Juttusarjan edellinen, eli viides osa käsitteli tekstin ja musiikin suhteita. Tällä kerralla mennään elokuviin. Kokeillaan yhdessä tulkintojen tekemistä, pohditaan kirjoittajan ääntä sekä kerronnan keinoja. Teen tästä pienen elokuvakokemuksen.

---

Omat elokuvat

Ihminen osaa toimia puutteellisten tietojen varassa. Ymmärrystä rakennetaan aiemman kokemuksen, havaintojen ja arvailun varaan. Osaamme tulkita hämmästyttävän määrän informaatiota hyvin pienistä vihjeistä.

Kokeillaan! Katso alla olevaa lausetta minuutin ajan ja mieti, mitä saat siitä irti:

”Kävelimme asemalle.”

Saitko mielikuvan? Oliko se valokuva vai elokuvan kohtaus? Olitko itse kävelemässä vai katsoitko sitä sivulta? Lause ei kerro juuri mitään: keitä he olivat, missä asema sijaitsi tai kulkivatko he edes yhdessä. Silti täydensit puuttuvat palaset mielessäsi.

Seuraavassa on muutamia tulkintamahdollisuuksia. Löysit varmasti lisääkin. Kysymys on lopulta siitä, kuinka varovainen tai rohkea haluat olla tulkinnoissasi.

• kävelijöitä oli enemmän kuin yksi
• kertoja on yksi kävelijöistä
• asia tapahtui menneisyydessä
• ”kävelimme” antaa ymmärtää samanaikaisuutta ja samantahtisuutta
• kävelijöillä on jokin suhde joka tekee heistä ”me”
  (satunnaisista ihmisistä puhutaan eri sanoin)
• kävelijöillä on yhteisiä tavoitteita (päästä asemalle)
• tavoitteena voi olla liikennevälineeseen nouseminen
  (juna, linja-auto, taksi, metro)
• molemmat voivat olla lähdössä (koska ei puhuttu asemalle saattamisesta)
• kyseessä on tuskin lentoasema, sillä ne ovat harvoin kävelyetäisyydellä
• asia vaikuttaa arkipäiväiseltä, ei erityistapaukselta
  (esim. poliisiasema olisi varmasti mainittu erikseen)

Olivatko listan tulkinnat tuttuja? Oliko sinusta ihmisiä kaksi, mutta ei enempää? Jatketaan tulkintaa. Katso alla olevaa tarkennettua kuvausta yhden minuutin ajan. Mieti, mitä lisävihjeitä se antaa tulkintaan:

”Kävelimme asemalle yhdessä.”

Sana ”yhdessä” voi ensin tuntua tarpeettomalta lisältä. ”Me” sisältää jo jonkinlaisen suhteen ja yhdessä tekemisen. Ehkä tekemisen kohteen tai tavoitteenkin. Auttaako se menemään tulkinnassa pidemmälle?

• Yhdessä käveleminen ei ehkä ole tavanomaista, koska se mainitaan
• Yhdessä voi viitata siihen, että se ei ollut välttämätöntä ”menin mukaan hyvästelemään hänet” tai ”hän tuli tuekseni asian hoitamisessa”.
• Yhdessä käveleminen nostaa mielikuvia kävelemisestä samaan tahtiin, melko lähellä toista tai jopa käsi kädessä
• Yhdessä lisää läheisyyden astetta, halua olla ja matkustaa yhdessä
• Yhdessä voi myös muuttaa tulkintaa vain kahdesta kävelijästä ”mentiin kaikki yhdessä”

Olen varma, että aloit rakentaa tarinaa ja nähdä lähes elokuvamaisia kohtauksia. Omassa elokuvassani toisella oli reppu, oli loppukesä, aikainen ja vähän kylmä aamu. Eikä asemalaituri ollut ihan turvallinen paikka odottaa yksin junaa. Tästä mieleni tuottamasta elokuvan kohtauksesta voit helposti tulkita myös sen, mitä en sanonut ääneen. Se, jolla oli reppu, oli lähdössä. Ja se toinen oli vain saattamassa. Seuraako kamera sinun mielesi elokuvassa junaan nousevaa hahmoa, jolla on reppu, vai junan perään katsovaa?

Pidämme tarinoista. Ne ovat selityksiä maailmasta, miksi jotain tapahtuu ja mitä voi ennustaa tapahtuvan seuraavaksi. ”Torstaisin on ruuhkaa, koska on toripäivä”. Kerromme mielellämme omista kokemuksistamme ja kuuntelemme toisten juttuja. Joku kertoo, kuinka oli ratkaissut ongelman, toinen taas, miten oli epäonnistunut. Turhaan ei ole olemassa käsite ”tarinan opetus”. Lisäksi muistamme asioita paremmin, kun ne liittyvät johonkin tarinaan.

Kirjoittaja laatii käsikirjoituksen.
Jokainen lukija ohjaa oman elokuvansa.

---

Kuka puhuu?

Kun luet näitä sanoja, tiedät, että joku yrittää kertoa sinulle jotain. Tekstissä kerrotut asiat synnyttävät sinussa mielikuvia. Niiden lisäksi kuulet myös mielessäsi äänen puhuvan sinulle. Alat samalla muodostaa mielikuvaa ja kysellä: ”Kuka tämä puhuja on?”, ”Millä tavalla hän puhuu ?” ja ”Milloin se oikein pääsee asiaan?”

positio tarkoittaa sitä, kuka kirjoittaja on, mistä asemasta hän kirjoittaa tai missä roolissa hän esiintyy. Vaikka kirjoittaja ei esittelisi itseään, lukija tulkitsee kirjoittajan position hyvin nopeasti. Positio ei tarkoita maantieteellistä sijaintia, vaan kirjoittajan suhdetta aiheeseen ja lukijaan. Seuraavassa kohtauksessa on käynnissä liikenneonnettomuuden jälkipuinti. Positio näkyy jo yhdestä lauseesta:

• Poliisi: ”Nuoren kuljettajan epäillään saapuneen risteykseen liian suurella tilannenopeudella.”
• Kaveri: ”Äijä driftas ympyrään mut se v**** korollakuski tunki iha väkiste eteen.”
• Ensihoitaja: ”Molemmat potilaat rankatuettiin ja siirrettiin jatkohoitoon.”

Eri positiossa kiinnitetään huomiota eri asioihin. Poliisi jäsentää tilannetta rikostutkinnan kannalta, kun taas ensihoitaja puhuu potilaiden hoidosta ja hoitoketjusta. Positio onkin kirjoittamisen ylätason valinta: Kuka ja mikä tämä puhuja on?

Rekisteri tarkoittaa yleisesti sitä, miten kirjoittaja puhuu. Rekisteri sisältää suuren määrän tekstin sävyjä. Siihen voi ajatella sisältyvän esimerkiksi tekstin virallisuusasteen, läheisyysasteen sekä suostuttelevuuden tai määräävyyden. Kun kirjoittaja tietää kuka puhuu (positio), hän alkaa kuvitella, miten hän puhuu (rekisteri).

• Suoraan puhutteleva pyyntö: ”Lähetätkö tiedoston minulle?”
• Mainoshenkinen lupaus: ”Lähetä tiedosto helposti äpillä”
• Passiivinen toimintaohje: ”Tiedosto lähetetään viestin liitteinä”
• Virkavallan määräys: ”Tiedosto on toimitettava PDF-muodossa määräaikaan mennessä”

Kirjoittaja säätää äänensävyn jutun tyyliin ja tarkoitukseen sopivaksi. Juttusarjan edellisestä, viidennessä osassa niitä listattiin nelisenkymmentä erilasista sävyä. Lukija tulkitsee äänensävyn ilman, että sitä erikseen sanotaan. ”Kuulostaako tuo luotettavalta?” tai ”Yrittääkö tuo myydä minulle jotain?”

Miten teksti puhuttelee lukijaa? Lukijaa ei välttämättä huomioida lainkaan, vaan teksti on kuin yleisölle ääneen luettua. Toisinaan kirjoittaja puhuttelee lukijaa suoraan, eli juuri sinua. Kirjoissa ääni voi vaihdella hahmojen puheesta kertojan ääneen, kun taas käyttöohjeissa ja asiakasviestinnässä puhutellaan usein suoraan lukijaa.

Kenen ääni kuuluu? Kirjoittaessa teksti on aluksi kirjoittajan omaa ajatusääntä. Jos tekstissä on hahmoja, kirjoittaja kuvittelee heidän puheensa. Asiateksteissä ääni siirtyy helposti itse asiaan: siihen, miten asiat ovat, miten niiden tulisi olla ja miten niitä halutaan muuttaa.

