Kansainvälisyys

KANSAINVÄLISYYS

Kansainvälisyystaidot ovat tärkeitä työelämätaitoja ravintola- ja cateringalalla. Globaali työelämä edellyttää kansainvälistä osaamista, kuten kielitaitoa, kulttuurien tuntemusta, sosiaalisia taitoja ja kykyä työskennellä erilaisten ihmisten kanssa erilaisissa ympäristöissä.

Työelämäjaksot ulkomailla

Opiskelijoillamme on mahdollisuus suorittaa työelämäjaksoja ulkomailla. Työelämäjakso on kestoltaan 4 – 10 viikkoa. Yhteistyökumppaneita on mm. Maltalla, Espanjassa, Italiasaa, Saksassa, Norjassa, Virossa ja Itävallassa. Ulkomaan työelämäjakson aikana opiskelija vahvistaa oman alan osaamista, kartuttaa kielitaitoaan ja kansainvälisyystaitojaan työelämässä.

Kotikansainvälistyminen

Kaikilla ei ole mahdollisuutta lähteä maailmalle, mutta on myös muita tapoja hankkia kansainvälisyysosaamista. Monikulttuurinen IntoAmiksen oppimisympäristö tarjoaa mahdollisuuden tutustua erilaisiin kulttuureihin arjessa. Järjestämme pop up -ravintolassamme erilaisia teemaviikkoja esimerkiksi eri maiden tai maanosien mukaan. Ulkomaalaiset ja eri kulttuureista tulleet opiskelijamme valmistavat kotimaansa perinneruokia teemaviikkojen mukaisesti. Opiskelijat voivat toimia myös tutorina ulkomaalaisille vaihto-opiskelijoille. Teemme digitaalista yhteistyötä ulkomaisten oppilaitosten kanssa ja järjestämme online-tapaamisia.

Globaalit kaverit

Olimme mukana Globaalit kaverit -kouluvierailuhankkeessa, jota on toteutettu Ulkoministeriö -utrikesministeriet viestintä- ja globaalikasvatushankkeiden tuella (2023-2024). Teimme yhteistyötä yhdessä Suomen Somalia-verkoston, Esma ry:n ja Horn of Africa Development Cooperation & Humanitarian Aid NGO:n (HODECON) kanssa. Hankkeen puitteissa suomalaiset ja somalilaiset opiskelijat kuvasivat videoita oppimisympäristöistään ja kertoivat ammattiopinnoistaan. Projekti huipentui toukokuussa 2024 yhteiseen online-tapaamiseen, jossa vaihdettiin ajatuksia opiskelujen eroavaisuuksista ja yhteneväisyyksistä Suomessa ja Somaliassa. Hankkeen tavoitteena oli edistää ammatillisten opiskelijoiden ymmärrystä ammatillisen koulutuksen merkityksestä ja vaikutuksista eri konteksteissa. Yhteistyömme jatkuu opetuksessa käytettävän globaalikasvatusmateriaalin kehittämisellä sekä kouluvierailuilla.

Jenna-Maria Soikkeli ja Jaana Sydänmaanlakka

Erasmus+ -liikkuvuushanke

Erasmus+ -ohjelma tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden lähteä ulkomaille laajentamaan kansainvälistä osaamistaan. Ulkomaankokemus vahvistaa muuttuvassa työelämässä ja yhteiskunnassa tarvittavia avaintaitoja, osaamista ja avartaa maailmankuvaa. Erasmus+ ohjelman tarjoama taloudellinen tuki edistää opiskelijoiden tasavertaista osallistumista ulkomaan vaihtojaksolle.  

Kansainvälisyys kannattaa!

Lisätietoja jaana.sydanmaanlakka@sasky.fi