Juttusarjan edellinen, eli viides osa käsitteli tekstin ja musiikin suhteita. Tällä kerralla mennään elokuviin. Kokeillaan yhdessä tulkintojen tekemistä, pohditaan kirjoittajan ääntä sekä kerronnan keinoja. Teen tästä pienen elokuvakokemuksen.
Omat elokuvat
Ihminen osaa toimia puutteellisten tietojen varassa. Ymmärrystä rakennetaan vihjeiden, tulkintojen, kontekstien ja arvailun varaan. Pystymme tulkitsemaan hämmästyttävän määrän asioita aivan minimaalisten tietojen pohjalta.
Kokeillaan! Katso alla olevaa lausetta minuutin ajan ja mieti, mitä saat siitä irti:
”Kävelimme asemalle.”
Saitko mielikuvan? Oliko se valokuva vai elokuvan kohtaus? Olitko itse kävelemässä vai katsoitko sitä sivulta? Lause ei kerro juuri mitään: keitä he olivat, missä asema sijaitsi tai kulkivatko he edes yhdessä. Silti täydensit puuttuvat palaset mielessäsi.
Seuraavassa on muutamia tulkintamahdollisuuksia. Löysit varmasti lisääkin. Kysymys on lopulta siitä, kuinka varovainen tai rohkea haluat olla tulkinnoissasi.
- kävelijöitä oli enemmän kuin yksi
- kertoja on yksi kävelijöistä
- asia tapahtui menneisyydessä
- ”kävelimme” antaa ymmärtää samanaikaisuutta ja samantahtisuutta
- kävelijöillä on jokin suhde joka tekee heistä ”me”
(satunnaisista ihmisistä puhutaan eri sanoin) - kävelijöillä on yhteisiä tavoitteita (päästä asemalle)
- tavoitteena voi olla liikennevälineeseen nouseminen
(juna, linja-auto, taksi, metro) - molemmat voivat olla lähdössä (koska ei puhuttu asemalle saattamisesta)
- kyseessä on tuskin lentoasema, sillä ne ovat harvoin kävelyetäisyydellä
- asia vaikuttaa arkipäiväiseltä, ei erityistapaukselta
(esim. poliisiasema olisi varmasti mainittu erikseen)
Olivatko listan esimerkit tuttuja? Oliko sinusta ihmisiä kaksi, mutta ei enempää? Jatketaan tulkintaa. Katso alla olevaa tarkennettua kuvausta yhden minuutin ajan. Mieti, mitä lisävihjeitä se antaa tulkintaan:
”Kävelimme asemalle yhdessä.”
Sana ”yhdessä” voi ensin tuntua tarpeettomalta lisältä. ”Me” sisältää jo jonkinlaisen suhteen ja yhdessä tekemisen. Ehkä tekemisen kohteen tai tavoitteenkin. Auttaako se menemään tulkinnassa pidemmälle?
- Yhdessä käveleminen ei ehkä ole tavanomaista, koska se mainitaan
- Yhdessä voi viitata siihen, että se ei ollut välttämätöntä ”menin mukaan hyvästelemään hänet” tai ”hän tuli tuekseni asian hoitamisessa”.
- Yhdessä käveleminen nostaa mielikuvia kävelemisestä samaan tahtiin, melko lähellä toista tai jopa käsi kädessä
- Yhdessä lisää läheisyyden astetta, halua olla ja matkustaa yhdessä
- Yhdessä voi myös muuttaa tulkintaa vain kahdesta kävelijästä ”mentiin kaikki yhdessä”
Olen varma, että aloit rakentaa tarinaa ja nähdä lähes elokuvamaisia kohtauksia. Omassa elokuvassani toisella oli reppu, oli loppukesä, aikainen ja vähän kylmä aamu. Eikä asemalaituri ollut ihan turvallinen paikka odottaa yksin junaa. Tästä mieleni tuottamasta elokuvan kohtauksesta voit helposti tulkita myös sen, mitä en sanonut ääneen. Se, jolla oli reppu, oli lähdössä. Ja se toinen oli vain saattamassa. Mutta seuraako kamera sinun mielesi elokuvassa junaan nousevaa reppuselkäistä hahmoa, vai laiturille junan perään katsomaan jäävää?