Hallintokielessä puhuja ei halua olla esillä, vaan yrittää mennä piiloon. Tämä tehdään tavallisesti puhumalla passiivimuodossa: ”Asianne käsittelyssä tapahtui valitettava inhimillinen virhe.” Kukaan ei oikeastaan tehnyt mitään väärin. Virhe vain tapahtui ja syynä oli inhimillisyys. Lauseessa on myös syvää ironiaa, sillä inhimillisyys on juuri se asia, mitä kyseisessä tekstissä nimenomaan ei ole.

Konteksti antaa sanoille niiden todellisen merkityksen. Otetaan esimerkiksi sana ”metsä”. Talous näkee sen omaisuutena, ympäristötiede ekosysteeminä ja maaseudun arjessa se on ravinnonlähde. Tätä sanojen ympärillä olevaa asiayhteyttä, tilannetta ja taustaa kutsutaan kontekstiksi. Löydät nämä kolme kontekstia seuraavasta käsikirjoituksen palasesta, vaikkei mitään sanota ääneen.

EXT – METSÄAUTOTIE– DAY

Syyskuun harmaa valo. Kesän lämpö jo haihtunut.
Kaksi autoa jätetty metsätien varteen.
Maatilan isäntä viittoilee mäntyrinteeseen päin. Metsänostaja nyökyttelee.
Orava pakenee puuhun ja kiertää rungon taakse piiloon.
Vanha nainen taluttaa polkupyörää, menee tervehtimättä ohi.
Pyöränsarvessa puoli ämpäriä puolukkaa.

---

Kamera liikkuu

Elokuvan tekeminen vaatii valtavan määrän ihmisiä, työtä, osaamista ja valintoja. Käsikirjoittaja tekee tarinan, lavastajat luovat puitteet, näyttelijät hoitavat osansa, kuvaaja päättää, mihin kamera laitetaan ja editoija valitsee otokset ja leikkauskohdat. Kaikki työ tähtää siihen, että katsoja saa tarinan, jonka voi ymmärtää ja josta nauttii. Monikaan katsoja ei silti huomaa kuvakerronnan keinoja.

Yllättävän moni kuvakerronnan keino sopii suoraan kirjoittajan työkalupakkiin. Ne ovat käytössäsi heti, kun et ajattele tekstiä etkä ajatuksia, vaan kirjoitat suoraan sen, mitä näet mielesi valkokankaalla.

Kamera-ajo tarkoittaa asioiden kertomista niin kuin olisit liikkuvan kameran kyydissä. Lukija lähtee mukaan, kun keskityt kuvaamaan sitä, mitä liikkuessa näkee ja aistii muuten. Eikä sitten pysähdytä tutkimaan yksityiskohtia!

”Olohuoneesta pääsi suurten pariovien läpi takapihan terassille. Aurinko häikäisi, mutta aamun raikkautta oli vieläkin ilmassa. Terassilaudat narisivat vähän. Nurmikon reunasta alkoi sammaleisten betonilaattojen polku pihavajalle.”

Zoomaus on täysin samanlaista kameralla ja tekstillä. Aluksi kuvaat asiaa yleisesti, sitten tarkennat pienempään yksityiskohtaan ja seuraavaksi vielä pienempään. Totta kai voit zoomata myös poispäin.

”Torstai ja toripäivä. Autoja liikkeellä enemmän kuin eilen. Kahvilatelttaa avataan ja siihen tulee heti ukkoja aamukahville. Maksavat kolikoilla jokainen vuorollaan.”

Panorointi tarkoittaa sitä, että teksti siirtyy kuvaamaan toista asiaa samassa tilanteessa. Kirjoita se niin kuin kamera kääntyisi jalustallaan. Alkuun riittää pieni silta, kuten: ”Viereisessä pöydässä” tai ”Seinän takaa alkoi kuulua”.

”Jonoa ei ollut, mutta edessäni olevalla rouvalla oli paljon asiaa kassatytölle. Yritin salaa vilkaista toista kassajonoa, mutta siellä oli liukuhihna täynnä. Suurperhe lähdössä mökille viikoksi. Tai kuukaudeksi. ”

Hidastus tarkoittaa sitä, että tärkeään kohtaan käytetään enemmän sanoja ja yksityiskohtiin mennään syvemmälle. Lukija tuntee kasvaneen tarkkuuden ajan hidastumisena. Sen lisäksi kannattaa käyttää lyhyitä lauseita. Ne rikkovat rytmiä tuomalla lukemiseen pieniä taukoja.

”Alakerran varastosta kuului kolahdus ja sitten toinen. Jähmetyin paikalleni ja kuuntelin. Hetken oli niin hiljaista, että korvissa suhisi. Hetken. Sitten tuoli raapaisi betonilattiaa. Sydäntä alkoi puristaa. Oma hengityskin kuulosti äänekkäältä. Ei kai se ovi jäänyt yöksi auki?”

Leikkaus on siirtymäkohta toiseen kuvaan tai kohtaukseen. Elokuvan seuraavaa kuvaa vastaa tekstin seuraava kappale ja elokuvan seuraavaa kohtausta vastaa tekstin seuraava luku. Leikkauksessa vaihdetaan kuvakulmaa, tehdään aikahyppy, siirrytään toiseen paikkaan tai seuraamaan toista hahmoa tai tapahtumaa.

Foreshadowing on pienen vihjeen antamista lukijalle etukäteen. Pieni ja merkityksetön asia, joka ennakoi jotain suurta ja tärkeää. Kamera viipyy jossain kohdassa ja katsoja aistii, että tämä on merkityksellistä. Kun asia paljastuu katsojalle myöhemmin, hän hoksaa ”Ai, tätähän tässä pedattiin!” (Odotahan vain tämän jutun lopun lainausta).

Metafora tarkoittaa rinnastavaa kielikuvaa. Kuvakerronnassa metafora voidaan näyttää kuvana. Tekstissä koulumaisen rinnastuksen tunnistaa ”on kuin” liitospalasta. Metafora syntyy, kun jätät siitä ”kuin” -sanan pois. Metafora on suora rinnastus. ”Metafora on väite.” Lauseen tunnistaa metaforaksi esimerkiksi siitä, jos rinnastettavat puoliskot ovat selkeästi eri paria, mutta niiden välisen yhteyden voi silti tunnistaa. Jotkut metaforat ovat niin käyttökelpoisia käsitteitä, että ne vakiintuvat kieleen.

• Koulumainen rinnastus: ”lause on pitkä kuin lapamato” (selittävä)
• Metaforaksi muotoiltu: ”pitkä lause on lapamato” (absurdi epätotuus)
• Käsitteeksi tiivistynyt: ”lapamatolause” (kirjoittajaslangia)

Hyvä metafora ei kaipaa täysin puhki selittämistä. Rinnastuksen eri puolilla on yhteys ja luotat siihen, että lukija ymmärtää sen. Älä laita metaforia lähekkäin, sillä lukija tarvitsee aikaa ajatella sitä.

Tähän on pakko lopettaa, sillä metaforat ovat vaarallisia. Kirjoittaja rakastuu niihin kuin hölmö yksityisetsivä kauniiseen asiakkaaseen.

”Elokuva alkaa. Sade jatkuu. Sam Spade odottaa sinua toimistollaan.”

---

Juttusarjan seuraavassa, seitsemännessä osassa tarkastellaan ja viimeistellään juttua juttua kokonaisuutena ja puhutaan mm. sen laajuudesta ja karsimiseta.

Pohdin tässä juttusarjan viidennessä osassa tekstin ja musiikin välisiä yhteyksiä. Tarkemmin sanottuna tekstin rytmiä, painotusta ja sävyjä. Jos neljännen osan tekstin sommittelu ja tiivistäminen tuntuivat sisustussuunnittelulta, nyt ollaan jo aika lähellä säveltämistä. Asiat ovat abstrakteja, mutta yritän tehdä kaiken näkyväksi ja tuntuvaksi.

Rytmi

Rytmi tekee tekstistä elävää, eteenpäin vievää ja miellyttävää lukea. Rytmejä on oikeastaan useampia, tai rytmillä on ainakin monta tasoa: tavut, sanat, lauseet, kappaleet ja luvut. Lukija tuntee tekstin rytmin, vaikkei sitä itse huomaa. Jos tekstin rytmi kompastuu, lukeminen häiriintyy ja hidastuu. Pitkä lause, joka saa rytmihäiriön, voi tuntua jopa vaikealta ymmärtää.

