Olen käsitellyt aiemmissa blogijutuissani kielenopiskelua, kirjoittamista, sanastoja ja tekoälyä. Monissa niistä on viitattu merkityksiin ja niiden tulkintaan, mutta melkein aina pelkkinä sivuhuomautuksina. Aihe on syvä kaninkolo ja olen sitä varonut. Jos sinne olisin pudonnut, olisin eksynyt kuin Liisa ihmemaahan.
Tästä alkaa uusi juttusarja, jossa asiat käännetään päälaelleen. Ei oteta isoa otsikkoa ja käsitellä tulkintaa siihen liittyvänä osana, vaan etsitään esimerkkejä, tutkitaan niitä vähän ja katsotaan, johtavatko ne jonkin isomman äärelle. Jotta aihe pysyy kiinnostavana, esimerkit eivät saa olla umpituttuja ja loppuun kaluttuja. Kun asia on uusi, sen näkee tuoreilla silmillä. Haetaan esimerkkejä kauempaa: Japanista, Kiinasta ja Indonesiasta, mutta verrataan niitä tuttuun koti-Suomeen.
Olen myös saanut palautetta edellisestä Teksti ja minä -jutustani. Varoitin, että se on longform-artikkeli, mutta se on silti ihan liian pitkä. Niin pitkä, etten jaksa sitä itsekään lukea kerralla. Tehdään siis tämä pienemmissä osissa niin, että uusi osa tulee noin kerran viikossa. Hypätäänkö yhdessä tähän kaninkoloon ja tulkinnan ihmemaahan? Se voi myös auttaa meitä läpi tämän pimeän vuodenajan.
Kirjaimellinen merkitys
Meidän pitää aluksi hoitaa pieni ongelma: osaamme äidinkieltämme niin hyvin, että tulkinta on täysin automaattista. Emme ehdi tajuta, mitä siinä oikein tapahtuu. ”Sehän on tietysti se!” Tarvitsemme apukieltä hidastamaan ajatusten virtaa ja erottamaan toisistaan kielen ja tulkinnan.
Olen juuri nyt alkamassa oppia lukemaan ja valtavan innoissani siitä. Aikuiselle tämä kokemus on harvinainen ja hyvä tilaisuus havainnoida, mitä yrittää tehdä, kun ei vielä ihan osaa.
- käyttää rohkeasti kaikkea, mitä jo tietää
- uskaltaa kokeilla ja arvailla
- tietää usein heti, miksi epäonnistui
- osaa iloita pienistäkin oivalluksista
Kun näen merkkijonon カラオケ, tunnistan, että tuossa on neljä japanin katakana-merkkiä. Siinä on yksi vokaali オ (o) ja loput näitä 1-3 kirjaimen tavumerkkejä, joita opetellaan ulkoa. Heti ensimmäisestä tavulorusta (ka-ki-ku-ke-ko) löytyy merkit カ (ka) ja ケ (ke). En osaa vielä edes kaikkia 46 perusmerkkiä, joten neljäs merkki ラ (ra) täytyi tarkistaa. Tätä juttua editoidessani olen kuitenkin nähnyt sen jo niin monta kertaa, että nyt muistan sen kyllä varmasti.
Sana koostuu äänteistä, jotka eivät yksittäisinä tarkoita mitään. Yhdistettynä tiettyyn järjestykseen saadaan esiin sen merkitys: カ-ラ-オ-ケ (ka-ra-o-ke). Miten voimme sen ymmärtää? Mistä merkitys tuli?
Sanakirja kertoo, että kyseessä on yhdyssana, jonka alkuosa ”kara” tarkoittaa tyhjää ja loppuosa ”oke” on lyhennys sanasta orkesteri. Tämä on outo käänteinen kuvaus: ”Se, kun orkesteria ei ole”. Miten ihmeessä sanan voi määritellä näin? Eihän täällä ole myöskään hammashoitajaa, cocktail-kurkkuja eikä avantouinnin jälkeistä pistelyn tunnetta.
Oma tulkinta
Merkityksiä voi oppia oman kokemuksen tai kulttuurin kautta. Olemme käyneet itse laulamassa, nähneet Lost in Translation -elokuvan tai asuneet opiskeluaikoina karaokebaarin yläkerrassa.
Sanoja voi tulkita myös jäljittelemällä kyseisen kielen ajattelutapaa. Kas näin: karaoke muistuttaa sanaa karate. Jos tietää, että se on suomeksi ”tyhjä käsi”, voi tulkita sen takana olevaa ajatusta: ”Miten voin puolustaa itseäni ilman asetta kädessä?” Jäljitellään nyt tuota ajatuksen muotoa: ”Mitä voit tehdä, kun paikalla ei ole orkesteria” → ”Minulla ei ole bändiä, mutta laulan teille silti”.
Sana ei määritellyt asiaa, vaan tilannetta, missä asia esiintyy. Lukijan täytyi itse löytää asian ja sitä ympäröivän maailman välinen yhteys. Tätä sanotaan tulkinnaksi kontekstin kautta ja tästä puhutaan myöhemmin lisää. Paljon lisää.
Kirjaimellinen merkitys ei välttämättä riitä asian ymmärtämiseen. Eikä riitä myöskään asian teknisempi kuvaus: ”Mahdollisuus laulaa julkisesti taustamusiikin ja ruudulla näkyvän tekstityksen tukemana”. Merkitys avautuu oikeastaan vasta, kun asia sisältyy johonkin henkilökohtaiseen: mitä tästä asiasta ajattelen, mitä se tarkoittaa käytännössä ja mitä se merkitsee minulle. Se taas riippuu siitä, keneltä kysytään:
- Vakikävijä: ”Pääsee taas vetämään Mökkitien”
- Baarinpitäjä: ”Viikon paras arkimyynti”
- Laulunopettaja: ”Tuonne ei mistään hinnasta”
- Porukan lavalle usuttama: ”Taas saa nolata itsensä”
Tulkintaa on myös se, kun asioihin liitetään ominaisuuksia. Niiden avulla asiaa voi vertailla ja mitata, kytkeä omiin arvoihin ja tavoitteisiin ja tehdä niiden perusteella päätöksiä. Seuraavissa esimerkeissä puhuja on liittänyt asioihin ominaisuuksia. Millaisiin tavoitteisiin ja arvoihin voit tulkita niiden liittyvän?
- Tämä pastasalaatti kaipaa vähän lisää suolaa.
- ”Henkilö” on tässä yhteydessä liian virallinen sanavalinta.
- Renkaissa on niin vähän uraa, ettei niillä pääse ensi kesään.
Sanan ja asian taustalla on henkilökohtaisen tulkinnan lisäksi jotain vieläkin enemmän. Jotain yksilöstä riippumatonta, yleisinhimillisiin tarpeisiin ja tavoitteisiin liittyvää. Jos puhutaan vielä karaokesta, sen merkitykset voivat olla niin syvällä, ettei kukaan sano niitä ääneen.
”Jokaiselle tekee hyvää olla joskus huomion keskipisteessä. Voittaa omat pelkonsa yleisön kannustaessa. Olla suosittu ja ihailtu. Olla joku muu kuin oma itsensä. Olla edes joku. Vaikka vain kolme minuuttia.”
Tästä syntyikin mukava ajatusketju, johon on nyt hyvä päättää:
äänne → sana → merkitys → tulkinta → ajatus → arvo → päätös → toiminta
Juttusarjan seuraavassa osassa puhutaan kielen merkityskerroksista, tulkintojen tekemisestä ja tarinoiden sepittämisestä. Jatkuu ensi viikolla!