Tässä juttusarjan toisessa osassa käsittelen erilaisia tekstilähteitä, ideointia, jutun runkoa ja varsinaista tekstin kirjoittamisesta. Et löydä ”10 vinkkiä parempaan tekstiin” -listaa, vaan tarkoituksella hidastettua puhetta kirjoittamisen sisältä. Ohjaavia kysymyksiä, kirjoittajan ajatusääntä ja mielikuvia. Kuvaan ajatuksiani ja kokemuksiani: miten jäsennän kirjoittamista ja minkä olen todennut toimivaksi.
“Millainen olen kirjoittajana? Istun kovalla lattialla pesukoneen edessä ja katson luukun takana pyörivää kirjopyykkiä. En ihan tiedä, mitä koneessa tapahtuu, mutten osaa keskittyä muuhunkaan ennen kuin on valmista.”
En ole oikein pitänyt sanasta prosessikirjoittaminen. Termi tuntuu tekniseltä, kuin suuryrityksen dokumenttituotannon standardilta. Haluan käsitellä asiaa ilman tuota tehokkuus/kiire/stressi -ideologiaa, sillä kirjoittaminen on ajattelua. Rauhassa mietitty juttu on varmasti parempi kuin kiireessä kyhätty.
Silti, kirjoittaminen sisältää aivan samoja valintoja ja pohdintoja, kirjoititpa pörssiyrityksen vuosikertomusta tai omia muistelmiasi. Voit siis kokeilla tästä hyödyllisiltä vaikuttavia juttuja. Ei ”Koko ajattelu uusiksi!” vaan enemmänkin ”Käytä mistä tykkäät”.
Supertiivis juttu
Lyhyimmät jutut tehdään yhdeltä istumalta. Työvaiheita on vain kolme: 1. Kerää ja tarkista faktat 2. Kirjoita ja editoi 3. Julkaise ja vilkaise. Esimerkiksi Facebook-postauksessa toimivat hyvin julkaisut, joissa on vain neljä riviä. Niin vähän tekstiä, että postauksen näkee kokonaan ilman, että se täytyy klikata auki.
Supertiiviin tekstin tekemisessä toimii hyvin uutissähkeen kaava: Kuka-Mitä-Missä-Milloin-Millä seurauksella? Tässä some-valmis supertiivis juttu:
“Petäjä-opiston kevätnäyttely Parkanossa, Musiikkiopiston salissa
su-ma 19.-20.4.2026. Lisätiedot: sasky.fi/petaja”.
Tällaiset tekstit ovat niin tiiviitä, että ne eivät enää noudata normaalia kielioppia. Edellisessäkään ei esimerkiksi ole ainoatakaan verbiä. Tekstin tiivistämisestä tarkemmin tuonnempana.
Vieras lähdeteksti
Usein on olemassa valmista tekstiä, jota käytetään oman jutun materiaalina. Jos valmis sisältö on hyvää, tulee kiusaus käyttää sitä enemmän kuin välttämättä tarvitsisi. Keskeistä on kuitenkin löytää tekstilähteen ydin ja käyttää sitä.
Siirtymäkohtaan omasta tekstistä vieraaseen tekstiin on usein hyvä rakentaa pieni silta. Usein siihen riittää yksi lause. Yleinen tapa on käyttää siihen lähdetekstin julkaisutietoja, vähän kuin radio-DJ kappaleen vaihtuessa. Käteviä tapoja palata vieraasta takaisin omaan tekstiin ovat aloittaa uusi kappale, viitata vieraaseen tekstiin heti oman tekstin jatkuessa tai naamioida paluukohta (väliotsikolla, kuvalla, lainauksella tms.).
Joskus lähteenä käytettävä teksti on suojattua eikä sitä nimenomaan saa käyttää. Silloin katsotaan tekstin taakse, sen ideoihin ja oma juttu rakennetaan niiden pohjalta. Jos teksti sisältää timantilta tuntuvan ytimen, paras on poimia se tiiviiksi suoraksi sitaatiksi ja käyttää asiallista lähdemerkintää.
Vielä useammin valmis sisältö ei sovi oman jutun sisällöksi. Tavallisin tapaus ovat erikoiskielet. Esimerkiksi laki-, hallinto-, markkinointi- tai teknokieli pitää ensin ymmärtää ja käytännössä kirjoittaa kokonaan uudelleen kohdekielelle. Erikoiskielet käyttävät tarkkoja termejä, joita täytyy kääntää erikoisalaa tuntemattomien ymmärtämään muotoon. Yleiskielelle kääntäessä niiden tarkkuutta voi helposti pienentää ilman, että merkitys kärsii liikaa. Erikoiskielisen tekstikappaleen ydinsisällön voi yleensä tiivistää 2-3 lyhyeen lauseeseen yleiskieltä.