Tekstiä tehdessään kirjoittaja maistelee sanojen merkityksiä, sävyjä ja tavumääriä. ”Onko sana tekninen vai lämmin?” Peräkkäiset sanat alkavat vähitellen muodostaa lauseen rytmin. ”Onko lause hakkaava vai soljuva?” Editointivaiheessa alkaa myös huomata kappalerytmin. Kun teksti alkaa olla valmis, lukujen ja koko jutun rytmi näkyä, kuulua ja tuntua.

Olen vasta viime aikoina alkanut huomata, arvostaa ja opetella muokkaamaan tekstin rytmiä. Tässä muutamia havaintoja tekstin rytmistä eri tasoilla.

Tavurytmi: Kielen pienimpiä yksiköitä ovat tavut ja äänteet. Niiden vastineita musiikissa ovat yksittäiset nuotit. Suomen kielen tavuja voi venyttää tarpeen mukaan. Samalla tavalla musiikissa on eri mittaisia nuotteja. Jos tekstistä haluaa näkyviin tavujen mitat ja niiden muodostaman rytmin, voi puheen ajatella olevan radiosähkötyksen morse-koodia. Tekstinä esitettynä vaikka näin:

• Teksti: olen huomenna lähdössä taas
• Tavutus: o-len huo-men-na läh-dös-sä taas
• Tavurytmi: da-daa daa-daa-da daa-daa-da daa

Esimerkin tavusarjat muodostavat toistuvan rytmikuvion. Jos kuuntelet oikein tarkasti, huomaat, että siinähän on valssin tahti! (kahden nuotin kohotahdilla).

• Iskusävelet ja tahtiviivat: da-daa | DAA-daa-da | DAA-caa-da | daa

Suomi on pitkien tavujen kieli. Laulunkirjoittajat tietävät, että jos käyttää paljon pitkiä vokaaleja, sanoista tulee liukuvia ja helppoja laulaa. Sama pätee tekstin kirjoittamiseen: lyhyet tavut ja kovat konsonanttiryppäät tuntuvat teräviltä, pitkät vokaalipainotteiset tavut pehmeiltä ja soljuvilta.

Sanarytmi: Peräkkäisten sanojen mitat lauseessa sisältävät oman rytmin. Montaa peräkkäistä pitkää sanaa on raskasta lukea. Lyhyet sanat välissä keventävät. Sanojen rytmin huomaa helpoimmin listoista. Tekstin sisäisissä listoissa asioiden ihanteellinen määrä on kolme. “Meillä on maitoa, vettä ja mehua” Parasta olisi, jos ne ovat suurin piirtein saman mittaisia. Jos yksi asioista on pidempi, se kannattaa laittaa listan alkuun tai loppuun “Meillä on maitoa, vettä, mehua ja kotikaljaa”.

• Tekstin sisällä kuuden asian listaa on jo vaikeaa hahmottaa
• Pitkä tai kovin eripituisia asioita sisältävä lista on järkevä taittaa luettelomerkeillä omille riveilleen
• Vältä numeroituja luetteloita, jos ei ole kyse järjestyksestä, vaiheista tms.

Lauserytmi: Lyhyitä ja pitkiä lauseita kannattaa vuorotella. Sano painavat asiat lyhyellä lauseella ja käytä pitkiä lausetta tarkkaan kuvaamiseen. Tee lauseista vain sen mittaisia, ettei lauseen loppuun päästyään lukija ole jo ehtinyt unohtaa sen alkua. Luonteva lauseen mitta on se, minkä pystyy lukemaan yhdellä hengityksellä. Jos tapanasi on viljellä pitkiä lapamatolauseita kokeile aloittaa kappale lyhyellä lauseella. Sellainen pistää tekstin mukavasti liikkeelle.

Vaikka monimutkaiset sivulauserakennelmat ovat kieliopillisesti täysin oikeita, kannattaa silti muistaa, että pilkku on selittelijän välimerkki.
Piste on ajattelijan.

Kappalerytmi: Tekstin rytmi syntyy myös kappalejaosta. Lyhyet kappaleet nopeuttavat ja pitkät hidastavat lukemista. Äärimmäisen lyhyet kappaleet eivät kuitenkaan takaa helppoutta eikä rytmiä.

Tekstissä kappaleet ovat kuin musiikkikappaleen osia (intro-säkeistö1–säkeistö2-kertosäe-soolo-kertosäe). Lukija odottaa, että jokin aina muuttuu, kun seuraava osa alkaa. Lisää kappalejaosta juttusarjan neljännessä osassa.

Otsikkorytmi: Väliotsikot jakavat jutun sopivan kokokoisiin lukuannoksiin. Musiikissa väliotsikot olisivat kappaleen nimiä ja sisällysluettelo on albumin kappaleluettelo. Ne auttavat löytämään sen, mitä olet etsimässä.

”Nyt tekisi mieli kuunnella tämän albumin toinen kappale: ’Ready to Rock’”

Selaileva lukutapa paljastaa jotain otsikkorytmistä. Jos jutussa on välitosikko, jonka alla on muihin verrattuna paljon vähemmän tekstiä, jutun rytmi ei tunnu tasapainoiselta. Asian korjaamiseksi:

• voi vähän löysentää tekstiä
• voi kirjoittaa toisen kappaleen orpona olevan seuraksi
• luvun voi yhdistää johonkin toiseen lukuun. Tämän jälkeen säädetään otsikko kattamaan kummankin luvun sisällöt
• Jos jonkin otsikon alla on vain hyvin vähän tekstiä, kannattaa harkita niiden poistamista kokonaan.

---

Painotus

Suomen kielessä puhetta tahdistetaan painottamalla (engl. stress-timing). Se on karkeasti sanottuna puheen iskukohdan painottamista kovemmalla energiatasolla (mm. äänenvoimakkuus, intensiivisyys ja ilmavirta).

• Yksittäinen sana: paino on sanan ensimmäisellä tavulla
• Kokonainen lause: paino on ensimmäisen sanan ensimmäisellä tavulla
• Puhutun kielen painotus ei ole mekaaninen. Puhekieli painottaa tärkeä kohtaa, olipa se missä kohtaa lausetta tahansa ”Tämä ei käy!”
• Ei-sanalla painottaminen: Sijoita ei-sana erillisenä sanana heti ennen verbiä. Tällöin paino jakautuu myös verbiin päälle: ”että näin ei tapahdu uudelleen”
• Ei-sanan pehmentäminen: Liimaa ei-sana toisen sanan kylkeen ja pidä pieni turvaväli verbiin: ”ettei näin tapahdu uudelleen”

Kuvittele olevasi elokuvanäyttelijä ja lue seuraava repliikki dramaattisesti:

”Tämän asian kanssa täytyy olla nyt todella tarkkana.”

Tässä on juttusarjan paras tilaisuus käyttää mielikuvitusta ja harrastaa villiä spekulointia. En siis voi todistaa, että seuraava on varmasti historiallisesti totta. Mutta et sinäkään, että niin ei ole.

Suomi 1800-luvun alkupuolella. Sisäkuva: maatalon tupa. Koko talonväki paikalla. Kuvan keskellä kaksi vanhaa miestä, talossa vierailevia Kalevalaisia runonlaulajia. He istuvat pirtinpenkillä toisiaan vastakkain, pitävät toisiaan käsistä ja keinuvat edestakaisin laulun tahdissa.”

Klassikkosäe: ”Vaka vanha Väinämöinen”

Tavurytmi: daa-da daa-da daa-da daa-da

Painotukset ”DAA-da daa-da DAA-da daa-da”

Kun vetää laulajakaveria käsistä, ääni muuttuu siinä ponnistamisen hetkellä. Tämän tietää jokainen, joka on yrittänyt puhua tai laulaa samalla, kun soutaa soutuvenettä. Lauseen alun painottaminen on voinut siirtyä runonlaulusta puheeseen ja puheesta kirjoitettuun kieleen. Juurtua tavaksi, jolla suomen kieltä puhutaan ja kuunnellaan. Tekstiä lukiessamme kuulemme tuon runonlaulajien painotuksen vuosisatojen takaa.

Sivupolku: Jos tavurytmi alkoi kiinnostaa, kannattaa vilkaista Japani-blogisarjani juttu ”Rytmiä ilman stressiä”.

