Pieniä tekoja, suuria vaikutuksia syksyllä 2023

Kirjoittanut Tuomas Walden, julkaissut Iris Sundelin

Pieniä tekoja 

Hankkeen myötä olen huomannut, että pienillä teoilla voi olla suuri merkitys kouluyhteisön hyvinvointiin, mikäli nekin huomataan ja niille annetaan arvostusta. Pienetkään teot eivät kuitenkaan synny itsestään, sillä nekin tarvitsevat aina tekijänsä.  

Yksi konkreettinen esimerkki hyvinkin pieneltä tuntuvasta teosta, mihin vaaditaan kuitenkin suurta yksilön rohkeutta, on ollut tutustumispäivä terveydenhoitajille ja koulukuraattoreille Hämeenkyrön Iisakin oppilaitoksella, missä yksi reipas tutor kierrätti oppilaitoksen osastoilla Saskyn opiskeluhuollon henkilökuntaa. Tämä päivä oli ollut todella merkittävä päänavaus opiskeluhuollolle, ja he toivovatkin, että vastaavia verkostoitumis- ja tutustumispäiviä olisi mahdollista järjestää tutoreiden johdolla jatkossakin. He ovatkin jo kaavailleet seuraavaa vierailua Mäntän oppilaitokselle keväälle 2024 ja toivovat tutoreilta apua oppilaitoksella suunnistamiselle. Tutoreilla on paljon arvokasta ja usein huomaamattomaksi jäävää tietotaitoa, kuten esimerkiksi siitä, kuinka kauan kierroksen tulisi kestää ja mitä vieraille kannattaa esitellä.   

”Ilman hänen panostaan olisimme varmasti olleet aikataulussa jäljessä, mikä korostaa heidän (tutoreiden) merkitystään kouluyhteisömme toiminnassa. Tutoreiden osallistuminen tällaisiin päiviin tarjoaa heille mahdollisuuden hyödyntää osaamistaan ja saada onnistumisen kokemuksia.”  – Saskyn opiskeluhuollon toimijat

Tuuhea joulukuusi, joka on koristelu paperitähdin ja sydämin sekä lämpimän värisillä jouluvaloilla. Joulutähden tilalla on tonttulakki.

Suuria vaikutuksia 

Olen kuullut suuremmassakin mittakaavassa paljon positiivista palautetta syksyn aikana kansainvälisten (KV) tutoreiden ryhmäytymisestä, oppilaitosten avointen ovien päivissä edustaneista opiskelija-aktiivien toiminnasta aina uudelleenjärjestäytyneisiin opiskelijakuntien hallituksiin ja niiden toimintakauden avauksiin. Kiitos kuuluu yhtä lailla osaaville ja motivoituneille ohjaajillemme – pyörät pyörivät jälleen. Oppilaitosten yhteisiäkin onnistumisia on saatu mm. Ikaalisten Ideakampuksen OPKU-aktiivien, ohjaajien ja sihteeristön kokoontuessa yhteen ensimmäistä kertaa Saskyn historiassa suunnittelemaan yhteistoiminnalle puitteita ja mm. Ideakampuksen lukio & kauppaoppilaitoksen yhteisen rakennuksen aulan muokkaamista opiskelijoiden hyvinvointitarpeita paremmin vastaavaksi kevään 2024 aikana. 

Myös Hyvinvointivirtaa-viikon ohjelma on tarjonnut monipuolisia mahdollisuuksia osallistua ja kokea yhteisöllisyyttä eri toimipisteissä. Olen iloinen, että olen kollegoideni kanssa saanut olla OPKU-aktiivien mukana järjestämässä ja toteuttamassa näitä tapahtumia pitkin syyslukukautta.  

Keväälle onkin suunniteltu jo esimerkiksi Huittisten ja Kokemäen yksiköiden kanssa katusählyturnausta ja Tampereen yksikön opiskelijoiden kanssa on herätelty toiveita Ikaalisten oppilaitokselle suuntautuvan oppimismatkan muodossa. Lisäksi HYMY-hanke haluaa kutsua opiskelijoita ja heidän ohjaajiaan mukaan vierailemaan muiden koulutuksenjärjestäjien luona tutustumassa mm. heidän OPKU-toimintaansa opiskelijakuntahallitusten ja tutortoiminnan muodoissa. Näistä ja paljosta muusta tiedotetaan vuodenvaihteen tienoilla lisää. 

Haasteita: Resurssien niukkuus ja toimintalinjojen puute 

Vaikka onnistumisiakin on ollut, olemme toiminnassamme kohdanneet haasteita, mitkä vaikeuttavat OPKU-toiminnan kehittämistä. Kuten arvata saattaa, resurssien niukkuus suhteessa hankkeen moninaiseen luonteeseen on osoittautunut yhdeksi suurimmista haasteista. OPKU-toimijat tekevät merkittävää työtä hyvin rajallisilla voimavaroilla ja usein ilman riittävää tukea. Yhteisten toimintalinjojen puute on toinen merkittävä haaste hankeverkoston suuntaan, sillä hankkeen ohjausryhmän, sekä valtakunnallisen emoverkoston merkitys ovat jääneet melko etäisiksi, mikä on vaikeuttanut toiminnan suuntaamista ja tukea kouluyhteisöille. 

Toiveita: Parempaa arkea yhdessä rakentamalla 

Hankkeen jatkuessa olen kuitenkin toiveikas siitä, että OPKU-toiminta voi jatkua ja kehittyä kouluissa. Uskon, että meillä on Saskyssä aitoa halua, sekä paljon hyödyntämättömiä mahdollisuuksia parantaa opiskelijoiden ja henkilökunnan hyvinvointia sekä yhteisöllisyyttä. Tämä edellyttää kuitenkin riittävästi aikaresurssia ja selkeitä toimintalinjoja, mitä ei tarvitse aina miettiä koko ajan uusiksi. Toivon, että hankkeen kokemuksista ja tuloksista voidaan oppia ja hyötyä jatkossa. Haluan myös kiittää kaikkia tähän mennessä hankkeeseen osallistuneita opiskelijoita, henkilökuntaa ja yhteistyökumppaneita, jotka ovat tehneet arvokasta työtä oppilaitosviihtyvyyden ja hyvinvoinnin eteen.  

Näillä sanoilla toivotan kaikille hyvää joulua ja parempaa uutta vuotta! 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *