Tässä osassa kerron, miten epäonnistuin, luovutin, sain kannustusta, opiskelin lisää ja yritin uudelleen. Pääsen nyt pidemmälle, kun tein itselleni pienen työkalun ja muutenkin ymmärrän nyt asiasta vähän enemmän.
Yritä ja erehdy
Aloittaessani minulla oli japaninkielinen sanoitus, englanninkielinen kirjaimellinen käännös, kappale striimauspalvelussa, online-sanakirja sekä tyhjä dokumentti ruudulla. Olin kuunnellut kappaletta jo pari kuukautta, joten muistin sen melodian ja tekstin painotukset aika hyvin. Niinpä hyökkäsin työhön valtavalla innolla ja taisinpa saada parissa päivässä rivit täyteen. Olin tyytyväinen, sillä ensimmäiset kriteerini olivat:
- käännös ei saa olla pitkän tulkintaloikan päässä lähdekielen kirjaimellisesta merkityksestä
- ajatuksen ei tarvitse olla tarkasti sama, mutta samansuuntainen
- pyritään samaan tavumäärään, mutta yli ei saa mennä
Kuinka vaikeaa tämä muka on? Ilo kuitenkin haihtui samalla hetkellä, kun yritin hyräillä tai laulaa tekstiä. Se ei toiminut ollenkaan. Jossain kohdassa sanoja oli liian vähän ja toisessa kohdassa niitä oli liikaa. En ymmärtänyt ollenkaan, missä on vika. Se määrä tekstiä, mikä riville mahtui, tuntui vaihtelevan suuresti. Tahdin ensimmäisiä biittejä oli myös vaikea löytää. Tuntui, ettei niitä ollut joka kohdassa ollenkaan. Tallensin tiedoston sillä ajatuksella, etten sitä ehkä enää koskaan avaisi.
Projekti olikin hyllyllä monta kuukautta, mutta vähitellen japanin opiskelu alkoi synnyttää uusia ideoita. En halunnut alkaa korjata pieleen mennyttä käännöstä, joten aloitin homman alusta. Myöhemmin ystäväni kyseltyä käännöksen edistymisestä, palasin talvilomalla sen äärelle.
Mikä tämä laulu on
Huomasin, että ensimmäisessä säkeistön ja kertosäkeen tunnetilat ovat täysin erilaisia. Jokin laulussa muuttui, vaikka siinä ei tuntunut tapahtuvan juuri mitään.
Olin tottunut ajattelemaan, että laulutekstejä on kahdenlaisia:Tunnelmapaloissa vain ollaan onnellisia tai surullisia tai mitä tahansa yhtä asiaa. Sitten on tarinaa kertovia laulut, joissa oikeasti tehdäänkin jotain. Ja nyt tämä Ryūsei rikkoi hyvän jäsennyksen.
Ryusein tarina tapahtuu kertojansa mielessä. Siinä muuttuvat ajatukset ja tunteet. Kun tämän ymmärsin, aloin kuvata tällaisia lauluja sanalla emokaari.
Sen jälkeen palat alkoivat loksahtaa paikoilleen. Alku on epävarma, prechorus sisuuntuu ja lopulta kertosäe herättää toivon ja räjäyttää voiman. Hieman sirpaleiset ajatukset löysivät vastineensa toisesta kielestä juuri sen kautta, mikä on tekstipinnan alla oleva tunnetila.”Mitä kertoja tässä tuntee?”
Sanojen merkitysten tutkiminen muuttui tarinan kertojan tunnetilojen luotaamiseksi ja suomenkielisten vastineiden löytämiseksi niille. Kielioppitehtävä muuttui todelliseksi empatiaharjoitukseksi ja puheen rekisteri vaihtui tunnepuheeksi. Se ei ollut vaikeaa, kun sarjan ja artistin tarinoista tiesi jo vähän.
Tulkitsijan roolit
Laulutekstin kääntäjällä on monta roolia. Hänen täytyy ymmärtää, mitä teksti kirjaimellisesti tarkoittaa ja tulkita, mitä se mahdollisesti merkitsee. Siinä pitää yrittää nähdä teksti tarinan kaarena ja osana vielä laajempia kokonaisuuksia.
Yksittäisestä rivistä ei kannata katsoa vain, mitä se sanoo.
On hyvä myös yrittää ymmärtää, mitä sen pitäisi tässä kohdassa tehdä.
Tulkitsijalla on silti suuri vastuu. Kaikki tulkinnat eivät ole yhtä hyviä, eikä konteksti anna rajatonta vapautta. Kääntäjän pitää löytää ratkaisu, joka säilyttää mahdollisimman paljon alkuperäisen tekstin merkitystä ja rikkautta.
Rytmi veressä
Melodianpätkän tai yhden laulutekstin rivin muistaa helposti. Japanin kielessä kuitenkin tavusarjat ovat pitkiä, nuotteja on paljon ja lyhyiden ja pitkien nuottien rytmit ovat aika erilaisia, mihin olin kotimaisessa musiikissa tottunut. Säkeistöjen kohdalla musiikissa ei ole voimakasta korostusta, johon korva voisi kiinnittyä ja mihin tekstin iskusävelet ja sanan ensimmäiset tavut voisi kiinnittää. Luulen, että epäonnistuin osaltaan siksi, etten osannut hahmottaa nuotteja ja rytmiä.
