konflikteina, tehottomuutena, yhteistyön rakoiluna, muiden mielipiteisiin mukautumisena, kommunikaatio ongelmina, päätöksenteon vaikeutena sekä vastuun hajautumisena. On tärkeää, että tiimissä olevat haasteet tunnistetaan ja niihin puututaan, jotta tiimityöskentelyllä voidaan saavuttaa mahdollisimman menestynyttä yhteistyötä, upeita elämyksiä sekä onnistuneita tempauksia.
Itse olen kokenut kahden vuoden opintojeni aikana tiimityöskentelyn hyötyjä sekä haittoja eri tavoin. Tiimityöskentely on ollut hauskaa vaihtelua peruskoulu opiskeluun verrattuna, olen oppinut paljon uutta ja saanut uusia kokemuksia. En itse peruskoulussa tykännyt siitä, että aina istutaan penkillä ja kuunnellaan opetusta, joten jos monipuolinen opiskelu kiinnostaa sinua, liity meidän joukkoomme!
Kiinnostuitko sinä NYT- toiminnasta? Lisää Nuorten yrittäjyys ja talous NYT-organisaatiosta ja toiminnasta sinä pääset lukemaan täältä.
Kirjoittaja Sara Tomminen, 2 vuoden merkonomiopiskelija