Pidämme tarinoista. Ne ovat selityksiä maailmasta, miksi jotain tapahtuu ja mitä voi ennustaa tapahtuvan seuraavaksi. ”Torstaisin on ruuhkaa, koska on toripäivä”. Kerromme mielellämme omista kokemuksistamme ja kuuntelemme toisten juttuja. Joku kertoo, kuinka oli ratkaissut ongelman, toinen taas, miten oli epäonnistunut. Turhaan ei ole olemassa käsite ”tarinan opetus”. Lisäksi muistamme asioita paremmin, kun ne liittyvät johonkin tarinaan.
Kirjoittaja laatii käsikirjoituksen.
Jokainen lukija ohjaa oman elokuvansa.
Kuka puhuu?
Kun luet näitä sanoja, tiedät, että joku yrittää kertoa sinulle jotain. Tekstissä kerrotut asiat synnyttävät sinussa mielikuvia. Niiden lisäksi kuulet myös mielessäsi äänen puhuvan sinulle. Alat samalla muodostaa mielikuvaa ja kysellä: ”Kuka tämä puhuja on?”, ”Millä tavalla hän puhuu ?” ja ”Milloin se oikein pääsee asiaan?”
positio tarkoittaa sitä, kuka kirjoittaja on, mistä asemasta hän kirjoittaa tai missä roolissa hän esiintyy. Vaikka kirjoittaja ei esittelisi itseään, lukija tulkitsee kirjoittajan position hyvin nopeasti. Positio ei tarkoita maantieteellistä sijaintia, vaan kirjoittajan suhdetta aiheeseen ja lukijaan. Seuraavassa kohtauksessa on käynnissä liikenneonnettomuuden jälkipuinti. Positio näkyy jo yhdestä lauseesta:
- Poliisi: ”Nuoren kuljettajan epäillään saapuneen risteykseen liian suurella tilannenopeudella.”
- Kaveri: ”Äijä driftas ympyrään mut se v**** korollakuski tunki iha väkiste eteen.”
- Ensihoitaja: ”Molemmat potilaat rankatuettiin ja siirrettiin jatkohoitoon.”
Eri positiossa kiinnitetään huomiota eri asioihin. Poliisi jäsentää tilannetta rikostutkinnan kannalta, kun taas ensihoitaja puhuu potilaiden hoidosta ja hoitoketjusta. Positio onkin kirjoittamisen ylätason valinta: Kuka ja mikä tämä puhuja on?
Rekisteri tarkoittaa yleisesti sitä, miten kirjoittaja puhuu. Rekisteri sisältää suuren määrän tekstin sävyjä. Siihen voi ajatella sisältyvän esimerkiksi tekstin virallisuusasteen, läheisyysasteen sekä suostuttelevuuden tai määräävyyden. Kun kirjoittaja tietää kuka puhuu (positio), hän alkaa kuvitella, miten hän puhuu (rekisteri).
- Suoraan puhutteleva pyyntö: ”Lähetätkö tiedoston minulle?”
- Mainoshenkinen lupaus: ”Lähetä tiedosto helposti äpillä”
- Passiivinen toimintaohje: ”Tiedosto lähetetään viestin liitteinä”
- Virkavallan määräys: ”Tiedosto on toimitettava PDF-muodossa määräaikaan mennessä”
Kirjoittaja säätää äänensävyn jutun tyyliin ja tarkoitukseen sopivaksi. Juttusarjan edellisestä, viidennessä osassa niitä listattiin nelisenkymmentä erilasista sävyä. Lukija tulkitsee äänensävyn ilman, että sitä erikseen sanotaan. ”Kuulostaako tuo luotettavalta?” tai ”Yrittääkö tuo myydä minulle jotain?”