---

Sävy & tuntu

Olen jo saanut palautetta tästä blogisarjastani. Ihmiset ovat kertoneet miltä tekstini tuntuvat. Nämä ovat parhaita palautteita, sillä olen yrittänyt kirjoittaa niin, että lukija voi muistaa, miltä jokin tuntuu kehossa. Osa näistä adjektiiveista on tekstin ominaisuuksia, osa taas kuvaa lukijan ja tekstin välistä suhdetta. Yksi palaute kuvasi jopa kirjoittajan ja kielen välistä suhdetta. Mistä on kyse? Aihe on erittäin vaikea ja juuri siksi myös erittäin kiinnostava.

Tekstin sävy (engl. tone) on se, minkä kirjoittaja säätää.
Tekstin tuntu (engl. feel) on taas se, minkä lukija kokee.

Jos teksti olisi musiikkia, kirjoittaja olisi säveltäjä, sanoittaja, tuottaja, äänittäjä, miksaaja, editoija ja ehkä vielä julkaisijakin. Musiikissa on sävyjä, joista osa on kirjoitettu suoraan nuotteihin ja sanoitukseen. Osaa sävyistä voi kuitenkin säätää studion äänitarkkaamon mikseristä. Millaisia liukusäätimiä tekstintekijän miksauspöydästä löytyy?

1. Etäinen → Läheinen
2. Moralisoiva → Salliva
3. Virallinen → Epävirallinen
4. Kirjakielinen → Puhekielinen
5. Teoreettinen → Käytännöllinen
6. Epäsuorasti viittaava → Suoraan sanova
7. Tiivis → Löysä
8. Hidas → Nopea
9. Vakava → Hauska
10. Varovainen → Rohkea
11. Perinteinen → Moderni
12. Ennustettava → Yllättävä
13. Pehmentävä → Korostava
14. Faktapohjainen → Fiktiopohjainen
15. Ei-ajankohtainen → Ajankohtainen
16. Yksiselitteinen → Monitulkintainen
17. Kantaaottava → Kannanottoa välttävä
18. Vastauksia antava → Kysymyksiä esittävä

Erilaisia tekstin sävyjä löytyi heti kymmeniä. Lista ei ole kattava, mutta se antaa hyvän lähtökohdan pohtia aihetta lisää. Osa listan asioista näyttäisi kuuluvan jotenkin yhteen ja osa kuvaa samaa asiaa hieman eri vivahteella.

Lista tarjoaa mahdollisuuden syventää ajattelua tekstistä ja kirjoittamisesta. Tässä kysymyksiä pohdittavaksi:

• Millä adjektiiveillä kuvailisit ”kovaa” tekstiä?
• Millä sävyillä kuvaisit tätä ennen viimeksi lukemaasi juttua?
• Mitkä asiat jutussa aiheuttivat sen, että tekstissä oli se sävy?
• Mitä sävyjä listalta vielä puuttuu?

---

Juttusarjan seuraavassa, eli kuudennessa osassa käsittelen tekstin synnyttämiä vaikutelmia lukijan näkökulmasta. Pääteemoja ovat tulkinta, kertojaääni ja kerronnan keinot. Se rakentuu elokuvan maailmaan ja katsomiskokemuksen ympärille. Siitä saattaa tulla vielä tätäkin oudompi juttu.

Tässä juttusarjan neljännessä osassa jatkamme jutun editointia. Käsissä on nyt tekstiä, joista ilmeiset virheet on korjattu ja työstä on tehty ehkä 55-65%. Teksti ei silti vielä ole valmis juttu. Tällä kertaa otetaan laajempi näkökulma. Nyt käsitellään lapamatolauseita, kappalejakoa, logiikkaa, argumentointia, väliotsikoita ja tiivistämistä. Tässä vaiheessa et ole enää automekaanikko, vaan enemmänkin sisustussuunnittelija.

Lapamatolauseet

Kun alat kirjoittaa niin, että haet ajatusta samalla kuin kirjoitat, lauseista tulee aivan liian pitkiä: monimutkaisia sivulauseviritelmiä, selittäviä lisäosia, luetteloita, vähän puolustelevia ja sellaisia, jotka lopulliseen tekstiin päästessään ovat täysin uuvuttavia lukea. (Näitkö, mitä tein tuossa?).

Lapamatolauseita syntyy helposti myös silloin, kun teet aivodumpin. Tällainen ajatuksenvirtateksti kannattaa pilkkoa listaksi, jotta ne näkee erillisinä asioina ja niiden työstämistä on helppo jatkaa myöhemmin. Listaksi pätkitty aivodumppi on oikeastaan jutturunko minikoossa (katso lisää juttusarjan toisesta osasta).

Helpoin tapa tunnistaa lapamatolauseet on lukea oma tekstisi ääneen. Jos huokaat kesken lausetta, diagnoosi on selvä. Tässä hyvä hoito -suositukseni lapamadoista kärsivälle potilaalle:

• Pilko ylipitkä virke sopiviin osiin. Esimerkiksi ongelman nimeävä päälause ja ongelman seurausta kuvaava sivulause ovat aina hyvä pari. Piste perään ja eteenpäin. (ks. blogisarjan edellisestä jutusta osio: Mitä lause tekee?).
• Pehmennä jyrkkiä väitteitä. Tällöin niitä ei tarvitse rajata niin tarkasti eikä puolustella yhtä vedenpitävästi (ja pitkästi)
• Jyrkennä epävarmaa pyörittelyä. Sano vain se, mitä uskallat tästä sanoa. Jos et uskalla sanoa mitään, älä sano mitään (maksimaalinen lapamadon lyhennysleikkaus)
• Poista listoista melkein samaa tarkoittavia asiat. Usein käy niin, että sama asia tulee mieleesi vain eri nimillä, kun joudut ponnistelemaan liikaa asioiden keksimisessä.
• Paranna lauserytmiä. Perusperiaate: monta pitkää lausetta peräkkäin uuvuttaa lukijan täysin (vrt. Suomen Laki I-II). Ripottele joukkoon pieniä asioita lyhyisiin lauseisiin. Rytmi-asiaa käsitellään laajemmin seuraavassa blogijutussa.

Kappalejako

Tavallinen tapa ajatella kappalejakoa on painaa Enteriä kun tekstiä tuntuu olevan tarpeeksi yhteen kappaleeseen. Tietoisempi tapa kirjoittaa on aloittaa uusi kappale aina, kun aloittaa uuden asian. Se on kirjoittajan ajatusäänellä ”Tuo riitti tuosta, nyt siirryn tähän”.

Kappaleen päättyminen on lukijalle välietappi ja hengähdystauko. Täysleveässä A4-arkissa toimii hyvin muutama rivin mittaiset kappaleet, kapeapalstaisen online-jutun kappale on vain muutama lauseen mittainen. Monikymmensivuisissa teksteissä kappaleet ovat yleensä pidempiä.

Jos kirjoittaminen on ajatusten tekemistä näkyväksi, kappalejaolla ne voi järjestää jälkeenpäin. Lue kappale alusta lähtien ja kun asia vaihtuu, katkaise teksti siitä kohdasta uudeksi kappaleeksi.

Olen käyttänyt ehkä useimmin seuraavia kappalejakomalleja:

• asian jokainen alakohta omaksi kappaleeksi (jos ne ovat sopivan pituisia)
• asian pohjustus | asian käsittely | asian lopetus
• asia yleisesti | asia käytännössä | aikataulut & lisätiedot

Logiikka & argumentointi

Tähän on koottu tekstin logiikkaan ja argumentointiin liittyviä havaintoja ja jäsentelymalleja. Ne ovat yhdessä siksi, että niitä on todella vaikeaa, eli melkein mahdotonta erottaa toisistaan. Logiikka on ajatuksen etenemistä askel askeleelta ”tästä seuraa tämä”. Argumentointi on enemmän sitä, miten asioita perustellaan. Tavallisia loogisia ja argumentoivia rakenteita ovat:

• syy-seuraus (asioiden suhde)
• ongelma-ratkaisu (asioiden suhde)
• tavoite-peruste-toimintaohje (käskytyslogiikka)
• asia-esimerkki (peruste, soveltaminen, käytäntöön vieminen)
• ennen-nyt-tulevaisuudessa (aikaulottuvuus)
• aluksi-seuraavaksi (rento eteneminen)
• vaihtoehtojen lista (valintamahdollisuudet)
• havainto/kokemus-yleistäminen (arjen teoria)

Yhteenkin lauseeseen mahtuu pieni määrä loogisia askelia: ”Kun olet poistanut suodattimen, imuputken pää on näkyvissä.” Jotkut loogiset ja argumentoivat rakenteet ovat puolestaan niin laajoja, että ne muodostavat rakenteen koko jutulle.

