SASKY: ssa on viime vuosina kuljettu merkittävä matka kohti opiskelijalähtöisempää ja osallistavampaa oppilaitoskulttuuria. Nyt päättynyt HYMY -hanke (2022–2025) on ollut keskeinen osa tätä kehitystä. Hankkeen aikana on kehitetty opiskelijakuntatoimintaa, lisätty yhteisöllisyyttä, tuotu opiskelijoiden ääntä kuuluville ja vahvistettu arjen hyvinvointia lukuisin keinoin.

Yksi hienoimmista esimerkeistä HYMY-hankkeen konkreettisista tuloksista on opiskelijakuntien huippukokous-toimintamalli. Kolmas yhteinen huippukokous järjestettiin 28.4.2025 IDEA-kampuksella Ikaalisissa. Päivän suunnittelu toteutettiin yhteistyössä IDEA-kampuksen yhteisen opiskelijakunnan hallituksen kanssa, ja se huipentui vaikuttamisen teeman ympärille. Keskustelimme vilkkaasti opiskelijakunta-aktiivina toimimisesta ja jaoimme vertaistuen hengessä kokemuksia eri yksiköistä. Puheeksi oton työpajassa syvennyimme opiskelijoiden kohtaamisen ja tuen teemoihin – niin käytännön harjoitusten kuin keskustelujenkin kautta. Päivän viimeistelivät vaikuttavat puheenvuorot Sakki ry:n ja Lukiolaisten liiton opiskelija-aktiiveilta.
Huippukokousten lisäksi HYMY-hankkeessa on kehitetty muun muassa asuntolatoimintaa, lisätty henkilöstön osaamista yhteisöllisyyden ja mielen hyvinvoinnin tukemisessa, vahvistettu opiskelijoiden osallisuutta arjen käytännöissä sekä rakennettu turvallisempia tiloja ja kohtaamisia. Hankkeessa toteutettiin myös kampanjoita, työpajoja, koulutuksia ja tapahtumia, jotka kannustivat niin opiskelijoita kuin henkilöstöä tuomaan esiin ideoitaan ja vaikuttamaan omaan oppimisympäristöönsä.
Blogialustamme HYMY-blogi toimii edelleen aarreaittana, josta löytyy tunnelmia, tarinoita ja käytännön ideoita matkan varrelta. Yhdessä rakennetut toimintamallit, kuten huippukokous, yhteisöllisyysmalli sekä opiskelijatoiminnan rakenteet jäävät elämään hankkeen jälkeenkin osana Saskyn arkea.
HYMY on ollut enemmän kuin hanke – se on ollut yhteinen tahtotila luoda lämpimämpää, kuuntelevampaa ja inhimillisempää oppilaitosarkea. Kiitos kaikille mukana olleille – opiskelijoille, ohjaajille, opettajille, yhteistyökumppaneille ja kehittäjätiimeille. Vaikuttaminen ei lopu hankkeeseen – se vasta alkaa.