Miten teksti puhuttelee lukijaa? Lukijaa ei välttämättä huomioida lainkaan, vaan teksti on kuin yleisölle ääneen luettua. Toisinaan kirjoittaja puhuttelee lukijaa suoraan, eli juuri sinua. Kirjoissa ääni voi vaihdella hahmojen puheesta kertojan ääneen, kun taas käyttöohjeissa ja asiakasviestinnässä puhutellaan usein suoraan lukijaa.
Kenen ääni kuuluu? Kirjoittaessa teksti on aluksi kirjoittajan omaa ajatusääntä. Jos tekstissä on hahmoja, kirjoittaja kuvittelee heidän puheensa. Asiateksteissä ääni siirtyy helposti itse asiaan: siihen, miten asiat ovat, miten niiden tulisi olla ja miten niitä halutaan muuttaa.
Hallintokielessä puhuja ei halua olla esillä, vaan yrittää mennä piiloon. Tämä tehdään tavallisesti puhumalla passiivimuodossa: ”Asianne käsittelyssä tapahtui valitettava inhimillinen virhe.” Kukaan ei oikeastaan tehnyt mitään väärin. Virhe vain tapahtui ja syynä oli inhimillisyys. Lauseessa on myös syvää ironiaa, sillä inhimillisyys on juuri se asia, mitä kyseisessä tekstissä nimenomaan ei ole.
Konteksti antaa sanoille niiden todellisen merkityksen. Otetaan esimerkiksi sana ”metsä”. Talous katsoo sitä omaisuutena, ympäristötiede ekosysteeminä ja arkielämä ravinnonlähteenä. Tätä sanojen ympärillä olevaa asiayhteyttä, tilannetta ja taustaa kutsutaan kontekstiksi.
EXT – METSÄAUTOTIE– DAY
Syyskuun harmaa valo. Kesän lämpö jo haihtunut.
Kaksi autoa jätetty metsätien varteen.
Maatilan isäntä viittoilee mäntyrinteeseen päin. Metsänostaja nyökyttelee.
Orava pakenee puuhun ja kiertää rungon taakse piiloon.
Vanha nainen taluttaa polkupyörää, menee tervehtimättä ohi.
Pyöränsarvessa melkein täysi ämpäri puolukkaa.
Kamera liikkuu
Elokuvan tekeminen vaatii valtavan määrän ihmisiä, työtä, osaamista ja valintoja. Käsikirjoittaja tekee tarinan, lavastajat luovat puitteet, näyttelijät hoitavat osansa, kuvaaja päättää, mihin kamera laitetaan ja editoija valitsee otokset ja leikkauskohdat. Kaikki työ tähtää siihen, että katsoja saa tarinan, jonka voi ymmärtää ja josta nauttii. Monikaan katsoja ei silti huomaa kuvakerronnan keinoja.
Yllättävän moni kuvakerronnan keino sopii suoraan kirjoittajan työkalupakkiin. Ne ovat käytössäsi heti, kun et ajattele tekstiä etkä ajatuksia, vaan kirjoitat suoraan sen, mitä näet mielesi valkokankaalla.
Kamera-ajo tarkoittaa asioiden kertomista niin kuin olisit liikkuvan kameran kyydissä. Lukija lähtee mukaan kun keskityt kuvaamaan sitä, mitä liikkuessa näkee ja aistii muuten. Eikä sitten pysähdytä tutkimaan yksityiskohtia.
”Olohuoneesta pääsi suurten pariovien läpi takapihan terassille. Aurinko häikäisi, mutta aamun raikkautta oli vieläkin ilmassa. Terassilaudat narisivat vähän. Nurmikon reunasta alkoi sammaleisten betonilaattojen polku pihavajalle.”
Zoomaus on täysin samanlaista kameralla ja tekstillä. Aluksi kuvaat asiaa yleisesti, sitten tarkennat pienempään yksityiskohtaan ja seuraavaksi vielä pienempään. Totta kai voit zoomata myös poispäin.
”Torstai ja toripäivä. Autoja liikkeellä enemmän kuin eilen. Kahvilatelttaa avataan ja siihen tulee heti ukkoja aamukahville. Maksavat kolikoilla jokainen vuorollaan.”