• johdanto-asia-näkökulma1-näkökulma2-pohdinta-lopputulos
• alustus-väite-perustelu-vastaväite-puolustus-lopputulos

Kun tekstiä lukee ajatuksen kanssa, huomaa logiikkaan jääneet aukot. Asiassa eteneminen ikään kuin hyppää. Jos logiikka on kunnossa, täydennät vain puuttuvan askeleen. Kirjoitit ehkä niin nopeasti, että aivosi ohittivat jonkin itsestään selvänä pitämäsi vaiheen. Tilanne on toisenlainen, kun huomaat, että logiikassa on virhe. Esimerkiksi liian yleistävän väitteen tunnistaa siitä, kun tekstiä lukiessa ajattelee ”Ei se aina ole noin”.

Loogisen virheen löytäminen ei ole ongelma, vaan pieni lahja.
Se antaa tilaisuuden ajatella asian uudelleen ja tarkemmin.

Yksi yleisimmistä ongelmista on, että asiat ovat tekstissä sekaisin kuin kirjopyykki linkouksen jälkeen. Tämä ei ole iso ongelma, vaan pieni työvaihe: Siirtele samaan loogiseen kokonaisuuteen kuuluvat lauseet lähelle toisiaan. Tällöin löydät helposti kahteen kertaan sanotut asiat. Poista niistä huonompi tai yhdistä niiden parhaat osat. Nyt voit myös poistaa mahdolliset viittaukset taaksepäin (callbackit).

Väliotsikot

Väliotsikot on helppo luoda, jos sinulla on valmis jutturunko. Kirjoita siinä listatut asiat auki haluamallasi tyylillä ja tarkkuudella. Ne kannattaa kirjoittaa yhdellä kertaa, jotta kieliasusta tulee heti yhtenäinen. Kun kirjoitat väliotsikon, lupaat samalla lukijalle, mitä hän voi tässä kohdassa odottaa saavansa.

Mitä väliotsikot oikeastaan tekevät?

• Erittelevät jutun sisältöä (näitä aiheita käsitellään)
• Ilmoittavat etenemisjärjestyksen (tuota aihetta käsitellään tämän jälkeen)
• Tekevät rakennetta näkyväksi (otsikkotasot, otsikkojen numerointi)
• Määrittävät tyyliä (luovat odotusta myös tekstin tyylin suhteen)

Väliotsikko merkitsee kirjoittajalle ja lukijalle eri asioita. Kirjoittajaa se muistuttaa pysymään otsikon rajaamalla aihealueella ja kirjoittamaan tekstiä niin paljon, että aihealue tulee katettua. Lukijalle väliotsikot ova lupaus tulevasta sisällöstä ja selailijalle silmämagneetteja.

Kun olet kirjoittanut tekstin, vilkaise otsikkoa:

• Tuliko otsikon aihealue katettua? Jos ei, kirjoita vielä puuttuvat asiat
• Tuliko tekstiin asioita otsikon ulkopuolelta? Jos tuli, siirrä se toisen otsikon alle, poista se tai laajenna otsikon aihealuetta
• Onko teksti jotain ihan muuta, mitä otsikko lupaa? Jos on, muuta otsikko vastaamaan tekstin sisältöä. Harkitse myös, tarvitaanko alkuperäistä otsikkoa ollenkaan
• Onko tekstiä liikaa suhteessa koko jutun laajuuteen? Jos on, tiivistä lauseita, karsi pienimpiä yksityiskohtia ja poista heikoimmat kohdat

Jos esimerkiksi otsikko puhuu yleisesti terveydenhuollosta, mutta tekstissä ei mainita ollenkaan hammashuoltoa, juttu ei ehkä täytä lukijan odotusta.

• Alle sivun mittaisessa A4-muodossa julkaistavassa juttu ei tarvitse väliotsikoita asian löytämiseksi.
• Online-julkaisussa nopeaa selailua ja niitä kannattaa viljellä muutaman kappaleen välein.
• Virallisissa jutuissa väliotsikko laaditaan siihen muotoon, että se sopii sellaisenaan sisällysluetteloon.

Sivuhuomautus: kaunokirjallisuudessa väliotsikot ovat tavallisesti pelkkiä lukujen numeroita. Ne jakavat tekstin sopivan kokoisiin lukuannoksiin. Mutta ne eivät tarkoituksella paljasta mitään ja spoilaa lukukokemusta. ”Luku 6: Tepolle selviää, että murhaaja olikin suntio”

Tiivistäminen

Tiivistäminen on tehokkain tapoja parantaa tekstin laatua. Raakateksti on melkein aina löysää ja se paranee tiivistämällä. Listaan muutaman asian, jotka vaikuttavat itselläni siihen, että teksti on aluksi löysää.

• Kun pohdit ja kirjoitat samalla jostain asiasta, jota et tunne läpikotaisin, tekstin alkuun tulee helposti kokonainen kappale turhaa lörpöttelyä, eli vohvelointia. Siinä kirjoittaja asettuu asemiin, kuvaa suhdettaan tekstiin, asiaan tai mitä tahansa kirjoittamisen alkua orientoivia ajatuksiaan. Ne eivät juuri koskaan ole tarpeellisia tai edes kiinnosta ketään muuta. Pois.
• Kun olet epävarma asiasta, kirjoitat varovasti, ehdollissti ja anteeksi pyydellen. Jos sanot vain sen, minkä uskallat , teksti tiivistyy siitä huimasti.
• Jos yrität sanoa kaiken, minkä tiedät asiasta, teksti paisuu ja osa asioista menee jutun rajauksen ulkopuolelle. Kun tekstiä tiivistetään ”kiva tietää” -tyyppiset tiedonmurut voi heti saksia pois.
• Jos tekstissä aukeaa sellaisia sivupolkuja, joista ei mainita tai hyödynnetä, niitä voi poistaa, kun kokonaisuus on kasassa ja huomataan, että tämä oli sivupolku, jonne jutussa ei myöhemminkään koskaan poikettu.
• Suomen kielessä on valtava määrä täytesanoja ja taivutuspäätteitä, jotka antavat tekstiin sävyä. Jos tekstiä täytyy tiivistää, niiden poistaminen tai vähentäminen ei huononna tarkkuutta. Ne vähentävät sävyjä ja terävöittävät tyyliä.
• Taivutuspäätteiden vähentäminen tiivistää tekstiä sanatasolla ja tekee tekstistä selkeämpää lukea. Oma tavoitteeni pitkien sanojen kohdalla on päästä lähelle niiden perusmuotoja.
• Jos jutun jokin kohta jää muita paljon heikommiksi, sen poistaminen kokonaan on hyvä keino tiivistää ja nostaa jäljelläolevan tekstin laatua.
• Erikoiskielet (esim. hoiva-alalla tai EU-hallinnossa) ovat sitä varten, että alan ihmiset voivat puhua keskenään käyttäen tarkkoja termejä. Tällainen teksti tiivistyy usein niin hyvin, että kokonaisen erikoiskielisen kappaleen ydinsisältö mahtuu 2-3 yleiskielen lauseeseen.

Jos kirjoitustyyliisi kuuluu runsas kuvailu, hyvä mittari näyttämään tiivistämisen tarpeen on katsoa, onko kuvailua enemmän kuin itse asiaa. Seuraava lause on jo koomisesti kallellaan kuvailun puolelle: ”Asukkaiden tarpeiden ja toiveiden mukaisesti suunniteltu, ympäristön olosuhteet huomioiva ja huolella hoidettu piha on viihtyisä.”

Tekstin ankkuri

Ankkuri on tekstiosion (fraasi, lause, kappale) keskeisin sana tai käsite. Sitä voisi sanoa teemaksi, aiheeksi tai avainsanaksi, mutta se on oikeasti enemmän. Kirjoittajan on tärkeää tunnistaa ankkuri, jotta osaa rakentaa muun tekstin sen ympärille.

Ankkuri ei useinkaan ole kirkastunut vielä kirjoittamisvaiheessa, mikä tekee siitä editointivaiheen tärkeän ajattelutyökalun. Sen avulla voi kirkastaa ajatuksia ja selkeyttää tekstiä.

Mikä ankkuri on?

• on lauseen merkityksen kannalta tärkein sana tai käsite
• on se, mihin muu teksti kiinnittyy

Mistä sen tunnistaa?

• se jää jäljelle, kun poistat asiasta kaikki siihen liittyvät tarkentimet
• on yleensä sana, johon myöhemmin viitataan ”se” -sanalla
• ei välttämättä ole ylitarkka (täydellisesti määritelty)
• jos poistat sen, teksti hajoaa ja menettää merkityksensä

Mitä sillä voi tehdä?