Tässä kappaleessa bändin tuottaman rytmin päällä on toinen rytmikerros. Laulurytmi. Se ei kiinnity tahdin ensimmäiseen biittiin, vaan elää vähän kuin omassa maailmassaan muodostaen toistuvia rytmikuvioita.
da-daa-da-da | da-daa-da-da | daa
Jos haluaa sanoittaa laulun uudelleen niin, että se tuntuu vielä samalta laululta, tunnista ensin alkuperäisen tekstin rytmi ja tee uusi versio sitä noudattaen.
Morakartta
Tarvitsen laulun kääntämiseen merkintätavan, missä tavumerkkien määrät, kestot ja tauot on helppo tarkistaa nopeasti. Idea syntyi, kun hyräilin kappaleen melodiaa ja tavusarjat piti kirjata muistiin. Nuottien kirjoitustaitoni on kovin kehno ja näytöllä editoiminen on minulle luontevaa. Piti siis keksiä yksinkertainen koodaus mora/tavu-rytmin kuvaamiseen. Sävelkorkeus ei ollut keskeistä, joten ”do-re-mi” -tapa oli turha. Ymmärsin myös, että muistiinpanoni olisi hyvä säilyttää ja merkintätavan olisi hyvä olla yhtenäinen. Nimesin systeemini morakartaksi tai prosodiakartaksi. Sen syntaksi on yksinkertainen.
da = 1 mora japania, lyhyt tavu suomea ja lyhyt nuotti musiikkia
daa = 2 moraa japania, pitkä tavu suomea ja pitkä nuotti musiikkia
DA = (painotettu) 1 mora japania, lyhyt tavu suomea, lyhyt nuotti musiikkia
DAA = (painotettu) 2 moraa japania, pitkä tavu suomea, pitkä nuotti musiikkia
tavuviiva (-) = tavuliitos (saman sanan morat/tavut tavuviivoilla yhteen)
välilyönti = sanavälierotin (sanat erotellaan välilyönneillä)
| tai , = hengitystauko (selvästi erottuva mikrotauko)
Morakartan etu on siinä, että se poistaa laulutekstistä sanat, merkitykset ja kielet. Jäljelle jäävät vain tavut, niiden mitat ja tauot. Tällöin voit rakentaa käännöstä puhtaalta pöydältä, eli ilman, että sinun täytyy keksiä ensimmäistäkään kohdekielen sanaa. Kääntäessäsi voit katsoa morakartasta ”minkä muotoinen sana tähän mahtuu?” tai ”Mikä liikkumista kuvaava sana voisi olla DAA-da-da?”
Morakartan laatiminen on aluksi hidasta. Se tarkoittaa kappaleen kuuntelemista rivi kerrallaan, sanojen purkamista tavumerkin kokoisiksi palasiksi ja niiden tarkkaa kirjaamista. Joskus rivi täytyy kuunnella useita kertoja. Ehkä 1–2 tuntia taisi mennä ensimmäisten karttojen piirtämiseen.
Se helpottui, kun aloin opetella japanin tavuaakkosmerkkejä. Merkkien itsensä osaamista se ei edes vaadi, vaan sitä, että ymmärtää niiden erilaiset yhdistelmät (V, CV, CCV, N) ja miten venytysmerkkejä käytetään. Silloin voi pilkkoa romajitekstiä tavumerkin kokoisiin palasiin. Yksi pala on yksi äänne, eli yksi nuotti musiikkia. Ei tarvitse istua napit korvissa 1-2 tuntia ja kuunnella kappaletta rivi riviltä uudelleen ja uudelleen.
sabishii (yksinäinen) → sa-bi-shi-i → da-da-da-da (mora) → da-da-daa (nuottikesto)
Lauluteksti kertoo laulajalle mitä sisältöä esitetään, morakartta missä sanarytmissä se esitetään, mutta fraseeraus kertoo miten teksti esitetään. Sen huomaa, kun kuuntelee kappaleen studioversiota. Kun morakartan hienosäätää käsin, saa tarkan mallin siitä, minkä muotoiseen käännöstekstiin tähdätään. Samalla näkyviin tulevat myös ne kohdat, joissa laulaja venyttää, tiivistää tai painottaa nuotteja sekä nielaisee kokonaan tavuja tai moria.
Latasin kappaleen morakartan erilliseksi PDF-dokumentiksi, jotta voit tarkastella sitä myös blogitekstin ulkopuolella: Ryūsei-morakartta (pdf)
Juttusarjan kolmannessa osassa katsotaan yhden rivin esimerkki laulutekstin käännöstä ja näytän vaihe vaiheelta miten se syntyi. Tartutan samalla varsinaisen korvamadon. Jatkuu taas pian!
.