Panorointi tarkoittaa sitä, että teksti siirtyy kuvaamaan toista asiaa samassa tilanteessa. Kirjoita se niin kuin kamera kääntyisi jalustallaan. Alkuun riittää pieni silta, kuten: ”Viereisessä pöydässä” tai ”Seinän takaa alkoi kuulua”.
”Jonoa ei ollut, mutta edessäni olevalla rouvalla oli paljon asiaa kassatytölle. Yritin salaa vilkaista toista kassajonoa, mutta siellä oli liukuhihna täynnä. Suurperhe lähdössä mökille viikoksi. Tai kuukaudeksi. ”
Hidastus tarkoittaa sitä, että tärkeään kohtaan käytetään enemmän sanoja ja yksityiskohtiin mennään syvemmälle. Lukija tuntee tällaisen ylitarkkuuden ajan hidastumisena. Lisäksi rytmiä voi rikkoa ja hidastaa lyhyillä lauseilla.
”Alakerran varastosta kuului kolahdus ja sitten toinen. Jähmetyin paikalleni ja kuuntelin. Hetken oli niin hiljaista, että korvissa suhisi. Hetken. Sitten tuoli raapaisi betonilattiaa. Sydäntä alkoi puristaa. Oma hengityskin kuulosti äänekkäältä.
Ei kai se ovi jäänyt yöksi auki?”
Leikkaus on siirtymäkohta toiseen kuvaan tai kohtaukseen. Elokuvan seuraavaa kuvaa vastaa tekstin seuraava kappale ja elokuvan seuraavaa kohtausta vastaa tekstin seuraava luku. Leikkauksessa vaihdetaan kuvakulmaa, tehdään aikahyppy, siirrytään toiseen paikkaan tai seuraamaan toista hahmoa tai tapahtumaa.
Foreshadowing on pienen vihjeen antamista lukijalle etukäteen. Pieni ja merkityksetön asia, joka ennakoi jotain suurta ja tärkeää. Kamera viipyy jossain kohdassa ja katsoja aistii, että tämä on merkityksellistä. Kun asia paljastuu katsojalle myöhemmin, hän hoksaa ”Ai, tätähän tässä pedattiin!” (Odotahan vain tämän jutun lopun lainausta).
Metafora tarkoittaa rinnastavaa kielikuvaa. Kuvakerronnassa metafora voidaan näyttää kuvana. Tekstissä koulumaisen rinnastuksen tunnistaa ”on kuin” liitospalasta. Metafora syntyy, kun jätät siitä ”kuin” -sanan pois. Metafora on suora rinnastus. ”Metafora on väite.” Lauseen tunnistaa metaforaksi esimerkiksi siitä, jos rinnastettavat puoliskot ovat selkeästi eri paria, mutta niiden välisen yhteyden voi silti tunnistaa. Jotkut metaforat ovat niin käyttökelpoisia käsitteitä, että ne vakiintuvat kieleen.
- Koulumainen rinnastus: ”lause on pitkä kuin lapamato” (selittävä)
- Metaforaksi muotoiltu: ”pitkä lause on lapamato” (absurdi epätotuus)
- Käsitteeksi tiivistynyt: ”lapamatolause” (kirjoittajaslangia)
Hyvä metafora ei kaipaa täysin puhki selittämistä. Rinnastuksen eri puolilla on yhteys ja luotat siihen, että lukija ymmärtää sen. Älä laita metaforia lähekkäin, sillä lukija tarvitsee aikaa ajatella sitä.
Tähän on pakko lopettaa, sillä metaforat ovat vaarallisia. Kirjoittaja rakastuu niihin kuin hölmö yksityisetsivä kauniiseen asiakkaaseen.
”Elokuva alkaa. Sade jatkuu. Sam Spade odottaa sinua toimistollaan.”
Juttusarjan seuraavassa, seitsemännessä osassa tarkastellaan ja viimeistellään juttua juttua kokonaisuutena ja puhutaan mm. sen laajuudesta ja karsimiseta.
Vastaa