• Laske ankkuri heti tekstin alkuun ja tekstistä tulee selkeää mutta tuntuu vähän sanakirjamaiselta
• Sopii hyvin kappaleen alun inline-otsikoksi (väliotsikkoa alemmalla tasolla)
• Laske ankkuri lauseen loppuun ja pohjusta se lauseen alkuosalla
• Pudota ankkuri kappaleen loppuun ja teksti tuntuu dramaattiselta ja yllättävältä

Tässä vinkit rönsyilevästi ja ajatuksenvirtana kirjatun raakatekstin kirkastamiseen ja tiivistämiseen:

1. Etsi tekstin ankkuri
2. Sijoita ankkuri kappaleen alkavaan lyhyeen lauseeseen
   (oma suosikkini on muotoilla aloituslause katekismus-tyyliin: ”mitä se on?”)
3. Järjestä listat tai vaihtoehtojen kuvaukset omaan lauseeseensa
4. Karsi toistorakenteita
5. Karsi ylitarkkaa selittämistä

Konkreettinen esimerkki (pdf, 1 s. CC BY 4.0)

Lukija rakentaa ymmärryksensä ankkurin varaan.
Kirjoittaja voi valita, mihin ankkurin pudottaa.

Lopuksi: Runoissa ja lauluteksteissä ankkuri on sanoituksen rivin (tai riviparin) tärkein ajatus, mielikuva tai tunnelma. Se tiivistyy usein yhteen abstraktiin sanaan, minkä ympärille koko rivin (tai riviparin) muut sanat valitaan ja muotoillaan. Se ei kuitenkaan ole sama kuin ”merkitys” tai ”sanoma”. Ankkuri on selvästi näkyvissä, mutta merkitys ja sanoma rakentuvat kuulijan tulkinnassa.

---

Nyt kurkistettiin sisutussuunnittelusta jo vähän musiikin puolelle. Seuraavassa, eli juttusarjan viidennessä osassa eletään kokonaan musiikin maailmassa. Käsittelen siinä tekstin rytmiä, painotusta ja sävyjä.

Tässä juttusarjan toisessa osassa käsittelen erilaisia tekstilähteitä, ideointia, jutun runkoa ja varsinaista tekstin kirjoittamisesta. Et löydä ”10 vinkkiä parempaan tekstiin” -listaa, vaan tarkoituksella hidastettua puhetta kirjoittamisen sisältä. Ohjaavia kysymyksiä, kirjoittajan ajatusääntä ja mielikuvia. Kuvaan ajatuksiani ja kokemuksiani: miten jäsennän kirjoittamista ja minkä olen todennut toimivaksi.

“Millainen olen kirjoittajana? Istun kovalla lattialla pesukoneen edessä ja katson luukun takana pyörivää kirjopyykkiä. En ihan tiedä, mitä koneessa tapahtuu, mutten osaa keskittyä muuhunkaan ennen kuin on valmista.”

En ole oikein pitänyt sanasta prosessikirjoittaminen. Termi tuntuu tekniseltä, kuin suuryrityksen dokumenttituotannon standardilta. Haluan käsitellä asiaa ilman tuota tehokkuus/kiire/stressi -ideologiaa, sillä kirjoittaminen on ajattelua. Rauhassa mietitty juttu on varmasti parempi kuin kiireessä kyhätty.

Silti, kirjoittaminen sisältää aivan samoja valintoja ja pohdintoja, kirjoititpa pörssiyrityksen vuosikertomusta tai omia muistelmiasi. Voit siis kokeilla tästä hyödyllisiltä vaikuttavia juttuja. Ei ”Koko ajattelu uusiksi!” vaan enemmänkin ”Käytä mistä tykkäät”.

Supertiivis juttu

Lyhyimmät jutut tehdään yhdeltä istumalta. Työvaiheita on vain kolme: 1. Kerää ja tarkista faktat 2. Kirjoita ja editoi 3. Julkaise ja vilkaise. Esimerkiksi Facebook-postauksessa toimivat hyvin julkaisut, joissa on vain neljä riviä. Niin vähän tekstiä, että postauksen näkee kokonaan ilman, että se täytyy klikata auki.

Supertiiviin tekstin tekemisessä toimii hyvin uutissähkeen kaava: Kuka-Mitä-Missä-Milloin-Millä seurauksella? Tässä some-valmis supertiivis juttu:

“Petäjä-opiston kevätnäyttely Parkanossa, Musiikkiopiston salissa
su-ma 19.-20.4.2026. Lisätiedot: sasky.fi/petaja”.

Tällaiset tekstit ovat niin tiiviitä, että ne eivät enää noudata normaalia kielioppia. Edellisessäkään ei esimerkiksi ole ainoatakaan verbiä. Tekstin tiivistämisestä tarkemmin tuonnempana.

Vieras lähdeteksti

Usein on olemassa valmista tekstiä, jota käytetään oman jutun materiaalina. Jos valmis sisältö on hyvää, tulee kiusaus käyttää sitä enemmän kuin välttämättä tarvitsisi. Keskeistä on kuitenkin löytää tekstilähteen ydin ja käyttää sitä.

Siirtymäkohtaan omasta tekstistä vieraaseen tekstiin on usein hyvä rakentaa pieni silta. Usein siihen riittää yksi lause. Yleinen tapa on käyttää siihen lähdetekstin julkaisutietoja, vähän kuin radio-DJ kappaleen vaihtuessa. Käteviä tapoja palata vieraasta takaisin omaan tekstiin ovat aloittaa uusi kappale, viitata vieraaseen tekstiin heti oman tekstin jatkuessa tai naamioida paluukohta (väliotsikolla, kuvalla, lainauksella tms.).

Joskus lähteenä käytettävä teksti on suojattua eikä sitä nimenomaan saa käyttää. Silloin katsotaan tekstin taakse, sen ideoihin ja oma juttu rakennetaan niiden pohjalta. Jos teksti sisältää timantilta tuntuvan ytimen, paras on poimia se tiiviiksi suoraksi sitaatiksi ja käyttää asiallista lähdemerkintää.

Vielä useammin valmis sisältö ei sovi oman jutun sisällöksi. Tavallisin tapaus ovat erikoiskielet. Esimerkiksi laki-, hallinto-, markkinointi- tai teknokieli pitää ensin ymmärtää ja käytännössä kirjoittaa kokonaan uudelleen kohdekielelle. Erikoiskielet käyttävät tarkkoja termejä, joita täytyy kääntää erikoisalaa tuntemattomien ymmärtämään muotoon. Yleiskielelle kääntäessä niiden tarkkuutta voi helposti pienentää ilman, että merkitys kärsii liikaa. Erikoiskielisen tekstikappaleen ydinsisällön voi yleensä tiivistää 2-3 lyhyeen lauseeseen yleiskieltä.

Jos tehtävänä on välittää tarkasti jokin erikoiskielellä oleva teksti, siisti tapa on tehdä siitä typografisilla keinoilla pieni saareke yleiskielisen tekstin keskelle. Jos välitettävä teksti on liian iso sellaiseen, online-jutuissa toimii hienosti, kun tekee erikoiskielisestä osasta erillisen online-dokumentin, kirjoittaa oman jutun yleiskielellä ja luo sen loppuun vain siistin linkin ”Katso tarkemmat tiedot täältä”.

---

Ideointi

Luonnostelemaan pääsee heti, kun on tavoite, tulee idea tai on tarve kirjoittaa. Alla on ohjaavia kysymyksiä suuntaamaan ajatuksia. Niitä kannattaa pohtia ennen kuin kirjoittaa mitään.

• Mitä minun pitäisi tai olisi hyvä sanoa tästä asiasta?
• Mitä ajattelen / tiedän tästä asiasta?
• Miten oikeasti suhtaudun tähän asiaan?
• Mitä haluan tästä sanoa?
• Mitä haluan, että lukija ajattelee / tuntee?
• Mitä haluan, että lukija oppii / tekee tai miten hän muuttuu?

Jos alat kirjoittaa juttua heti, kun saat idean, saatat kahlita itsesi siihen liian aikaisin. Pyörittele sitä mielessäsi vähän aikaa ennen kuin päätät kirjoittaa siitä. Kiireessä ja stressissä helposti takertuu ensimmäisenä eteen tulevaan asiaan. Kuin rantavarjon tolppaan tsunamin lähestyessä. Siitä ei päästä irti, vaikka lähellä olisi tukevasti maahan juurtuneita palmupuita.

