Kirjoittanut Tuomas Walden, julkaissut Iris Sundelin
Lukijalle; Kun minua pyydettiin kirjoittamaan HYMY-hankkeen blogia, innostuin välittömästi. Pääsisin vihdoin kirjoittamaan omintakeista ja keskustelevaa, jopa rentoakin tekstiä…! Tämä osoittautui kuitenkin ratkaisukeskeiselle ja isoja monimutkaisia ilmiöitä alati ajattelevalle itselleni kuitenkin yllättävän hankalaksi haasteeksi. Ei siis auttanut kuin ottaa lakki käteen ja käydä keskustelemaan, kysymään, kuuntelemaan ja oppimaan ammattilaisilta itseltään. Näitä ovat opinteitä tällä hetkellä kulkevat opiskelijamme ja heitä tukeva ja opettava neuvokas henkilöstömme. Tässä on lyhyt oppimääräni aiheesta tähän mennessä ympäri SASKYa seikkailleena.
Ammattiin opiskelevien ja kouluyhteisön henkilökunnan välinen yhteisöllisyys on elintärkeää opiskelijoiden osallisuuden ja kouluyhteisön vahvistamiseksi. Tällä toiminnalla pyritään luomaan kannustava ja merkityksellistä tukea tarjoava ympäristö, jossa opiskelijat ja henkilökunta työskentelevät yhdessä saavuttaakseen paremman opiskelumotivaation ja yhteisen hyvinvoinnin. Olen tähänastiselta matkaltani koonnut neljä monelle tuttua teesiä mutta minkä parissa näen kouluarjen kuitenkin joka päivä pyörivän edelleenkin. Kenties nämä havainnot herättävät keskustelua ja ajatuksia. Se olisi hienoa. Nykäise siis allekirjoittanutta hihasta, kun nähdään.
- Kuuntele ja Käy Avointa Dialogia: Ensimmäinen askel on kuunnella ammattiin opiskelevia. Järjestä avoimia keskusteluita ja kuulemistilaisuuksia, joissa opiskelijat voivat ilmaista toiveensa ja tarpeensa. Luodaan yhteinen visio, joka ohjaa toimia.
- Historian Tarkastelu: Tutkitaan ja pyritään ymmärtämään aiempia pyrkimyksiä ja toiveita. Kysytään, mitkä toiveet ovat toteutuneet ja miksi jotkut eivät ole. Nuorten ideat ovat arvokkaita, mutta myös muiden sidosryhmien, kuten perheiden ja erityisesti niiden ei kaikkein äänekkäimpien kavereiden mielipiteet on otettava huomioon.
- Selkeät Odotukset: Koulun henkilökunnalle on asetettava selkeät odotukset yhteisöllisyyden edistämisestä. Korostetaan kaikkien roolia opiskelijoiden hyvinvoinnin tukemisessa, ei vain opettajien vastuuta. Yhteisten tiedonvälityskanavien on oltava tätä varten käytännöllisiä ja avoimia.
- Yhteistyö ja Avoin Kommunikaatio: Kannustetaan eri osapuolien, kuten opiskelijoiden, opettajien ja muun henkilökunnan välistä yhteistyötä. Edistetään avointa ja rakentavaa vuoropuhelua. Yhteisön tulee toimia yhtenä tiiminä.
Kuten arvon lukija saattaa huomata, on faktapainotteiseen tekstiin tottuneella bloggarillamme vielä matkaa siihen tavoiteltuun rentoon blogitekstityyliin. Yhteisöllisyyden edistäminen vaatii yhtä lailla jatkuvaa ponnistelua, mutta tulokset ovat usein jopa elinikäisellä tavalla merkittäviä. Yhteisöllinen ja osallistava kouluyhteisö tukee opiskelijoiden hyvinvointia ja motivoi heidän koulunkäyntiään. Samalla se auttaa koulun henkilökuntaa tuntemaan, että heidän panostaan arvostetaan. Näkisin, että yhteinen pyrkimys luoda yhtenäisempää oppimisympäristöä ammattiin opiskeleville Suomessa luo myös vahvempaa monisukupolvista jatkumoa, mistä kenties lisää seuraavassa blogissa.
Katsokaamme mihinkä tie vie!
-Tuomas Walden