Jos tehtävänä on välittää tarkasti jokin erikoiskielellä oleva teksti, siisti tapa on tehdä siitä typografisilla keinoilla pieni saareke yleiskielisen tekstin keskelle. Jos välitettävä teksti on liian iso sellaiseen, online-jutuissa toimii hienosti, kun tekee erikoiskielisestä osasta erillisen online-dokumentin, kirjoittaa oman jutun yleiskielellä ja luo sen loppuun vain siistin linkin ”Katso tarkemmat tiedot täältä”.
Ideointi
Luonnostelemaan pääsee heti, kun on tavoite, tulee idea tai on tarve kirjoittaa. Alla on ohjaavia kysymyksiä suuntaamaan ajatuksia. Niitä kannattaa pohtia ennen kuin kirjoittaa mitään.
- Mitä minun pitäisi tai olisi hyvä sanoa tästä asiasta?
- Mitä ajattelen / tiedän tästä asiasta?
- Miten oikeasti suhtaudun tähän asiaan?
- Mitä haluan tästä sanoa?
- Mitä haluan, että lukija ajattelee / tuntee?
- Mitä haluan, että lukija oppii / tekee tai miten hän muuttuu?
Jos alat kirjoittaa juttua heti, kun saat idean, saatat kahlita itsesi siihen liian aikaisin. Pyörittele sitä mielessäsi vähän aikaa ennen kuin päätät kirjoittaa siitä. Kiireessä ja stressissä helposti takertuu ensimmäisenä eteen tulevaan asiaan. Kuin rantavarjon tolppaan tsunamin lähestyessä. Siitä ei päästä irti, vaikka lähellä olisi tukevasti maahan juurtuneita palmupuita.
”Tunnistat hyvän juttuidean siitä, että tiedät heti, mistä suunnasta tai näkökulmasta lähdet kirjoittamaan tekstiä. Ideavaiheessa ei tarvitse vielä tietää, miten pääset asian ytimeen. Se löytyy vasta tekstiä kirjoittamalla.
Ei. Se on kirjoittaminen itse.”
Alkuidean kehittäminen: Rohkaisin edellisessä jutussa, että idean ei tarvitse olla hyvä. Huonosta alkuideasta ei kuitenkaan lähdetä kirjoittamaan, vaan siitä pitää ensin kehittää toimiva juttuidea. Tässä lisää ohjaavia kysymyksiä:
- Mikä tuossa ideassa on pielessä?
- Mikä olisi parempi sana tuolle asialle?
- Tarkoittaako tämä tuota asiaa kokonaisuutena, vaiko vain pientä osaa siitä?
- Onko tässä kyse samasta jutusta kuin siinä toisessa asiassa?
- Mikä on oma tai läheisteni kokemus tästä?
- Jos on näin, mitä siitä seuraa?
- Onko näin oikeasti, onko mitään todisteita?
Alkuideasta ei oikein pääse eteenpäin, jos se on niin yleinen, ettei yksityiskohtiin pääse kiinni tai niin yleisesti hyväksytty, ettei herätä mitään vastaväitteitä. Esimerkit välittävät taas ajatuksen: “terveydenhuollon uudistus toi ongelmia” tai “olen huolissani maapallon tulevaisuudesta” tai “käytännön taidot ovat tärkeitä”.
Mikäli ideointivaiheessa mikään ei tunnu auttavan,tässä on äärimmäinen keino. Se on niin vaarallinen, että sitä täytyy käyttää erittäin varovasti. Tekniikan nimi on maksimi.
maksimi on alkuvaiheen työmenetelmä, missä ajatus kirjoitetaan tarkoituksella ensin liioiteltuun muotoon: äärimmäiseksi väitteeksi tai ehdottomaksi totuudeksi. Maksimia ei koskaan, koskaan jätetä valmiiseen tekstiin. Sen ainoa tarkoitus on saada kirjoittaja väittelemään oman ajatuksensa kanssa.
Jutturunko
Jutturungon luominen on kuin kauppalapun tekemistä. Sillä on kolme tehtävää:
- Ennen kirjoittamista: ”Näm’ä tarvitaan”
- Kirjoittamisen aikana: ”Älä unohda kirjoittaa näistä”
- Editoinnin aikana: ”Tee tästä väliotsikko”
Aloita tyhjästä ja listaa nopeasti kaikki asiat, jotka haluat mukaan. Käytän tästä sanaa aivodumppi. Se on asioiden kippaamista nopeasti, epäröimättä ja muotoilematta.
Jutturunko on yhtä aikaa idealista ja työlista. Käytä runkoa koko jutun kirjoittamisen ajan. Päivitä sitä aina kun tulee uusi idea tai hylkäät idean.
Rungon jäsentäminen: jutun rungon hahmottaa helpommin, kun sisältö on vasta avainsanojen lista ilman sisältöjen painoa. Parhaimmillaan se mahtuu kerralla ruudulle. Listamaisuus auttaa huomaamaan:
- mikä asia tulisi luontevasti tämän asian perään?
- sisältyykö asia johonkin toiseen asiaan?
- ovatko jotkut asiat pari (vaikket ehkä vielä tiedä miksi)?
- Muodostavatko jotkut asiat joukon (jolla ei ehkä vielä ole otsikkoa)?