”Tunnistat hyvän juttuidean siitä, että tiedät heti, mistä suunnasta tai näkökulmasta lähdet kirjoittamaan tekstiä. Ideavaiheessa ei tarvitse vielä tietää, miten pääset asian ytimeen. Se löytyy vasta tekstiä kirjoittamalla.
Ei. Se on kirjoittaminen itse.”

Alkuidean kehittäminen: Rohkaisin edellisessä jutussa, että idean ei tarvitse olla hyvä. Huonosta alkuideasta ei kuitenkaan lähdetä kirjoittamaan, vaan siitä pitää ensin kehittää toimiva juttuidea. Tässä lisää ohjaavia kysymyksiä:

• Mikä tuossa ideassa on pielessä?
• Mikä olisi parempi sana tuolle asialle?
• Tarkoittaako tämä tuota asiaa kokonaisuutena, vaiko vain pientä osaa siitä?
• Onko tässä kyse samasta jutusta kuin siinä toisessa asiassa?
• Mikä on oma tai läheisteni kokemus tästä?
• Jos on näin, mitä siitä seuraa?
• Onko näin oikeasti, onko mitään todisteita?

Alkuideasta ei oikein pääse eteenpäin, jos se on niin yleinen, ettei yksityiskohtiin pääse kiinni tai niin yleisesti hyväksytty, ettei herätä mitään vastaväitteitä. Esimerkit välittävät taas ajatuksen: “terveydenhuollon uudistus toi ongelmia” tai “olen huolissani maapallon tulevaisuudesta” tai “käytännön taidot ovat tärkeitä”.

Mikäli ideointivaiheessa mikään ei autaa, tässä on äärimmäinen keino. Se on niin vaarallinen, että sitä täytyy käyttää erittäin varovasti. Tekniikan nimi on maksimi.

maksimi on alkuvaiheen työmenetelmä, missä ajatus kirjoitetaan tarkoituksella ensin liioiteltuun muotoon: äärimmäiseksi väitteeksi tai ehdottomaksi totuudeksi. Maksimia ei koskaan, koskaan jätetä valmiiseen tekstiin. Sen ainoa tarkoitus on saada kirjoittaja väittelemään oman ajatuksensa kanssa.

---

Jutturunko

Jutturungon luominen on kuin kauppalapun tekemistä. Sillä on kolme tehtävää:

1. Ennen kirjoittamista: ”Näm’ä tarvitaan”
2. Kirjoittamisen aikana: ”Älä unohda kirjoittaa näistä”
3. Editoinnin aikana: ”Tee tästä väliotsikko”

Aloita tyhjästä ja listaa nopeasti kaikki asiat, jotka haluat mukaan. Käytän tästä sanaa aivodumppi. Se on asioiden kippaamista nopeasti, epäröimättä ja muotoilematta.

Jutturunko on yhtä aikaa idealista ja työlista. Käytä runkoa koko jutun kirjoittamisen ajan. Päivitä sitä aina kun tulee uusi idea tai hylkäät idean.

Rungon jäsentäminen: jutun rungon hahmottaa helpommin, kun sisältö on vasta avainsanojen lista ilman sisältöjen painoa. Parhaimmillaan se mahtuu kerralla ruudulle. Listamaisuus auttaa huomaamaan:

• mikä asia tulisi luontevasti tämän asian perään?
• sisältyykö asia johonkin toiseen asiaan?
• ovatko jotkut asiat pari (vaikket ehkä vielä tiedä miksi)?
• Muodostavatko jotkut asiat joukon (jolla ei ehkä vielä ole otsikkoa)?
• onko asia niin pieni yksityiskohta ettei se kuulu muiden kanssa samalle tasolle?

Jutturungosta löytää joskus asioita, jotka ovat niin laajoja, että ne rikkovat jutun rakenteen ja kasvattavat sen mittaa liikaa. Tämä on merkki siitä, että aihe ansaitsee oman juttunsa. Tee sille erillinen dokumentti ja siirrä asia sinne odottamaan hyvää hetkeä tarttua siihen.

---

Kirjoittaminen

Kun sinulla on valmis ja jäsennetty jutturunko, pääset viimein käsiksi juttutekstin kirjoittamiseen. Aloita siitä otsikosta, joka sinua eniten houkuttelee. Kirjoita teksti otsikon alle. Otsikko muistuttaa siitä, mikä olikaan kokonaisuus, joka pitäisi tässä kattaa. Kun tekstiä alkaa virrata, otsikko unohtuu helposti.

Kirjoittaminen on itsessään mikrosykli: tee valintoja, kirjoita, huomaa ongelma, etsi parempi ratkaisu, sovita uusi ratkaisu vanhan tilalle, iloitse ongelman ratkeamisesta, jatka kirjoittamista ja tee seuraavia valintoja.

Mitä lause tekee? Kielessä lause on se, joka tekee varsinaisen työn. Aktiivinen lause voi esimerkiksi todeta, kuvailla, selittää, ehdottaa, kysyä, vastata, määrätä, julistaa, pyytää, väittää, kumota väite, yleistää, tarkentaa, perustella, vahvistaa, pehmentää, tukea, torjua, kritisoida, vastustaa, kannattaa, kiistää, myöntää, käskeä, kieltää, kehottaa tai vertailla. Jos lauseelle ei ole tarjolla kunnollista työtä, se tyytyy kertomaan, mitä on olemassa. ”Tapahtuma on maksuton.”

Lausetason valinnat liittyvät siihen, mikä on tekstin tavoite ja muoto. Kirjoittaessa tärkeimpiä valintoja onkin ”Mitä seuraavan lauseen pitäisi tehdä?” Otetaan tähän kirjoittajan salaa nauhoitettua ajatusääntä: ”Tuo oli selkeä väite, Pitääkö sitä vähän vielä tarkentaa tai perustella (seuraavassa lauseessa)?”

Itse kirjoittamisen aktia on vaikea kuvata ilman siihen kuuluvaa jatkuvaa säätämistä ja kokeilua. Olisipa kirjoittaminen vain kirjoittamista! Se on mielen muuttamista täydessä vauhdissa, uuden vaihtoehdon keksimistä, sovittamista nykyisen tilalle ja liitoskohtien tasoittamista. Jälleen kirjoittajan ajatusääntä: ”Onko tämä näin parempi? Voinko jatkaa tästä eteenpäin?”

Raakateksti

Vaikka tekstiä on nyt kirjoitettu, työ ei silti ole vielä tehty. Kerran kirjoitettu teksti on vasta raakatekstiä. Siihen on tulostettu aivoista asioihin liittyviä ajatuksia, ehkä käytetty vieraita tekstilähteitä ja ehkä listattu asioita. Raakateksti ei ole valmis juttu, vaan vasta luonnos, melkeinpä kirjoittamisen aloituskohta.

Kukaan ei kirjoita suoraan valmista juttua. Kaikki kirjoittavat ensimmäisenä mieleen tulevat asiat. Ne eivät kaikki silti sovi juttuun: Jotkut vievät sivupolulle. Monia asioita ei vielä tule ajatelleeksi (tai niitä ei vielä tiedä) tekstiä ensimmäistä kertaa kirjoittaessa.

Raakatekstiä ei kannata katsoa sillä silmällä, kuinka hyvin se on kirjoitettu, vaan sitä, mitä se yrittää tehdä. Vaikka oma raakatekstisi näyttää itsestäsi hävettävän huonolta, ilman tätä alkuvaihetta yksikään juttu ei olisi koskaan valmistunut.

---

Lopuksi

Tämä on monelle kirjoittajalle tuttu kokemus: kirjoittaminen herättää hiljaisen raastavia kaksoistunteita. Kun olet tehnyt hyvän jutun tai korjauksen, olet aidosti iloinen, että teksti on nyt valmis tai parempi. Olet ansaitusti ylpeä itsestäsi. Jotkut muutokset eivät pelkästään ratkaise ongelmia, vaan niissä on myös tietynlaista kauneutta. Ilo ja ylpeys kestävät kuitenkin vain silmänräpäyksen. Niiden tilalle tulee outo haikeus ja yksinäisyys, Kukaan ei voi jakaa tätä hetkeä kanssasi eikä kukaan voi koskaan tietää, kuinka monta pientä parannusta on tarvittu, että juttu on nyt valmis.

---

Kirjoittamisesta-juttusarjan kolmannessa osassa keskitytään tekstin editoimiseen: korjataan virheitä, listataan työkaluja ja katsotaan luku- ja sijamuotoihin liittyvä esimerkki.

Nyt otan vähän lomaa Japani-teemasta ja tämän kerran aiheeksi kirjoittamisen ja ajattelun. Etenkin sen, mitä niiden välillä tapahtuu. Otsikko saa kuitenkin olla lyhyen napakka, ettei kuulosta akateemiselta. Samasta syystä lopetin myös puhumisen passiivimuodossa.

Löysin viime vuonna hyvän sanan kuvaamaan tapaani kirjoittaa. Eksploratiivinen kirjoittaminen. Se kuulostaa aika samalta kuin muinaisen tenttikirjan nimi ”Tutki ja kirjoita”. Ne ovat ehkä eri asioita, mutta tuolle sivupolulle ei nyt eksytä. Kun ajatus alkaa virrata, silloin ei pysähdytä pyörittämään termejä.

Eksploratiivisen kirjoittamisen perusidea oli uusi ja jännittävä. Normaalisti yritän kirjoittaa asioista, joista tiedän tai luulen tietäväni. Entäpä jos kirjoittaisikin siitä, mistä en (vielä) tiedä? Silloin voi kokeilla, tehdä havaintoja, vertailla, rakentaa selityksiä, luottaa intuitioon ja seurata assosiaatioita.

Kirjoittaminen tutkimusmatkailijan asenteella vaatii rohkeutta. Jätänkö näkyviin ajatusten harhapolut ja umpikujat? Ei vain silotellun lopputuloksen? Silloinhan jokainen matkapäiväkirjan lukija näkee kaiken epävarmuuden ja keskeneräisyyden. Mutta myös sen, mitä polkuja on kuljettu, eikä vain sen, mihin on päädytty. Olisi turvallisempaa pitää kiinni aiemmista käsityksistä. Mutta niihin takertuminen estää asioiden poimimista matkan varrelta – eli oppimista.

Aloittamisen sietämätön vaikeus

Hankalinta on aloittaa silloin, kun ei ole ensimmäistäkään ideaa. Tässä auttaa radikaali uusi asenne: alkuajatuksen ei tarvitse olla hyvä. Aivan! Sen tehtävänä on vain lämmittää moottoria. Voit huoletta kirjoittaa ensin huonoa tekstiä ja korjata sen myöhemmin. Uskon, että aloittamisen vaikeus on suurelta osin siinä, että yrittää kirjoittaa heti lopullista tekstiä. Älä yritä! Kahta asiaa on tunnetusti vaikeaa tehdä yhtä aikaa ja keskittyminen kielioppiin ja sisältöön kuuluvat tähän joukkoon.

Edelliseen liittyvä toinen hyvä asenne on editointihenkisyys. Teksti ei ole taideteos, johon ei saa koskea. Se on raaka-ainetta, eikä mitään muuta. Juttu paranee melkein aina tiivistämällä ja jäsentämällä sitä uudelleen. Tämä helpottaa kirjoittamisen aloittamista, mutta vaikeuttaa editoinnin lopettamista.

Teksti on taikinaa, joka paranee, kun sitä vaivataan. Se on myös välillä jätettävä lepäämään. Palaa siihen seuraavana päivänä tuoreilla silmillä. Aivosi kehittävät nukkuessasi ratkaisuja kohtiin, joihin et ollut tyytyväinen. Seuraavana päivänä saat editointivaiheen käyntiin heti.

Kerron tarkemmin seuraavassa jutussa kirjoitusprosessistani. Viimeistelyvaiheeseen kuuluu esimerkiksi vohveloinnin poistaminen (engl. waffle, lörpötellä). Sitä tulee helposti tekstin alkuun. Tähän liittyen: on mahdollista, ettet koskaan näe tämän jutun ensimmäisen luonnoksen aloitusta ”Nyt otan vähän lomaa…”

Aloittamista vaikeuttaa myös se, että aihe on ennalta rajattu tarkasti. Työjutuissa aihe tulee annettuna ja tavoitteena on vain informoida selkeästi ja virheettömästi. Omia tavoitteitani näiden lisäksi ovat, että teksti on tiivis, kevyesti taustoittava ja lukijan näkökulman huomioiva. Vapaan aiheen teksteissä tavoitteena voi hyvin olla nähdä, mihin teksti ja tarina vievät.

Vapauden hinta

Yksi suurimmista ajattelun ongelmista on se, että et tiedä itsekään, mitä ajattelet. Tätä huomaa erityisesti kirjoittaessa. Tietystä asiasta on vain yksi päällimmäinen ajatus ja kaikki muut siihen liittyvät ovat jotenkin hämärässä. Mieleen mahtuu vain vähän kerrallaan. Uskomukset esiintyvät totuuksina, perustelut eivät aina kestä päivänvaloa ja ajatusketjut jäävät kesken. On myös asioita, joita et halua edes ajatella. Tätä listaa voisi varmasti vielä jatkaa.

Vapaasta aiheesta kirjoittaessasi olet vapaampi ulkoa annetuista aiheista ja tavoitteista. Vapaus on kuitenkin osaksi harhaa. Teksti täyttyy ajatuksista, joita luulet omiksesi. Rehellisesti: olet kuullut tai lukenut ajatuksen joltakin tai jostakin. Olet sulattanut ne mielessäsi itseäsi puhuttelevaan muotoon ja ottanut ne omiksesi. Ei niin, että omistaisit idean, vaan niin, että ajattelet itse samalla tavalla.

Nyt päästään ytimeen: työjutuissa et oikeastaan kirjoita, vaan toimit reunaehtojen sisällä. Määrämuotoisuus toisaalta myös helpottaa. Vapaasta aiheesta kirjoittaessasi päätät aiheesta, tavoitteista ja muodosta, mutta ammennat ympäröivästä kulttuurista niin paljon, että tuskin mikään on todella omaasi. Kumpikaan näistä moodeista ei ole erityisen houkutteleva. Yhteistä niille on kuitenkin tämä: molemmissa yrität rakentaa ymmärrystä, selitystä ja kokemusta.

”Olen sellainen ihminen, joka voi ajatella asiaa selkeästi
vasta sen jälkeen kun on kirjoittanut siitä”.
– Haruki Murakami

Työtä se vaan on

Kirjoittaminen ei ole pelkästään ajattelun työkalu, vaan kokonainen työpöytä. Voit levittää sille asiat eteesi näkyviin. Voit selvittää solmuun menneet ajatusketjut, kirjoittaa auki mitä tarkoitat, täyttää logiikkaan jääneen aukon ja valaista hämärät kohdat. Lisäksi voit siirtää ajatuksen työpöydälle talteen, odottamaan toista juttua, johon se sopii paremmin.

Jos haluat kokeilla tämän jutun ideoita, tässä on helppo harjoitus:

1. Valitse aihe. Mikä tahansa ensimmäisenä mieleen tuleva
2. Kirjoita aiheesta 10 minuuttia, mutta älä korjaa mitään. Ei edes lyöntivirheitä
3. Tallenna teksti
4. Palaa tekstiin seuraavana päivänä.
5. Valitse sieltä paras ajatus
6. Kehitä ja editoi sitä 20 minuuttia.
7. Tutki lopuksi, mitä syntyi

Tähän on nyt hyvä lopettaa. Kävi taas niin kuin tavallisesti: yksi ajatus synnytti kolme uutta. Selvää on myös, että näin laaja aihe vaatii kokonaisen juttusarjan. Käsittelen mieluummin vain muutaman aiheen kerralla, mutta tarkemmin. Pelkkä asioiden listaaminen kun ei oikeastaan hyödytä ketään.

---

Kirjoittamisesta -juttusarjan toisessa osassa yritän kuvata kirjoitusprosessini vaiheet niin käytännöllisesti, että siitä katoaa kaikki mystiikka. En usko, että minulla olisi mitään uutta tietoa, mutta voin varmasti nimetä asioita, joista on hyötyä myös muille. Niihin on helppo peilata omaa tapaa ajatella ja kirjoittaa.

---

Kirjoittamisesta-blogisarja

Osa 1: aloittaminen, vapaudesta, työasenteesta

Osa 2: tekstilähteet, ideointi, jutturunko, kirjoittaminen, raakateksti

Osa 3: kirjoitusvirheet, tekoäly, luku & sija

Osa 4: lapamatolauseet, logiikka, väliotsikot tiivistäminen, ankkuri

Osa 5: rytmi, painotus, sävy & tuntu

Osa 6: omat elokuvat, kuka puhuu, kamera liikkuu

Osa 7: isot asiat, jutun osat

Osa 8: sujuvuus, metatasolle, julkaiseminen

Osa 9: Kirjoittamiesta – sanasto