- onko asia niin pieni yksityiskohta ettei se kuulu muiden kanssa samalle tasolle?
Jutturungosta löytää joskus asioita, jotka ovat niin laajoja, että ne rikkovat jutun rakenteen ja kasvattavat sen mittaa liikaa. Tämä on merkki siitä, että aihe ansaitsee oman juttunsa. Tee sille erillinen dokumentti ja siirrä asia sinne odottamaan hyvää hetkeä tarttua siihen.
Kirjoittaminen
Kun sinulla on valmis ja jäsennetty jutturunko, pääset viimein käsiksi juttutekstin kirjoittamiseen. Aloita siitä otsikosta, joka sinua eniten houkuttelee. Kirjoita teksti otsikon alle. Otsikko muistuttaa siitä, mikä olikaan kokonaisuus, joka pitäisi tässä kattaa. Kun tekstiä alkaa virrata, otsikko unohtuu helposti.
Kirjoittaminen on itsessään mikrosykli: tee valintoja, kirjoita, huomaa ongelma, etsi parempi ratkaisu, sovita uusi ratkaisu vanhan tilalle, iloitse ongelman ratkeamisesta, jatka kirjoittamista ja tee seuraavia valintoja.
Mitä lause tekee? Kielessä lause on se, joka tekee varsinaisen työn. Aktiivinen lause voi esimerkiksi todeta, kuvailla, selittää, ehdottaa, kysyä, vastata, määrätä, julistaa, pyytää, väittää, kumota väite, yleistää, tarkentaa, perustella, vahvistaa, pehmentää, tukea, torjua, kritisoida, vastustaa, kannattaa, kiistää, myöntää, käskeä, kieltää, kehottaa tai vertailla. Jos lauseelle ei ole tarjolla kunnollista työtä, se tyytyy kertomaan, mitä on olemassa. ”Tapahtuma on maksuton.”
Lausetason valinnat liittyvät siihen, mikä on tekstin tavoite ja muoto. Kirjoittaessa tärkeimpiä valintoja onkin ”Mitä seuraavan lauseen pitäisi tehdä?” Otetaan tähän kirjoittajan salaa nauhoitettua ajatusääntä: ”Tuo oli selkeä väite, Pitääkö sitä vähän vielä tarkentaa tai perustella (seuraavassa lauseessa)?”
Itse kirjoittamisen aktia on vaikea kuvata ilman siihen kuuluvaa jatkuvaa säätämistä ja kokeilua. Olisipa kirjoittaminen vain kirjoittamista! Se on mielen muuttamista täydessä vauhdissa, uuden vaihtoehdon keksimistä, sovittamista nykyisen tilalle ja liitoskohtien tasoittamista. Jälleen kirjoittajan ajatusääntä: ”Onko tämä näin parempi? Voinko jatkaa tästä eteenpäin?”
Raakateksti
Vaikka tekstiä on nyt kirjoitettu, työ ei silti ole vielä tehty. Kerran kirjoitettu teksti on vasta raakatekstiä. Siihen on tulostettu aivoista asioihin liittyviä ajatuksia, ehkä käytetty vieraita tekstilähteitä ja ehkä listattu asioita. Raakateksti ei ole valmis juttu, vaan vasta luonnos, melkeinpä kirjoittamisen aloituskohta.
Kukaan ei kirjoita suoraan valmista juttua. Kaikki kirjoittavat ensimmäisenä mieleen tulevat asiat. Ne eivät kaikki silti sovi juttuun: Jotkut vievät sivupolulle. Monia asioita ei vielä tule ajatelleeksi (tai niitä ei vielä tiedä) tekstiä ensimmäistä kertaa kirjoittaessa.
Raakatekstiä ei kannata katsoa sillä silmällä, kuinka hyvin se on kirjoitettu, vaan sitä, mitä se yrittää tehdä. Vaikka oma raakatekstisi näyttää itsestäsi hävettävän huonolta, ilman tätä alkuvaihetta yksikään juttu ei olisi koskaan valmistunut.
Lopuksi
Tämä on monelle tuttu kokemus: kirjoittaminen herättää harvinaisia ja hiljaisen raastavia kaksoistunteita. Kun olet tehnyt hyvän jutun tai korjauksen, olet aidosti iloinen, että teksti on nyt valmis tai parempi. Olet ansaitusti ylpeä itsestäsi. Jotkut muutokset eivät pelkästään ratkaise ongelmia, vaan niissä on myös tietynlaista kauneutta. Ilo ja ylpeys kestää kuitenkin vain silmänräpäyksen. Niiden tilalle tulee outo haikeus ja yksinäisyys, Kukaan ei voi jakaa tätä hetkeä kanssasi eikä kukaan voi koskaan tietää, kuinka monta pientä parannusta on tarvittu, että juttu on nyt valmis.
Kirjoittamisesta-juttusarjan kolmannessa osassa keskitytään tekstin editoimiseen: korjataan virheitä, listataan työkaluja ja katsotaan luku- ja sijamuotoihin liittyvä esimerkki.
Vastaa